sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tshekissä oli valkoinen halli ja Praha oli romanttinen illalla

Moi!

Tähän viikkoon on mahtunut paljon matkustusta ja monta hyvää peliä. Valitettavasti hyvät pelit eivät riittäneet tuomaan hyviä tuloksia ja käteen jäikin aika katkeria tappioita. Tiistain liigapeli hävittiin 6-7 ja Czech International -kisassa hävisin ekalla kierroksella Ranskan Sashina Vignes Waranille 22-20, 15-21, 15-21. Mun omasta pelaamisesta on kuitenkin juuri nyt positiivinen fiilis. Jos mä pystyn pelaamaan tällä tavalla ja tällä asenteella jatkossakin, niin kyllä sen pian on pakko riittää niihin hyviin tuloksiinkin.

Tiistai-iltana pelattiin joukkuematsi Odensea vastaan. Eihän se nyt hirveän mukavaa ollut pelata omia treenikavereitaan vastaan. Tunsin itseni vihatuksi petturiksi, kun kaikki kaverit istuivat katsomossa ja taputtivat ja hurrasivat mua vastaan. Mutta pikkuinen kilpailuhenkisyyshän kuuluu joukkuematsien luonteeseen ja mun mielestä se on ihan hauskaa. Sitä paitsi voitin kuitenkin molemmat mun matseista, kaksinpelin kahdessa erässä ja nelinpelin tiukasti kolmessa, joten siitähän saivat hähä! :D

Haluttiin mun neluriparin kanssa lyödä samaa palloa samaan aikaan ja tosi kovaa... :(
Keskiviikkoaamuna pitikin sitten jo taas mennä... Lähdin junalla matkaan yhdeksältä aamulla, lensin Frankfurtin kautta Prahaan ja perillä hotellilla olin lopulta seitsemältä illalla. Makoilin siinä sitten sängyllä ja pohdin syvällisiä asioita. Kuten sitä, että on muuten hirveä nälkä ja että onneksi ei tarvitse pelata vielä huomenna.

Torstaina chillailtiin mun Uusi-Seelantilaisen kaverin kanssa. Nukuttiin hyvin, käytiin hölkällä ja jumppailtiin ja sitten mentiin hallille katselemaan pelejä ja moikkaamaan tuttuja. Yksi iso huolen aihe nousi kuitenkin esiin: joka ikinen tuntui varoittelevan siitä, että palloa ei nää. Halli oli siis iso ja valkoinen, joten ymmärtäähän sen että valkoinen pallo hukkuu tehokkaasti näkyvistä. Päätinkin heti, että perjantaiaamuna on päästävä pallottelemaan ja testaamaan hallia ennen matsia!

Tässä ei näytä ollenkaan pahalta, mutta pelatessa taustalla oli vain nuo valkoiset tuolit... Ei kiva!
Seuraavana aamuna heräsin tietysti taas ennen herätyskelloa. Mun kisarutiineihin taitaa kuulua jännittyneenä duracell-pupuna oleminen... Peilistä katsoi jostain syystä ihan riutunut tyttö, olin ihan tyhjä ja nälkäisen näköinen. Hyi. Kiireessä ahdoin aamupalaa naamaan sen minkä ehdin ja hyppäsin bussiin kohti hallia. Bussi oli myöhässä ja ehdin sitten lopulta lyödä ehkä kuusi minuuttia (ja pari hutia.......) ennen kuin ensimmäiset pelit alkoivat.

Mun peli meni hyvin. Valkoinen halli ei haitannut kuin pari kertaa ja pelasin oikeasti kyllä niin hyvin kuin vain tällä hetkellä osaan ja pystyn. Sanoisin jopa, etten ole montaa kertaa elämässäni pelannut yhtä hyvin. Muutama helppo virhe liikaa pilasi lopulta kaiken. Kun pelaa todella kovalla tempolla ja omien kykyjensä äärirajoilla, niin helpostihan se kontrolli vähän kärsii...

Pelin jälkeen harmitti tietysti. Häviäminen ottaa aina kaaliin ja päähän ja aivoon. Kuitenkin on kivaa tietää, että mä pystyn haastamaan maailman rankingissa sijalla 35 olevaa pelaajaa noin hyvin. Ja vieläkin menee kylmät väreet siitä taistelufiiliksestä kentällä, se on niin kivaa! Moni myös sanoi, että olin hyvä ja sehän tiestysti on aina kiva kuulla. :)

Valitettavasti mun huonekaveri hävisi myös, joten päätettiin hotellilla angstaamisen sijaan repiä itsemme pystyyn ja ottaa bussi Prahan keskustaan. Treffattiin siellä pari slovenialaista pelaajakaveria ja kierreltiin ympäriinsä. Praha on kyllä nyt mun uusi lempparikaupunki, niin kaunis se on! Toinen Slovenian pojistakin sanoi sille toiselle, että "täällä on niin kaunista, että äsken melkein pussasin sua".

Käytiin syömässä perinteistä tshekkiläistä ruokaa :)
Goulash (onks se gulassi suomeks?) oli kyllä hyvää! Paitsi että maha ei tykännyt valkoisesta leivästä, kun ei siihen ole tottunut...
Ihan mahtavan kaunista! Mutta jotenkin kuvat aina näyttää ihan tylsiltä...
Tulevalla viikolla ei onneksi tarvitse matkustaa kauas. Viikonloppuna on taas liigamatsin vuoro, mutta se ei vaadi kuin pienen junamatkan. Nyt onkin vihdoin aikaa keskittyä hetkeksi treeneihin ja tavalliseen arkeen, ihanaa. :)

xxx
Airi

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Puolavälieriin Puolissa

Moikka moi!

Yritin eilen jutella videolle ja saada aikaiseksi videopostausta, mutta siitä ei tullut mitään. Olin ihan apina ja sekoilin sanoissa koko ajan. Puolivälierästä tuli puolavälierä ja vaikka mitä muuta. Joten kirjoitetaan nyt sitten ja videota yritän ehkä pian uudestaan.

Tulin juuri kotiin Puolasta, takana on taas pitkä matkustuspäivä ja jalat painaa kuin synti. Reissu oli kuitenkin kiva ja itse kisakin meni ihan kelvollisesti. Voittoa ei kuitenkaan tullut eli kisa päättyi tappioon, joten eihän se silloin ikinä voi täysin tyydyttää mieltä. On se vaan jännää, miten häviäminen on joka kerta ihan pepusta.

Kuva: Polish International  - Badminton Lubin -Facebook-sivulta
En joutunut lentämään kumpaankaan suuntaan yksin, kun Suomi-kavereita oli osunut samalle lennolle. Jipii parhautta! :)
Perjantaina aloitin urakkani Polish International -kisassa ja voitinkin kaksi ensimmäistä matsia. Jostain syystä onnistuin ensimmäisessä pelissä taas jännittämään ihan liikaa ja pelasin ihan pökkelönä. Lyönnit jäi lyhyiksi ja löysiksi ja niimpä hävisinkin yhden erän. Sen jälkeen onneksi rentouduin sen verran, että sain nostettua pelin tempoa ja seuraavat erät voitin melko helposti. Toinen matsi hoitui suoraan kolmessa erässä, vaikka tiukkoja eriä ne olivatkin kaikki. Ihan hyvä päivä siis ja selvisin lauantain puolivälieriin.

Lauantaina aamulla heräsin jo ennen herätyskelloa, olo oli hirveä ja mieli ihan sumuinen. Enkä vieläkään tajua miksi. Söin hyvä aamupalan, lämmittelin todella hyvin ja tein kaikkeni, mutta vielä kentälle mennessänikin olin puoli sumussa. Enkä vieläkään tajua tätäkään. Ei näitä pitäisi käydä enää tässä iässä, kyllähän mun pitäisi nyt jo osata nukkua, syödä ja lämmitellä oikein ennen kisaa. Mutta jostain syystä kroppa ei ollut menossa mukana tällä kertaa.

Kuva: Polish International  - Badminton Lubin -Facebook-sivulta
Ei se kuitenkaan pelaamista hirveästi haitannut. Ehkä olisin voinut olla vahvempi ja nopeampi jaloista, mutta taistelutahtohan on loppujen lopuksi aina se tärkein. Vastustaja, Englannin Panuga Riou, oli kuitenkin parempi tällä kertaa, enkä saanut siltä yhtäkään erää. Eikä muuten saanut kukaan muukaan koko kisassa. Pakko kuitenkin valittaa vielä kerran uudesta pistelaskusysteemistä: missä jatkopisteet?!? Ei ollut kivaa hävitä kaksi erää kolmesta pistein 10-11. Ihan liian karua tollanen. Höh.

Puolivälierä on kai kuitenkin ihan okei tulos. Mutta just nyt se tuntuu nimenomaan vaan "ihan okei" tulokselta. Mä uskon ja toivon pystyväni parempaan, jos kaikki vaan menee ihan nappiin. Joten sitä nappia odotellessa... :)

Kolme yötä aikaa nukkua omassa sängyssä ja sitten taas mennään... Keskiviikkoaamuna suuntaan nimittäin kohti Tshekkiä ja seuraavaa kisaa. Niin ja ennen sitä on vielä liigapeli tiistai-iltana. Menoa ja meininkiä siis riittää. :)


Halli oli aika törkeen siisti! Yleensä isoissa halleissa on vaikeaa pelata, koska pallo leijailee, mutta toi oli ihan bueno :)
Kivaa alkavaa viikkoa kaikille! :)
 
xxx
Airi

maanantai 15. syyskuuta 2014

Suomi vs. Ruotsi ja pikavisiitti kotikotiin

Hejsan!

Kolmen päivän pikainen reissu kotiin Suomeen on nyt takanapäin. Menneellä viikolla tuli matkustettua ihan älyttömästi, pelattua liigapeli ja maaottelu, juhlittua Sulkapalloliiton 60-vuotista taivalta ja nähtyä kavereita. Kaiken päälle piti vielä jaksaa ja ehtiä treenata hyvin edes kerran päivässä, joten viikko ei kyllä ollut helppo. Henkisesti se kuitenkin oli mulle super tärkeä viikko.

Torstaina mä istuskelin ensin pari tuntia junassa ja nukuin. Sitten istuin pari tuntia lentokentällä ja melkein nukahdin. Sitten istuin lentokoneen kyytiin ja päätin pysyä hereillä. Mutta seuraavan kerran tajusin tästä maailmasta jotain siinä vaiheessa, kun kone laskeutui Helsinkiin. Ai että väsyttikö?

Perjantaina mulla oli joulu, kun kävin vierailulla sponsorini Yonexin luona ja sain kaikkea kivaa uutta! Pari paitaa, hameita, kengät, maila ja gripit tästä kuvasta vielä puuttuvatkin... Super kiitokset siis Yonexille!

Lauantaina koitti sitten maaottelun aika. Suomi vastaan Ruotsi on aina jännä asetelma niinkuin me kaikki tiedämme. Vielä lauantaiaamunakin oli vähän väsynyt fiilis ja pohdin, että mitenköhän se peli tänään kulkee ja liikkuukohan ne jalat siellä kentällä. Fiilis ei ollut ollenkaan sellainen ihan optimaalinen. Hallilla huomasin, että porukkaa oli eksynyt katsomoon vaikka kuinka paljon ja aloin vähän jännittää. Päähän pyrki ne typerät ajatukset siitä, miten mun pitäisi taas olla kehittynyt ja paljon parempi, jotta kelpaan kaikille.

Ottelu alkoi loistavasti sekanelinpelillä, joka me voitettiin. Anton ja Jenny pelasivat ihan hurmiossa ja hoitivat matsin kotiin viidessä erässä. Sen jälkeen koittikin mun vuoro. Siinä vaiheessa jo tiesin, että kyllähän ne jalat tänään liikkuu ja kyllä tästä ihan hyvä tulee. Johdin ensimmäistä erää koko ajan ja lopulta sen myös voitin 11-9. Toisessa erässä toistui sama kuvio, pääsin jo alussa johtoon ja se johto kesti, 11-9 myös toinen erä. Kolmannessa erässä olin alussa jäljessä, kunnes nousin 9-7 johtoon. Jostain syystä herpaannuin ja sähläsin kolme seuraavaa pistettä ja olinkin yhtäkkiä 9-10 tappiolla. Voitin kuitenkin seuraavan pisteen ja tilanne oli 10-10. Mä muistan, että yleisö taputti ja mä sain siitä kovasti voimaa. Pääsin hyökkäämään lyhyestä nostosta ja sain ehkä elämäni parhaan idean: en yrittänytkään lyödä viivalle vaan smashasin keskelle kenttää vastustajaa päin. Se smashi ei nimittäin varmastikkaan olisi löytänyt sivurajaa siinä tilanteessa. Tai no ehkä naapurikentän sivurajan... No mutta niin, sitten mä voitin 11-10.

Mä olin - ja edelleen taidan olla - hämmentynyt siitä, miten ihanasti ihmiset kehuivat mua sen pelin jälkeen. Moni sanoi, että mä olen kehittynyt ja että mä pelasin tosi hyvin. Jokainen "hyvin pelattu, Airi!" lämmitti hurjasti ja lämmittää vielä pitkään. Mä toivon, että kaikki ymmärtää, miten paljon ne niiden kommentit mulle merkitsee. Koska jokaikinen niistä antaa mulle niin älyttömän paljon voimaa.

Harmittavasti loput kolme matsia meni Ruotsille ja niinpä me hävittiin 2-3. Onneksi se ei kuitenkaan ollut kenellekään maailmanloppu ja Sulkapalloliiton 60-vuotisjuhlat juhlittiin illalla iloisissa merkeissä. Juhlista jäi kyllä hyvä fiilis ja oli kivaa viettää iltaa kaikkien sulkistuttujen kanssa. Itse lähdin tosin ajoissa nukkumaan, sillä seuraavana päivänä oli vuorossa paluu Tanskan kotiin ja siis vielä yksi matkustuspäivä.

Ihania tyttöjä :) // kuva Suomen Sulkapalloliiton Facebook-sivulta
"Otetaan hei vessaselfie, koska kerrankin ollaan laittauduttu ja kerrankin ollaan yhessä!"
Tänään valmentaja kyseli viikonlopun saldosta ja kerroin, että hyvin meni ja että sain kovasti kehuja. Se käski painaa ne mieleen ja uskoa ja sisäistää kaiken. Se sanoi myös, ettei mun tarvitse olla hämmentynyt. Ja sitten sain seuraavan kolmen viikon treeniohjelman ja voi sitä jalkatyön, multitreenien ja muiden kovien tappotreenien määrää!

Mutta koska mä pääsin käymään Suomessa, mulla oli kivaa ja sain niin paljon tsemppejä, mä pystyn nyt mihin vaan. :)

Äiti hemmotteli mut piloille uudella hajuvedellä. Se on paras! Äiti siis.
Onnellinen pikkutyttö, joka sai isin tekemää hirvipihviä ja pääsi viettämään kerrankin perhelounasta <3
xxx
Airi

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Mä haluan muistaa eilisen aina.

Eilen oli kummallinen päivä. Monen monta kertaa mä löysin itseni ajattelemasta, että "mitä ihmettä just äsken taas tapahtui?". Kaikki oli jotenkin ihan epätodellista. Ja sitten loppujen lopuksi mä istuin junassa matkalla kotiin kello 2.48 yöllä ja hymyilin leveämmin kuin pitkään aikaan.

Oikeastaan kaikki alkoi jo maanantai-iltana. Kello oli puoli kymmenen, istuttiin kaikki kolme tyttöä kotona hiljaisina ja väsyneinä sohvalla ja sitten tapahtui jotain. Yhtäkkiä me tanssittiin Spice Girlsien tahtiin ympäri kämppää, rämpytettiin kitaraa ja reviteltiin ihan täysillä. Sitten me hihiteltiin loppuilta ja mentiin nukkumaan. Ei ihan perus maanantai-ilta, mutta aivan liian hauskaa. Ja no, randomia.

Eilen aamulla nukuin vähän pidempään ja skippasin suosiolla aamutreenit, koska illalla odotti jotain super jännää. Mulla oli nimittäin kauden ensimmäinen joukkuematsi Hillerødissä ja halusin olla täydessä tikissä. Kävin aamulla pienellä hölkällä ja venyttelin jumeja auki. Sitten pakkailin eväät ja lähdin matkaan.
Lounas matkalla. Nam nam.....ei.
Perillä Hillerødissä sain uudet hienot edustusvaatteet ja jostain syystä niiden näkeminen nostatti jännitystä ihan hurjasti! Lämmittelyjen aikana katselin vastustajajoukkuetta ja yritin vakoilla mun tulevaa vastusta. Jostain tuli kuitenkin sellainen järjetön fiilis, että ihan sama kuka sieltä tulee, tänään mä voitan.

Pelasin hyvin. Voitin oman kaksinpelini helposti kahdessa erässä ja myös nelinpeli taisteltiin parini kanssa kotiin tiukan kolmieräisen jälkeen. Kaikki kehui ja taputteli selkään ja mä hymyilin kuin pieni lapsi karkkikaupassa.

Meidän koko joukkue pelasi hyvin. Me oltiin etukäteen altavastaajia ja altavastaajina pysyttiinkin, vaikka ei se voitto kaukana ollut. 5-8 tappio tuli, mutta kaikki tekivät parhaansa ja valmentajalta tuli kiitosta. Päivän paras pelaaja sai haltuunsa Ninja Turtles -nallen seuraavaan matsiin saakka. Ja mä sain sen. Minä!!

Uusi Turtles-kaveri kainalossa ja hymy huulilla lähdin kohti kotia. Mun piti olla kotona 1.30 yöllä, mutta ensimmäinen juna oli myöhässä, joten myöhästyin sitten toisesta ja jäin jumiin Köpikseen. Puhelimesta loppui sopivasti akku ja infotaulut oli sekaisin, eikä mulla ollut mitään hajua, milloin seuraava Odensen juna menee. Löysin yhden ainoan pistorasian kännykän lataamista varten, mutta se oli tietysti varattu. Menin kuitenkin nöyränä kysymään siltä pojalta, että voisinko saada sähköä ihan pari minuuttia vain. Sehän onnistui ja juteltiin siinä sitten vähän niitä näitä.

Hetken päästä tapahtui sitten se kaikista hämmentävin ja kiusallisin asia. "Siis mitäääää, ootko säkin Suomesta????? Jaha, no sitten ei tarttekkaan varmaan englanniksi jutella hehheh..." Miten kummallista voi elämä joskus olla. Se, että mä olen urheilija ja että se poika oli tuleva urheilutoimittaja. Reilun puolen tunnin jutustelun jälkeen lähdin sitten junalle. Me sovittiin, että mä pääsen olympialaisiin ja että se pääsee selostamaan mun matsin ja kirjottamaan musta lehtijutun.

Lopulta se toinenkin juna oli sitten myöhässä ja mä olin kotona kello 3.30. Väsyneenä ja nuutuneena tottakai, mutta ihan super onnellisena. Mä hipsin sänkyyn, Turtles-kaveri katseli mua pöydällä ja mä kuulin korvissani vieläkin "godt spillet"-kehut ja neluriparin "you, you, you, go, go, go"-huudot. Mä ajattelin, että on tää varmaan aika siistiä tää mun elämä joskus. Ja sitten mä nukahdin. Vihdoin.

xxx
Airi

ps. SUOMEEN! HUOMENNA! KOTI! ÄITI JA ISI! :)

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Uutta, kivaa ja ihmeellistä

Moi!

Olen täällä aivan muutosten pyörteessä, on uutta kämppää, uutta kämppistä, uusi joukkue ja mitähän nyt vielä. Muutenkin tuntuu, että on ainakin sataneljäkymmentäkuusi rautaa tulessa ja joka suuntaan pitäisi keretä yhtä aikaa.

Viikko sitten muutin uuteen asuntoon ja asun nyt aivan Odensen ydinkeskustassa. Sijainti on toisaalta ihan mahtava, mutta toisaalta ei ollenkaan mahtava. Etenkin viikonloppuisin saa kuunnella seinien läpi kaupungin vilkasta ja hyvin äänekästä yöelämää, mikä ei vaikuta unen laatuun mitenkään erityisen positiivisesti. Muuten kyllä tykkään tästä kämpästä, tämä on ISO ja valoisa. Ainoa vaan, että sänky vielä puuttuu ja selkälihakset ei ole kovin innoissaan ilmapatjasta...

Sain myös uuden kämppiksen ja tällä hetkellä asutaan kolmistaan kahden mahtavan tyttösen kanssa. Toinen niistä tosin lähtee pian kotimaahansa Slovakiaan, mutta eiköhän me sitten tuon islantilaisen kanssa kahdestaankin pärjätä. Olen kyllä super kiitollinen näistä tytöistä! Niiden kanssa me jaetaan joka päivä ilot ja surut niin treeneihin, kisoihin kuin poikiinkin liittyen.


Tällä viikolla kävin myös kolmen päivän vierailulla Hillerødissä. Pelaan siis tällä kaudella joukkuematsit heidän riveissään ja oli mukava päästä tutustumaan uuteen tiimiin. Ketään en etukäteen tuntenut ja kyllä muuten taas vaihteeksi jännitti! Siellä minä juna-asemalla seisoskelin ja odottelin jotain tuntematonta mut hakemaan. Siitä jännityksestä kun selvisin, niin seuraava kynnys oli astella halliin ja tavata ne monet uudet ihmiset. Kyllä siinä pää pyöri kuin pöllön poikasella, kun mä katselin ympärilleni, ihmettelin sitä kaikkea ja yritin moikata jokaista.


Reissusta Hillerødiin jäi kuitenkin huippufiilis! Joukkue vaikuttaa todella mukavalta ja treenien tasokin siellä on erittäin hyvä. Kaikki olivat aidosti iloisia, että tulin sinne asti heidän kanssaan treenaamaan ja että pelaan heidän joukkueessaan. Kaiken lisäksi pääsin vääntämään meidän joukkueen ykkösnaisen kanssa kovaa matsia ja melkein tunnin treenimatsi me saatiinkin aikaiseksi. Tämä kyseinen tyttö (no okei, se on kyllä nainen jo!) on ollut muutama vuosi sitten ihan Tanskan parhaimmistoa, joten on upea mahdollisuus treenata hänen kanssaan.

Kävin nukkumassa Suomi-kaverin luona Köpiksessä reissun aikana ja nää kaks kaverusta tuli pussailemaan mua aina välillä yöllä <3
Ja mitäs muita rautoja tässä vielä onkaan tulessa? No ensimmäinen joukkuematsi onkin jo tulevana tiistaina, torstai-iltana lennän Suomeen ensi viikonlopun Suomi-Ruotsi-maaottelua (klik,klik!) varten, seuraavalla viikolla onkin jo Puolan kisa, sitten taas joukkuepeli, sitten Tshekin kisa... Yksi uusi sponssikuviokin on työn alla ja siitäkin pääsen kertomaan pian! Paljon on siis tapahtumia ja menoja, syys- ja lokakuu tulevat olemaan täynnä urheilua, täynnä elämää. Se on kivaa.

Loppukevennykseksi vielä pätkä mun punttitreenistä. Ideana oli tehdä jokin ihan muu kuin hauska video, mutta näin siinä sitten kävi... :D


xxx
Airi