torstai 28. helmikuuta 2013

Mä kellun nyt

Tänään kävin juttelemassa taas mun mentaalivalmentajan Paulan kanssa. Oli mahtavaa jutella ja nyt musta tuntuu, että ehkä mun elämässä onkin järkeä ja teen asioita fiksusti. :)

Tällä hetkellä mä tavallaan vaan kellun. Ei oo kauheesti mitään, mikä mua sitois mihinkään suuntaan. Mulla ei oo kilpailuja urheilun puolella. Mä en myöskään opiskele enää kohta, kun vikat ylppärit on 3 viikon päästä ohi. Mulla ei siis oo oikeestaan mitään sellasta, mikä veis mua elämässä johonkin suuntaan. Mä vaan kellun ja ajelehdin, ja oikeestaan se tuntuu ihan hyvältä. Ja uskon, että se tekee mulle hyvää.

Tyytyväinen kelluja :)
Mä luulen, että jaksan kellua vähän aikaa ja sitten en enää, vaan haluan saada jotain aikaseks. Sellanen mä oon, että jotain pitää aina saada aikaseks. Mä luotan siihen, että se fiilis tulee kyllä jossain vaiheessa, kun on sen aika. Joten nyt mä vaan keskityn kellumaan ja pysymään pinnalla.

Mä kuitenkin pidän huolen siitä, että kellun fiksusti. Mä pidän kiinni urheilusta ja treenaan hyvin, koska toivon niin kauheesti, että haluan kohta taas kilpailla ja olla paras. Sitten on helppo palata, kun ei oo päästäny irti. Mä myös opiskelen ja aion varmaankin hakea yliopistoon tai mihin ikinä päädynkään hakemaan. Pidän kaikki vaihtoehdot mahdollisina niin että sitten on helppo tehdä sitä mikä alkaa tuntua parhaalta.

Treeneistä sen verran, että hyvin menee. Treenaan sillon kun tuntuu hyvältä, mutta en pakota itteeni yhtään mihinkään. Viime viikolla pelasin sulkista 4 kertaa, tällä viikolla sulkistreenejä tulee 6 tai 7. Ei siis huonosti ollenkaan. :) Näitten lisäks parit hiihdot, juoksuintervallit ja puntit fiiliksen mukaan. Eli kyllä mä hyvin treenaan edelleen. :)

Mä unelmoin siitä, että voin kohta sanoa, että mulla oli vaikeeta mutta mä selvisin. Että mä löydän sen voitontahdon taas ja voin olla ylpee siitä, etten antanu periks vaan toimin fiksusti ja annoin itelleni aikaa. Se olis niin mahtavaa. Mulla on siis unelma ja eiks se mee niin, että jos jostain osaa unelmoida niin sen voi myös saavuttaa?


Nyt mä jatkan matikan opiskelua ja nautin rauhallisesta koti-illasta ja treeniväsymyksestä. Huomenna mulla on ravintovalmentajan kanssa keskustelu ja ootan sitä innolla! Täytin siis vähän aikaa sitten 3 päivää ruokapäiväkirjaa ja huomenna jutellaan siitä sitten. Kiva saada tietää, että mitä voisin tehä paremmin ja onko jotain suurempia epäkohtia. Kertoilen sitten tännekin palautteesta! :)

maanantai 25. helmikuuta 2013

Airi kokkaa osa 5: Rahkajäätelö!

Nyt seuraa erittäin yksinkertainen mutta sitäkin maukkaampi resepti! Tähän pystyy ihan varmasti kaikki, sen verran helppo tää on. Mä oon laskenu matikkaa nyt ihan hulluna ylppäreitä varten ja eilen kävi sitten niin, että mun aivot alko toimii suunnillee tälleen


niin mä aattelin että nyt ei auta muu kun kokata jotain hyvää. Ja tietenkin yksinkertasta. Joten päätin sitten kokeilla proteiinipitoista rahka"jäätelöä"!

Ja ainekset mitä tähän ihanaan proteiinipitoiseen jätskiin tarvitset on tässä:

- Maitorahkaa
- Pilttiä tai banaania tai jotain marjoja tai jotain muuta hedelmää tai mitä keksitkään
(- Steviaa tai muuta makeuttajaa jos kaipaa lisää makeutta. Mä en kaipaa mutta joku muu saattaa kaivatakkin)

Lisäksi tarttee tollasia mehujäämuotteja, mitkä voi pakastaa. Meiltä onneks löyty kaapin perukoilta kun pienenä tuli tehtyä mehujäitä kerran jos toisenkin :p


Kaikessa yksinkertaisuudessaan tee vain näin:
1. Sekoita rahkaa ja pilttiä/hedelmää/marjoja/whatever. Ite tein kaks jätskiä, missä oli about puolet pilttiä ja puolet rahkaa ja sitten kaks, missä oli muussattu banaani sekotettuna rahkaan. Blenderissäkin nää vois sekottaa jos haluaa, mutta kulhossa lusikalla meni ihan kivasti kans. Tai siis banaani piti haarukalla eka muussata.
2. Täytä noin mehujäämuotit sillä seoksella mitä sait aikaseks.
Tadaa! Ihanan yksinkertasta:) Vasemmalla pilttiversiot ja oikeella banskuversiot.
3. Laita pakkaseen jäätymään!
4. Yritä malttaa oottaa, että ne jäätyy kunnolla. Mä pistin illalla niin sitten maltoin oottaa, koska nukuin. Paitsi etten meinannu unta ees saada, kun jännitti niin kovasti, että oottaako mua aamulla hyvät jätskit vai einiinhyvät jätskit!

Mutta aamulla sitten odottikin ihan mahtava ylläri, kun jätskit oli ainakin näääääin hyviä!:) Ja mikäs sen kivempaa, kun syödä jätskiä aamupalaks :p
Jipii nyt maistetaan!!

Mut voiks tää oikeesti olla hyvää??
No olihan se siis hyvää!! :) Mut pilttiversio oli ehkä parempaa, kun se banaani jotenkin tuntu, että jäi suuhun kiinni. Tai sitten mulla oli vaan liian raaka banaani tai jotain... Ja ainiin vielä pikku vinkki! Jos ne ei irtoo tosta muotista, niin pari sekkaa kuuman veden alle ja sitten irtoo. :)

Eli sitten vaan kokeilemaan!:)

Mitäs makuyhdistelmiä tulee mieleen, mitä voisi kokeilla? Saa kertoa mullekin jos keksii jonkun hyvän! :)

lauantai 23. helmikuuta 2013

Määrätietoinen röhnöttäjä

Khihii eilen olikin loppujen lopuks tosi kivaa siellä Aim Higerin koulutuspäivässä! Aamupäivän teoriaosuus oli vähän tylsempi, mut sitten iltapäivällä kun päästiin tekemään kaikkea niin oli kivaa. :)

Meillä oli ensin semmonen tv-haastattelutreeni. Siellä oli ihan oikeen studion näkönen tila ja hienot laitteet ja kamerat. Kuvattiin leikisti sellasta keskusteluohjelmaa tai sellasta haastattelua. Sitten sellaset media-alan ammattilaiset anto palautetta, että miten luonteva oli ja miten vastaili ja kaikkee sellasta. Mua jännitti vähän, että miten osaan olla fiksusti ja vastailla hyvin!

No mutta vastailin sitten parhaani mukaan ja kuulemma oon "tosi vakuuttava, määrätietoinen, herttanen ja kaunis nuori nainen, joka selkeesti tietää mitä haluaa". Ihan mahtavaa saada tollasta palautetta, vaikka en nyt ite kyllä ihan heti lähtis kuvailemaan itteeni tollasilla adjektiiveilla. :D En tosiaankaan tiedä yhtään mitä haluan, mut hyvä kai se on, että pystyy antamaan itestään kuitenkin fiksun kuvan. Ja myönnän, että oon fiilistelly kyllä tota palautetta tänään! Mut niihän se pitääkin fiilistellä positiivista palautetta kun sitä saa. :)

Tv-treenin jälkeen meistä otettiin still-kuvia. Oli sellanen Studio Eliten kuvaaja kuvaamassa ja se oli ihan megahauska! Kun mä menin kameran eteen ja se oli ottanu pari kuvaa niin se alko vaan nauraa. Olin ihan nolona kun luulin, että tein jotain väärin. Mut sit se sanokin, että olin vaan kuulemma niin sairaan kuuma mun sulkisvaatteissa. :D Sit sain poseerailla vähän enemmänkin ja se kuvaaja sano et se on ihan mun fani. x) Oli kyllä hauskaa olla "kuuma sulkapallotyttö" kun harvemmin sellanen kuulen olevani. :D Ja vitsi et ootan innolla niitä kuvia, niistä tuli just hienoja!!

Nojoo mutta tänään oonkin sitten vaan röhnöttäny. Piiiitkästä aikaa nukuin niin pitkään kun jaksoin ja kello olikin sitten 10.33 kun heräilin! Olin vissiin väsy. :) Kävin treenailemassa puntilla mut sen lisäks oonkin vaan laskeskellu matikkaa ja makoillu sohvalla. Mut välillä hyvä ottaa tällasia chillailu päiviä ja saapahan lueskeltua ylppäreihin rauhassa! :)

Tossa kuvassa on mun ihanat täydelliset röhnötyshousut! Ei oo parempia <3 :D

torstai 21. helmikuuta 2013

Hyviä treenejä ja sponssipohdiskeluja

Tänään on ollu kiva päivä siks koska on ollu kiva treenata. Ja kanssa koska oon treenannu hyvin. Nii joo ja sit kans koska tein tosi hyvää lasagnea ja söin itteni ihan täyteen. :D

Kävin juoksemassa intervalleja ja tuli kyllä lämmin! Tai ehkä jopa kuuma vois sanoo. Peukut siis sille :)
Kävin siis pitkästä aikaa juoksemassa intervalleja! Kesällä niitä aina tulee paljon paljon juostua, mutta nyt en ollu tosi pitkään aikaan juossu. Syksylläkään ei voinut kun oli sitä ylikuntoa ja muuta... Juoksin 6x5min silleen että välissä aina 2min taukoa. Ja yllätin itteni ilosesti kun en oo ikinä varmaan jaksanu juosta noin pitkää matkaa kun nyt jaksoin!:) Oonkin siis selkeesti kovassa kunnossa hehe ;) Mut on se kyllä jännä miten kauheen pitkä aika se 5min on sillon kun juoksee kovaa. :D

Ja sitten tosiaan tein superhyvää lasagnee ja ois pitäny kuvailla ja laittaa tänne ohje mut unohtu. :( Oli niin kiire päästä syömään!
Illan lajitreenikin oli semi kova! Kyllä ton jälkeen jo VÄHÄN lasagnee saakin syödä. :)
Huomenna mulla on semmonen Aim Higher juttu. Siitä Aim Higherista kerroinkin jo tässä postauksessa aiemmin. Mutta siis huomenna on semmonen koulutus- ja kuvauspäivä minne meen. Tuntuu vähän hassulta ja jännittää kauheesti.. Mitä järkeä mun on sinne mennä tai tehdä mitään sopimuksia, jos kilpaileminen ahdistaa ja oon ihan pihalla tän koko touhun kanssa??

Niin no, oon järkeilly nyt niin, etten voi jättää tollasta sponssi-mahollisuutta väliin vaan siks, että nyt ei tunnu hyvältä. Koska jos mä puolen vuoden päästä oonkin taas ihan intona kisaamaan niin sitten harmittais kauheesti. Ja jos puolen vuoden päästä en oo intona niin voin hyvin kertoa sen niille ja ne varmasti ymmärtää. En kuitenkaan oo saamassa rahaa tai muutakaan heti huomenna tai ens viikolla tai ees ens kuussa! Eli en mä ketään huijaa millään tavalla. :) Kunhan vaan sitten rehellisesti kerron jatkossakin, että miltä tuntuu enkä teeskentele mitään. Ja kun mä kuitenkin edelleen haluan tehä tätä hommaa, tällaset notkahdukset vaan nyt kuuluu monen uraan ja elämään.

Eli siis meen vaan rennolla asenteella ja hyvällä mielellä. Ei pitäis olla syytä pelätä tai jännittää mitään. :) mut kun oikeesti kun tuntuu että silti on :s

Huomenna siis koko päivän kouluttaudun ja yritän näyttää hyvältä kameran edessä! Tai luulen että toi hyvältä näyttäminen on vähän iso tavote mulle, niin ehkä pyrin sit näyttämään ees normaalilta tai jotain.. :D Mutta joo kirjottelen sitten taas heti kun on asiaa! :)

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kilpaurheilu ei oo aina kivaa

Oon miettiny paljon sitä, miks kilpaa urheileminen ei oo enää niin kivaa vaan saa mut vaan ahdistumaan. Mä oon tajunnu jotain asioita ja niitten ymmärtäminen ja tunnistaminen tuntuu hyvältä ja helpottaa. Vaikka mä rakastan kilpaurheilua tosi kovasti, on siinä silti paljon sellasia puolia, jotka ei oo niin kivoja.

  • Kilpailu. Tällä hetkellä kilpaileminen ei tunnu hyvältä. Ajatus siitä, että on koko ajan pyrittävä olemaan parempi ja parempi, ei kiehdo mua. Haluisin vaan harrastaa sellasella kuntoliikkujan asenteella, että mennään sen liikunnan riemun kautta. Jos en pystyis ens kuussa lyömään kovempaa tai kyykkäämään enemmän, se ei haittais. Ja mun ei tarvis pyrkiä voittamaan ketään vaan olisin jo ihan tarpeeks hyvä. Tää riittäis ja voisin pitää vaan hauskaa.

  • 120%. Se asenne, että aina on annettava 120% ja mielellään 125%. Aina on joku joka treenaa enemmän ja paremmin kun mä, joten mun on tehtävä yks ylimääränen minuutti joka treeniä ja pari ylimäärästä punnerrusta joka kuntopiirissä. Miks en vaan voi tyytyä siihen 100%:iin? Tai ehkä jopa 90% riittäis? Voisin varmasti, jos liikkuisin vaan kuntoilumielessä. Ei tarvis olla ketään parempi.
  • Paineet. Se tunne, kun on onnistuttava. Paineet ja odotukset, mitä asetan itelleni ja mitä muut asettaa. Tällä hetkellä en nauti niistä ollenkaan. 
  • Arvostelu. Urheilijana saa kuulla paljon arvostelua. Tottakai se on kestettävä jos tähän leikkiin ryhtyy, koska se on osa tätä hommaa. Mä haluisin vaan liikkua hyvällä fiiliksellä ilman näitä: "treenaat ihan liikaa", "voisit kyllä treenata enemmän ja paremmin", "sun lyöntitekniikka on hassun näkönen", "syöt mun mielestä liian vähän mut hei jumalauta et sul on isot reidet", "miten on ees mahollista et oot noin epäitsevarma", "oot kyl kauheen ylimielinen", "et saa käydä bilettää ku oot urheilija", "kävisit joskus bilettää, oot ihan tylsä" ja mitä kaikkee oonkaan tässä vuosien saatossa kuullu. Ja vaikka mä kuinka tiedän, että treenaan hyvin, tekniikka on jokaisella omanlainen ja sitä voi kehittää, syön hyvin ja mun reidet on ihan okei, en todellakaan oo ylimielinen ja mun juhlimismäärät on just hyvät mulle, niin silti tuntuu pahalta.
  • Luopuminen. Urheilun takia joutuu luopumaan paljosta. Kun treenit ja urheilijana kehittyminen menee kaiken edelle, niin on monta muuta asiaa, joita ei sitten voi tehdä. Mua harmittaa se, miten on vaikeeta tehdä mitään tosi spontaanisti, kun päivät on niin täynnä ja treenit aikataulutettu. Mutta en todellakaan harmittele mitään, mitä on jäänyt urheilun takia kokematta! Silti ehkä tulevaisuudessa haluankin nähdä jotain muutakin kun tän urheilijan elämän?
  • Suorittaminen. Mun on pyrittävä olemaan parempi, joten kaikki on tehtävä just eikä melkeen. Tällä hetkellä rakastan hiihtämistä ihan vaan siks, että lähen sinne ilman kelloa ja ilman sykemittaria. Hiihdän just niin kauan ja kovaa kun hyvältä tuntuu. En aseta tavotteeks hiihtää tunnin lenkkiä ja sitten 57min jälkeen juokse paikallaan kotipihalla minuuttia, että tulis 58min ja sen vois pyöristää tuntiin.
  • Ammattimaisuus. Tuntuu epäreilulta, että multa vaaditaan ammattiurheilijan asennetta, treenaamista, elämäntapaa ja kaikkea. Tottakai, jos huipulle haluaa, pitää tehdä asiat ammattimaisesti. Mutta kun kukaan ei pysty oikeasti tarjoamaan mulle olosuhteita ammattiurheiluun. Niin kauan kun mun on käytävä koulua ja en tienaa elantoani urheilusta, tää on vaan harrastus. Mun mielestä silloin on kohtuutonta vaatia, että mä edes haluaisin tehä kaiken täydellisesti ja ammattimaisesti.
  • Miten yhdistää urheilu ja muu elämä? Mä oon nyt siinä iässä, että mä alan aikuistua ja mun on otettava vastuuta mun elämästä. Jos mä haluan urheilla täysillä, jostain muusta on uhrattava. Mä haluan opiskella, mutta silloin täysillä urheilu ei onnistu, koska mulla ei ole tuloja tai hyviä sponsseja. En kuitenkaan oo ajatellu elää mun vanhempien rahoilla loppuelämääni. Voisin yrittää saada töitä ja siten rahoittaa urheilun, mutta sitten en vois opiskella. Oonko valmis uhraamaan opiskelun ja ottamaan sen riskin, että satsaan kaiken urheiluun? Haluunko mä oikeesti niin paljon urheilla? Tällä hetkellä tuntuu, että en.
  • En jaksa uskoa. Suuri ongelma, joka kiteyttää varmaan kaikki nää edelliset, on mulle tällä hetkellä se, etten jaksa uskoa. En usko, että tuun saavuttamaan jotain niin hienoa urheilussa, että tää kaikki olis sen arvosta.
Nalle Puh on paras! <3
Mutta niinkun mä alussa sanoin, mä kuitenkin rakastan urheilua ihan kauheesti! Mutta kun tällä hetkellä tuntuu, etten oo tarpeeks vahva kestämään noita kaikkia mitä mainitsin. Tarvin etäisyyttä kilpailemiseen ja aikaa hengähtää. Haluun vaan, ettei mun tarttis vähään aikaan stressata mistään. En haluu, että pitää voittaa, treenata ja elää täydellisen urheilijan tavoin, kestää paineita tai kestää arvostelua. Haluun vaan nauttia elämästä!:)

lauantai 16. helmikuuta 2013

EM-kisareissu oli eksoottinen

Moi:) Nyt oon taas kotona jippii ja oli kyllä ihanaa herätä omasta sängystä tänään aamulla! Venäjällä siis oltiin joukkue EM-kisoissa ja olihan se taas ihan uudenlainen kokemus...voi huhuh :D Monesta asiasta jouduttiin toteemaan, että tällasta voi sattua vaan Venäjällä! Ja että näköjään Venäjällä on kaikki mahollista. :D
Ei ollu niin hirveen kauniit maisemat..
Ensinnäkin huono elintaso kyllä näky aika vahvasti. Oli hirmu likasta ja jos nyt ihan suoraan sanon niin tosi rumaa mun mielestä (anteeksi!). Kulkukoiria meni siellä kaduilla, tiet oli huonossa kunnossa ja talot ihan ränsistyneitä. Sit autoja oli kauheesti ja ne ajeli ihan miten sattuu. Ja ruokaakin sai kyllä oikeen urakalla metsästää ja sit oli vaikeeta tilata venäjänkieliseltä listalta kun ei kukaan puhunu yhtään enkkuukaan. Oon ylpee ja ihmettelen kans et selvittiin ehjinä kotiin. :D

Kaikista jännintä ja pelottavintakin oli kun saatiin eilen bussikyyti lentokentälle. Sitten se bussikuski päätti mennä oikoreittiä koska moottoriteillä oli ruuhkaa. Ja se oikoreitti oli kyllä pienin ja kuoppasin tie, mitä oon ikinä nähny! Siellä me ajeltiin keskellä peltoja ja metsiä ja bussi pomppi ihan hulluna. :D Se oli oikeesti tosi huvittavaa aluks mut sitten jouduttiin alkaa miettimään, että kuinkahan vinossa voi bussi olla ennen kun se kaatuu. Ja sitten ei ollukkaan enää niin kivaa vaan pelotti oikeesti että keikahdetaankohan me ihan just.. Mut ei keikahdettu ja päästiin lentokentälle! Sitä en tiiä että kuinka paljon se reitti sitten oikeesti säästi aikaa, koska kovaa siellä pellolla ei todellakaan menty. :D

Ja sekin oli musta hauskaa, kun hallilla oli ne medical-tyypit tai niinku ne lääkärit, jotka aina täytyy olla kisoissa. Niin ne oli tosi sellasia tuhman näkösiä tai sellasia perus "hoitsuja" :D Ihmettelen, ettei meijän pojilla tullu yhtäkkiä joku jalka kipeeks tai jotain sellasta :D

Joulu on taas joulu on taas!

Ehdotin et ois menty rukoilemaan mut ei ollu kuulema hyvä idea :(

Hotelliki oli oikeen kiva....jos p**kasta tykkää. Siis ihan oikeesti yks hirveimmistä hotelleista ikinä :D Ja aamupalasta en viitti ees kertoa...
Ja hotellin takapihalta löyty tollanen kiva ulkoilmateatteri ja kaikki!
Maailmanpyöräki oli keskellä metsää siellä tykkien ja panssarivaunujen vieressä! Kaikki oli kyl ihan ruosteessa ja niin eespäin..
No mutta sitten niistä ite kisoista!:) Ensinnäkin halli oli oikeen kiva ja siisti että siinä ei ollu valittamista. Ja tulokset meni näin:

Suomi - Irlanti 1-4
Voitettiin Sannin kanssa tupla jeeee:) Oli pientä säätöö hameitten kanssa, koska ne oli ihan kamalat mut muuta vaihtoehtoa ei ollu. Mä unohin tietenkin omani hotellille ja sit tuli pikku sählinki ja jouduin lainaamaan Sannin hikistä hametta sillä välin kun se juoks hakemaan mun hametta hotellilta mut siitäkin selvittiin. Ja tuplassa meillä oli sitten jo molemmilla omat hameet. Niin joo ja sit löin kans tuomaria pallolla päähän tuplassa mut onneks se ei loukkaantunu fyysisesti eikä henkisesti. :D
Sanni, Anton ja Sannin hulmuavat helmat! ;)
Minä ja mun hulmuavat helmat!
Suomi - Ranska 2-3
Oltiin ihan sika lähellä voittaa Ranska mut sit joku nimeltä mainitsematon tunari lossi tiukasti sen naisten kaksinpelin (okei okei se olin minä:/) niin sitten ei voitettu. Paras peli multa kuitenkin vähään aikaan, tsemppasin tosi hyvin ja mulla oli oikeesti kivaa siellä kentällä!:)
Tais tulla astetta hauskempi kysymys haastattelijalta. Tai sit hajosin vaan koska en ymmärtäny mitä se kysy....hups:D
Suomi - Israel 5-0
Viimenen matsi voitettiinkin sitten suht helposti:) ja kivaa oli taas pelata, vaikka alkokin olla vähän väsy kun oli pelattu niin monta peliä jo. Mutta hyvällä asenteella ja ilon kautta mentiin tääkin matsi!

Kokonaisuudessaan oon itestäni hirmu ylpee! Asenne oli kohdallaan koko viikon ja pelasin letkeesti ja ilon kautta. Ihan niinkun pitikin tehdä. :) Valmentajakin sano, että olin tosi hyvä koko viikon ja se oli ylpee, ettei tullu yhtään (oikeesti ei yhen yhtä!) "mä en osaa"-kommenttia tai muutakaan negatiivista vaan oikeesti tsemppasin kunnolla. Ja sitä paitsi pelasin hyvin varsinkin siinä Ranskaa vastaan, joten se tuntuu kivalta. :)

Avajaisseremonia oli ihan hiaaano. Oli valoshowta ja savukonetta, tanssiesitystä ja öööö.. no jotain tollasia tyyppejä kaavut päällä jotka käveli varpaillaan :D
Niin ja sitten kun mietin silloin sitä, että penkkarit jää väliin, niin ei onneks ihan kokonaan jääny kuitenkaan! :D Harmittelin kun näin facebookissa kavereitten penkkarikuvia, mutta sit Sanni sano, että no mee kauppaan ja osta karkkia ja mee kadulle heittelemään jos se helpottaa. Ja niinhän sitten tein! Rekkakin löyty just sopivasti niin mikäs sen parempaa. :D


No tulipas pitkä postaus hehe:) Mutta pakko kuitenkin vielä tähän loppuun kirjottaa, että vaikka pelasin hyvin ja oli kivaa pelata, niin siltikin toi oli todennäkösesti viimenen kisa mulle nyt toistaseks. Ajatus kisatauosta helpottaa niin paljon henkisesti mun oloa, että sen on oltava hyvä ratkasu. Kirjottelen lisää mun kilpailuahdistuksesta ja muusta varmaankin huomenissa, jos vaan kerkeän. :)

Mutta nyt hyvää loppuviikonloppua tai jotain sellasta kaikille!:) Toivottaa EM-kisareissuun tyytyväinen ja kaikinpuolin onnellinen Airi :)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Huomenna EMiin ja muuta mukavaa!

Huomenna onkin lähtö sitten joukkue-EMiin Moskovaan! En oo ikinä ollu Venäjällä ennen ja sitten valmentajalta tuli ohjeet että vatsapahoinvointilääkkeitä tai jotain sellasia kannattaa ottaa mukaan ja kans ruokaa koska hotellin aamupala ei välttämättä oo kovin hyvä. Kuulostaa siis erittäin lupaalvalta! xD

Fiilikset lähtee tonne on vähän kummalliset. Mua jännittää, mut ei ehkä sillain hyvällä tavalla. Pelkään sitä, että ahdistun taas kun joudun kilpailemaan. Ja kun mä tiedän, että nää on viimeset kisat mulle ainakin nyt vähään aikaan niin on vaikee jotenkin motivoitua. Samoja ajatuksia pyörittelin ennen SMiä kans ja eihän se sit hyvin menny...

Onneks tää on kuitenkin joukkuekisa niin en oo yksin ja kaikki on mun puolella. Ja sitä paitsi kaikki tietää, että mulla on nyt vähän vaikeeta eikä multa sit odoteta varmaan niin paljoa. Mä voin olla rauhassa ja vaan yrittää nauttia peleistä ja reissusta ylipäätään. Ja keskittyä pitämään huolen siitä, ettei tuu fiilistä että haluun vaan juosta pois sieltä kentältä ja mennä piiloon. Kuulostaapa typerältä kun sen kirjottaa ylös mut oikeesti tollanen on valitettavan yleinen fiilis mulle. Ja nyt kun rupesin miettimään et miltä se näyttäis kun yhtäkkiä painelisin pois sieltä kentältä ja menisin jonnekkin nurkkaan piiloon niin nauran vaan omalle tyhmyydelleni. Miten tollasta voi ees tulla mieleen??

Nojoo mutta huomenna siis reissuun kivojen ihmisten kanssa ja pääsen taas sellaseen maahan missä en oo ennen käyny! Ja pääsen näkemään paljon kovia pelejä maailman parhaassa lajissa! Nii joo ja itekkin pelaamaan kovia pelejä hopefully. Jee:)

Sit mun on pakko kertoo yks hauska juttu. Tai en oo varma onks tää hauskaa vai huolestuttavaa mut kumminki.. :D Oltiin eilen leffassa Riikan kaa ja sit se pisti musta tällasen kuvan facebookkii:
Ja siis joo täähän on aika häiriintyneen näkönen kuva x) Mut nii sit olin saanu inboxiin viestin joltai randomilta (tai ei se ihan random mut en paljasta nimee kuitenkaa:D) et "you look incredibly nice in that new picture of you. just saying. how old are you again?;)" hahaha tollasii kuvii siis selkeesti alan pistää lisää:DD

Ja Sunrise Avenuen keikka eilen oli mahtava! Onneks mul on paras veli nii se lähti mun kaa sinne:))

Samu oli ihQ ;) :D

Ja nyt lähenkin treenailemaan vielä viikon viimeisen treenin Riikan ja Liinen kanssa! :)

torstai 7. helmikuuta 2013

Enemmän kuin mitään muuta, on syitä olla kiitollinen

Elämäänhän kuuluu hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Niin ja sen lisäks sit vaan hetkiä. Kaks viime postausta ei oo ollu niin kauheen onnellisia tai sellasia hyvänmielen postauksia, joten tästä tulee nyt sit positiivisempi postaus tähän väliin. :) En väitä että oisin yhtäkkiä löytäny sieluni rauhan ja oisin onneni kukkuloilla, mut siks just pitääkin keskittyä välillä vaan niihin hyviin hetkiin!

Mun hyviin hetkiin viime päiviltä kuuluu ainakin

Matikka on kivaa. Oikeesti! Lukeeks muutki ain tälleen?? :D
Vapiano-deitit med Emma! Toi kanapasta oli hyyyyvää :)
Upee tyttö! <3 :)
Emma opetti et ruoka auttaa jos on paha mieli! Eli lisää hyvää ruokaa ja lisää kanaa ja pastaa :D
Oon kans treenannu kovasti leuanvetoa. Kyl mä sen 10 pian saan! ;)
Kolme kertaa tällä viikolla oon myös treenannu sitä lajeista parhainta eli sulkapalloa! Just sopiva määrä koska just sen verran oon pelannu kun on tehny mieli pelata :) //kuvat on SM-kisoista ja ne on ottanu Joonas Puhakka
 Näitten lisäks kivaa on ollu
  • Järjetön käsipuntti Miikan kanssa
  • Se, kun tajusin syödä vähän suolaa kun oli heikko olo. Johan piristyin!
  • Se, että varattiin mun veljen kaa liput Sunrise Avenuen keikalle lauantaille! Can't wait
  • Hyvät biisit mitä oon kuunnellu
  • Tänään treeneissä, kun hapottihapottihapotti ja sit se kovan treenin jälkeinen fiilis ahh :)
  • Se, kun viime yönä nukuin 10h
  • Se, että löysin netistä ihan sairaan hienon ylppärimekon ja äiti lupas että tilataan se mulle!
Mutta mikään näistä ei oo se kaikista kivoista jutuista kivoin ja hyvistä hetkistä hyvin. Eikun siis paras. Mutta siis ihan parasta on ollut kuitenkin se, että kaverit ja perhe ja muut tutut on ollu mulle olemassa! Oon niin kiitollinen kaikista tsempeistä mitä oon saanu. Mä oon ihan hyvä näin ja kukaan ei hylkää mua vaan siks, että oon hukassa enkä tiiä mitä haluun. Mulla ei oo mitään hätää niin kauan, kun mulla on ihmisiä, jotka välittää. Ees muutama hassu. Eikä tartte olla ees hassu, kunhan vaan on. :)

Huomenna on äikän tekstitaidon ylppäri, kääääk! Kuuden tunnin rypistys siis tiedossa joten tänään ajoissa nukkumaan, että aivot toimii. Vaikka turha toivohan se varmaan on että toimis. x) Mut eväät on onneks hyvät! :D

maanantai 4. helmikuuta 2013

Mitä nyt?

Oon miettiny tota edellistä tekstiä ja että pitäskö mun piilottaa se vai antaa vaan olla. Tiiän kyllä kävijämäärien perusteella että tosi moni on sen jo nähny joten ei kai sillä enää oo niin väliä. Mähän halusin olla avoin. Palautetta en oo kauheesti saanu ja ehkä hyvä niin. Tiiän kuitenkin että niitä mielipiteitä on varmasti puolesta ja vastaan. Mutta niinhän se menee ihan jokasen asian kanssa mitä ikinä elämässään tekeekään. Jos oisin jättäny kirjottamatta mitään ja kertomatta mitään mun ajatuksista, ei sekään varmaan ois kelvannu. Ei kaikkia voi miellyttää vaikka kuinka haluiskin.

Mä pelkään sitä mitä muut aattelee musta nyt. Oon epäonnistuja ja luovuttaja. Julkasin ton tekstin heti kun olin hävinny sm-kisojen semifinaalin eli oon selkeesti selittelevä ja katkera luuseri. Oon idiootti kun annan periks näin helpolla. Pari häviöö ja heti pistän mailat myyntiin.

Niin no, en koe mitään tarvetta selitellä yhtään mitään. Mä tiedän ite ja mun läheiset tietää, ettei kyse oo yhestä viikonlopusta eikä ees yhestä viikosta tai yhestä kuukaudesta. Kyse ei oo siitä, että oon hävinny pari matsia ja oon niistä niin harmissaan. Mä oikeesti kirjotin sen tekstin jo vähän aikaa sitten, sillon kun en vielä uskaltanu sanoa mitään kellekkään. Enkä uskaltanu itekkään hyväksyä sitä, että mä en enää halua voittaa. Mä en todellakaan päättäny lauantaina hävityn pelin jälkeen että jaahas enpä muuten pelaakkaan enää ikinä. Mä en oo heittämässä pyyhettä kehään enkä oo ikinä antanu periks helpolla mulle maailman tärkeimmässä asiassa.

Mä tiedän että ihmiset spekuloi ja ne juoruu ja ne puhuu musta ja mun tekemisistä. Siihen en voi vaikuttaa yhtään mitenkään, joten on varmaan ihan turha ees yrittää. Sä joka luet nyt tätä tekstiä, mä tiedän että sulla on joku mielipide ja näkemys. Sä katot kaikkea omalta kannaltas ja omasta näkökulmastas. Tottakai toivon, että ymmärrät mua, mutta saat myös olla ymmärtämättä. Saat arvostella ja haukkua, jos tuntuu että siihen on aihetta. Koska kaikilla on oikeus tuntea mitä ne tuntee ja olla sitä mieltä mitä on.

Mutta mitä mä nyt sitten aion tehä seuraavaks? No alotan siitä, että pistän mun mailat myyntiin, haluuko joku ostaa?? Sit kengät heitän roskiin ja hävitän kaiken mun elämästä, mikä vähääkään muistuttaa sulkiksesta. Eli siis about kaiken. Hallilla ette tuu mua enää näkemään ja turha yrittääkään jutella mulle mitään sulkikseen liittyvää. EM-kisoihin olin luvannu lähtee mut en kai mä nyt sinne enää oo menossa. Tää oli nyt kaikki tässä. Mulla on mitta täys, sulkapalloa ja sulkapalloja tulee korvista ja vihaan koko lajia. Piste. NO LÄPPÄ OLI HEI!

Mutta jos kerron kuitenkin nyt ihan tosissaan, niin siitä on keskusteltu kyllä jo vähän aikaa valmentajien kanssa, että kisoista vois tulla nyt totaali tauko. Siis että EM-kisojen jälkeen tulee tauko. Niin on puhuttu jo vähän aikaa. Eli EM-kisoihin lähen kyllä viikon päästä ja pelaan siellä niin hyvin kun vaan osaan ja pystyn. Mutta sen jälkeen saa kisat riittää hetkeks. En usko, että tällä kaudella tuun pelaamaan enää ollenkaan kisoja. Keskityn muihin asioihin ja teen sitä, mikä tuntuu hyvältä ja mistä nautin. Treeneihin pätee sama sääntö: treenaan just sitä mitä haluan ja just niin paljon kun haluan. Syksyllä sitten voin miettiä, että haluanko taas pelata kisoja. Toivon tottakai, että se kipinä löytyis, mutta ei sitä nyt voi tietää. Se on sitten sen ajan murhe. Toivottavasti ei oo suuri murhe! :)

Mä oon tällä hetkellä vähän surullinen ja apea. Tai vähän enemmänkin kuin vähän. Tai no ehkä vähän enemmän kuin vähän enemmän kuin vähän. Tai jopa vielä vähän sitäkin enemmän. Mun ajatuksissa pyörii vaan, että "apua emmä oikeesti haluu lopettaa tosissaan urheilemista" ja sit heti perään että "apua jos mun pitää vielä pakottaa itteni kilpailemaan". Luopumisen tuska on ihan kamalaa ja se tunne, ettei tiedä mitä haluaa. Ne on ne, jotka tekee mulle ahdistuksen ja pahan mielen.

Mutta onneks kaiken keskellä on aina paljon niitä hyviäkin hetkiä, ikinä ei voi olla niin, että kaikki olis kamalaa! :) Eilen oli kivaa olla meijän seuran kanssa syömässä, jutella kaverin kanssa kun sekään ei tiedä mitä haluaa lukion jälkeen ja sit kans oli kivaa käydä treenaamassa. Se fiilis kun treenaan ja korvissa soi hyvä musa on vaan niin upee! Ajatukset on ihan muualla kun huonoissa jutuissa, ei tarvi murehtia. On vaan hyvä olo.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Sammunut kipinä

Tuntuu ihan uskomattoman pahalta kirjottaa tätä tekstiä. En ikinä haluis julkasta mitään tällasta. En ikinä haluis että musta tuntuu tältä. Oon niin vihanen itelleni, että se sattuu. Sattuu niin paljon että tuntuu et vaikka itkisin loppuelämäni niin se ei ikinä helpottais. Oon niin hukassa.

Ja tää mitä mä nyt kirjotan ei oo häviön jälkeisissä tunnekuohuissa vuodatettua katkeraa tilitystä. Ongelma on just se, että niitä tunnekuohuja ei enää tuu. Voittaminen ei saa mua syttymään ja häviäminen ei tunnu miltään. Tää kaikki alla oleva on kirjotettu jo vähän aikaa sitten, täällä se on roikkunu luonnoksissa mutta en oo uskaltanu julkasta sitä. En oo voinu, koska kaiken on pitäny olla hyvin ja kisoja on jatkuvasti. Miten mä voisin sanoo kellekkään ihan yhtäkkiä, että nyt tuntuu pahalta ja mä en haluu tätä?

Mutta nyt sen tietää jo niin moni, että mä aattelin uskaltaa. Ja ne, jotka ei tiedä, näkee sen musta varmasti. En tykkää siitä, että mun asioista juorutaan. En tykkää, että musta puhutaan mun selän takana. Mä haluan kertoa ite ja olla avoin. Mä oon puhunu jo monelle läheiselle ja tärkeelle ihmiselle ja ne kaikki ymmärtää mua. Ne saa mut uskomaan, etten oo tehny mitään väärin, että kaikki on ihan hyvin. Joten nyt mä jaan yhen tarinan.

Mä tunnen yhen pienen tytön. Tai ainakin mä tunsin. Me oltiin parhaita kavereita. Kun me oltiin yhessä, me oltiin tosi onnellisia ja pärjättiin ihan kaikessa missä me haluttiin pärjätä. Se tyttö on piiskannu mua tosi monta vuotta lyömään palloa kovempaa, tsemppaamaan jokaseen lyöntiin, juoksemaan vielä vähän kovempaa vaikka hapottaa ja lähtemään treeneihin vaikka väsyttää. Se tyttö on ihan uskomaton.

Sen tytön nimi on Voitontahto. Jo toi nimikin kertoo, ettei se voi olla mikään turha tyttö. Ja mä tiedän sen itekkin. Silti mä oon päästäny sen menemään. Oon päästäny irti ja eksyny sen luota. Mulle maailman tärkein asia ja silti mä pilasin kaiken. Oon niin pahoillani sen tytön puolesta! Se teki kaikkensa, ja nyt yhtäkkiä mä sanonkin, etten tahdo enää. Se tyttö juoks tappointervalleja, se piti huolen että syön hyvin, se huolehti etten tee mitään mikä vois haitata mun urheilu-uraa ja se unelmoi olympiavoitosta. Se antoi kaikkensa.

Jossain vaiheessa kaikki meni pieleen. Mä tajuun vasta nyt, että mä oon eksyny siitä tytöstä. Siks mä oon niin hukassa. En tajunnu aikasemmin, tai sit en vaan halunnu tajuta. Nyt vaan haluaisin löytää takas sen tytön luokse, mutten osaa enää. Syytän itteäni kaikesta. Oon niin vihanen itelleni. Miks mä mokasin näin? Ja ennen kaikkea: mitä mä nyt teen?

Yli 10 vuotta mä oon halunnu tätä. Miten on ees mahollista, että yhtäkkiä se suurin unelma ei ookkaan enää unelma? Miten mä voin epäonnistua tälleen? Miten mä voin olla niin typerä, että heitän hukkaan kaiken sen kovan työn? Miks teen tälleen itelleni ja kaikille niille, jotka muhun on uskonu ja jotka on antanu kaikkensa mun eteen?

Mutta kun en halua enää kilpailla. En halua olla parempi kun muut. En usko, että musta on siihen. Voittaminen ei tunnu enää tärkeeltä ja haluisin mielummin olla kaikkien kaveri ja haluisin että ihmiset tykkäis musta. Haluisin tehä jotain mistä nautin ja minkä takia mua arvostettais eikä vaan arvosteltais.

Mä nään edelleen itteni vaan urheilijana. Sitähän mä oon aina ollu ja sitä mä edelleenkin haluun olla. Mutta jos mä päästän kokonaan irti tästä kaikesta niin mitä mä sitten oon? Nyt oon "sulkapallossa huipulle pyrkivä lukiolaistyttö" mut yhtäkkiä en oiskaan enää mitään noista. Paitsi tyttö kyllä joo edelleen. Mua pelottaa. Ja sanoinko jo tarpeeks monta kertaa, että oon vihanen itelleni koska oon pilannu kaiken?

Nyt en voi muuta, kun olla kauheen kiitollinen siitä, että mulla on ihmisiä jotka välittää. Ne sanoo että ne on kauheen ylpeitä musta. Se on tosi tärkeetä koska ite en osaa olla. Vaikka mun luottamus tärkeimpiin ihmisiin koki kolauksen tänä viikonloppuna ja vaikka mulla onkin ihan selkään puukotettu olo yhen tärkeen ihmisen takia, niin mä silti luotan. En haluu millään uskoa että se teki mulle niin, koska se ei välitä.

Ja tähän loppuun haluun vielä kertoa, että huomenna aamulla aion kaikesta huolimatta herätä ajoissa ja mennä mihinkäs muuallekkaan kun treenaamaan! Ehken enää nauti kilpailemisesta ja haluu olla paras, mutta treenaamiseen se kipinä on tallella ja vahva kipinä onkin! Joten oikein ootan sitä, että pääsen puntille ja juoksumatolle juoksentelemaan.:) Ehkä tää kaikki ahdistus valuu hien mukana pois?