keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Nollaus lenkkipolulla!

Nyt kyllä tekemistä riittää! Siivoomista, leipomista ja kaikenlaista muuta juhlavalmistelua. Eilen leivoin yli neljä tuntia erilaisia keksejä ja sen jälkeen olin niiiiiin loppu. Kaiken kaikkiaan toivon just tällä hetkellä, etten enää ikinä pääse ylioppilaaks uudelleen!

Tältä mun huone näyttää just nyt... Jotain on siis selkeesti vielä tehtävä :D
Kaiken tän päälle vielä treenit niin johan saa tää tyttö sykkiä. Tänään kuitenkin lenkki oli oikeesti päivän pelastus! Siinä vaiheessa kun alko kotona hääräily tökkiä, pistin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan.

Meijän lähellä on sellanen ISO mäki. Tai siis ei ihan lähellä, mutta vartin lämmittely- ja palauttelumatkat tekee vaan hyvää ;) Se mäki on keskellä metsää sellanen pikku pururata, jossa ei kovin usein muita nää. Sen mäen mä sitten kävin juoksemassa ylös kaheksan kertaa ja huhuh kun olikin rankka homma! Melkeen minuutti meni aina päästä ylös asti ja reilu puoltoista minuuttia hölköttelin alas. Vähän erilaiset intervallit tällä kertaa, mutta vaihtelu virkistää :) Ja todellakin kyllä virkisti, nyt jaksaa taas siivota ja järkkäillä juttuja kun on aivot nollattu!

Melkeen häikäs, mut ei se mitään, koska nyt on kesä! :)
Huomenna onkin taas hillitön kiirepäivä ja pitäis ryntäillä paikasta toiseen.. On juhlaruokien ostelureissua, mentaalivalmentajan tapaamista, biljardin peluuta, lakkiaisjuhlatreeniä ja sitten vielä meidän seuran pikku grillailuilta.

Joten nyt ei auta muu kuin jatkaa hommia! Kohta on jo lauantai ja saan painaa sen lakin vihdoin päähän :)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Maajoukkueleirin tunnelmia

Hiphei kotona taas ja bloggailemassa taas! Tähän mun pieneen blogihiljaisuuteen on tällä kertaa oikeestikkin hyvä syy. Oon nimittäin viettänyt viimeiset kolme päivää Pajulahdessa maajoukkueleirillä.
 Tässä leirissä on vaan sitä jotain. Ite oon ollu mukana joka vuos ihan pienen pienestä asti. En ees tiiä enää, että mitä olis toukokuun loppu ilman Pajulahden leiriä.


Leirin ekaan päivään kuuluu aina testit. Niitä joutu aina pienenä jännittämään polvet tutisten jo monta päivää etukäteen. Beep-testi on se kaikista pahin. Siinä juostaan 20m matkaa edestakasin ja radiosta kuuluu aina "piip"-ääni ja sillon pitää olla viivalla. Vauhti kiihtyy koko ajan eli siis piippaukset tihenee ja niin kauan pitää juosta kun vaan mitenkään jaksaa. Ja mielellään vähän kauemminkin.
Leikin siltaa ja ai että kun selkä tykkäs olla leikissä mukana! Tai en oo kyllä ihan varma..
Tälläkin kertaa tietenkin juostiin. Enää se ei kyllä niin paljoa jännitä. Tästäkin asiasta on siis selkeesti menny hohto kun oon tullu vanhemmaks. Mutta siis ihan ennätykseen en päässyt, neljän piippauksen päähän jäin, mutta kai se voi sen verran vaihdellakin päivästä riippuen. Paitsi, että ei mun mielen paha puoli usko sitä tietenkää vaan se määrää, että elokuun leirillä parannetaan! :D Ja ihan hyvä niin.

Hikoilin ja menin makaamaan lattialle. Siihen jäi mun paidan tekstistä jälki. x) Siis YÄÄÄK!
Vaikka testeissä ei ennätyksiä oikeen tullukkaan ja niihin en siis voi täysin tyytyväinen olla, niin muuten leiri oli kyllä oikeen hyvä! Kyllä sen tuntee kropassa, että kolme päivää on painanu menemään sata lasissa kolme treeniä päivässä. Lihakset on jumissa ja hellänä ja kipeenä.

Taidekuva!:)
Välillä chillailtiinkin toki! Hallin lattialla...
...tai huoneessa :)
 Leirin parasta antia oli, että treenit kulki, että kävin uimassa järvessä eli talviturkki on nyt heitetty, että sai paljon hyvää ruokaa ja että sai olla kivojen ihmisten kanssa. Suuresti mua ilahdutti myös se, että mun sykemittari näytti beep-testin aikana maksimisykkeeksi 190. Mulla on ollu suuria vaikeuksia saada sykettä nousemaan yli 175:n ja oonkin ollut vähän huolissani siitä. Tottakai on selvää, että urheillessa sydän laajenee (öö termit vissiin melkein hallussa :D) ja silloin se lyökin harvemmin ja maksimisyke tippuu. Kuitenkin se voi olla myös merkki, ettei saa itestään kaikkea irti. Ei ole hyvä, jos maksimisyke jatkuvasti laskee ja sykevaihteluväli pienenee. Nyt pitääkin vaan toivoa, ettei mun mittari näyttäny ihan omiaan!
Riikka yritti kuvata mua, mut olinkin liian nopee ja tärähtäny!
Pieniä murheen aiheuttajiakin löytyy. Yks niistä on mun selkä, joka on jumissa. Usein treeneissä iskee kramppi ja sitten sattuu. Kovasti oon yrittäny hieroa, venyttää, murjoa ja kaikin tavoin jumeja availla, mutta sitkeesti yhä edelleen se vaan on jumissa. Mun salainen ase on tässä:

Hieromalaite (ei -sauva niinkun vahingossa kerran huutelin..) !
Oikeesti ei kyllä muuten paljon naurata kun vatsalihaksiin asti säteilee kun kipeitä lihaksia rullailee tolla!
Onneksi ei ihan liikaa treenejä haittaa toi selkä. Ja kaikkeni teen, että saan sen avautumaan taas! :)

Toinen vähän pinnallisempi murhe on se, että mun jalat ei oo ihan liian kauniit tällä hetkellä. Mustelmia riittää ja neljän päivän päästä pitäis näyttää kauniilta yo-mekossa... Oon vakavasti harkinnu säärisuojia tälle viikolle, koska oon vaan niin vilkas ja riskialtis, että aina tapahtuu.

Kuva ei kerro koko totuutta, mutta tältä mun jalat nyt näyttää. Oivoi :(
Vaikka leiri olikin raskas, niin silti huomenna on aamutreenit tiedossa. Syynä se, että haluan nyt treenata vielä pari päivää ja sitten loppuviikosta voin hyvillä mielin pitää lepoa treeneistä ja keskittyä asettelemaan ylioppilaslakkia päähän ja olemaan nättinä mekossa. Niin, ja syömään kakkua tietenkin:)

Tämä viikko onkin varmaan aikamoista härdelliä siivoomisineen ja leipomisineen. Yritän kuitenkin tännekin kirjotella jossain välissä, koska ajatuksia riittäisi kyllä taas!

torstai 23. toukokuuta 2013

Mikä stressaa?

Eilen illalla pyörin kolme tuntia sängyssä, kun uni ei vaan tullu millään. Nukkumatti oli hylänny mut. Tuntu, että käyn ihan ylikierroksilla ja olis tehny mieli lähtä juoksemaan maraton tai jotain vastaavaa. En kuitenkaan lähtenyt ja lopulta nukahdin. Yön aikana heräsin sitten ainakin kolme kertaa silleen, että oikeen pomppasin istumaan ja hyvä etten alkanu huutaa. Aamulla heräsin ilman herätyskelloa tosi aikasin, ei väsyttäny ja olin levoton kun mikäkin. Ja kuitenkin tuntu, että en olis nukkunu ollenkaan ja olin sekasin kuin seinäkello.

Olin aamusta asti äkänen kun Pikku Myy ja näytinkin ihan samalta. x)
Tälleen mulle käy, kun mä stressaan tai jos oon treenannu liian myöhään illalla. Eilen en treenannu myöhään, joten mistä mä muka nyt sitten stressaan? Mä vannon, etten just nyt stressaa yhtään mitään. En, en ja EN !

Mä voisin stressata treenejä, mutta miks stressaisin kun ne sujuu ja kisojakaan ei oo ennen syksyä tulossa.
Mä voisin stressata tulevia yo-juhlia, mutta sekin ois turhaa, koska kaikki alkaa olla hyvällä mallilla ja juhlajutut on hankittuina.
Sitten mä voisin stressata pääsykokeita, muttei siinäkään ois järkeä, kun sanaakaan en oo lukenu enkä edes halua päästä mihinkään.
Myös tulevaisuutta ja ens vuotta voisin stressata, mutta nekin suunnitelmat alkaa olla selkeät, vaikka tykkäänkin vastata kaikille, etten muka tiedä mistään mitään.
Ihmissuhteissakaan ei oo suurempia stressin aiheita just tällä hetkellä.

Iso pää, pienet jalat :) Sohva-chillaus, huspois stressit ja muut!
Joten mitä ihmettä täällä tapahtuu?? :D Päädyin siihen, että kun kaikki muu on niin kauheen kivasti tällä hetkellä, niin ehkä kroppa reagoi vaan kovaan treeniin ja stressailee omia aikojaan. Niin sen täytyy olla!

PS. Kattokaa! Mä pääsin Aim Higherin etusivulle siihen yläbanneriin! Tää on ihan vautsi ja oon niin otettu että ne valitsi just mut tohon kaikkien sadan urheilijan joukosta :) Käykää toki kans kattomassa aimhigher.fi

tiistai 21. toukokuuta 2013

Oonks mä oikeesti syöny kaiken tän tänään?

Oon tässä nyt pari päivää siivoillu ja tyhjennelly mun huonetta ja bloggailemaankaan en oo oikeen joutanut. Mutta nyt löyty taas onneks aikaa tällekin touhulle. :)

Mulla on menossa nyt ravintovalmennus part 2. Ekassa osassahan mun piti pitää ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan (lue lisää siitä täältä klik, klik! ). Tällä kertaa mun pitääkin sitten kuvata kaikki mitä mä syön.

Oon nyt tehny tätä kuvaamista kohta kolme päivää. Joka ilta, kun niitä kuvia siirtelen koneelle, tulee sellanen fiilis, että oonko mä oikeesti syöny ton kaiken tänään? :D Mutta ennen kaikkea on aika siistiä, että oon kuluttanu myös sen kaiken!

Tän päivän kuvasaldoa tulee tässä:

Aamupuuro ja pellavansiemenöljyä
Aamutreenin jälkeen välipala number 1
Lounas (söin siis myös kännykkäni näköjään)
Päivän toisen treenin jäkeen välipala number 2
Päivällinen
Noi kaikki on tänään jo uponnu (+ melkeen 3 litraa vettä) ja iltapalakin on vielä syömättä. On tää urheilijan elämä hurjaa. :)

Syömisen lisäksi tähän päivään on mahtunut muutakin (onneks). Käytiin äitin kanssa tilaamassa kakkuja ja muuta mukavaa mun yo-juliin. Ja sitten oon saanut aikaseksi kaksi hyvää treeniä. Aamun lajitreenissä oli tosi pirteä, vahva ja kaikinpuolin hyvä olo, mitä ei todellakaan tapahdu joka aamu. Toinen treeni oli punttitreeni ja siinäkin tuntu, että energiaa ja voimaa riittäis vaikka muille jakaa. En kuitenkaan jakanu. :)

Nyt tuntuu olevan taas sellanen viikko, kun fiilis on katossa ja en malttais hetkeekään olla paikallaan! Motivaatio vähän joka juttuun on tosi korkeella ja kaikki on kivaa. Mistä näitä fiiliksiä oikeen tulee?? Varmaankin rento viikonloppu ja kavereiden kanssa oleminen on syynä tähän. Kyllä niillä lepopäivillä oikeestikkin on tarkotuksensa. Niin ja kavereilla myös. :)

perjantai 17. toukokuuta 2013

Ylioppilaskin voi käyttää lasten shortseja


Siinä se nyt on! Musta tulee oikeestikkin ylioppilas! Tää tyttö on nyt kovin kovin kovin iloinen :) Ja lopullinen rivi on seuraavanlainen: E, L, E, E ja E. Oonko hikke vai hikke?? Oikee vastaus on, etten kumpikaan! Oon vaan niin hillittömän fiksu ;) Pientä sydämentykytystä aiheutti toi kirjekuoren avaaminen ja myös se, kun huomasin että äikkä oli tippunu 8 pistettä! Kaks pistettä vajaa L vaihtu siis kolme pistettä yli E:hen, mutta onneks siis pysy E kaikesta huolimatta. :)

Nyt siis on lopullisen varmaa, että ne juhlat on tulossa! Kaikki alkaa olla suunniteltuna ja tekoripsiäkin oon kerenny jo kokeilla :D
 
Treenit on sujunu tosi hyvin! En nytkään malttais millään oottaa, että pääsen taas treenaamaan, mut harmi vaan, että tällä viikolla on ohjelmassa enää yks treeni huomenna. Mutta onneks on muuta kivaa tiedossa viikonlopulle ja maanantaina pääsen taas sitten treenaamaankin lisää. :)

Mulla on ollu tässä jo parina päivänä ohjelmassa mun huonees suursiivous, mutta vieläkin se on jostain syystä kokonaan alottamatta... :D Eilen siivousta tärkeemmäks nous lukioiden välinen pesäpalloturnaus, johon lähdin ihan spontaanisti mukaan kun mua siihen keskiviikkona pyydettiin. Oli kyllä superkivaa! Tyttöenergiaa ja tsemppiä riitti ja tottakai me märskyn sporttitytöt hoidettiin kulta kotiin ;) Hyvä päätös mun lukiovuosille!


Tänään olin jo alottelemassa siivousta, mutta sitten tulikin kaverilta käsky, että nyt keskustaan ja shoppailemaan! Eipä siinä auttanu muu sitten :D

Löysin itelleni uudet treenishortsit kesäks. Oon kaipaillu sellasia tässä nyt viime aikoina ja nyt onneks löysin hyvät (ja halvat :p)! Mulla oli tosi upee taktiikka shortsien löytämiseen: Stadium ja pikkupoikien osasto! :D Eli siis lastenosastolta ostin kokoa 122-128cm olevat poikien shortsit ja hintakin oli vaan 9,90e. Kuulemma oon outo, mutta mun mielestä noi toimii oikein kivasti :)





















Hyvää viikonloppua kaikille!! :) <3

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Itsensä ylittämisen ihanuus

Eilen kävin juoksemassa intervallit. Päätin etukäteen jo, että juoksen hyvin. Näin mun mielessä, miten ihan lennän sitä kenttää ympäri ja ennätykset paukkuu. Ja tietenkin olin ihan into piukeena lähdössä sen takia. En malttanu oottaa sitä juoksemisen juhlaa. Hyvä kun lenkkarit maltoin sitoa kunnolla jalkaan, niin innokas mä olin ja niin varma siitä, että kohta juoksen kovempaa kuin ikinä!
Jokainen, joka on joskus urheillut tai liikuntaa muuten vaan harrastanut, tietää varmaan ton tunteen. Treeneihin, lenkille tai salille lähtiessä on tosi hyvä fiilis ja haluaa tehdä hyvän treenin. Eikä mitenkään silleen "ihan hyvän", vaan "ihan mahtavan loistavan superduperin"! Sellasen treenin, jonka jälkeen voi olla ylpeä itestään ja laittaa treenipäiväkirjaan laadun kohdalle täyden 10.

Mutta sen mä oon tässä vuosien saatossa huomannu, että jostain syystä tollasten kympin arvosten treenien tekeminen ei ookkaan ihan niin helppoa. Ja niin mä huomasin eilenkin. Mun ohjelmassa oli vedot 6 x 1200m kahden minuutin palauttelutauoilla. Ensimmäinen ja vielä toinenkin veto meni oikeestikkin lentäen, ihan niinkuin olin ennakkoon kuvitellukkin. Mutta ai että, kun päästiin neljänteen ja viidenteen vetoon...


Joku fiksu on kai joskus sanonut, että se oikea treeni alkaa vasta siinä vaiheessa, kun haluais lopettaa ja rupee tuntumaan pahalta. Eilen mä pääsin taas todistamaan tätä tosiasiaa. Mitä kauemmin olin juossut, sitä varmempi mä olin, että se rata piteni, mun jalat lyheni ja kello otti spurtin aina tauon aikana. Mua ärsytti ja suututti. Mutta onneks mä tajusin sillon, että ainoa tapa selvitä ärsytyksestä on vaan juosta. Kun mä tarpeeks kauan juoksen, niin kyllä se 1200m aina lopulta tulee täyteen. Pakkohan sen on!

Ja se fiilis sen treenin jälkeen! Se on vähän niinkuin hyvän voitetun matsin jälkeen. Usein pelissäkin saattaa tulla fiilis, ihan vaan pienekskin hetkeksi mutta kuitenkin, että "mä en pysty voittamaan tätä". Mutta siitä fiiliksestä yli pääseminen on ihan parasta. Silloin on pystynyt tekemään jotain, mihin ei uskonut pystyvänsä. Silloin on ylittänyt itsensä.

Nää on kai niitä parhaita hetkiä urheilussa. Tai elämässä ylipäätään. Niiden vuoksi jaksaa tehdä töitä.

Tänään mä en ollut yhtä hyvä kuin eilen, en todellakaan. Ja ärsytys on suuri! Mutta sekin kuuluu asiaan välillä. Kuitenkin mä tiedän, että huomenna mulla on taas mahollisuus ylittää itteni. Jos mä vaan oikeesti haluan ja oon valmis näkemään vaivaa sen eteen.


Jos jaksoit lukea tän tekstin loppuun asti, niin miks säkin et kokeilis ylittää ittes jollain tapaa? Huomenna illalla ois kiva sanoa, että "mä en ois ikinä uskonu, että pystyn siihen, mut tänään mä..." ja loppuosan voikin sitten määritellä ihan ite! :)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Nyt ja vuosi sitten

11.5.2013
18.5.2012
Vietin taas viikonlopun mökkimaisemissa luonnon keskellä. Juoksin yhen mäen päälle, joka on yks kauneimmista paikoista maailmassa! Tai ainakin mun maailmassa :) Piti ottaa kuvia, koska siitä on aika lailla tasan vuosi kun myös olin siellä kuvailemassa.

Mökiltä tonne mäen päälle on vähän yli 4km
HAPOT. Aikaa meni 22min 50s ja kesän lopussa menee sitten 1,5min vähemmän ;)

Mutta siellä mäen päällä seisoskellessani mä mietin, miten nopeesti tää vuos onkaan taas mennyt. Ja että mitä kaikkea tän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua. Vai onko tapahtunut oikeastaan mitään?


Ensin musta tuntu, että mitään ei oo tapahtunut. Vuos on vaan mennyt, mutta tässä mä vieläkin oon. Mutta sitten mä tajusin, että eihän se kuitenkaan oo ihan niin. On tapahtunut hirmu paljon ja vaikka mitä!
Muuten meni hyvin, mut ilmettäkin ois voinu harkita :D
Moni asia on kyllä vieläkin ihan samalla tavalla. Mulla on samoja tärkeitä ihmisiä mun elämässä, treenaan niinkun ennenkin, asun samassa paikassa, syön samoja ruokia, nukun samassa sängyssä, nauran samanlaisille jutuille ja niin eespäin. Asiat, jotka oli hyvin vuosi sitten, on hyvin vieläkin.

Sen lisäksi mä oon kuitenkin oppinut, kokenut ja kokeillut myös paljon uusia juttuja.

Oon oppinut paljon itestäni, muista ihmisistä ja elämästä ylipäätään.

Oon myös käynyt uusissa maissa, tutustunut uusiin ihmisiin, kirjottanu ylioppilaaksi, täyttäny 20 vuotta, nauranu niin että mahaan sattuu, itkenytkin aina välillä, käynyt pilkillä, poiminut mustikoita, käynyt Chisun keikalla ja päässy pelaamaan maailmanlistan nelosta vastaan. 

Oon alottanut blogin kirjottamisen, leiponut karjalanpiirakoita ekaa kertaa elämässäni, saanut ikioman kameran, kertonu ihmisille että ne on tärkeitä, saanu kuulla että mäkin oon tärkeä, käyny Sunrise Avenuen keikalla ja syöny paljonpaljon kaurapuuroa raejuustolla.


Oon lyöny sulkapalloa tuhansia ja tuhansia kertoja, juossu satoja ja satoja kilometrejä, nostanu puntilla ties kuinka monta kiloa, hiihtänyt montamonta pitkää lenkkiä, hyytynyt ja ollut hapoilla, nauttinut kovan treenin jälkeisestä fiiliksestä ja harmitellut huonoa treeniä.

Oon myös kokenut, miltä tuntuu olla väsynyt ja liian rasittunut, miltä tuntuu olla surullinen ja ahdistunut, miltä tuntuu kun luulee olevansa täysin hukassa.

Mutta siitäkin on seurannut hyvää: mä tiedän nyt, että mä pärjään kaikesta huolimatta, mä olen vahva, mä selviän ja kaikki tulee lopulta menemään hyvin. Mä uskon taas, että vaikka joskus tuntuu pahalta, niin ei se tunne ole ikuista, jos niin ei halua.
Hyvä yritys...
...mut notkee kun näkkäri :D
 
Bojojoing !
Eli onko noiden 2012 ja 2013 kuvien välillä sittenkin jotain eroa? Oonko mä elänyt ja kokenut jotain uutta? Onko jotain sittenkin tapahtunu? Joo-o, kattokaa vaikka: mä oon hankkinu uudet lenkkarit :)

torstai 9. toukokuuta 2013

Karjalanpiirakkailta

Hihi meinasin ekaks laittaa otsikoks piirakkakuvia, mut onneks tajusin et se on vähän härski. x) Ties millä hakusanoilla mun blogiin taas päädyttäis. Tähän mennessähän niitä on ollu muun muassa "kipee kulli", "sulkapallo peppu", "vahvat reidet" ja "nyt varmaan hiuksia".

Nojoo mutta siis vietettiin viime lauantaina karjalanpiirakkailtaa Riikan ja Liinen kanssa. Saatiin vappupiknikillä idea, että halutaan kokeilla leipoa karjalanpiirakoita ihan itse. Niimpä me sitten kokeiltiin. Ja mikä parasta, me myös onnistuttiin!

Ensin keiteltiin puuro. Tavallinen riisipuuro sen pussin ohjeen mukaan. Jos muistan oikein, niin siihen tuli

- 1,2 litraa maitoa
- 0,7 litraa vettä
- 2,5 dl puuroriisiä
- pari tl suolaa







Sillä välin kun puuro kiehui, tehtiin taikina sitä pohjaa varten. Siihen tuli
- 3dl vettä
- 2dl vehnäjauhoja
- 4dl ruisjauhoja
- 1tl suolaa

Noi sekoitettiin kulhossa ja siitä taikinasta tuli niin kovaa, että sitä oli vähän rankkaa vaivata! Sitten sen taikinan annettiin levätä noin 20min.


  
Sen jälkeen alettiin kaulia! Oli tärkeetä kaulia ne tosi ohuiksi.


Liine käytti lasitaktiikkaa
Ja mä luotin papanataktiikkaan
Saatiin kuitenkin aikaseks oikein hyviä läpysköitä molemmilla tavoilla. :)

Kun puuro oli jäähtynyt, alkoi se vaikein osuus. Levitettiin puuroa reilu 1rkl jokaisen läpyskän päälle ja sitten taitettiin reunat keskelle ja rypytettiin sormilla. Tätä varten kateltiin vähän youtube-videoista mallia... :D Löydettiin sellanen tosi näppärä mummeli, joka rypytti tosi tosi nopeesti!

Meillä tuli about 35 piirakkaa tosta määrästä taikinaa ja puuroa.
Uuniin 300 astetta ja 10-15min...
sitten pois uunista...
voitelu rasva-vesi-seoksella ja...
valmista! :)
Hihi oon urpo mut ne oli HYVIÄ! :)

Hehe tuli ihan nälkä ku tein tätä ja kattelin noita kuvia, kun ne karajalanpiirakat oli niin hyviä! :D

Suosittelen kyllä kokeilemaan karjalanpiirakoitten tekemistä, jos ei ikinä oo kokeillu! Ja vielä hauskempaa se on kavereitten kanssa:) Niin ja aineksetkaan ei oo kovin vaativat!