tiistai 29. huhtikuuta 2014

Treeniarkea


Moi!

Saanhan anteeksi, kun en ole yli viikkoon kirjoitellut, saanhan?
Yli viikko on siis ehtinyt vierähtää viime kuulumisista ja Hollannin kisan aiheuttamasta pienestä pettymyksestä on toivuttu. Päätin olla treeneissä supertyttö ja tehdä nyt kaikkeni sen eteen, että seuraavassa kisassa taas peli kulkee. Ihan hyviä ja ihan loistavia treenejä olenkin tehnyt ja fiilis alkaa olla taas erittäinkin kohdillaan. :)


Yksi pieni muutos, minkä halusin treenaamiseeni tehdä, on kunnon treenimatsien määrän lisääminen. Sovittiinkin valmentajan kanssa, että huolehdin itse ja järjestän asiat niin, että saan nyt pelattua viikon aikana vähintään kolme kunnollista matsia. Kolme tällaista matsia on nyt takana ja kyllä se vaan on niin, että tekemällä oppii. Ei se fiilis ja tuntuma siihen peliin tule millään muulla kuin pelaamalla. Onneksi täällä on mahdollista pelata kovia tyttöjä tai vaikka nuorempia poikia vastaan hyviä matseja. Vastustajista ei kyllä ole pulaa kunhan vain viitsii aktiivisesti kysellä niitä pelaamaan.

Perjantaina käytiin myös juoksemassa taas 9x400m intervallit, joissa startti oli aina 3min 20s välein. Matkana 400m ei ole kyllä mun suosikki, ei edes kärkipäässä mun top-listalla. Hyi että mä en sitten yhtään tykkää! Painelin kuitenkin menemään taas pari sekuntia nopeammin kuin edellisellä kerralla, ajat oli välillä 1min 16s ja 1min 19s. Kesän edetessä sitten jos pääsisi yhä vaan lähemmäs 1min 10s aikoja... :)

Sunnuntaiaamuna sain tehdä rauhassa punttia (=kuvailla selfieitä :D) ihan tyhjällä salilla, parhautta!
Treenien lisäksi en niin hirveästi muuta olekaan tehnyt. Ulkona ois kyllä kivat ilmat ja kyllä me noiden muiden kanssa aina välillä loikoillaan tossa takapihalla auringossa. Itse vaan satun kärsimään pahasti siitepölyistä ja silmät kutiaa enemmän kuin tarpeeksi. Siksi ulkona hyppely ei niin kovin paljoa innosta. Onneksi noi puut alkaa olla jo aika hyvin valmiita lehtiensä kanssa ja mä saan taas pian hengittää rauhassa. :)

Yksi hauska juttu on vielä pakko kertoa! Mun kaveri Monika hehkutti tänään aamutreenien jälkeen into piukeena, että keskustassa on tanssinäytös ja sitä on kyllä pakko mennä katsomaan. Lähdettiin sitten oikein porukalla, käytiin ostamassa sandwichitkin evääksi ja oltiin valmiita huikeeseen esitykseen. Noh, paikalle kun päästiin, niin muu yleisö olikin tämän näköinen:


Ja itse show oli sitten näinkin hyväntuulinen:


Voi että mua nauratti ja mä luulen, että Monika saa kuulla tästä vielä jonkun aikaa. Meidän pojat pisti viestiä kesken näytöksen, että "Onko hyvä, kannattasko meidänkin tulla katsomaan? Ja onko siellä tiukkapöksysiä ballerinatyttöjä?;)" Hieman naureskeltiin, että on kyllä kuumia misuja lava täynnä. :D No mutta, näytös oli oikein hauska, sandwichit oli hyvät ja ilma kaunis niin eipä mitään valittamista!


 xxx
Airi

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mutta se ei ole niiden makaroonien vika.

Sulkapallon yksi typerimmistä puolista on se, että välillä sun on vaan pakko matkustaa kauas, pelata yksi matsi, hävitä se ja matkustaa taas pitkä matka takaisin kotiin. Hävityn matsin jälkeen sä istut yksin hiljaa ja mietit, että mitä järkeä tässäkin taas oli. Parhaassa tapauksessa sun päähän putkahtaa kuitenkin toivon pilkahdus - "mikä ei tapa, vahvistaa". Todennäköisempää on tosin se, että sitä pilkahdusta ei ikinä tule, näet pelkkää mustaa ja mietit että "mikä ei tapa, voi silti suututtaa". Parin päivän päästä sä kuitenkin jo innoissasi suunnittelet seuraavaa kisareissua varmana siitä, että tällä kertaa sä kyllä pärjäät.

Tässä oli siis mun elämäntarinani tiivistettynä. Seuraavaksi voinkin sujuvasti siirtyä aiheeseen nimeltä Dutch International. Se on nimittäin loistava esimerkki tästä kyseisestä tapahtumaketjusta.

Hollannin reissu on siis takana ja fiilikset vähän vaisut. Ei mennyt niin hyvin kuin toivoin, ei edes lähelle. Tappio tuli jo ensimmäisellä kierroksella tiukassa kolmieräisessä matsissa 22-20, 13-21 ja 14-21. Vastustaja pääsi lopulta finaaliin asti eli en mä kai huonosti pelannut ja huonolle pelaajalle en hävinnyt. Mutta kyllä harmitti hävitä, turhautti ajatella sitä rahamäärää mikä tohonkin reissuun meni "ihan hukkaan", suututti tuomarin tekemät virheet ja kaikista eniten potutti se, että päästin itseni hermostumaan tuomarin typeryydelle. Ei kyllä paljoa pilkahdellut toivo eikä mikään muukaan valo mielessä sen matsin jälkeen.

Ihan rehellisesti sanottuna nyt huvittaisi kaikista eniten maata koko päivä (tai viikko) sängyssä, katsoa telkkaria ja popsia suklaata. Ei kiinnostaisi treenata ja tuntuu, etten kuitenkaan tee mitään oikein. Tekee oikeasti mieli kiukutella kaikesta ja kaikille - jopa makarooneille, jos ne vahingossa kiehuu liian kauan ja kypsyy löllöiksi. Mutta mulla on vaan kaksi vaihtoehtoa: joko mä makaan sängyssä ja syön sitä suklaata tai sitten mä vaan yksinkertaisesti lopetan valittamisen ja kiukuttelun ja teen taas kovasti töitä. Ei kai se nyt niiden makaroonien vika ole, jos ne hengaa siellä vedessä liian kauan. Mä se olen ihan itse, jonka pitää jotakin tehdä asioiden eteen. Jos joku on pielessä, MUN pitää korjata se eikä valittaa muille. Siksipä päätin tänään aamulla herätä ja vain jatkaa kovaa duunia ja vaikka tää onkin raskas vaihtoehto, niin on se varmasti sen kaiken arvoinen vielä jossakin vaiheessa.


Mahtui Hollannin reissuun onneksi myös kivoja hetkiä. Äiti oli mukana tuomarin hommissa ja käytiin shoppailemassa ja meren rannalla kävelemässä. Shoppailureissulta en tosin huolinut yhtään mitään, koska siinä vaiheessa olin vielä "et varmasti osta mulle mitään, mä en oo ansainnut mitään, koska hävisin ja oon ihan huono"-moodissa. :D Rannalta kuitenkin sain muutaman kivan kuvan, niiden ottamiseen ei onneksi mun taso sulkapalloilijana vaikuttanut yhtä radikaalisti kuin shoppailuun.

Toinen kiva juttu oli eilinen roadtrip! Lahjoitin avokätisesti mun paluumatkan lentolipun Nannalle, että sen ei tarvinnut hätäillä EM-kisoihin ehtimisestä tai maksaa maltaita uudesta lennosta. Itse sitten istuskelin autossa melkein 8h tanskalaistyttöjen kanssa ja huristeltiin maita pitkin takaisin kotiin. Matka oli kuitenkin tosi kiva ja vaikka peppu puutuikin aika tehokkaasti, niin ei mua harmita lennosta luopuminen ollenkaan. :)

Mutta nyt siis on aika keskittyä taas kunnolla kaikkeen tekemiseen. Fiilis saa olla välillä vähän alavireinen, mutta siitä pitää päästä yli pian. Seuraavaan kisaan on aikaa kaksi ja puoli viikkoa, mikä ei ole pitkä aika, mutta sen ajan mä teen kaiken niin hyvin kuin pystyn! Sitten mä voin uskoa taas Sloveniassa, että mä osaan ja pystyn ja ansaitsen pärjätä. :)


Joten mä lupaan olla supertyttö tällä ja ens viikolla. Mä lupaan tehdä parhaani ja antaa kaikkeni. Mä en valita ja ahdistu, vaikka ei ehkä suju täydellisesti kaikki asiat. Kyllä tää tästä. Jes.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Lentokenttähöpinöitä - off to the Netherlands

Hejsan!

Taas on aika uudelle reissulle, istuskelen juuri lentokentällä ja odottelen, että mut päästettäisiin koneeseen joka vie mut kohti Amsterdamia. Suuntana siis on Hollanti ja Dutch International –kisa. Mulla alkaa pelit vasta perjantaina, joten huominen on aikaa chillailla. En kuitenkaan löytänyt järkeviä lentoja huomiselle, joten matkustelenkin jo tänään. Pieni chillailu huomenna on kuitenkin varmaan todella hyvä idea, koska kropassa ja päässä on ehkä havaittavissa pientä väsymystä.

Maisemakuva sopivasti aiheen vierestä, mut kun Odensessa nyt vaan on niin nättiä aina välillä kun ei sada! :D
Eilen illalla reaktioyhtälö pieni epäonnistuminen + iso väsymys aiheutti pientä valmentajalle inisemistä, muutaman "mut kun"-alkuisen (tai siis "no but really"-alkuisen) lauseen ja lopulta osasin onneksi jo nauraa itselleni. Näin se suunnilleen taas kerran meni:


”Ei tästä tuu yhtään mitään oikeesti mulla on ihan hirvee fiilis!”
Äläs nyt, oot treenannu kovaa, oot väsynyt ja tarvitset vain pitkät unet.
”Mut kun en voi olla väsyny ku oon vaan nukkunu ja syöny! Oon treenannukki ihan huonosti!”
Sä oot treenannu 2-3 kertaa päivässä, kyllä se voi väsyttää.
”Mut kun oon treenannu ihan sairaan huonosti jo monta viikkoa. Enkä saa mitään tehtyä, en osaa mitään, oon ihan laiska ja saamaton ja tuntuu että oon tosi huonossa kunnossa!”
Muistatko kun juoksit perjantaina 9 x 400m? Mitkä oli ajat? Olitko huonossa kunnossa?
”Mut kun se oli sillon…”
Niin se oli neljä päivää sitten.
”Mut kun mulla kävi vaan tuuri sillon, en mä oikeesti oo hyvässä kunnossa!”
No eiköhän sulla käy tuuri sitten kisoissakin.
”Mut kun oon ihan huono ihminen ja laiska ja tyhmä ja läski!”
Jepjep, meehän nyt vaan kiltisti nukkumaan, jookos?

Näitä omia pohjanoteerauksiaan on niin hauskaa miettiä jälkeenpäin. Enhän mä nyt tosissani noin itestäni ajattele. Ne on vaan niitä heikkoja väsymyksen hetkiä, kun kisatkin jännittää ja meinaa alkaa stressata. Onneksi näitä tapahtuu kaikille aina silloin tällöin eikä se ole vaarallista, kunhan niistä vain osaa päästä yli. On ihan okei, että väsyttää välillä ja kisat jännittää. On myös okei, että kahden kovan treenin lisäksi ei jaksa aina tehdä muuta kuin vain olla. Eikä sekään ole noloa, että sähköposteihin ja facebook-viesteihin ei vaan aina jaksa näpytellä sitä vastausta sillä samalla sekunnilla kuin ne lukee.


Tänään on tietenkin fiilis jo ihan eri kuin eilen illalla. Aamutreenit meni kivasti, aurinko paistaa ja junalle kävellessä oli pakko avata takkia, ettei sulanut lämpöön. Hihittelinkin yksikseni omaa nokkeluuttani taas, kun tajusin lähteväni kisareissulle ihan takki auki. Omat vitsithän on niitä parhaita, eiks niin? :D

Nyt kuitenkin valmistaudun lähtemään lennolle (=pikku päiväunille)! Palailen kisafiilisten kera loppuviikosta, mutta jos kiinnostaa, niin kisan tulokset ja aikataulut löytyvät TÄÄLTÄ :)


Ps. Tiedän tunkevani tätä nyt joka paikasta ja se tuntuu kyllä typerältä, mutta... Mun tämän viikon ykkösfani TeamUpissa voittaa mun tekemät lapaset tai villasukat! Käykää siis fanittamassa mua TÄÄLLÄ :)

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Sponsoripohdintoja ja TeamUp-fanikauppa auki

Moikkamoi!


Pari kuukautta sitten kirjoittelin TÄSSÄ postauksessa TeamUp-nimisestä sivustosta. Minullahan on siis profiili kyseisellä sivustolla ja suurena haaveenani olisi löytää sitä kautta yhteistyökumppaneita ja saada taloudellista tukea urheilu-urani edistämiseen.

Tällä viikolla olen TeamUp-sivuston ylläpitäjien innostamana pohtinut taas hieman enemmän sponsorointikuvioita ja lukenut aiheesta artikkelin jos toisenkin, muun muassa otsikolla "How to Become a Sponsored Athlete in 5 Steps". Fakta on se, että mä tarvitsisin niin kovasti taloudellista tukea joltakin taholta, mutta mä en vaan tiedä miten se olisi mahdollista. Tämä onkin juuri se asia, jossa TeamUp mua yrittää auttaa. Ja siitä avusta mä olen todella kiitollinen!


Mä ymmärrän hyvin, että mä edustan marginaalilajia enkä loista jatkuvasti mediassa mistään muistakaan syistä. Tiedostan täysin myös sen, etten mä ole lajissani maailman paras, en vielä edes Euroopan huipulla. Fakta on myös se, etten mä ole mikään miss universumin näköinen fitness-tähti, jolla on satatuhatta seuraajaa instagramissa. Ja näistä syistä mun onkin niin vaikeaa pystyä tarjoamaan yrityksille mitään sellaista, mistä ne hyötyisivät. Sponsorointi kun lähtee yleensä siitä ajatukesta, että siitä hyötyvät molemmat osapuolet - niin sponsori kuin sponsoroitavakin.

Mulla on sponsoroinnista, itsensä markkinoimisesta ja yhteistyökumppaneiden löytämisestä vielä kovin paljon opittavaa. Ennen kaikkea mun täytyy uskaltaa enemmän. Pitäisi osata tuoda itseään esille edes jollakin tavalla ja tärkeää olisi myös lähestyä mahdollisia sponsoreita. Näissä asioissa TeamUp mua yrittää auttaa, ikään kuin potkia pepulle.


Eilen otin pienen askeleen eteenpäin ja avasin fani- ja sponsorikaupat mun TeamUp-sivustolle. Koska persoonallisuus on varmaankin aina hyvä juttu, keksin kaupitella muun muassa itse tekemiäni lapasia ja villasukkia. Päädyin myös leikkimään oman elämäni supermallia lapasia esitelläkseni. Siitä pienestä meikkileikistä, lattialla istumisesta ja kameran itselaukaisimella pelailusta syntyivätkin tämän postauksen kuvat. :D Nyt vaan toivon ja jännitän hirveästi, että haluaisikohan joku ihana tilata multa lapaset, sukat, huivin tai jotakin muuta ja tukea mua tällaisella pienellä tavalla!

Mun TeamUp-profiiliin pääsee siis TÄSTÄ ja fanikauppa löytyy sieltä kohdasta "Kauppa". Fanittamaankin saa mieluusti liittyä, klikkailehan pientä sinistä sydäntä mun nimen vieressä! :) Sivustolta löytyy myös vaikka mitä muita mielenkiintoisia profiileja, so check it out ;)


PS. Olin ainoana tänään juoksemassa 9 x 400 metriä valmentajan kellottaessa vieressä. Ikävä oli pitkin maailmaa kisareissuilla olevia treenikavereita, mutta yllätin kyllä itseni iloisesti juoksemalla tositosi hyvin! Reilun kolmen minuutin välein startit ja mun paras aika oli 1min 18s ja huonoin 1min 20s. Tarkkaa työtä, vai mitä? ;)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ei mennyt kisat niinkuin elokuvissa...

...tai ainakaan hyvissä elokuvissa. Finnish Openista lopputulokseksi jäi pääkisapaikka ja tappio ensimmäisellä kierroksella. Ei se tyydytä, eikä pelikään tyydytä, mutta en mä täällä ranteet auki surullisenakaan todellakaan istu.

//Kuva: Badminton Europe

 Etukäteen harmittelin sitä, että jouduin pelaamaan karsinnan. Nyt jälkikäteen ajateltuna se ei kuitenkaan todellakaan harmita, sillä mä pelasin karsintapeleissä ihan huippuhyvin! Sitä paitsi sain pelata enemmän matseja ja se ei haittaa yhtään, koska fiilis on edelleenkin se, että mä tahdon pelata lisää nyt heti. Ei siis huono fiilis ollenkaan. :)

Keskiviikkona kävin treenailemassa kisahallissa ja sain pelattua muutaman hyvän treenimatsin. Fiilis kropassa ja pään sisällä oli todella hyvä ja keskiviikkoilta kuluikin tutusti sängyssä pyöriessä, kun olin niin innoissani ja jännittynyt. Tiedän kyllä, että olisi tärkeää nukkua paljon ennen kisaa, mutta minkäs sitä kisajännitykselleen mahtaa.

//Kuva: Mark Phelan/Badminton Europe

Torstaina sitten pelasin kaksi karsintamatsia, jotka molemmat voitin helposti ja pääkisapaikka oli sitä myöten ansaittu. Harmillisesti jouduin heti pääkisan ekalla kierroksella kovaa Tanskan tyttöä Line Kjærsfeldtiä vastaan ja en saanut yhtään mitään tehtyä siellä kentällä. Vastustaja oli vain niin hyvä, etten päässyt ollenkaan peliin mukaan. Lukematkin oli niin rumat, ettei niitä kehtaa edes tähän kirjoittaa ja pelin jälkeen hävetti ja olisin halunnut mennä piiloon, tai vähintään naamari olisi ollut kiva. Onneksi oli kuitenkin äitin iPad ja Candy Crush -peli, jota voi pahimmalla hetkellä pelata katsomon nurkassa vaikka parikin tuntia putkeen. Uskokaa tai älkää. :D

Vaikka en pelaamiseeni kovin tyytyväinen olekaan, voin lohduttautua sillä, että hävisin kisan voittajalle eikä kukaan muukaan loppujen lopuksi Lineä kovin paljoa minua enempää pystynyt haastamaan. Mutta totuus on kuitenkin se, että mun on kehityttävä lisää. Tosin se ei kyllä ollut mikään uusi havainto. :D

//Kuva: Tommi Palmqvist

Kisoista ei jäänyt siis huippuhyvää fiilistä, mutta muita syitä hymyillä on kyllä paljonkin. Päällimmäisenä tietenkin se, että mä olen nyt 21-vuotias! Vanheneminen sinänsä ei ehkä hymyilytä, mutta synttäreiden hyvä puoli on se, että saa juhlia kavereiden kanssa. Ja mun eilinen synttäripäivä oli ihan mahtava! Mun kaksi kaveria, jotka asuu myös Odensessa, yöpyi kisojen ajan meillä ja ne yllätti mut jo keskiyöllä. Olin menossa nukkumaan mun huoneeseen ja ne hyppäs esiin ja alkoi laulaa mulle "happy birthday to youuuu". Sain lahjaksi kauniita koruja ja vielä kauniimpia sanoja, oi että mitä ihmisiä! Eilen illalla juhlittiin sitten isommalla porukalla saunomisen merkeissä. Sain halata ja olla tärkeiden ihmisten kanssa ja nyt oon niin onnellinen. Tosin väsyttää, mutta niinhän se pitää joskus ollakin. :)

Huomenna aamulla lähdenkin jo takaisin Odenseen, arki ja kovat treenit siellä kutsuu. Fiilis on vähän haikea, mutta onneksi mä pääsin halimaan aikalailla kaikkia rakkaita täällä. Nyt täytyy vielä pakata ja tankata viimeisen kerran masu täyteen marjoja pakkasesta. Niin joo ja pelata viimeiset pelit Candy Crushia äitin iPadilla! Joten adios! :)

//Kuva: Badminton Europe

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kisajännitystä ja Suomi-fiilistelyjä

Moi!

Muutama ihana päivä Suomessa oloa takana ja suurimman osasta aikaa olen kulkenut leveä hymy naamalla. On se vaan ihanaa saada olla kotona pitkästä aikaa! Ja Suomi-fiilistä kohottaakseni piti tietenkin päästä ottamaan pari turistikuvaa Helsingin keskustassa. :D


Päivät ovat vierineet liiankin nopeaan tahtiin kavereiden ja perheen kanssa sekä tietysti treenaillessa. Sunnuntain tosin makoilin kotona, koska kipeäksi tuleminen oli enemmän kuin lähellä. Kävin kyllä ihan jyrkänteen reunalla, mutta onneksi vitamiinit ja lepo pelastivat mut tällä kertaa pudotukselta ja elämä hymyilee jälleen. :) Ehkä oman mausteensa tähän melkeinkipeä-fiilikseen toi se, että nukuin to-pe välisenä yönä hädin tuskin neljä tuntia. Torstai-iltana treenit jatkuivat kymmeneen asti illalla ja sen jälkeen laskeskelin, että jaahas, nyt on sitten seitsemän tuntia junan lähtöön. Kipittelin siitä pikaisesti kotiin, uni tuli puolen yön aikaan ja neljältä heräsin sitten talsimaan kohti juna-asemaa. Onneksi tiesin pääseväni pian kotiin Suomeen! Yllättävän hyvillä fiiliksillä jaksoinkin koko päivän, mutta ehkä se huonosti nukkuminen kuitenkin herkisti kroppaa pikku flunssalle... Onneksi pahemmilta vältyttiin ja saan nauttia täysillä kotona olemisesta. :)


Perimmäinen syy mun Suomen vierailulle ei kuitenkaan ole kaverit, perhe tai edes muutaman päivän päästä koittava synttäripäivä, vaan Finnish Open -kisa! Se on siis Euroopan kiertueen Suomen osakilpailu ja tasoltaan Euroopan kiertueen kovin eli challenge-kisa. Ja taso tosiaan onkin yllättävän hyvä. Itse joudun hakemaan vauhtia karsinnasta, mikä harmittaa kyllä vähän, sillä olin listan ensimmäinen pääkisan ulkopuolelle jäänyt pelaaja. 50 pistettä enemmän rankingissa ja yksi pykälä parempi sijoitus riitti pääkisaan, mutta minä onneton painan menemään jo huomenna torstaina karsinnan puolella. Noh, eipä kait se niin haittaa, pääsee ainakin pelaamaan enemmän (toivottavasti!).


On kyllä mahtavaa päästä taas pitkästä aikaa pelaamaan kisoissa! En millään malta odottaa, vaikka toisaalta jännitän hirveästi kotiyleisöä. Pohdin taas täysin turhia kysymyksiä ja jännitän sitä, mitä muut ajattelee mun pelaamisesta. Että kun en olekaan kehittynyt maailman parhaaksi, vaikka olen ollut jo yli puoli vuotta Tanskassa ja että kun mä mokailen ja söhellän vieläkin. Onneksi mulla on fiksu valmentaja, joka muistutti moneen kertaan, että pitää vaan muistaa ketä varten mä pelaan. Ja se on kyllä ihan oikeassa, enhän mä niitä katsojia varten lähtenyt Tanskaan. Kyllä mä tän kaiken itselleni teen ja mä itse tiedän missä mennään ja miksi. Ja sehän riittää. :)


Mutta anyways, jos huipputasoiset sulkapallomatsit ja mieletön kisafiilis yhtään kiinnostaa, niin otahan to-su välillä suunnaksi Vantaan Myyrmäki ja Finnish Open! ;) Kisojen sivut löytyy TÄÄLTÄ!