tiistai 23. joulukuuta 2014

Turkissa oli Ankarat olosuhteet

Olen kotona Suomessa, huomenna on jouluaatto, ulkona on lumisen kaunista ja elämä on ihanaa. Matkasin Suomeen sunnuntaina Turkin Ankarasta, jossa pelasin siis Turkey International -kisan. Selvisin siellä puolivälieriin saakka, mutta kaikista suurin saavutus oli että ylipäätään selvisin. Selvisin turkkilaisista tuomareista, selvisin pelottavilla kaduilla kulkemisesta, selvisin epäilyttävistä ruuista ja selvisin hotellihuoneeseeni yrittäneestä tunkeilijasta. Kyllä Suomi on ihana tuohon kaikkeen verrattuna.
Well hello, look at this beeeautiful city!
Kaikki alkoi mennä alamäkeen jo saapuessani Ankaran lentokentälle viime keskiviikkoiltana. Kello oli jo 23.30 ja minulle luvattiinkin, että kyyti hotellille tulee 20 minuutin kuluttua. En tiedä onko minuutin käsite on Turkissa hyvin laaja, mutta lopulta odottelin kyytiä melkein pari tuntia. Seuraavana päivänä väsytti.

Perjantaina sitten pääsin aloittamaan pelit ja sain pian huomata, että pallot olivat aivan ihmeellisiä. Jokaista sulkaa oli taitettu ulospäin, jotta pallot olisivat olleet hitaampia, mutta melko nopeita ne olivat silti ja lensivät ihan miten sattuu. Tuntuman löytäminen olikin melko hankalaa. Pienten vaikeuksien jälkeen voitin kuitenkin turkkilaisen vastustajani suoraan kahdessa erässä.

Syy katsojien vähyyteenkin selvisi myöhemmin: mellakat lähialueella. Kiva.
Koska ulos ei uskaltanut paljoa mennä, urpoilin sitäkin enemmän hotellilla.
Toisella kierroksella vastaan tuli jälleen turkkilainen tyttö, hieman ensimmäisen kierroksen vastusta kovempi. Ihmettelin, miten tuttavallisesti vastustajani moikkasi tuomariamme ja pian sainkin huomata, että myös tuomari oli turkkilainen ja antoikin sitten vinkkejä erätauoilla sinne verkon toiselle puolelle. Hyvin se yritti sitä peitellä, jutteli hiljaa ja tietysti turkiksi, mutta kyllähän minä ymmärsin mistä oli kyse. Pari linjatuomiotakin vedettiin kotiinpäin, mutta pysyin rauhallisena ja voitin lopulta kolmannessa erässä.

Puolivälieräpaikan varmistuttua myöhään perjantai-iltana suuntasin takaisin hotellille ja yritin saada unta. Olin kuitenkin levoton ja jännitin seuraavaa päivää, ja lopulta nukuinkin ehkä viitisen tuntia. Eipä se kuitenkaan lauantain peliä haitannut, kun adrenaliini ja into pelata voittivat väsymyksen. Valitettavasti vastassa oli taas turkkilainen tyttö ja siksipä minua vastaan tuntui olevan taas myös tuomari, turkkilainen tietysti hänkin. Sain pelissä muun muassa syötön vastaanottovirheen, koska liikutin yläkroppaani ennen kuin vastustaja oli syöttänyt. Ihan kiva muuten, mutta yläkropan liikuttaminen on sääntöjen mukaan aivan täysin okei. Kysyinkin tuomarilta, että voitko kertoa selkeästi englanniksi, mitä tein väärin. Vastaus oli ytimekäs "yes".

Eipä se peli tuomarityöskentelyyn lopulta kaatunut, en vain pysynyt tempossa mukana ja hävisin suoraan kahdessa erässä. Tämä kyseinen turkkilainen kuitenkin pääsi lopulta seisoskelemaan palkintopallin korkeimmalle korokkeelle, joten voin lohduttaa itseäni sillä, että hävisin kisan voittajalle.

Puolivälierä on ihan okei tulos, mutta eipä tuosta kisasta kovin hyvä fiilis jäänyt. Muutkin kokivat epäreiluutta tuomareiden ja linjatuomareiden suunnalta ja hollantilaiset ovatkin vissiin jättäneet valituksen kansainväliseen sulkapalloliittoon. Ymmärrän heitä kyllä täysin.
Elämäni toinen kebab! Ensimmäisestä, ehkä 7 vuotta sitten syödystä, jäi traumat. Nyt päätin voittaa kebab-pelkoni ja selvisin siitäkin. Kyllähän tota söi, mutta taidan pärjätä hyvin ilman kebabbia jatkossakin. :D
Kaunista. Not.
Kaiken kaikkiaan Turkki ei ollut kiva maa. Oli likaista, kaikki miehet tuijottivat kaduilla, hallin vessat olivat vain reikä lattiassa (ja hyi se haju!!), ruoka oli aika mielenkiintoista (saako sanoa että kauheaa?) ja liikenne oli yksi iso kaaos. Myöhemmin kuulin myös, että hallin katsojakato johtui läheisen yliopistokampuksen levottomuuksista. Hyvä että sain tietää tästä vasta jälkikäteen, muuten olisi pelottanut! Kaiken kurjuuden kruunasi se, että vikana yönä heräsin keskellä yötä jonkun hakatessa huoneeni ovea. Ovi piti kuulemma avata, koska tämä mies halusi tulla sisään. Kädet täristen soitin hotellin respaan ja pyysin apua, jonka jälkeen lukittauduin vessaan tärisemään lisää. Lopulta tunkeilija häipyi, mutta minä en kovin paljoa enää sinä yönä nukkunut...
Katsoin, että onpas kiva maisema...
...sitten katsoin, että eipäs olekaan.
Sunnuntaina lensin Ankarasta Muncheniin, Munchenistä Köpikseen ja Köpiksestä Helsinkiin. Olin aivan nakit ja muusit kotiin päästessäni, mutta myös tajuttoman helpottunut ja onnellinen. Eilen ja tänään olen vielä treenaillut, mutta huomenna ja ylihuomenna aion ottaa ihan iisisti ja nauttia joulusta. Kuusi on jo koristeltu, huomenna leivotaan ja koristellaan pipareita, vietetään laatuaikaa perheen kanssa sekä tietysti herkutellaan ja syödään hyvät jouluruuat. Ihana ja kaivattu hengähdystauko. :)

Ihanaa Joulua kaikille, nauttikaa täysillä! :)

xxx
Airi

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kebabit ja kamelit, täältä mä tuun!

Tervehdys Munchenin lentokentältä!

Olen parhaillaan matkalla kohti kebabin, kamelien ja karvaisten miesten luvattua maata, Turkkia. En voi sietää kebabia enkä halua vaihtaa itseäni kameleihin, joten suunnitelmissa on keskittyä sulkapalloon. Ja äiti, älä huoli ollenkaan, en aio mennä illalla yksin ulos ja mulla on hupullinen takkikin mukana, joten olen varmasti turvassa ja piilossa!

Vuorossa on tällä kertaa Turkey International, viimeinen turnaukseni vuodelle 2014. Aloitan pelini vasta perjantaina, mutta päätin matkustaa kuitenkin jo tänään. Syy tälle oli tyhmääkin tyhmemmät lentoajat. Lähdin nimittäin tänään aamulla kello 9.30 Odensesta, nyt istun viidettä tuntia Munchenissä ja perillä Ankarassa olen 22.55. Siitä vielä hotellille ja kello onkin varmasti jo huomisen puolella... Jos olisin reissannut huomenna ja pelannut perjantaiaamuna, niin olisin varmaan ollut yksi iso kebabbi siellä kentällä ja hyvin pian valmis vaikka kameliajelulle.

Lentokentällä on tylsää, mutta onneksi mulla on kavereina herra Kirja ja rouva Samsung Laptop. Luottokaverit!
Viime viikonlopun pikkujoulut sujuivat oikein kivasti ja sain myös muutettua uuteen kämppään. Treenitkin ovat sujuneet, vaikka myönnän kyllä että odotan jo innolla joulua ja sitä, ettei tarvitsisi juosta niitä intervalleja ja tehdä maailman hapottavinta jalkatyötä. Valmentaja kuitenkin kysyi meiltä, että aiotaanko me sitten soittaa kaikkien maiden pelaajat läpi ja käskeä niitäkin lepäämään joulun ajan. Eli lupaa joululepsuiluille ei tainnut herua tällä kertaa...

Edustin Japania syömäpuikot päässä "MM-kisoissa" viime lauantain pikkujouluissa. Ja arvatkaa mitä? Huikeiden tietovisojen, pöytäjalkapallon, keilailun ynnä muiden jälkeen Japani on uusi maailman mestari!
Nyt suuntaan viimeinkin lennolle kohti Ankaraa! Tavoitteena ja toiveena on pelata hyvä vuoden viimeinen kisa, ja ehkäpä mä sitten ansaitsen ottaa edes pari päivää iisimmin joulun aikaan. Here we go, wish me luck! :)

xxx
Airi

perjantai 12. joulukuuta 2014

Aika ennen joulua on hapottavaa

Moi!

Olen jo ties kuinka monena päivänä halunnut ja yrittänyt saada blogitekstiä aikaiseksi, mutta en ole siinä onnistunut. Treenit ovat olleet todella raskaita ja sosiaalistakin elämää tuppaa näin joulun alla olemaan jostain syystä tavallista enemmän. Kaiken kaikkiaan joulun odotus tuntuu olevan aika kiireistä ja rankkaa, olen aivan hapoilla niin fyysisesti kuin henkisestikin!

Tällä setillä lähtee aamut hyvin käyntiin!:) Kaurapuuroa, muussattuja taateleita + piparkakkumaustetta ja raejuustoa. Sekä tietysti perus vitamiinit, Life Drinkiä ja omega-öljyä.
Viime lauantaina oli liigapeli, josta ei kyllä paljoa jäänyt lapsenlapsille kerrottavaa. Hävittiin 3-10, mutta onneksi onnistuin voittamaan kaksinpelini kolmessa erässä, vaikka olinkin raskaan treeniviikon jälkeen aivan loppu. Itse asiassa jo menomatkalla junassa olin niin väsynyt, että suututti junan katossa ollut rikkinäinen lamppu. Ihan oikeasti teki mieli huutaa, koska se lamppu oli rikki.

Hallilla jo hymyilytti ja jaksoin jopa ottaa typeriä (ja tärähtäneitä) peiliselfieitä :D
Tiedän olevani todella tunneherkkä, suuntaan tai toiseen, silloin kun olen väsynyt. Viime lauantaina se meni niin, että menomatkalla junassa kiukutti, ennen peliä nauratti kaikki, pelin aikana vuoroin nauratti ja kiukutti ja paluumatkalla sitten en tajunnutkaan enää mistään mitään. Väsyneenä pelaamista on ehkä hyvä treenata, mutta on kyllä pakko myöntää, että viime viikko meni vähän yli.


Treenit ovat viime viikkoina sisältäneet mm. kädenvoimatreenejä painomailalla, 1vs1-intervallitreenejä, 2vs1-treenejä, matalalla verkolla tehtyjä treenejä (ai mun peppu!) sekä viivajuoksu- ja jalkatyöintervalleja. Lisäksi ollaan tietysti pelailtu matseja ja tehty punttitreenejä, olipa tällä viikolla taas maksimivoimatestitkin puntilla. Kovaa on siis menty ja sen kyllä myös kropassa tuntee...

Treenien ohella olen myös käynyt luistelemassa ja syömässä kakkua kaverin synttäripäivän kunniaksi, käynyt kielikurssilla, kannustanut seurakavereita parissa liigamatsissa, askarrellut joulukortteja sukulaisille, shoppaillut joululahjoja ja valmistautunut muuttoon. Tänään on myös aika avata pikkujoulukausi ja kun sen kerran avaa, niin se kausihan jatkuu luontevasti heti huomenna. Viikonlopun aikana pitäisi kaksien pippaloiden lisäksi ehtiä myös aloitella muuttohommia, sillä tästä kämpästä pitää luopua ennen joulua. Tekemistä siis riittää!

Kivat tytöt ja kiva luistelupäivä :)
Anna on Uudesta-Seelannista ja luisteli ekaa kertaa. Se oli aika hauskaa!
Vaikka happojen määrä on tällä hetkellä melkoinen, ovat ne kuitenkin kivoja happoja. Opin treeneissä jatkuvasti uutta ja punttitesteistäkin sain hyvät tulokset, vaikka testit tehtiinkin keskellä viikkoa kaikkea muuta kuin tuoreilla jaloilla. Kavereiden kanssa hengailustakaan ei voi valittaa ja kaiken kaikkiaan kaikki sosiaalinen toimintahan on aina kivaa. :)
Joulukorttiaskartelujen satoa:)
Nyt alan valmistautumaan pikkujouluiluun! Jipii, tänään saa laittaa meikkiä ja mekon päälle :)

xxx
Airi


torstai 4. joulukuuta 2014

Hyvää nimipäivää kaikille Airi-nimisille!

...ja loistavaa Airinpäivän iltaa myös kaikille muille :)

Itselleni nimipäivä merkitsee ainakin sitä, että joulu alkaa olla lähellä! Tämän huikean juhlapäivän kunniaksi ajattelinkin jakaa muutaman jouluisen kuvan täältä Odensesta. Kävin nimittäin tiistai-iltana pienellä kävelyretkellä peruuntuneen tanskan oppitunnin sijasta, otin kuvia ja fiilistelin. Tämä on niin kaunis kaupunki, treenit sujuu, pian on joulu ja mulla on monta unelmaa. Näitä asioita mielessäni pyöritellen talsin pitkin Odensen katuja ja olin hetken hyvin tyytyväinen. Kun sitten pääsin kotiin ja sisälle lämpimään, tein hyvää ruokaa ja hautauduin peiton alle katselemaan joululeffaa. (Siiri, se oli se loppu sä tiedät mistä. Hihi miten söpöä!) Se ilta oli omistettu positiivisille ajatuksille ja haaveilulle. Niistä asioista saa voimaa vaikka mihin.

 


Kello on pian 11 illalla ja mun pitäisi olla jo höyhensaarilla unelmoimassa lisää. Ongelma on se, että treenit loppuivat vasta alle tunti sitten enkä todellakaan ole vielä tarpeeksi rauhallinen nukkumaan. Toinen ongelma on se, että aamutreeni alkaa jo yhdeksän tunnin päästä. Huomisesta taitaa tulla päiväuninen päivä...

Lauantai puolestaan on jälleen liigapelipäivä, mikä tietää matkustusta. Tiedossa on taas kova vastus, enkä todellakaan ole millään tapaa herkistellyt sitä peliä varten. Tällä viikolla on treenattu älyttömän kovaa, joten saa siis nähdä, mitä lauantain pelistä tulee... Toisaalta treenit menevät juuri nyt tuon pelin edelle ja sitä paitsi uskon vahvasti, että joskus on hyvä päästä harjoittelemaan vähän väsyneenä pelaamistakin.

Palailen sitten sunnuntaina liigapelin jälkeisissä tunnelmissa! :)

xxx
Airi

tiistai 2. joulukuuta 2014

IN juuri nyt

Moikkamoi :)

Kiireisen, kavereiden ja treenien täyteisen Suomi-viikon jälkeen oli ihanaa palata sunnuntaina takaisin Tanskaan ja arkeen. Vielä ihanammaksi kaiken tekee se, että tiedän pääseväni takaisin rakkaiden luokse Suomeen viettämään joulua jo kolmen viikon päästä. Kaverit ja perhe kun vaan on tärkeitä, niin sanotusti "in".

Myös muutama muu juttu on tällä hetkellä in. Olen sellainen asioista innostuja ja uudet jutut on aina kivoja. Uutta hyvää biisiä pitää kuunnella koko ajan ja kun innostun yhtäkkiä lukemaan, en muuta haluaisi tehdäkkään. Myös uutta hyväksi todettua ruokalajia voisi helposti syödä joka aterialla ja kun löydän uuden kivan sarjan netistä, on kaikki jaksot saatava katsottua heti eikä kohta. Aika pian hyväkin biisi alkaa kuitenkin tällä menolla kyllästyttää ja lukeminen maistua puulta, siitä uudesta ruokalöydöstä nyt puhumattakaan. Kyllästymisvaiheessa aina harmittelen sitä, miten typerä olen intoillessani asioiden suhteen liikaa ja kuluttaessani kaiken sen innon loppuun saman tien. Mutta lopultahan löytyy aina onneksi uusia juttuja, joista innostua, ja sitten taas mennään.

Viime aikoina elämässäni in ovat olleet muun muassa tällaiset jutut:

Kompressiosäärystimet. Sain käyttööni Zeropointin kompressiosäärystimiä ja tykästyin. Olin niiden suhteen tosi skeptinen, koska näyttäähän ne ehkä vähän hassuilta. Nyt kuitenkin hengailen ne jalassa joka treenin jälkeen ja pelatessakin käytän mielelläni. Tunne jaloissa on ihan uskomaton, etenkin nyt kun on niin kylmä. Eikä tämä ole edes maksettu mainos! Ehdottomat lempparit on pinkit, koska tunnetustihan tykkään pinkeistä jutuista. Ja nämä onkin tosi pinkeät. Hehe.
Joulumausteet. Inkivääriä, kanelia, neilikkaa ja kardemummaa vaan joka paikkaan. Aamupuuroon, jugurtin sekaan ja kaakaoon ne sopivat ainakin mainiosti. Tämä innostus lopahtaa aivan varmasti heti joulun jälkeen, kun piparkakut mausteineen pursuavat taas jo korvistakin ulos. Ps. muistakaa käyttää ceylon-kanelia eli luomukanelia, koska tavallinen on myrkyllistä!
Life Drink. Sain yhteistyökumppaniltani Terranovalta kokeiluun Life Drink -juomaa. En olisi ensi näkemältä ikinä uskonut, että tykkäisin siitä oikeasti, mutta nyt se on jo ihan lemppari. Täyttä superfoodia, joka sisältää mm. kasviproteiinia, tuorepakastekuivattuja kasvi-, marja- ja sienijauheita, maitohappobakteereja, rasvahappoja ja kuituja. Joku voisi väittää muuta, mutta itse olen aivan vakuuttunut tämän tehosta, sillä en ole ollut pahemmin kipeänä koko syksynä!


Uunijuurekset, etenkin punajuuri. Olen aivan rakastunut uunissa paahdettuihin juureksiin ja vihanneksiin. Punajuuri, porkkana, bataatti, lanttu...ah nam.
Jogurtti- ja suklaapähkinät. Kyllä, valitettavasti olen rakastunut myös näihin. Tämä innostus saisi olla yksi niitä nopeasti ohimeneviä. Onneksi täällä ei ole Punnitse&Säästä-kauppoja, joista kyseiset pähkinät ilkeästi huutelee mun nimeä hyllyiltä ja hyppii väkisin mukaan, vaikka kuinka vastustaisin. Täällä olen siis turvassa.
Operaatio nilkkojen vahvistus. Olen huomannut pientä (ja välillä ei niin pientä) lonksumista ja kipua nilkoissani. Kysyin asiasta fyssarilta ja mulla on kuulemma todella löysät nilkat. Sehän selittääkin paljon! Jotta suuremmilta ongelmilta vältyttäisiin, päätin innostua vahvistamaan nilkkojani. Tasapainotyyny ja kuminauha on nyt kavereita. Toivottavasti innostutaan pysymään kavereina vielä pitkään.
Kuumat juomat. Näin kylmällä ei ole mitään ihanampaa kuin sohvan nurkka ja kupillinen teetä tai kaakaota. Mega hygge, sanoisi tanskalainen.

xxx
Airi

maanantai 24. marraskuuta 2014

Finnish International Championships

Moi

Viimeisimmän postauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua taas jo vaikka mitä. On ollut hyviä pelejä ja huonoja pelejä, hyvää mieltä ja kamalia epäitsevarmuuden hetkiä. On ollut hankaluuksia ja onnistumisia, uskon puutetta ja älytöntä motivaatiota. Tuntuu, että kävin viime viikolla taas jokaisen mahdollisen tunnetilan läpi. Ai että miksi? No koska mä olen kilpaurheilija.

Viime viikon maanantaina meillä oli Tanskassa tärkeä liigapeli Lillerødiä vastaan. Hillerød ja Lillerød sijaitsevat kartalla ihan vierekkäin ja vielä muutama vuosi sitten nämä kaksi olivat yksi ja sama joukkue. Kyseessä oli siis huikean jännittävä paikalliskamppailu ja molemmille joukkueille peli oli todella tärkeä. Lataus oli kova ja minun kaksinpelini oli ennakkoon yksi niistä ratkaisevista matseista. Hävisin kuitenkin Ruotsin Ellinor Widhille suoraan kahdessa erässä. Peli oli ajoittain jopa todella hyvää, mutta matsin jälkeen en osannut muuta kuin märehtiä sitä tosiasiaa, että hävisin toisessa erässä 12 pistettä putkeen. Kaksitoista pistettä, ihan oikeasti. Lopulta pelini ei kuitenkaan ollut ratkaiseva, sillä hävittiin selkeästi 4-9. Harmitus oli kuitenkin jotain ihan elämää suurempaa.

Tiistaina saavuin sitten Suomeen vähän sekavin tunnelmin. Edellisillan tappio painoi mieltä ja olin hyvin epäitsevarma. Koin, etten ollut pelannut kovin hyvin viimeiseen kahteen viikkoon ja siksipä tuleva kotikisa, Finnish International, jännitti ja jopa vähän huoletti. Kun on se kotiyleisö ja ne näkee, etten mä osaakaan pelata.

Keskiviikkona sain aikaiseksi onneksi pari hyvää treeniä ja torstaina mun kaksi kivaa kaveria Odensesta tuli meille kyläilemään kisojen ajaksi. Näistä asioista sain virtaa ja hyvää mieltä, ja perjantaina olinkin jo paljon valmiimpi pelaamaan. Ensimmäisellä kierroksella voitin helposti meksikolaisen tytön pistein 21-8 ja 21-9. Toisella kierroksella vastaan tuli liiankin tuttu tyttö; mun treenikaveri Liine, jonka kanssa ollaan treenattu yhdessä ties kuinka monta vuotta. Aikamoinen taisteluhan siitä sitten syntyikin, eikä varoituksilta ja korteiltakaan vältytty... Reilun tunnin kamppailun jälkeen voitin kolmannessa erässä 22-20. Valmentaja kehui mun peliä ja asennetta, mutta myönsin myöhemmin olleeni oikeasti henkisesti täysin romuna ja että tärisin vielä koko seuraavan yönkin.
Lauantaina koitti sitten puolivälierät ja pelasin Venäjän Victoria Slobodjanukia vastaan. Hävisin pistein 14-21 ja 19-21. Etenkin toisen erän loppupuoli oli kuitenkin tosi hyvää tekemistä, pitkiä ralleja ja hyvää tsemppausta. Mutta kun vastustaja pelasi älyttömän hyvin, niin minkäs teet. Kokonaisuudessaan kisa oli mun osalta ihan hyvä. Ei täydellinen eikä täysin tyydyttävä, muttei missään nimessä huono.

Näin jälkikäteen onkin taas helppo ihmetellä, että miksi ihmeessä se luottamus itseensä pelaajana katoaa niin helposti kahden huonon viikon takia. Olenhan pelannut sulkapalloa 8-vuotiaasta asti, joten onko se kaksi viikkoa pitkä aika siihen nähden?



Tämän viikon vietän vielä Suomessa, treenaan vaihteeksi täällä ja vietän aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Viikonloppuna suuntaan sitten takaisin Tanskaan ja ensi viikolla meillä starttaa pienimuotoinen peruskuntokausi. Viime vuonna se tarkoitti juoksua, jalkatyötä, paljon pelejä, raskaita puntteja ja toinen toistaan kovempia treenejä. Toisin sanoen se tarkoitti totaalista väsymystä ja koomaa. Odotan siis innolla........not.

Parasta viikkoa kaikille! :)

xxx
Airi 

// Kuvat: Suomen Sulkapalloliiton Facebook-sivuilta

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Mitä kropalleni kuuluu?

Aina toisinaan pohdin, että onko tämä tällainen kilpaurheilu kovin järkevää ja terveellistä. Eihän se nyt vaan voi olla hyvä juttu rääkätä itseään äärirajoille päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Aivan varmasti on nivelet, lihakset ja kaikki todella kovilla.

Mediastakin saa usein lukea, miten vaarallista kilpaurheilu on. Myös me urheilijat heitetään typerinä vettä myllyyn kertomalla niistä urheilun aiheuttamista lukemattomista leikkauksista, jatkuvista kivuista ja kipulääkkeiden napsimisesta. Ikään kuin se olisi jotenkin hieno saavutus sanoa, että "mäpäs treenasinkin kipeänä ja söin varmasti enemmän buranaa kuin sä". Ihan niinkuin pitäisi kärsiä kaikista eniten ja tehdä kaikista eniten hulluja juttuja todistaakseen olevansa se paras ja omistautunein urheilija. Näitä juttuja lukiessa ei voi muuta kuin todeta, että onhan tämä nyt ihan hullun hommaa.

Itse olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että kyllä kropastaan voi pitää hyvää huolta kaiken rääkkämisen keskelläkin. Olen se tyttö, joka päivän kunnosta kysyttäessä vastaa yleensä, että "kroppa kunnossa, ei ongelmia!". Olen se tyttö, joka ei todellakaan napsi kipulääkkeitä päivittäin. Itse asiassa viimeksi taisin syödä buranaa joskus alkukeväällä. Olen se tyttö, joka ei treenaa kipeänä. Olen se tyttö, joka ei ensimmäiseksi treenin jälkeen ryntää hakemaan jääpussia, koska tänään sattuu nilkkaan, huomenna toiseen nilkkaan ja ylihuomenna kolmanteen....eikun mitä.

Toisaalta olen myös se tyttö, joka menee joka ilta nukkumaan kymmenen pintaan. Olen tyttö, joka lämmittelee, palauttelee ja venyttelee tunnollisesti. Olen tyttö, joka syö hyvin, terveellisesti ja paljon sekä käyttää laadukkaita lisäravinteita. Olen tyttö, joka tekee myös oheistreenit kunnolla - jopa ne keskivartalojumpat, jotka on aivan kökköjä, mutta joiden ansiosta selkä ei tule kipeäksi.

Liputan siis ehdottomasti järkevyyden puolesta. En suostu kiduttamaan itseäni urheilun tähden, enkä missään nimessä usko, että niin on pakko tehdä. Mutta entäs jos mietin astetta syvällisemmin, mitä kropalleni kuuluu? Onko tämä urheilu täysin turvallista vai voiko jatkuvan rääkin nähdä ja tuntea jotenkin?

Kyllähän minultakin kaikesta huolimatta taitaa muutama vika löytyä...
  • Minulla on huomattavasti vahvempi oikea jalka kuin vasen jalka. Myös oikea pakara on hieman vasenta suurempi (ei, tästä ei tule kuvamateriaalia... :D ) Syy on yksinkertainen: joka päivä askelkyykkään satoja kertoja oikea jalka edellä verkolle liikkuessani.
Isojahan ne on molemmat jalat... Innolla odotan sitä päivää kun en ole enää huippu-urheilija ja saan kivat, hoikat jalat xD
  • Ilman keskivartalotreenejä kärsisin alaselän kivuista jatkuvasti. Toiset väittää sixpackin olevan se oikea motivaatio, mutta fakta on se ettei mun selkä kestä ilman säännöllisiä jumppia. Parin viikon jumppaamattomuutta on kokeiltu viimeksi juuri ennen Denmark Openia, eikä se ollut kovin hyvä kokeilu. En tiedä muista, mutta mun mielestä ei ole kivaa käyttää aamulla viittä minuuttia sängystä ylös pääsemiseen.
  • Minulla on huomattavia puolieroja myös yläkropassa. Etenkin olkapäiden liikkuvuudessa on älyttömiä eroja. Ihan hävettää verrata alla olevia kuvia...
  • Selkälihakseni kramppaavat usein, jos treenaan liian kylmässä hallissa enkä lämmittele kunnolla. Naurakaa vaan sille, että syytän kylmyyttä, mutta kesäisin ei ikinä ole ongelmia eikä lämpimissä halleissa!
  • Oikea kyynärvarteni on selkeästi vasenta isompi. Itse asiassa ympärysmitoissa on eroa kokonaiset 3cm, mikä on kai aika paljon noin pikkuisessa kehonosassa.
  • Toinen jatkuvaa jumppaamista vaativa kehonosa on olkapää. Venyttelyjä, pyörittelyjä ja yläselän vahvistusta kyllästymiseen asti. Ja ilman huolellisia lämmittelyjä tää homma olisi iso riksraksjapoks.
  • Olen myös oppinut venyttelemään ahkerasti pohkeita ja akillesjänteitä sekä hieromaan tennispallolla jalkapohjia. Tämän olen oppinut aivan kirjaimellisesti kantapään kautta, sillä ilman venyttelyjä tulee kantapäät kipeiksi. Niin kutsuttu plantaarifaskiitti, kysykää ystävältämme googlelta lisää jos kiinnostaa.

Kysymys siis kuului: Miten minun kropallani menee?
No kiitos hyvin, ei ongelmia! :)

xxx
Airi

maanantai 10. marraskuuta 2014

Muutkin mokaa

Moi:)

Istun lentokentällä Varsovassa ja odottelen lentoa. Lentoon on aikaa vielä nelisen tuntia ja mulla on kaksi vaihtoehtoa: joko selata puhelinta neljä tuntia perinteisellä "instagram-facebook-iltalehti-blogger"-kaavalla tai kirjoittaa blogiin kisaraporttia joukkueiden EM-kisoista. Sosiaalinen media on ihan kiva juttu, mutta neljä tuntia... Joten täältä pesee Puolan reissun tarinoita!

Torstaiaamuna lähdin siis reissuun kohti Puolan Rzeszowia ja sekajoukkueiden EM-kisojen karsintaa. Reissu kesti noin 13 tuntia ja perille päästyä jalat painoivat kuin synti, mutta voi sitä ilon määrää, kun nähtiin hulppea kylpylähotellimme kaikkine mausteineen! Pelikenttä oli ikään kuin keskellä ravintolaa ja todettiinkin kaikki, että hei vähänks tää on siistii.


Näissä joukkuepeleissä pelataa viisi ottelua, yksi kutakin pelimuotoa. Meitä oli kuitenkin joukkueessa kaksi kaksinpelityttöä, minä ja Nanna. Niinpä valmentaja sanoikin, että ensimmäisenä päivänä pelaa Nanna, toisena päivänä minä ja kolmatta päivää katsotaan sitten myöhemmin.

Ensimmäisenä päivän Unkari-matsin siis huilin ja muu joukkue hoitikin sen hienosti kotiin pistein 5-0. Toisena päivänä Wales-pelissä pääsin sitten itsekin kehiin ja hoidin matsini kyllä kaikkea muuta kuin hienosti... Pelasin niin huonosti, että heti tuomarin kättelyn jälkeen tuli spontaani itkurefleksi. Miten mä voin mokata näin pahasti?
 
Yritin kuitenkin tolkuttaa itselleni, että nyt oli kyse joukkukisasta ja tärkeintä on joukkueen fiilis. Tilanne oli 2-1, jäljellä oli vielä kaksi peliä, joista vähintään toinen oli voitettava. En mä voinut alkaa möksmöksöilemään ja pilata siten koko joukkueen fiilistä. Huonosta pelistä on tärkeää oppia, mutta nyt sitä oppimis- ja pahamielituokiota piti siirtää tulevaisuuteen ja keskittyä kannustushommiin. Onnistuinko täydellisesti? En, mutta mä yritin parhaani olla näyttämättä pahaa mieltä liikaa ja liian kauaa. Ja Waleskin kaatui lopulta 3-2, jes!

Juttelin illalla valmentajan kanssa matsista ja sanoin myös suoraan, ettei mua tarvitse päästää kentälle sunnuntain ratkaisevaan Puola-peliin. Olo oli niin epävarma sen katastrofimatsin jälkeen, etten vain uskonut enää pystyväni voittamaan. Kyllähän valmentaja sen varmasti itsekin huomasi, eikä mua olisi sinne laittanutkaan sähläämään enää yhtään enempää, mutta kivahan se kuitenkin on näistä asioista jutella. Ja sitä paitsi Nanna pelasi paljon paremmin, joten tottakai sen pelin pelaaminen oli hänen hommansa.

Matsi Puolaa vastaan olikin super jännä! Ville ja Nanna molemmat voittivat pelinsä kolmessa erässä, mixtistä ja miesten tuplasta tuli kuonoon ja ennen ratkaisevaa tyttötuplaa tilanne oli siis 2-2. Tunnelma katsomossa nousi sitä mukaa kun ääni meni yhä käheämmäksi huutamisesta ja kannustamisesta. Lopulta hävittiin tiukasti kolmannessa erässä ja niinpä Puola pääsee ensi kevään EM-kisoihin ja me ei. Harmistus ja iso höh!

Vaikka mun oma suoritus näissä karkeloissa menikin täysin penkin alle, on kuitenkin kiiteltävä meidän joukkueen ryhmähenkeä. Joukkuekisoissahan tärkeintä on joukkuhenki ja tässä asiassa me mun mielestä onnistuttiin tällä kertaa hyvin. Oli joka kerta kivaa astella ryhmänä kentälle Pauli Hanhiniemen "Muutkin mokaa" -tiimibiisin soidessa, naureskella yhdessä poikien tyhmille jutuille ja pelailla 3vs3-lämmittelypelejä. Annettiin kaikkemme niin kentällä kuin katsomon puolella cheerleading-hommissa. Enempää ei mun mielestä voi pyytää. Harmittavan lähellehän se jäi, mutta ensi kerralla sitten!


Tänään laskeudun Köpikseen kymmeneltä illalla ja suuntaan siitä kaverini luokse yöksi. Huomenna pääsen vierailemaan Anu Niemisen akatemian aamutreeneihin ja iltapäivällä suuntaan sitten Hillerødiin liigajoukkueeni kanssa treenailemaan pariksi päiväksi. Takaisin Odenseen suuntaan myöhään torstai-iltana. Ensi maanantaina matkaan taas Hillerødiin pelaamaan liigamatsin, jonka jälkeen jään yöksi Köpikseen ja tiistaina sitten lennänkin Suomeen. Tähän yhtälöön kun lisätään vielä yhdet kaverin synttärit viikonloppuna, niin voi kyllä sanoa, että elämää taas riittää!


xxx
Airi

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Haluan onnistua, että jaksan uskoa

MOI

Tulin juuri kotiin Unkarista, jossa pelasin Hungarian International -kisan. Kiva reissu, mukavia kavereita, hyviä keskusteluita ja hauskoja kynsilakkaleikkejä. :)
Ai miten pelit meni?
Noh, samalla tavalla kuin niin monesti ennekin. Hävisin toisella kierroksella kovaa tanskalaista vastaan tiukasti. Pelasin hyvin, mutta hävisin. Tiukasti.

Taas kerran on kivaa huomata, että pystyn pelaamaan hyvällä tasolla. On kivaa tietää, että taidot kyllä riittää koviakin pelaajia vastaan. Kiva juttuhan se on pelata hyvin kisoissa ja nauttia pelaamisesta.

Mutta se, mikä ei todellakaan ole kivaa, on häviäminen tiukasti kerta toisensa jälkeen. Mulle olisi henkisesti aivan älyttömän tärkeää saada nyt joku hyvä päänahka. 
Mutta kerta toisensa jälkeen olen vain lähellä.


"Jaksat vaan uskoa ja tehdä töitä, kyllä se sieltä tulee!" Niin ne kaikki sanoo.
Jaksan, jaksan.
Takakentän lyönnit tuntuu aika hyviltä, ja kuulemma näyttääkin. On niitä kyllä taas jauhettukin ja huomenna aamulla jauhaminen jatkuu.
Jalkatyökin on parantunut, kyllä sen tuntee itsekin. Voisi sanoa, että liikun yleensä tehokkaasti ihan oikeaan suuntaan.
Toivottavasti se suunta on oikea myös muissakin asioissa.

Kyllähän mä jaksan uskoa ja tehdä töitä, mutta hitto että se on vaikeaa! Varmaan yksi urheilun vaikeimmista asioista. 
Siihen uskomiseen auttaa eniten se, kun tulee onnistumisia.
Ja vähiten se, kun niitä onnistumisia ei tule.
Töiden tekemiseen puolestaan auttaa vain nöyrä tekeminen. Ja ennen kaikkea tekemisestä nauttiminen.
Myös aikaisin aamulla.
Myös tyhmissä treeneissä.
Myös huonoina päivinä.




Kolme päivää aikaa treenata. Torstaina lähden nimittäin jo Puolaan sekajoukkueiden EM-kisoihin.
Odotan innolla!
Ehkä siltä reissulta vihdoin tarttuu mukaan hyviä voittoja.

Eiköhän tämä ajatusvirta ollut nyt tässä. Hyvää yötä.

xxx
Airi

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Punttimaksimeita, mekkoja ja muita sunnuntaihöpinöitä

Moi!

Parasta tapahtumarikkaan viikon jälkeen on kellojen siirtäminen ja tunti lisäaikaa unille. Parasta on hitaat sunnuntaiaamut ja kuuma kaakao piparkakkumausteella maustettuna. Parasta on myös ansaittu lepopäivä kovan viikon jälkeen.

Parasta on ne aamut, kun on liikaa aikaa, energiaa ja mielikuvitusta. Kiitos aurinko ja valkoinen seinä :D
Viimeisen viikon aikana on sattunut ja tapahtunut. Eniten sattui häviäminen pikkuruudussa poikia vastaan ja kun ne sitten rangaistukseksi saivat lyödä mua pallolla peppuun niin kovaa kuin pystyivät. Vieläkin löytyy mustelmia muistona tuosta leikistä... Tapahtumista mainittavan arvoisia sen sijaan on ainakin yksi hieno illallinen Denmark Openin järjestäjille ja työntekijöille, yksi kiva synttäri-illanvietto kaveriporukalla sekä kauden ensimmäinen voitettu liigamatsi.

Kannatti auttaa Denmark Openissa, koska sain hyvän illallisen ja kerrankin syyn käyttää mekkoa!
Olen myös treenannut paljon ja kovaa. Joka viikko luulen, että meidän jalkatyötreenit on aivan älyttömän kovia, mutta sitten tulee seuraava viikko ja treeni kovenee ja sarjat pitenee vielä vähän lisää. Aina siitä silti jotenkin selviää, eikä niihin happoihin kuole. Kuitenkin loppuviikosta alkaa jumittaa koko kroppaa. Lihakset on kireinä hermoista nyt puhumattakaan. Se on jännä, miten väsyneenä yksikin pitkäksi läsähtävä cleari aiheuttaa "ei tästä tuu mitään %&##**!!!"-fiiliksen, vaikka näin iloisena sunnuntaina se sama cleari ei paljoa hetkauttaisi. Ihmisen mieli on hassu asia.

Maanantaina meillä oli puntilla maksimivoimatestit. Kyykkäsin viisi toistoa 100 kilolla, penkissä nousi viisi toistoa 55 kilolla, leukoja sain kuusi (seitsemännessä kuulemma potkin liikaa :D), punnersin 30 sekunnissa 28 kertaa ja linkkarivatsoja taisin saada 30 sekunnissa 26. Testit tuli vähän yllätyksenä ja suoritustekniikoissa ei annettu yhtään armoa. Kyykyssä mentiin syvälle ja pepun piti osua rimaan just eikä melkeen ja punnerruksissakin rintakehän piti osua mittamerkkiin joka kerta. Jäi sellainen fiilis, että montaa tulosta on kyllä parannettava, mutta sitä vartenhan siellä puntilla touhutaankin. :)

Torstaina lähdin parin päivän reissulle Hillerödiin. Treenasin siellä torstai-illan ja perjantain joukkueeni kanssa ja lauantaina voitettiin sitten liigamatsi lukemin 7-6. Yövyin reissulla yhden seuran pelaajan luona ja kyseinen hieman vanhempi herrasmies ei kovin hyvin englantia puhu. Ainakin se on nyt todistettu, että kyllä mä pärjään tanskaksikin, jos oikeasti on pakko. Ja senkin nyt tiedän, että on yllättävän hauskaa lauleskella tanskapoppia ja syödä jätskiä perjantai-iltana puolituntemattoman äijän kanssa. :D

Loppuun vielä muutama foto viikon varrelta. Nyt jatkan sunnuntailöhöilyjäni, ehkä pikku kävelylenkki ulkona, venyttelyt ja sitten villasukat jalkaan, joku leffa pyörimään ja toinen kupillinen joulupiparikaakaota...hihi :)

Martina täytti vuosia ja teki ihan itse pizzaa. Oli kiva tyttöjen ilta :)
"Hei sä näytät ihan hämähäkiltä!"
Satoi, mutta mua hymyilytti koska olin eskimo
Yksi maailmanmestari ja Denmark Openin voittaja halusi välttämättä kuvaan mun kanssa, enkä voinut sanoa ei... Vai mitenhän se nyt menikään :D Hihihi Chen Long on niiiiiiin ihana!!
xxx
Airi