lauantai 28. syyskuuta 2013

Czech International

Hiphei, terveiset Prahan lentokentältä! Tshekin kisareissu alkaa olla takana päin ja mulla on ihan hyvä mieli. :) Kolme voittoa ja yksi tappio, ei paha. Pääsin siis pääkisaan ja sielläkin vielä toiselle kierrokselle eli siis 16 parhaan joukkoon. Taitaa olla mun paras sijoitus tän tason kisassa jos en nyt ihan väärässä ole. Kuitenkin viimeinen matsi jäi harmittamaan aika paljon... Vaikka oon taas ehkä liian ankara itelleni, niin mä sanon silti, että se peli oli huono.

Suurin ongelma mulle oli jälleen se hirveä jännitys ja paniikki. En osaa kontrolloida itteäni ollenkaan ja varsinkin tiukoissa tilanteissa meen aivan kipsiin. Yritäppä vaan kuvitella pelaavas sulkapalloa kun oot täysin rautakanki, tönkkö ja tärisetkin vielä. Ei oo muuten helppoa! :D Jotenkin kuitenkin taas selvisin, mutta tiedän ihan hyvin, että tätä asiaa pitää harjoitella. Onneks kaikesta ja kaikkea voi aina oppia :)

Nyt en kuitenkaan ehdi tän syvällisemmin tarinoimaan, lento lähtee pian! Alla kuitenkin muutama kuva kisasta (ilmeet taas täydelliset tottakai!) ja linkki juttuun, joka musta julkaistiin Badminton Europen nettisivuilla. Sain siis jostain syystä vähän extra-huomiota ekana kisapäivänä, johtui varmasti mun uusista hienoista vaatteista jotka vihdoin sain Yonexilta, hehe :D

Eli siis juttu löytyy täältä ! Mun mielestä oikein kiva juttu, vaikkakaan en ole mitään noista mun repliikeistä mielestäni koskaan sanonut kellekkään tai ainakaan ihan juuri noilla sanoilla. Ihan fiksuja sanoja kuitenkin eikä mitään väärää, joten ei haittaa millään tavalla. :)

Mutta nyt back to Denmark ja back to business! Hyvä kisa ja parempi mieli, mutta paljon on vielä kehitettävää. Eli ei auta muu kuin jatkaa treenejä :)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Kesämuistoja

Tällä viikolla oon kokenut tämän vuoden ensimmäiset kunnolliset syksyfiilikset. Ulkona alkaa olla vähän viileää, iltaisin on hirmu pimeää, ilman takkia ei enää pärjää palelematta, villasukat on löytäneet tiensä mun jalkoja lämmittämään ja lämmin teekuppi on paras kaveri. Vaikka syksyssä on jotain ihanan tunnelmallista, olen mä silti enemmän kesäihminen. En tiedä johtuuko se lämmöstä ja valosta, kovista kesän peruskuntokauden treeneistä, kavereiden ja perheen kanssa vietetystä ajasta vai jostain ihan muusta, mutta mä rakastan kesää! Siksipä klikkailinkin itseni rakkaan pinkin läppärini kuvat-kansion uumeniin ja muistelin mennyttä kesää.

Yks mun elämän parhaista päivistä!
Ylpeä ylioppilas :))
Sain fanipostia lapsilta liikuntaleirin valmentajana :)

Ja myös kauniita kampauksia! :D
Mökkeilin :)
Halusin pitkät hiukset ja rakastuin letteihin
Junailin chillailemaan mökille Oskun kanssa
En tiiä miks tällanen kuva löyty mun kamerasta mut mul on tätä poikaa niin ikävä et melkeen itku tuli kun tän kuvan nyt näin
Kävin Porvoossa ja löysin ihanan pitsimekon
Grillailin huonolla menestyksellä mutta hyvällä fiiliksellä :)
:) iloisia kesäiltoja!
<3
Pääsin myös pariin lehtimainokseen!
Pinkki vintti!
Ihastuin frozen yoghurtiin <3
<3
Lintsi-päivänkin vietin ja oli taas niin super kiva päivä!
<3
Myös Suomenlinnan reissu ja kesäteatteri siellä oli yksi kesän kohokohdista :)
Kokkailin protskupannareita monen monta kertaa
Treenit kulki ja kunto senkun koheni! ;)
Kävin elämäni ensimmäisellä brunssilla ja Heurekan Body Worlds -näyttelyssä...
...tämän upean tytön kanssa <3 (ps. ikävä)
Oh mikä päivä ja miten hauskaa mulla olikaan!
Ja sitten oli se kuumailmapallolento! Jotain niin älyttömän hienoa :)
Mulla tais olla hyvä kesä. Ei kun ei ollutkaan hyvä. Se oli mahtava! :) Paljonpaljon hyviä treenejä, monta ihanaa hetkeä kavereiden kanssa, parit epäonnistuneet deitit, kalareissut isin kanssa, marjastus ja etenkin se marjojen loputon syöminen, valoisat kesäyöt, juhannuskokon katselu, ultimaten pelaaminen yöllä kello kaksi kaverin synttäreillä vieraassa porukassa... Niin paljon hyviä hetkiä ja muistoja. Oih. :)

torstai 19. syyskuuta 2013

Videopostaus: My day

Nyt seuraa mun toinen videopostaus. :) Yritin kovasti saada kuvattua mun perus päivää ja elämää täällä. Mun oli tarkoitus vähän vielä kuvailla lisää ja tehdä tästä parempi. Ideoita olis riittänyt kyllä, mutta onnistuin rikkomaan mun kameran... Eli tästä tuli nyt tällanen ja kunnon kuvamateriaalia en sitten hetkeen saakkaan, mikä kyllä harmittaa!

Joka tapauksessa, tässä tää nyt tulee :) Pahoittelut mm. siitä, että parsakaali lyheni parsaksi ( sehän on ihan täysin eri asia!) ja siitä, että sanon pahan sanan tsekin kielellä!


ps. klikatkaa ihmeessä itsenne videon alareunasta youtubeen ja vaihtakaa siellä videon laatu paremmaksi, kun nyt maltoin kerran ladata sen hyvälaatuisena ;)

tiistai 17. syyskuuta 2013

The little things that make life great

Ilta. Ulkona sataa ja ikkunoissa ropisee. Istun yksin keittiön pöydän ääressä. Takana on kovat treenit ja kroppa on ihan loppu, taas. Jaksan juuri ja juuri syödä viimeisetkin riisinjyvät. Maha täynnä ja väsymys, onnellinen väsymys. Kännykkä piippaa. Luen viestin: "Miten menee?:)" Hymyilen. Joku kotona ajatteli mua.

Istun hiestä läpimärkänä lattialle ja avaan pelikenkien nauhat. Kaksi tuntia aiemmin olen päättänyt, että tästä tulee hyvä treeni. Nyt se treeni on takana ja mä onnistuin. Valmentaja tulee mun luokse ja sanoo kaksi sanaa: "Well done". Ja ne sanat on sillä hetkellä maailman parhaat sanat.


Sunnuntai-ilta, kolme tyttöä, vuohenjuustosalaatti, suklaakakku ja leffa. Ei juoruja, eihän me nyt ikinä!;) Mutta ehkä kuitenkin ihan pientä spekulointia elämästä, pojista, ihmissuhteista. Vaikka me kaikki tullaan eri maista ja kulttuureista, me ymmärretään. Me kaikki juostaan päivästä toiseen sulkaisen pallon perässä. Me kaikki ollaan poissa kotoa, uudessa ympäristössä. Me kaikki halutaan tsempata ja kehittyä joka päivä. Mun on hyvä olla.


Perjantai-ilta. Laitan ripsiväriä suu auki peilin edessä. Monta päivää olen taas kulkenut täysin meikittä ja treenivaatteissa. Nyt huomaan näyttäväni ihmiseltä, mähän näytän jopa ihan hyvältä! Suunnaksi keskusta ja mikäs muukaan kuin baari. Alkoholi ei maistu, mutta onneksi eräälle toiselle maistuu ja me muut nauretaan kippurassa vierestä katsellessa. Jo puoli yhden aikaan päätän, että nyt riittää kun aamulla taas treenataan. Pyöräilen kaupungin läpi kotiin. On viileä ja pimeä syksyinen yö. Pelottaa ehkä vähän, päätän pyöräillä vähän kovempaa. Kotona nukahdan heti lämpöiseen sänkyyn. Mulla oli kivaa. Mä elän.


Nousen aamulla sängystä. Ai, mun peppu on jumissa. Oho, takareittäkin kiristää. No huhhuh, miten olkapää on jäykkä. Apua, koko yläselkä on ihan arka. Tajuan, että eilen tais siis olla hyvä päivä. :)

Seison kaupan kassajonossa ja valmistaudun henkisesti nolaamaan itseni taas kerran. Aina ne kassatädit ja -sedät jaksaa lörpötellä sitä tanskaa mulle, vaikka musta tuntuu että musta paistaa kilometrin päähän se, etten kuulu tänne, en osaa puhua tätä kieltä. Mutta tällä kertaa kassalla onkin söpö poika. Se kysyy jotain ja vastaan nopeasti vaan nyökkäämällä ja hymyilen, koska tiedän että se vastaus toimii aina. Hetken päästä tajuan, että multa kysyttiin haluanko vielä jotain muuta. No ainakin sain hymyn takasin. :)


Avaan uuden vihkon ensimmäisen sivun. Kirjoitan ensimmäisen sanan. Milloin mä viimeksi oon opiskellut? Tai edes kirjoittanut kunnolla muistiinpanoja? Kaksi tuntia myöhemmin katson ylpeänä mun aikaansaannoksia. Tunnen itseni astetta viisaammaksi. Ja jollain tapaa myös aikuisemmaksi.

On tylsä ja vähän yksinäinen hetki. Klikkaan itseni iltalehden sivuille ties kuinka monetta sadatta kertaa. Sitten facebook sanoo dingdong, joku on taas maailman mukavin ihminen. "Hey girl, what are you doing now? Nothing? Well, then we are going for an icecream!" 

lauantai 14. syyskuuta 2013

(Liiankin) rehelliset epäonnistujan fiilikset

Belgian kisa oli ja meni. Harmi että oli mutta ihan hyvä että meni. Se oli siis aikamoinen epäonnistuminen multa. Toisaalta en haluais kirjottaa siitä yhtään mitään, koska en tahdo miettiä sitä enää milloinkaan ikinä, mutta mitä mä sitten siitä oppisin?

Ajeltiin siis kolmen tanskalaisen kanssa tiistaina kymmenisen tuntia täältä Odensesta Belgiaan. Jalat oli tietenkin painavat sen autossa istumisen jälkeen ja väsytti kovasti, mutta ei se tuntunut haittaavan yhtään. Seuraavana aamuna olikin ihan hyvä fiilis ja tuli se pieni hätäkin jossain vaiheessa aamua, että tuleekohan tästä mitään tänään. Mä tarviin sen ihan pienen paniikin ja jännityksen, silloin mä tiedän että pää ainakin toimii ja ajatukset on mukana.

Ensimmäisen pelin voitinkin tosi helposti, tuntu että kaikki toimi hyvin ja jalat oli tosi terävät. Kaikkiaan tosi ehjä peli multa, vaikkakin vastustaja oli ehkä vähän sellanen, että sille oli tärkeää muistaa poseerata ja näyttää hyvältä kentällä. Hyi, miten ilkeeltä kuulostankaan, mutta minkäs teet, kyllähän tollanen vaikuttaa pelaamisen laatuun väkisinkin!

Mutta sitten se toinen peli. Mokasin kaiken. Maailman kamalin tunne on se, kun sä et voi tehdä mitään siellä kentällä. Ihan sama mitä lyöt niin ulos tai verkkoon se menee. Suututti ja harmitti alusta asti, mutta onneks tajusin sentään, että voin mä silti yrittää tsempata. Siitä voinkin taas olla edes vähän ylpeä, että halusin pelata ja taistelin. Mutta ei epäilystäkään, etteikö ollut yksi elämäni huonoimmista peleistä ja hävisin sitten lopulta 10-21, 21-18 ja 21-23.

Pelin jälkeen ekat kymmenen minuuttia mä olin niin suuttunut, pettynyt ja turhautunut itseeni, että olin aivan varma, että mä räjähdän tuhansiksi paloiksi siinä keskellä hallia. En kuitenkaan räjähtänyt, oon vissiin aika vahvaa tekoa. Aika pian se fiilis menikin ohi, edes itkua en saanut aikaseksi ja sitten mua jo nauratti. Olin vaan niin avuton siellä kentällä. Täysin pihalla koko tyttö.

Ja sitten tää kuva hyppäs mun facebookin etusivulle. Ei siinä mitään, että pelasin huonosti, mutta näköjään näytinkin vielä ihan katastrofaaliselta. Jalat ihan miten sattuu, ilme maailman komein ja mailakin katos. Hyvä minä. (kuva: Badminton Europe / Mark Phelan)
Takaisin kotiin pääsin jo torstaina, koska mun roadtrip-kamutkin hävisi jo keskiviikkona, joten pakattiin kamat autoon ja ajeltiin taas se 10h. Nyt oon yrittänyt vaan jatkaa treenejä ja unohtaa epäonnistumisen, mutta kyllähän se nyt mieltä painaa. Mistä mä sen motivaation treeneihin nyt kaivan? Miks mun muka pitäis joka päivä treenata ja saada kyynärpää ylemmäs, jos en kuitenkaan osaa pelata? Ei oo muuten helppoa, varsinkin kun valmentaja on nyt poissa muutaman päivän. Tällä hetkellä mä nimittäin just tarvisin jonkun potkimaan mua eteenpäin ja kertomaan, mitä pitää tehä.

No mutta, jostain syystä mä oon kuitenkin jo järkännyt itelleni kaks treeniä joka päivälle. Kiltisti mä vaan jatkan kovaa duunia. Vaikka kukaan ei käske, niin joku näkymätön silti jossain mun sisällä näköjään käskee. Ehkä tää tästä taas.

Remember to smile. Remember to smile. Remember to smile. Elämä on kivaa. :)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Eka liigamatsi takana ja back in Odense!

Nyt olisi niin paljon juttuja, että en taas tiedä mistä aloittaa ja mihin lopettaa! Tai että voinko lopettaa ollenkaan sitten kun pääsen vauhtiin! Lukion äikän tunneilta muistan kuitenkin vielä sen verran, että aikajärjestys toimii aina, joten lähdetäänpä sillä liikkeelle. :)

Perjantaina siis starttasin kohti Köpistä Merly-nalle kainalossa. Tai no, laukkuun sen sentään tungin vähän piiloon, aikuinen kun tässä kai pikkuhiljaa täytyisi jo osata olla... Oli ihan hillitön stressipäivä pakkailuineen ja kaikkineen, mutta lopulta istuin onnellisesti lentokoneessa. Ja vieläpä bisnes-luokassa, kun lentoemoksi sattui vanha lukiokaveri ja kone oli puoliksi tyhjillään! Huippu lentoemo siis olikin ;)
Tässä minä 5v (eikun mitä häh, oliks se 20v?) ja Merly jännitetään, että millon päästään lentokoneeseen :)
Köpiksen kentältä raahauduin junalla ylipainoisten laukkujeni kanssa Nannan luokse Valbyyn. Nannan kämppä ja kämppikset oli mahtavia ja sain myös ihan superhyvää ruokaa! :) Aamullakin sain nukkua piiitkään eli siis mun majoitus oli ihan täydellinen, kiitokset vielä Nannalle! ;)

Sitten lauantaina kuitenkin seurasi se kaikista jännin juttu: mun ihan eka liigamatsi! Vaikka treenaan ja asun siis Odensessa, pelaan kuitenkin Randers BK -nimisen joukkueen riveissä liigamatseissa. Ketään joukkueesta en etukäteen tuntenut, mikä tottakai pisti vähän jännittämään. Onneksi mun valmentaja täältä Odensesta tuli kiltisti mun mukaan, joten kaikki sujui tosi kivasti ja helposti. Joukkuekin vaikutti tosi mukavalta ja meininki oli kivan rento. Vielä kun itsekin osaisi tanskaa jutella niin kyllä helpottaisi kovasti! Onneksi riittää, kun englantia vähän osaa mongertaa ja sitähän sitten parhaani mukaan yritinkin saada itestäni ulos siinä toivossa, että oppisin uusia ihmisiä tuntemaan.


Ainoa pikku miinuspuoli matsissa oli se, että otettiin takkiin ja rajusti otettiinkin. Lopputulos oli tappio lukemin 11-2....hups! Mutta arvatkaapa kuka voitti oman kaksinpelinsä ja vielä nelinpelinsäkin? No MINÄ! :) Sain siis loistaa joukkueen starana, mikä tottakai oli kiva juttu, varsinkin kun kyseessä oli mun ihan eka liigamatsi. Nyt musta tuntuu, että ne ei ehkä ainakaan vihaa mua ja että pääsen ehkä jatkossakin pelaamaan! :D Pääasia kuitenkin, että joukkue on nyt tullut vähän tutuksi (vaikkakin yhdeksän pelaajaa joukkueesta ei eilen päässyt paikalle eli vielä tulee paljon uusia nassuja ensi kerrallakin...) ja että matsista jäi kiva fiilis.

Illalla sitten ajeltiin valmentajan kanssa tänne Odenseen. En tiedä johtuiko se vähän liian syvälliseksi kääntyneistä keskusteluista automatkalla vai ihan oikeasti ikävästä tätä paikkaa kohtaan, mutta jostain syystä olin tosi onnellinen kun astuin mun omaan huoneeseen! Vaikka mä kuinka taistelen sitä vastaan, että tää ei missään nimessä ole mun koti, niin kyllä mä täällä tykkään olla ja kyllä tää vähän kodilta alkaa tuntua. Paitsi että mun vaaleanpunainen kukka oli kuollut. :( Ehkä sillä oli ikävä mua. Tai sitten se johtuu vaan siitä, että unohdin antaa sille vettä ennen lähtöä. Oho. :)

Nyt vietän täällä pari hyvää treenin täyteistä päivää ja sitten onkin aika matkata taaaas... Tiistaina siis suuntana Belgia ja Belgian International -kisa. Pääsen myös ottamaan ilon irti tästä Tanskan vähän keskeisemmästä sijainnista Euroopan kartalla, lähden nimittäin kolmen tanskalaispelaajan kanssa reissuun autolla! Toivon mukaan luvassa on siis mukava reissu, vaikkakin itse kisa on aivan järkyttävän kovatasoinen ja jokaisen voiton eteen saa kyllä ylittää itsensä.

Sain Yonexilta ihan uudet kengät, pari mailaa ja hienon mailabagin, kyllä nyt taas kulkee. Tai siis jänteet vielä mailoihin niin on helpompi osua!
Mutta nyt on aika lopettaa tämä stoori ja lähteä kauppaan, koska jostain syystä jääkaappi ei olekaan täyttynyt itsestään mua varten mun poissa ollessa. Täkäläinen ruoka onkin yksi asia, mistä voisin postailla pian. Myös jonkinlaista videopostausideaa olen tässä kehitellyt lähipäiville, mutta saas nyt nähdä! :)

Kivaa viikkoa kaikille ja ps. jos joku osaa neuvoa jonkun helpon ja hyvän videoiden muokkausohjelman, niin mielelläni otan vinkkejä vastaan! :)

perjantai 6. syyskuuta 2013

Home is where my heart is

Hupsista, puoltoista viikkoa hurahtikin hirmu nopeesti! Oon onnistunut olemaan tosi kiireinen ja bloggailukin on jäänyt, mutta en soimaa itseäni, koska halusinkin nauttia joka hetkestä kotona. Mulle oli tärkeää ehtiä näkemään paljon kavereita, treenata hyvin, viettää aikaa perheen kanssa ja katsoa montamonta jaksoa Suurinta Pudottajaa digiboxin tallennetut-kansion uumenista. Muuten oon tyytyväinen, mutta tällä hetkellä mietin vaan, että mihin jäi mun kauan odotetut Suurin Pudottaja -hetket??! No, kaipa ne oottaa sitten seuraavaan kertaan. :)

 Tänään onkin siis aika taas napata kimpsut ja kampsut mukaan ja matkata kohti Tanskaa. On tosi kivaa lähteä ja vähän oon jo ikävöinytkin mun Tanska-elämää. Vaikka mä vietinkin siellä vasta kolme viikkoa, ehdin tutustua jo moneen uuteen ja kivaan ihmiseen sekä tottua siihen elämän rytmiin ja niihin treeneihin. Ilomielin palaankin nyt sitten niihin piireihin. :)

Kuitenkin mä oon nauttinut ihan joka hetkestä kotona. Vaikka uusiin ihmisiin tutustuminen on yksi parhaimmista asioista Tanskassa tähän mennessä, tuo se tullessaan myös tavallaan ehkä vähän stressiä. Tää nyt on asia, josta en millään osaa kirjoittaa kuulostamatta joko
  • tyhjäpäiseltä idiootilta: "niiiiin monta poikaa kirjottaa mulle fbssä et mä en siis kestä!!11"
  • ylimieliseltä: "siis mulla on niin monta uutta kaverii ja oon niin suosittu et tää on ihan kamalaa!"
  • tunteettomalta: "saan keskimäärin kolme viestiä päivässä, mutten jaksa vastata niihinkään koska haluun vaan treenata"
Sen mä kuitenkin oon ymmärtänyt entistäkin paremmin, että huolimatta siitä, kuinka monta uutta tuttavuutta Tanskassa saankaan ja kuinka monelle ihmiselle chättäänkään, on mun elämän tärkeimmät ihmiset ainakin vielä tällä hetkellä jossain ihan muualla. Täällä Suomessa on niin helppo olla. Kaikki on tuttua, ei tartte sitä pientä lisätsemppiä joka tilanteessa ja tiedän, että mulla on aina rakkaat ja luotettavat ihmiset lähellä.

Tähän loppuun muutamia kivoja Suomi-hetkiä tältä ja viime viikolta:
Isoveikka täytti vuosia ja lahjaks se sai multa saksalaista teetä :D
Kalastelin mökillä keskellä järveä kaukana kaikesta muusta :) (ps. pelastusliivi ei ole iso, mä vaan pullistin vähän masua!)
Tyttöjen saunailta, superhyvää ruokaa ja ehkä ihan vähän juoruilua :p
Liine teki jälkkäriks ihan liian hyvää omena-kaura-paistosta ja mä olin ihan ähky x)
Kirjastosta sain hankittua pari oppikirjaa ja kohta alkaa uus kieli sujua! ;) Eka fiilis tota CD:tä kuunnellessa ei kyllä tosin ollut mikään "Ja, tak!" vaan ennemminkin "hell no!!!"
Toisen ähkyn sain aikaan kiinalaisessa Kapen kanssa!
Löysin myös kauluspaidan ja kivan kameralelun Seppälästä. Molemmat tosin jäi sinne, koska Miikka sano että oon nolo.