sunnuntai 31. elokuuta 2014

Parhaimmat ja pahimmat kommentit pelin jälkeen

Pelejä ja kisoja on erilaisia. Välillä voittaa ja välillä häviää. Joskus menee hyvin, joskus huonosti ja joskus hyvin huonosti. Yksi juttu kuitenkin tapahtuu pelin jälkeen aina ihan väistämättä: tulee ensimmäinen kommentti joltakin ulkopuoliselta ihmiseltä. Kun urheilija kävelee heti suorituksensa jälkeen pois suorituspaikalta, on ne fiilikset yleensä aika pinnassa suuntaan tai toiseen. Ja voi sitä raukkaparkaa, joka osuu ensimmäisenä siihen paikalle ja yrittää heittää jotakin tilannetta keventävää...

Mitä siinä sitten voi sanoa? Mä ajattelin nyt hieman avata asiaa omasta näkökulmastani. :)

Aloitetaan siitä iloisemmasta tilanteesta, eli voitetusta pelistä. Mitä mä voiton jälkeen tykkään ja en tykkää kuulla?

Top 3 parhaimmat kommentit voitetun matsin jälkeen:

1. "Vitsi sä oot hyvä!"
- Lämmittää aina mieltä :)

2. "Oot kyllä kehittyny ihan huikeesti!"
- Paras asia kuulla, kun tekee kovasti töitä kehittyäkseen.

3."Mä oon niin onnellinen sun puolesta, ansaitsit todellakin voittaa!"
- Parasta on se, kun joku aidosti kannustaa ja toivoo parasta.

 
Top 3 pahimmat kommentit voitetun matsin jälkeen:

1. "Vastustaja tais pelata aika huonosti..."
- Höh, mä luulin että pelasin hyvin :(

2. "Hahaha no hyvä että voitit, mutta eihän toi nyt kovin nättiä peliä ollut ja seuraavalle kierrokselle sun pitää kyllä parantaa aika paljon, jos haluut pärjätä."
- Mä luulin että sulkiksessa ei jaeta tyylipisteitä ja että saan iloita tästä voitosta, mutta okei ei sitten.

3. "Vähänkö sulla kävi tuuri arvonnassa, oli aika helppo vastustaja!"
- Ainiin joo totta, en mä ollutkaan hyvä.


Entäs sitten se tilanne, kun kuonoon on tullut ja masentaa? Tässä vähän esimerkkiä siitä, miltä ne kommentit silloin tuntuu.

Top 3 parhaimmat kommentit hävityn matsin jälkeen:

1. "..."
- Usein on hyvä vain istua mun vieressä ja olla hiljaa. Mä puhun kyllä sitten itse, jos musta siltä tuntuu.

2. "Tiesitkö, että jos hakkaa päätä seinään niin kuluttaa 150 kaloria tunnissa? Ai et tienny? No luuletko, että eka perhoseks muuttunu toukka pelästy ihan kauheesti??"
- On hyvä idea puhua ihan jostain muusta. Jostain, mikä ei liity sulkapalloon tai ainakaan siihen juuri äsken hävittyyn peliin.

3. "Sun pelaamista oli kyllä ilo katella, kun taistelit niin hyvin! Oot kehittyny mun mielestä tosi paljon, vaikket tänään voittanutkaan."
- Tämä on ihana kommentti silloin kun sen sanoja sitä aidosti tarkoittaa ja se pitää paikkansa. Ainoa ongelma, että tällä saa usein aikaan itkun.

Top 3 pahimmat kommentit hävityn matsin jälkeen:

1. "Mun mielestä sun pitäis treenata enemmän verkkolyöntejä. Sit myös sun jalkatyö ei oikein toimi ja mun mielestä voisit treenata vähän eri tavalla..."
- No tiedän joo, että mun pelissä on kaikki vinksinvonksin ja häviin aina ja ei musta tuu mitään ääääää. Niin että kiitos mielipiteistä, mutta just tällä maailman kamalimmalla hetkellä näihin kommentteihin on yksinoikeus mun valmentajalla.

2. "Voititko? HÄH ETKÖ? Oikeesti hävisitkö TOLLE?"
- Joo ja toi helpottaa kovasti mun fiilistä, kun sanot noin...

3. "No mutta eihän toi nyt oo mikään yllätys, että hävisit? Tai ei kai nyt kukaan ajatellut, että voittaisit?"
- Aha. Kyllä mä ainakin lähdin voittamaan.

 xxx
Airi

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Constituents & Values of Life: Practice

Ihan pikainen heipähei!

Sain kunnian kirjoittaa tekstin TeamUp:n "Constituents & Values of life"-blogisarjaan. Tässä blogisarjassa me talentit saamme omasta näkökulmastamme kirjoittaa urheilun ja elämän eri osa-alueista. Minä sain aiheekseni treenaamisen, josta kyllä kokemusta ja fiiliksiä riittää. Aikaansaannostani pääsee ihailemaan (no ei sitä varmaan ihailla tarvitse, lukea vaan...) TÄÄLLÄ. Teksti löytyy sieltä sekä enganniksi että suomeksi, koska olin ahkera ja näin hieman vaivaa ;)

Ps. Lisäsin myös pari uutta välilehteä tänne blogiini, ne löytyvät tuolta yläreunasta. Jos haluatte tietää, miten pikkuinen Airi päätyi sulkapallon pariin, niin muun muassa siihen löytyy sieltä nyt jonkin näköinen vastaus. :)

xxx
Airi

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Välillä voittaa, välillä oppii

Moi!

Bulgarian kisa oli ja meni, mutta tuloksista kirjoittaminen tänne blogin puolelle on jäänyt. Siihen on kaksikin suurta syytä. Ensinnäkin olen maannut kuumeisena ja koomaisena sohvalla viimeiset kolme päivää ja toisekseen kisasta ei jäänyt mitään kovin iloista kerrottavaa. Tämä viikko olisi siis voinut mennä huomattavasti paremminkin.

Sofian keskusta oli kiva!
Hävisin Bulgariassa heti ensimmäisellä kierroksella viidennessä erässä pistein 9-11. Yksi suuri syy mun huonoon pelaamiseen on niin naurettava, ettei sitä viitsisi edes kirjoittaa. Mutta tässä se nyt tulee, vanha ja kliseinen selitys: ihan liian nopeat pallot. Mä olen ehkä yksi maailmanhistorian huonoimmista pelaamaan super nopeilla palloilla. Se ei kuitenkaan saisi missään nimessä olla syy pelin täydelliseen hajoamiseen, koska samat pallothan ne on vastustajallakin. Nopeillakin palloilla täytyy siis vain oppia pelaamaan ja sitä on jatkossa harjoiteltava enemmän. Eihän se oikeasti ole niiden pallojen vika, vaan mun omaa osaamattomuuttani.

Lausahduksista parhain! Näinhän sen pitäisi mennä, eiks niin? :)
Eniten mua harmitti se, että mä oikeasti yritin kaikkeni. Kirjoitin edellisenä päivänä ylös asioita, mihin pitää pelissä muistaa keskittyä. Mulla oli suunnitelma peliä varten ja mulla oli myös plan B ja plan C siltä varalta, että ensimmäinen taktiikka ei toimisikaan. Yritin muuttaa taktiikkaa pelin aikana ja pelata fiksusti, mutta kun ei. Lopulta musta tuntui, että edes plan D, E tai no...Ö ei olisi auttanut, kun en saanut millään lyötyä sitä palloa rajojen sisäpuolelle.


Onneksi pelasin myös nelinpeliä ja siihen keskittyminen ja semifinaaliin asti pääseminen pelasti mut liialliselta surkuttelulta. Kunnes vikana iltana tulin kipeäksi ja kotiin matkustaminen kipeänä se vasta surkeaa olikin. Haluaisin pyytää vielä kerran anteeksi siltä sympaattiselta mieheltä, joka joutui lohduttamaan mua lentokoneessa, kun tuntui että korvat räjähtää. En mä oikeesti joka kerta lennolla itke. Voi nolous.
3,5 euron ravintola-annokset oli Bulgariassa parhautta!
Uusista pistelaskusäännöistä puolestaan en osaa juuri nyt sanoa muuta kuin että oho ja huh huh. Voisin kirjoittaa aiheesta vaikkapa ihan erillisen postauksen, koska se on mun mielestä niin jännä asia ja pohdittavaa riittää!

Nyt en ehdi kirjoittaa enempää, koska mulla on niin kiire maata sohvalla, juoda teetä ja olla tekemättä mitään. On tää rankkaa kyllä voi hyvänen aika. Mutta palailen varmasti pian blogin pariin, kun nyt alan olla taas elävien kirjoissa ja treenaamaankaan en pääse, joten aikaa on... :)

:)
xxx
Airi

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Valmiina kauden avaukseen Bulgariassa, mielessä maaginen luku 11

Moi ja arvaa mitä? Mun kisakauden alkuun on enää muutama kymmenen tuntia!

Viikko on taas mennyt mukavasti, olen treenannut hyvin ja pelannut tosi hyviä treenimatseja. Meitä tyttöjä on täällä tällä hetkellä ihan mukava määrä ja on todella kehittävää päästä pelaamaan erilaisia pelaajia vastaan. On aika siistiä, että treeneissä on tyttöjä Tanskasta, Latviasta, Itävallasta, Uudesta-Seelannista, Virosta, Slovakiasta, Sloveniasta ja Brasiliasta. Niin ja sitten on tietysti yksi nimeltä mainitsematon suomalainen sekoittamassa pakkaa.

Kaikista mielenkiintoisimmat erät olen pelannut kahta Brasilialaista vastaan. Niiden pelityyli poikkeaa jonkin verran siitä, mihin olen yleensä tottunut. Nämä kaksi kyseistä brassia ovat maailmanlistalla jossain siellä sijan 60 tienoilla ja ovat täällä valmistautumassa reilun viikon päästä Kööpenhamissa starttaaviin MM-kisoihin. Eli ihan hyviä pelureita siis ovat. Niitä vastaan pelaamista vaikeuttaa kyllä hieman se, että yhteistä kieltä ei oikein löydy ja pisteitä lasketaan näyttämällä sormilla. Onneksi on uusi pistelaskukäytäntö ja erät pelataan 11 pisteeseen entisen 21 pisteen sijaan. Olisi ihan kamalaa yrittää viittoilla sormilla, että mulla on 17 pistettä ja sulla on 16!

Uudesta pistelaskusysteemistä pääsenkin siirtymään loistavasti aiheeseen nimeltä kisakauden avaus. Huomenna aamulla lähden nimittäin kohti Bulgariaa ja kauden ensimmäistä kisaa. Ensimmäinen kisa jännittää aina, mutta tällä kertaa jännitystä on lisäämässä vielä juurikin tuo edellä mainittu uudenlainen pistelaskumenetelmä.

Voimassa olevien sääntöjen mukaanhan erät pelataan 21 pisteeseen ja matsin voittamiseen vaaditaan kaksi erävoittoa. Lisäksi täytyy olla kahden pisteen ero, eli tilanteessa 20-20 seuraa jatkopallot niin kauan kunnes se kahden pisteen ero saadaan aikaiseksi. Maksimissaan pelataan kuitenkin 30 pisteeseen asti. Nyt kuitenkin on päätetty kokeilla uudenlaista systeemiä, jossa erät pelataankin 11 pisteeseen ja matsin voittamiseen tarvitaan kolme erävoittoa. Jatkopisteitä ei ole, joten erä voi hyvin päättyä 11-10.

Miksi tällainen kokeilu? Muuttuuko pelin luonne nyt ihan kokonaan? Kuka tästä hyötyy vai hyötyykö kukaan? Meneekö tämä sääntö oikeasti kokeilujakson jälkeen läpi? Näihin kysymyksiin mä lähden nyt hakemaan vastauksia, kun pääsen uusia sääntöjä ensi kertaa tositoimissa kokeilemaan. Ainakin se on fakta, että pelien kestot lyhenevät jonkin verran ja yksi peli voi hyvinkin kestää vain reilut 10 minuuttia. Mä oon sitä mieltä, että onhan toi nyt aika karua.

Nyt mä lähden kuitenkin kisajännityksestä sekaisena valmistautumaan kohti yöunia, jotta jaksan nousta aamulla ennen kuutta ja lähteä iloisesti matkaan. Tuloksia ja fiiliksiä kisoista päivittelen sitten heti, kun sinne asti päästään. :)

Loppuun vielä muutama kuva kaikesta muusta kuin sulkapallosta ja urheilusta, sillä olen mä tehnyt ja ajatellut välillä jotain muutakin - uskokaa tai älkää.

Ostin eilen uuden paidan ja olin niin materialismionnellinen! Ja olen kyllä edelleenkin.
Kaunis Odense :)
#finnishgirl #slovakgirl #icecreamday #shoppingday #movieday #perfectday :)
Sain uuden pinkin pyörän viime viikolla ja siitä piti saada kuva. Ja sitten mun piti tietenkin seistä sen edessä niin ettei kukaan näe sitä itse pyörää. Oivoi.
No tämä oli jo vähän parempi yritys!
Yhtenä päivänä oli tyttöjen ilta, monta kivaa tyttöä ja tosi hyvää ruokaa! :)
Kaunis Odense taas :)
Jonain päivänä musta vielä tulee supermalli. No vitsivitsi!
xxx
Airi

torstai 14. elokuuta 2014

Miksi minä urheilen?

Aina välillä tulee hetkiä, jolloin mulla on liian paljon ajatuksia. Tai liian pieni pää, ihan miten vaan. Sellaisina hetkinä niitä ajatuksia on saatava ulos, jotta fiilis taas helpottaa. Mulle helpointa ahdistuksen hetkellä on ottaa kynä käteen, avata vihkosta tyhjä sivu ja kirjoittaa. Viime päivinä vihko ja kynä on olleet taas kovassa käytössä ja osan ajatuksista haluan nyt jakaa myös täällä.


Aina silloin tällöin huomaan pohtivani yhtä isoa kysymystä. Sitä kysymystä tuntuu blogikirjoitusten ja käymieni keskustelujen perusteella pohtivan moni muukin urheilija. Meillä urheilijoilla kun on yleisesti tiukkaa taloudellisesti, rankkaa niin fyysisesti kuin henkisestikin ja me tehdään hirveästi töitä menestyksen eteen, mutta kukaan ei silti voi taata että sitä menestystä tulee. Me ei myöskään aina opiskella ahkerasti ja käydä sen lisäksi töissä elättääksemme itsemme. Me tarvitaan apua ulkopuolisilta, mistä ainakin itse koen välillä tarvetta pyydellä anteeksi. Moni urheilija tuntuu pyörittelevän ajatusta "mitä jos en menestykään, jos kukaan ei arvosta sitä mitä teen ja teen tätä täysin turhaan?". Näin kuvailtuna urheilu-ura tuntuu hyvin raskaalta valinnalta. Se iso kysymys kuuluukin: "Miksi minä urheilen?"

Moni urheilija ja ei-urheilija tuntuu näkevän tärkeimpänä asiana tulokset. Menestys on kaikki kaikessa ja se määrittelee urheilu-uran onnistumisen. Jos menestystä ei tule, on kaikki turhaa ja missään ei ole mitään järkeä. Sitten harmitellaan sitä, miten panostetaan turhaan ja nähdään hirveä vaiva ei minkään eteen. Jossain määrin tunnistan ja tunnustan itsekin tämän ajattelutavan, olenhan minäkin tavoitteellinen huippu-urheilija ja haluan menestyä. Se halu on jotain todella suurta, haluan tulla paremmaksi ja voittaa, haluan sitä enemmän kuin mitään muuta. Koen kuitenkin tärkeäksi löytää tälle kaikelle muitakin motiiveja.

Kun mä aamulla herään treenaamaan, kun mä valmistaudun kisoihin tai kovaan treeniin, kun mä pusken läpi pettymysten tai nautin onnistumisista, en todellakaan mieti vain ja ainoastaan mahdollista menestystä. Kaikista suurin motiivi tälle kaikelle on rakkaus urheiluun. Urheilu on parasta ja ennen kaikkea sulkapallo on parasta. Rakastan pohtia taktisia kuvioita, sitä miksi joskus on parempi lyödä suoraan kuin ristiin ja miksi joskus on viisaampaa lyödä korkealle ja joskus laaka lyönti. Rakastan sitä tunnetta, kun juuri ja juuri saan pallon kiinni lattian rajasta ja järjettömän taistelun jälkeen onnistun kääntämään pallorallin voitokseni. Rakastan sitä, miten voin aina kehittää tekniikkaani ja fyysisiä ominaisuuksiani, oppia koko ajan uutta ja kehittyä. Rakastan urheilun nostattamia tunteita, onnistumisen loputonta riemua ja sitä, miten epäonnistumisen jälkeisistä syvistäkin vesistä voi aina nousta.

Ajatus siitä, että en ikinä saavuttaisi tavoitteitani enkä pääsisi urallani niin pitkälle kuin haluan, tuntuu pahalta. Ei sitä halua edes ajatella. Silti en missään nimessä ajattele, että tämä kaikki voisi olla turhaa. Koen saaneeni urheilulta jo nyt niin paljon, ettei tämä vain voi olla turhaa. Ilman urheilua en olisi ikinä tavannut suurta osaa mahtavista ihmisistä elämässäni, en olisi päässyt näkemään maailmaa ja eri kulttuureja yhtä paljon kuin nyt ja kielitaitonikin olisi varmasti paljon heikompi. Myös henkinen kasvu urheilun myötä on ollut valtavaa. Uskon, että ilman tätä kaikkea olisin huomattavasti nykyistä ujompi enkä todellakaan tuntisi itseäni yhtä hyvin kuin nyt. Olen oppinut tekemään kovasti töitä, sietämään paineita ja epäonnistumisia sekä olemaan rohkeampi.

Vaikka itsekin aina välillä sorrun ajattelemaan liian mustavalkoisesti ja harmittelemaan urheilun raakuutta, olen kuitenkin oivaltanut matkan varrella myös jotain muuta. Kun joskus kymmenien vuosien päästä katson taaksepäin ja mietin tätä taivaltani urheilijani, näen varmasti muutakin kuin ne saavutetut ja saavuttamattomat tulokset. Osaan varmasti hahmottaa asioita, joita olen oppinut ja arvostaa sitä, millaiseksi urheilun myötä olen kasvanut. Siksipä uskonkin, että juuri tällä hetkellä tärkeintä on nauttia ja rakastaa tätä kaikkea. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin matkasta, ei vain siitä määränpäästä.


xxx
Airi

tiistai 5. elokuuta 2014

Rakas päiväkirja...

Viime viikon maanantaina illalla saavuttiin äitin kanssa tänne Odenseen. Ilta kului oikein mukavasti mun uutta (väliaikaista) kämppää ihmetellessä, ruokakauppareissulla ja iltapalaa syödessä. Mä kerkesin myös iltajätskille yhden kaverin kanssa.

 Tiistaina mä alotinkin sitten jo treenit. Normaalin kello 8 sijaan treenaankin nyt aamuisin vasta klo 10-12, mikä on tavallaan kivaa mutta toisaalta treenien välistä lepoaikaa ei kovin paljon jää. Ekoissa treeneissä vähän kroppa tuntui kummalliselta ja sulkiskin oli aika ihmeellinen laji pienen lomailun jälkeen, mutten antanut sen häiritä. Aamutreenien jälkeen käytiin äitin kanssa vähän kiertelemässä Odensea, syömässä hyvin (mäkin pääsin kerrankin ravintolaan täällä!) ja shoppailemassa. Voi sitä materialismionnellisuuden multihuipentumaa, kun Carlingsilla oli loppuunmyynti ja dr.denimin farkkuja sai noin kympillä normaalin 50e sijaan! (Olisin halunnut laittaa näistä kuvaa, mutta miten voi kuvata farkkuja ilman awkwardia belfietä?:D) Isojen ruokaostosten jälkeen mun pitikin jo suunnata iltatreeneihin hikoilemaan vielä vähän lisää.

Keskiviikkona päivä alkoi normaaliin tapaan aamutreeneillä, joiden jälkeen käytiin äitin kanssa syömässä ja pyörimässä vielä vähän kaupungilla. Sen jälkeen saattelinkin mamin junaan ja kohti koti-Suomea. Itse pyöräilin siitä sitten puntille ja tein oikein hyvän punttitreenin.

Torstaina oli vuorossa kaksi kovaa treeniä ja niiden lisäksi en sitten hirveästi muuta jaksanutkaan kuin olla vain. Iltatreenissä olin ainoa tyttö ja mun pahaksi onneksi pelattiin matseja erilaisilla säännöillä ja häviäjä sai aina rangaistuksen. Rangaistuksena oli esimerkiksi niin monta punnerrusta kuin voittaja sai pisteitä plus pisteiden erotus. Nuoremmille pojille pärjäsin kyllä, mutta vanhemmilta tuli pataan ja pahasti. Yhden pelin hävisin karusti 18-5, mikä tarkoitti 18+13=31 punnerrusta. Ei naurattanut. Laskeskelin myös huvikseni veden kulutuksen päivän aikana ja join kuusi litraa! Hikoilun määrä pienessä kuumassa hallissa on jotain niin älytöntä, että tuo ei edes ollut mitenkään liikaa.


Perjantaina ohjelmassa oli kova aamutreeni, puntti ja kevyt palauttava lenkki. Illalla olinkin jo melko sipissä ja mietin, että miten neljässä päivässä voi saada itsensä näin loppuun.

Lauantain aamutreenissä oli aiheena tekniikka ja odotinkin iisiä treeniä. Noh, ei se yhtä kova ollut kuin viikon muut treenit, mutta silti huomattavasti kovempi kuin olin odottanut. Onneksi iltapäivä oli vapaata ja soitinkin heti treenin jälkeen kaverilleni Monikalle, että mitäs nyt tehdään. Sain kuulla, että 25 minuutin päästä lähtee juna Nyborgiin, jossa on mahtava merenranta. Spurttasin siis äkkiä juna-asemalle ja matkustin reilun vartin matkan Nyborgiin. Biitsillä oli ihan mahtavaa, hiekka oli pehmeää ja ranta jatkui matalana ties miten kauas ulapalle. Kiljuin onnesta kuin pikkulapsi, kun polskin lämpimissä isoissa aalloissa ja väistelin allöttäviä kasveja pohjassa.


Sunnuntaina vuorossa oli viikon loppuhuipennus. Tehtiin multitreeni, joka oli kyllä yksi elämäni kovimmista. Kaveri siis syötteli mulle palloja ympäri kenttää ja minä juoksin niiden perässä minkä jaloistani pääsin. Lopussa en tosin kovin tehokkaasti enää päässyt, mutta sehän se oli ideakin. Palloja oli yhteensä 48x20=960 ja aikaa treeniin kului 1h6min. Treenin jälkeen mulla oli palaveri valmentajan kanssa ja puhuttiin vähän tavoitteista ja suunnitelmista tälle kaudelle. Mussa ei kuulemma ole mitään vikaa ainakaan asenteen puolesta treeneissä, mitä nyt vähän bitchimpi saisi kentällä olla. Näyttää kuulemma myös siltä, että mulle on tulossa hyvä kausi. Loppuilta kuluikin sitten kauppareissulla, kokkaillessa, sähköposteja kirjoitellessa, kisamatkojen lentoja etsiessä, kavereiden kanssa chättäillessä ja Kalevan kisoja katsellessa.

Siinäpä siis tiivistetyt kuulumiset mun ensimmäiseltä viikoltani täällä. Mieli on hyvä ja fiilis korkealla, vaikka peli ei vielä parhaimmillaan tunnu olevankaan. Ekaan kisaa on pari viikkoa (jaaaaiks!) ja uskon kyllä, että se pelikin alkaa siihen mennessä kulkea, ei se niin kaukana kadoksissa ole. :)


xxx
Airi