keskiviikko 23. joulukuuta 2015

A little Christmas story...

English version below...

Moi!

Huomenna on joulu ja joulu on tarinoiden aikaa. Siksipä päätin kirjoittaa pienen tarinan. Tämä tarina on melkein täysin totta, mutta seassa on myös jotain fiktiivistä. Saatte arvata itse, mikä ei ole totta! Tarina kuitenkin kertoo elämästäni viimeisen viikon ajalta. Se sisältää suuria tunteita, draamaa ja jännitystä, mutta mikä tärkeintä, siinä on onnellinen loppu. Joten aloitetaanpa...


Olipa kerran tyttö nimeltä Airi. Airi asui Tanskassa, pelasi sulkapalloa ja tykkäsi kovasti joulusta. Eräänä joulukuisena aamuna hän heräsi, näki perheelleen paketoimansa lahjat odottamassa valmiina ikkunalaudalla ja tunsi suunnatonta halua matkata jo Suomeen kotiin joulun viettoon. Matkaan hän lähtikin, mutta Suomen sijaan kohteena olikin Turkki ja vuoden viimeinen kisa. Airi uskoi pelaavansa hyvin, koska oli treenannut tunnollisesti ja hyvin ja fiilis oli oikein hyvä. Toisaalta rankka syksy ja monet kisareissut painoivat...

Airi oli kuitenkin enemmän kuin innoissaan eikä ollenkaan peloissaan matkatessaan Turkkiin lähelle Syyrian rajaa ja herkullisten kebabbien luokse. Kebabit kun ovat hänen lempiruokaansa! Iloa lisäsi heti ensimmäisenä päivänä treeneissä hameen alta kuvia napsimaan tullut valokuvaaja sekä suurensuuri ja tuulinen kisahalli, joka aiheutti mukavaa pikku lisähaastetta pelaamiseen.

Mersin, Turkey
Team Finland in Turkey! Luckily Kasper played much better than me and reached a spot in the semifinals :)
Kisat olivat kuitenkin suuri pettymys ja Airi pelasi niin huonosti, ettei osannut kuin itkeä pelinsä jälkeen. Onneksi oli valmentaja puhumassa järkeä ja kavereita piristämässä! Pettymys ei kuitenkaan ottanut laantuakseen ja painoi mielessä koko loppuviikon. Samaan aikaan joulun odotus ja toive päästä kotiin sen kuin kasvoivat...

Ennen Suomeen lähtöä oli kuitenkin edessä vielä pari haastetta. Joulukuun 21. päivänä Airi hyppäsi junaan kohti jossain huitsinnevadassa sijaitsevaa pikkuista Ikastin kaupunkia. Juna oli hyvin täynnä ja Airi päätyi istumaan kippurassa käytävän lattialla vieraan koiran innokkaasti pussaillessa häntä. Kolmisen tuntia sujui näissä merkeissä hyvin iloisesti ja pian oltiinkin perillä ja valmiina vuoden viimeiseen joukkuepeliin.

Joukkuepeli oli......noh, siitä selvittiin. Airin joukkue hävisi karusti 11-2, ja vaikka kaksinpeli ei oikein sujunutkaan Airilta, antoi hän kuitenkin kaikkensa nelinpeliin ja onnistui voittamaan. Peli oli niin iloista ja sopuisaa, että tuomarikin halusi melkein alkaa heiluttelemaan keltaisia korttejaan, mutta hillitsi kuitenkin itsensä. Keltaisia kortteja ei Airi siis nähnyt, mutta sen sijaan parhaan tsempparin nallen hän sai valmentajilta kiitokseksi hyvästä tsempistä ja taistelusta.

Ja sitten oli vihdoin aika matkustaa Suomeen! Kello läheni jo puolta yötä, kun Airi hyppäsi junaan Ikastin asemalta. Yhteensä viisi tuntia siinä meni ja kaksi eri junaa se vaati, että päästiin Kööpenhaminan lentokentälle. Niskat mykkyrällä nukuttu reilu tunti ei kauaa piristänyt, ja kello 04.42 lentokentällä hoiperteli känniläistä muistuttava tyttönen.

Siinä vaiheessa tarinamme sankari kohtasi sen suurimman haasteen: Kuinka pysyä hereillä reilu kolme tuntia yksin lentokentällä? Ideoista parhaiksi osoittautuivat kävely ympäriinsä, vieruskaverin kauluspaidan raitojen laskeminen (niitä oli 18 sinistä ja 17 mustaa, ihan vaan että tiedätte...) sekä yltiöpäinen veden juominen, jonka seurauksena oli pakko ravata vessassa. Näin hän selvisi kuin selvisikin ja pian oltiinkin jo Suomessa!

Tarinamme päättyy onnellisesti siihen, kun Airi pääsi vihdoin kotiin halimaan perhettään ja höpöttelemään lapsellisia juttuja vanhemmilleen olohuoneen lattialla makoillen. "Kaikkea se lapsi keksii...", huokaisi hänen äitinsä illalla Airin touhuja katsellessaan. Pääasia kuitenkin on se, että Airi pääsi vihdoin kotiin ja saa rentoutua, syödä hyvin ja viettää aikaa rakkaiden ihmistensä parissa. Raskas syksy väsytti sankarimme totaalisesti ja lepo on nyt suuresti kaivattua.

Seikkailut jatkuvat lähitulevaisuudessa, siihen asti IHANAA JOULUA KAIKILLE! :)



Hey!

It's Christmas tomorrow and Christmas is the season for stories. So I decided to write a little story. This story is almost true but there are some little things that are not so true. You can try to guess yourself what is true and what is not! However, this story is about my life last week. It includes strong feelings, drama and excitement, but the most important thing is that there is a happy ending to it. So let's get started...

Once upon a time there was a girl named Airi. Airi lived in Denmark, played badminton and liked Christmas a lot. One December morning she woke up, saw the Christmas presents for her family ready and waiting on the window sill and she felt so much like travelling home to Finland already. It was, indeed, time for her to travel but the destination was not Finland but Turkey and the last tournament of the year. Airi believed she was gonna play well since she had been training well and she felt good. On the other hand she could feel the tough year and all the tournaments she had played in her...

However, Airi was more than excited and not scared at all to travel to Turkey and to very close to the border or Syria. She was also looking forward to eat her favorite meal, kebab! The excitement grew even bigger as a photographer tried to take photos under her skirt in the practice hall. Additionally, the tournament hall was huge and windy which brought even more joy and surprises to Airi's life. 

However, the tournament ended with a big disappointment for Airi as she played so bad that she couldn't do anything but cry after her match. Luckily she had her coach and friends around to cheer her up. Despite all the support, the disappointment was still weighing her down for the rest of the week. At the same time her desire to go home grew bigger and bigger...

Before heading to Finland Airi still had to overcome a couple of challenges. On the 21st of December she took a train to Ikast, a small city somewhere on the other side of Denmark. The train was fully packed and Airi ended up sitting jammed on the floor and being kissed by a random dog. Three hours went by very fast and soon it was time for the last team match of the year.

The team match was.....well, the team survived. Airi's team lost 11-2 and although Airi didn't do too well in the singles, she still managed to give everything she had for the doubles and take a point for her team. The match was so nice and happy that the umpire almost wanted to wave with his yellow cards but managed to control himself. So Airi didn't get to see any yellow cards but instead she was chosen as the best player of the team and she got a teddy bear.

And so it was time to finally travel to Finland! It was almost midnight already when Airi stepped on the train in Ikast. It took five hours and two different trains to get to the Copenhagen airport. One hour of sleep with her neck awkwardly twisted didn't help much and so there was this girl walking around the airport at 04.42 looking like she was drunk.

At that point the star of our story faced the biggest challenge yet: How to stay awake for three hours alone at the airport? The best ideas turned out to be walking around, counting the stripes on the t-shirt of the guy sitting next to her (there were 18 blue and 17 black ones, just so you know...) and drinking a crazy amount of water so that she was forced to get up and go to toilet time after time.

This story ends happily as Airi finally came home to hug her family. She spent the evening lying on the floor in the living room and chatting with her parents. "Your imagination has no limits, my child...", said her mum looking at her daughter. The main thing is, of course, that Airi finally made it home and is free to relax, eat well and spend time with her loved ones. The tough autumn made that girl extremely exhausted and rest is much needed now.

The adventures will be continued in the near future but for now MERRY CHRISTMAS TO EVERYBODY! :)

xxx
Airi

maanantai 14. joulukuuta 2015

I hope you like me...also on Facebook!

English version below...

Moi!

Mulle on jo pitkään ehdoteltu oman urheilijasivun perustamista Facebookiin. Tosi monella urheilijallahan, myös sulkapalloilijoilla, tällainen jo onkin. Mä olen jotenkin silti ollut taas tosi ujona tämän(kin) asian suhteen... Mutta sitten mulle eilen taas tuli fiksulta taholta ehdotus, että hei mites olisi? Ja koska tänään on maanantai eli hyvä päivä uusille aluille, niin mä ajattelin, että no mikäpäs siinä!

Facebook-sivu on kuulemma hyvä tapa saada lisää näkyvyyttä ja seuraajia. Yritän siis päivitellä sinnekin jatkossa aktiivisesti kisakuulumisia, treenifiiliksiä ja muuta mukavaa. Ajattelin myös jakaa siellä blogipostauksiani, joten tykkäämällä mun sivusta näet helposti aina, kun kirjoittelen jotain uutta tänne.

Pyydänkin siis, että menet ja tykkäät mun uudesta sivusta:


Mä yritän parhaani mukaan tehdä siitä niin kivan, että tykkäät ihan oikeastikin! :)


Hey!

I've been told many many times already that I should start my own athlete page on Facebook. Many athletes, including many badminton players, already have their own fan page. Still I've been a bit shy about it myself... But yesterday I once again got a suggestion from a person who probably knows some things better than me to create an athlete page. And since it's Monday today and Mondays are always good days for new beginnings so I thought "yeah, why not?".

I've been told that a Facebook page is a good way to reach more people and get more followers. So I will try my best to be active also there and update regularly about my tournaments, trainings and so on. I'm also planning to share my blog posts there so by liking my page you can easily see every time I write something new here on my blog.

So I'm asking you, please go and like my new Facebook page:


I promise to do my best to make it nice so that you actually will like it! :)


xxx
Airi

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

"Saako sulkapallosta rahaa tai siis rikastuksä sillä?"

Mä tykkään tutustua uusiin ihmisiin. On jännää kuulla, mitä muut tekevät elämässään ja mistä he tykkäävät. Elämässähän on niin hirveän monta mahdollisuutta, mitä tehdä. Mutta mua aina ujostuttaa vähän nämä keskustelut, koska mun oma elämä ei ole sieltä perinteisimmästä päästä. Ja koska aina tulee se yksi kysymys, johon on kiusallista vastata...

Mutta siis, jos nyt hiukan tiivistän, niin näin se yleensä toimii:

"Moi, hauska tutustua, mä olen Airi."
No mutta moi, miten menee?
"Mitäs tässä, ei ihmeempiä, mitäs sulle?"
Ihan jees, just sain vikat tentit tehtyä ja duunistakin on pari vapaapäivää eli itse asiassa tosi kivaa!
"Kuulostaa hyvältä joo, mitäs opiskelet ja missä oot duunissa?"
Oon yliopistolla ja sit oon kaupan kassalla duunissa aina kun kerkee... Mitäs sä, varmaan myös opiskeluja vai?
"Öö.. No en just nyt opiskele tai siis...niin no mä urheilen silleen kokopäiväsesti."
Oho! Öö...okei! Siistii! Mutta hei...

Ja sitten tulee se kysymys. Hyvin usein, melkeimpä aina. Nimittäin:

...saako sulkapallosta rahaa tai siis rikastuksä sillä?
Mulle on tavallaan mysteeri, miksi juuri tämä kysymys kiinnostaa ihmisiä niin hirmuisen paljon. Tai siis voisihan mun elämästä ja urheilusta kysyä aika paljon muutakin. Toisaalta ymmärrän tuon kysymyksen erittäinkin hyvin. Ensinnäkin siksi, että ihmiset ei vaan oikeasti ja aidosti tiedä ja tottakai se silloin kiinnostaa. Toisekseen tosiasiahan on, että raha on se juttu tässä maailmassa, jota useimmat tavoittelevat ja jonka eteen niitä töitä halutaan paiskia.

Moni mun elämää seuraava - niin kaveri, blogin lukija tai ihan kuka vaan - on varmasti kiinnostunut tästä samasta kysymyksestä. Miten ihmeessä mulla on varaa matkustaa kisoihin? Ja rikastunko mä tällä hommalla oikeasti? Onko mun tavoitteena lyödä sulkapallolla rahoiksi, vai miksi ihmeessä mä sitten pelaan?

Avaan nyt asiaa teille parhaani mukaan, mutta varoitan myös jo tässä vaiheessa, etten kuitenkaan avaa kovin tarkasti. Mun mielestä raha-asiat ei nimittäin missään nimessä kuulu blogiin. Kerronkin lähinnä, mistä urheilijan tulot koostuvat noin pääpiirteittäin sekä omista asenteistani ja ajatuksistani rahaan liittyen.

Heti alkuun mä haluan korjata sen yleisimmän harhaluulon. Nimittäin ei, mä en elä mun vanhempien rahoilla. Mä luulen, että aika monen parikymppisen vanhemmat auttavat lapsiaan taloudellisesti, ja näin se on munkin kohdalla. Kyllä äiti ostaa mulle välillä uudet lenkkarit ja isi maksaa puhelinlaskun, mutta kuten sanoin, en varmasti ole ainoa 22-vuotias, jolla asiat ovat näin. Mun treenimaksuja, kisamatkoja, asumiskuluja tai muita ne ei kuitenkaan pääsääntöisesti maksa. Aivan itse minä näppäilen nettipankkiani ja makselen lennot ja hotellit sun muut omalta tililtäni.
Unkari 2012, pikkuinen Airi ja isot rahat. Voi niitä aikoja!
Entä mistä ne mun rahat sitten tulevat? Tarkkoja summia en ala ymmärrettävästi tähän latelemaan, ne summat tiedän vain minä ja mun "budjetti15/16"-niminen excel-tiedostoni. Mutta mä saan tukea sponsoreilta ja muilta tukijoilta, lajiliitolta ja seuraltani. Lisäksi mulle maksetaan pelaamistani liigapeleistä. Sitten välillä myös käy niin kivasti, että pärjään kisoissa ja saan palkintorahaa.

Mä siis pärjään taloudellisesti, mutta en todellakaan rikastu sulkapallolla. Ennemminkin se on niin, että pärjään juuri ja juuri. Se ei kuitenkaan haittaa mua, koska mä en tee tätä rahan takia. Tämä on ehkä se asia, mitä moni ihmettelee ja kummastelee, sillä monestihan sitä rahaa nimenomaan himoitaan. Multa on kyselty, että eikö mua ota päähän se, että tässä lajissa palkintorahat on sadoissa euroissa eikä todellakaan kymmenissä tuhansissa, paitsi niissä kaikista suurimmissa kisoissa. Onhan se tietysti harmi että näin on, mutta ei se ota mua ollenkaan päähän. Niin kauan kuin mä olen jotain rahasta ymmärtänyt, mä olen tiennyt että asia on näin ja silti mä olen jatkanut pelaamista. Jos mä siis olisin rahan ja rikkauksien perässä, niin mä olisin jo lopettanut sulkapallon ja vaihtanut alaa ajat sitten. En todellakaan harmittele päivästä toiseen sitä, että palkintorahat on liian pieniä ja en rikastu ja voivoi, sillä tämän asian olen tiedostanut jo monen monta vuotta ja silti päättänyt tehdä tätä hommaa. Mun motivaatio pelaamiseen kumpuaa jostain ihan muualta kuin rahasta.

Rikkaaksi tuleminen ei siis tunnu ainakaan tällä hetkellä mulle tärkeältä elämän tehtävältä. Mä tykkään niin paljon pelata sulkista, että olen vain onnellinen siitä, että mulla on mahdollisuus tehdä sitä täysillä. Mä myönnän silti, että kyllä mua välillä harmittaa ja stressaa joutua säästämään kaikessa, miettimään mistä ostaa ruokansa halvimmalla ja sanomaan ei ravintoloissa syömiselle. Mä en haluaisi saada mitään tukea mun vanhemmilta, tai siis haluaisin pystyä maksamaan aivan kaiken itse. Mutta just nyt mun on elettävä älyttömän säästeliäästi ja annettava vanhempien välillä auttaa joissakin asioissa.

Tämän syvemmälle en tähän aiheeseen mene, en uskalla enkä tahdo. Toivon kuitenkin, että osasin edes hieman valottaa jollekin tätä suurta kysymystä. Kyllä muakin ihmetytti ammattiurheilijan elämä vielä muutama vuosi sitten. Olen kuitenkin iloinen, että päätin yrittää ja että pärjään, vaikkei tämä helppoa aina olekaan. Mä en väitä opiskelijaelämän olevan yhtään sen helpompaa, mutta ainakin silloin on enemmän kohtalotovereita ja muita, joista ottaa mallia. Tavallaan on olemassa paremmin se valmis muotti, jonka mukaan elää.

No mutta se siitä! Kysyä ja kommentoida saa, jos kysyttävää tai kommentoitavaa tulee mieleen. :) Mä pistän nyt pään tyynyyn ja nukun, sillä vanhan sanonnan mukaanhan "kun nuori mies nukkuu, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin". Mä en tosin ole mies, mutta nuori kuitenkin!

xxx
Airi

maanantai 7. joulukuuta 2015

Sitä sun tätä, monen monta kuvaa ja yksi kiva artikkeli luettavaksi

Moi!

Ihan aluksi haluan linkittää yhden artikkelin (KLIK, KLIK), jonka TeamUp:in väki minusta kirjoitti. Artikkeli on mielestäni tosi kivasti kirjoitettu ja jos vain englantia ymmärrätte, niin suosittelen ja pyydän käyttämään muutaman minuutin sen lukemiseen!

Kertoilen nyt ihan vain niitä näitä ja sitä sun tätä viime päivien ajalta. Muun muassa sellaista, että kävin kääntymässä Irlannissa, mutta se ei mennyt ihan niin kivasti kuin toivoin, joten tulin äkkiä pois. Kävin kääntymässä myös Odensen joulumarkkinoilla, mutta se meni niin kivasti, etten tullutkaan ihan äkkiä pois. Ja niin, mitähän tässä nyt muuta...


Reissasin siis viime viikon keskiviikkona Irlantiin Irish Open -kisaan. Pelasin ensimmäisellä kierroksella Englannin ykköstä Fontaine Chapmania vastaan, ja osasinkin odottaa kovaa peliä. Yritin valmistautua kisaan parhaani mukaan, mutta kyllähän se kisaputki valitettavasti aina väkisinkin alkaa jossain vaiheessa painaa... Kaiken yli kolmen viikon matkustamisen, jännittämisen ja suurien tunteiden keskellä käy helposti niin, että mieli ja kroppa väsähtää. Mä olin tähän varautunut ja keskittynyt erityisesti pitämään itseni kasassa ja siksi fiilis ennen Irlannin kisaa oli vieläkin hyvä. Torstaiaamun aamuhölkällä tunsin kuitenkin, että jalat oli jotenkin yllättävän jähmeät ja jouduinkin verryttelemään vähän extraa, että sain itseni valmiiksi peliin. Fiilis oli siis hyvä ja kroppa ihan okei, mutta silti pelasin aika huonosti. "Näitä sattuu, älä välitä." Mutta kun välitän, enkä voi sille mitään.

Huonon pelin ja tappion jälkeinen fiilis on yksi hirveimmistä. Tuntuu, ettei siihen auta yhtään mikään. Ja voin kertoa, että montaa keinoa olen muuten yrittänyt! Näistä voisin joskus vaikka kirjoitella, voisi olla ihan hauskaakin luettavaa. Tällä kertaa Irlannissa tein yhden elämäni onnekkaimmista päätöksistä, sillä hävittyäni jo torstaina en halunnut jäädä myöhään lauantai-iltaan asti palloilemaan sinne tekemättä mitään ja niimpä ostin uuden lennon perjantaiaamulle. Se ei ihan hirveästi maksanut, mutta kaikista parhaalta tuntui saada lauantaina viesti, että se alkuperäinen lento olikin peruttu ja sain siitä rahani takaisin. Olin siinä vaiheessa jo iloisesti takaisin kotona, joten sen lennon saikin mun puolesta peruuttaa ihan vapaasti!

Mun lempparityttöjä Odensessa :)
Ja mun lempparipaikkoja Odensessa :)
Muutenkin päätös palata aikaisemmin kotiin oli erittäin hyvä. Pääsin takaisin treenien pariin 1,5 päivää aiemmin ja nukkumaan hyvin omaan sänkyyni. Huomennahan on edessä jo uusi reissu liigapeliin, joten 1,5 päivää enemmän kotona on tässä härdellissä aika paljon!

Ehdin eilen käymään kaverieni kanssa myös H.C. Andersenin joulumarkkinoilla. Odense on kyllä aivan ihana kaupunki ja joulumarkkinatkin kivan perinteiset, eivät ollenkaan sellaiset turistikrääsäilyt. Oli vaikka mitä kivaa käsin tehtyä, pieniä kojuja vieri vieressä ja iloisia ihmisiä. Kierreltiin tyttöjen kanssa joka koju perusteellisesti, katseltiin sirkusesityksiä ja nautittiin joulutunnelmasta. Ainiin ja tottakai maisteltiin kaikkea mahdollista ilmaista herkkua!

Kookoshiutaleilla kuorrutettu jouluomena teki mut erittäin onnelliseksi!

Huomenna on siis vuorossa taas liigapeli, tällä kertaa suuntaan Værløseen eli jonnekin sinne lähelle Köpistä. Matka ei onneksi ole älyttömän pitkä, mutta ennen puoltayötä en siltikään varmasti ole takaisin kotona. Keskiviikko taitaa siis mennä chillaillessa, mutta mä olen todellakin yhden chillailupäivän tarpeessa! Tai oikeastaan kymmenen, mutta jouluna sitten, nyt tehdään vielä siihen asti ahkerasti ja kovasti töitä, vaikka se raskasta juuri nyt onkin.

Mitähän muuta osaisin vielä kertoa... En kai sen kummempia, koska treenasin tänään niin monta tuntia, että pää lyö jo tyhjää. Mä myönnän, että mulla on nyt vähän vaikeaa, väsyttää, on koti-ikävä ja ikävä joitakin ihmisiä. On ollut niin paljon kaikkea ja oon tehnyt niin paljon hommia, suunnitellut ja pohtinut elämääni, elänyt kurinalaisesti ja antanut kaikkeni... Kyllä mä edelleen nautin joka hetkestä ja on hyvä olla just tässä just nyt, mutta silti on kivaa, että joulu on ihan ihan kohta! :)



On ne hevoset vaan jänniä ja niin nopeita, ettei kamerakaan ehtinyt tarkentaa...
xxx
Airi

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Back from Wales, next up Ireland

English version below...

Moi!

Walesistä kotiuduttu, pitkät yöunet nukuttu ja pari treeniäkin jo tehty. Walesin kisa ei tuottanut ihan sitä toivottua tulosta, mutta mun on pakko sanoa rehellisesti, että vastustaja oli kova. Tanskan Anna Thea Madsen oli tällä viikolla älyttömän hyvä, niin hirveän nopea, paine lyönneissä oli huippu ja montaa virhettä ei kyllä mua vastaan tehnyt. Ekassa erässä vielä melkein pysyin mukana, mutta tokassa en. Hävisin 21-15 ja 21-9, ei kaunis tulos ollenkaan. Sanoin heti matsini jälkeen, että toi tyttö muuten voittaa tän koko kisan, se on ihan liekeissä! Ja niinhän se voittikin. Ja mä puolestani haluan tulla yhtä nopeaksi ja hyväksi!

Cardiff at night was so pretty and I was so in love
On muuten tavallaan hauskaa, miten jääräpää osaan välillä olla. Tämänkin tappion otin toki ihan rauhassa, pohdin valmentajan kanssa mikä oli hyvää ja mikä ei, ymmärsin ja hyväksyin kehityksen kohteet pelissäni ja olen asian kanssa ihan okei. Se nyt vaan on näin, ei siinä kiukuttelu auta. Eikä mua suututa, lähinnä motivoi tulla paremmaksi ja työstää niitä kehityksen kohteita. Mutta silti mun oli pakko mennä ja juosta aivot pihalle. Onneksi hallissa oli punttisali ja juoksumatto. 50 minuuttia täysillä (ehdin 11km) ja johan helpotti. Ja oliko mitään järkeä? EI. :D

Mun kisat Walesissä loppui siis harmillisen lyhyeen, mutta onneksi Cardiff oli super kiva kaupunki ja oli ihanaa kävellä siellä jouluvalojen värittämillä kaduilla ja ihastella joulumarkkinoita ja muuta kivaa. Jos aikaisin häviämisestä pitää väkisin jotakin positiivista keksiä, niin se on kyllä juurikin se, että sitten on aikaa nähdä muutakin kuin halli ja hotelli. Toisaalta mikään ei korvaa sitä ärsytyksen määrää, kun on ulkona kisasta ja on pakko järjestää treenit itselleen, koska valmentaja käskee... Kiltisti kuitenkin tehtiin kaverini kanssa parin tunnin aamutreeni perjantaina ennen kaupungille suuntaamista. Näin jälkikäteen ajateltuna olen todella ylpeä ja iloinen, että treenit tuli tehtyä!
Travelling is so much more fun when you have someone to laugh with :)
Nyt olen siis taas Tanskassa reissattuani eilen koko pitkän päivän. Ja eipä tässä taas montaa päivää ehdi välissä olemaan, kun keskiviikkona suuntaan jo kohti Irlantia. Nyt on siis otettava näistä päivistä kaikki irti! Valmentajani mielestä se tarkoittaa 6 tuntia treeniä päivässä, mä taas haluaisin nukkua pitkään, katsella leffoja, syödä hyvin ja nauttia. Mä luulen, että mun valmentaja on vähän hullu ja mä olen vähän mukavuuden haluinen, mutta jos se potkii mua kovasti ja mä pistän vähän vastaan, niin me päästään varmaan hyvään kompromissiin.

Myönnän, että reissuväsymys alkaa taas pikkuhiljaa painaa, mutta onneksi intoakin vielä riittää. Tuntuu vain välillä, ettei tekisi mieli väsyttää itseään yhtään lisää treenaamalla kovaa, mutta toisaalta tiedän miten tärkeää se kova duuni on. Ensin tehdään hommia räkä poskella, sitten kevennetään ja sitten loistetaan kisoissa. Niin se menee ja tiedän pystyväni siihen, kunhan motivoin itseäni ja annan valmentajan potkia minua eteenpäin. Jos mä uskoin joulupukkiin monta vuotta, niin miksen uskoisi itseeni muutamaa sekunttia?

Joten nyt unille ja huomenna intoa täynnä aamutreeneihin! Pari päivää on painettava kiltisti töitä ja sitten pääsee taas nauttimaan siitä kivasta osuudesta ja poimimaan työn hedelmiä - eli siis kisaamaan. 

Kirjoittelen pian taas lisää, moimoi!

Hello!

I'm back home from Cardiff. Unfortunately the tournament in Wales didn't go as I was hoping for but I must honestly admit that my opponent played very well. Anna Thea Madsen played amazingly well this week, she was so fast and didn't make many mistakes. In the first set I could almost keep up with her but in the second set I couldn't do much anymore. Losing 21-15, 21-9 is not a beautiful result. After my match I told my coach that I think Anna Thea is gonna win the whole tournament, she's on fire. And she did win. And I didn't win but I got more motivation to be as fast and good as she is!

It's kind of funny how stubborn I sometimes am. I was of course okay with losing, I analyzed my game with my coach, discussed the good and the bad in my game, understood and accepted the fact that I need to improve those things and I'm totally fine with that. It is what it is and whining doesn't really help. And of course I'm fine, I'm mostly just motivated to work on those things I need to improve. But still I had to go and run until I was DONE. 50 minutes on a treadmill made me feel better. And was it smart? For sure not. :D 

Fireworks in Cardiff!

Luckily Cardiff was a very nice city and I really enjoyed walking around in the city under the Christmas lights and visiting the Christmas markets. Of course it sucks to lose, especially when your coach strictly tells you to make sure you arrange training for those days you're not playing anymore... But no afterwards I'm happy I did a good training session on Friday morning before heading to the city.

Now I'm back in DK after a long day of travelling yesterday. And actually I only have a couple of days at home again before heading to Ireland on Wednesday morning. So that means I have to make the most of these days that I have now! My coach thinks it means training 6 hours a day whereas I would prefer sleeping long, watching movies, eating well and relaxing. I think my coach is a bit crazy and I'm a bit too self-indulgent, but I guess that if he's pushing me a lot and I try to fight back a little bit, we will find a good compromise.

I admit that I'm starting to feel all the travelling in my body but at the same time and super excited to play more tournaments. I just sometimes feel like I don't want to make myself even more tired by practicing a lot but on the other hand I know how important it is to work hard. First you work like crazy, then you take it easy and then you shine on the court. That's how it goes and I know I can do it. If I was able to believe in Santa Claus for many years, why couldn't I believe in myself for a few seconds?

So now I'm off to bed and tomorrow I will do my best in the morning training! Two days of hard work and then I can enjoy the best part of all this again - and that is playing tournaments.

I'll write more soon, byebye!

xxx
Airi

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Greetings from Cardiff!

English version below...

Moi ja terveisiä Walesin Cardiffista!

On taas tapahtunut niin kovin paljon, ettei pääni meinaa pysyä mukana. Pääosin kaikki tapahtunut on ollut oikein positiivista ja kivaa, mutta silti on vaikeaa rauhoittua. Hyörin siis jälleen ympäriinsä siinä kuuluisassa flow-tilassa, mutta niin sen täytyykin olla ja täytyy nyt vain antaa palaa! Kun tämä kiireisempi jakso taas helpottaa, kasaan varmasti ajatuksia jälleen vähän syvällisemmin ja perusteellisemmin tänne bloginkin puolelle. Mutta juuri nyt kerron sen, mihin pääni pystyy.
Nämä on niitä hetkiä, kun yleensä istun yksin, ajattelen liikaa ja olen kerrankin todella rauhassa. // These are the moments when I usually sit alone, think too much and feel so calm for once.
Viime viikon Skotlannin reissusta jäi tosi hyvät fiilikset ja tunsin pelanneeni parasta peliäni ikinä, ainakin ajoittain. Kotiin pääsin parin mutkan, yhden missatun bussin, lumimyräkän ja lentokenttähotelliyön jälkeen vasta sunnuntaina. Ehdin tehdä muutaman treenin ja pestä vaatteeni ennen kuin eilen oli aika lähteä jälleen reissuun...

Pakollinen Skotlanti-selfie! // Mandatory Scotland-selfie!
Matkustin eilen parin kaverini kanssa yhtä matkaa tänne Walesiin, ja matkaseura tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Meidän lentomme nimittäin peruttiin, mikä aiheutti tietysti pari extra tuntia lentokentällä, yhden missatun bussin ja super pitkän matkustuspäivän. Mutta porukassa nämä takaiskut ei tunnu ikinä yhtään niin pahoilta.

Tänään aamulla syötiin hyvä aamupala ja lähdettiin sitten kävelemään keskustaan ja etsimään ruokakauppaa. Cardiff on aivan ihana kaupunki ja saatiin hoidettua alta pois myös pakolliset nolot yli-intoilut. "Ääää kato tuolla on Primark! Ja Subway mä haluun syödä Subwayta! Ja JOULUPUKKI mennään moikkaamaan siis mä en kestä!" Mutta nyt kun tämäkin osuus on hoidettu, voin taas yrittää rauhoittua ja käyttäytyä kuin aikuinen. Ps. terveiset tädille passitarkastuspisteellä, että kyllä, olen ihan oikeasti jo 18-vuotias ja kyllä, pärjään yksin reissussa.

Onnellinen turisti Cardiffissa // One happy tourist in Cardiff
Nyt kun ruokakauppa ja gymi on löydetty, eväät ostettu ja aamujumpat tehty, voin vain chillailla. Illalla mennään vielä hallille vähän lyömään ja treenaamaan kevyesti ja sitten olenkin valmis huomiseen matsiin. Vastaan tulee (jo neljättä kertaa tänä vuonna.......) Tanskan Anna Thea Madsen, joka on mulle pelityyliltään todella paha vastus. Mä en kuitenkaan aio antaa yhtään siimaa ja olen valmis taistelemaan täysillä!

Tulokset, aikataulut ynnä muut täältä Walesistä löytyy TÄÄLTÄ :)

Skotlannin halli oli ihan mahtava! // The hall in Scotland was amazing!

Shortly in English:

Hello and greetings from Cardiff!

My life has been very busy again and I kind of feel like my head can't always keep up with all that's happening. I mean, everything that's happening is mostly very positive and fun but somehow I still find it hard to relax. So I'm just running around and enjoying life - and that's how it also should be at the moment I guess. These busy weeks will luckily be over soon and I promise to sit down and write more again then.

However, the tournament in Scotland last week went very well and I feel good about my game at the moment. After coming back from Scotland I only had two days at home and yesterday morning it was time to hit the road again.

So now I'm in Cardiff, Wales. My flight was cancelled yesterday and so it turned out to be a long day of travelling but luckily I didn't have to do it alone this time. And now I'm enjoying Cardiff which is such a nice city! I went for a walk in the city centrum this morning with my friend and we were both like "omg look there's Primark! And Subway I want to eat Subway! And look there's SANTA CLAUS we need to go and say hi to him oh my gosh this is so cool!". Now that I'm done with being silly and overly excited, I can relax and act like an adult again... Or at least try. :)

Today is mostly all about chilling, training a little bit and getting ready for my match tomorrow. I'm facing Anna Thea Madsen from Denmark (for the 4th time this year already......) and I find her style of playing very difficult. But I'm more than ready to fight and I'm for sure not gonna give up!

Results and schedule and all that can be found HERE :)

xxx
Airi

torstai 19. marraskuuta 2015

Just a quick little YIPPEE from Scottish Open GP

English version below...

Moi!

Tästä tulee tällä kertaa lyhyt ja ytimekäs päivitys, jonka suurin sisältö on pikkuinen ja iloinen JEE-sana. Voitin tänään täällä Skotlannissa Scottish Open Grand Prix -kisassa ensimmäisellä kierroksella kisan 7. sijoitetun Sveitsin Sabrina Jaquetin. Hän on maailman rankingissa sijalla 43 eli sain siis todella hyvän päänahan! Olen kovin iloinen ja tyytyväinen peliini tänään, koska taistelin niin hyvin ja onnistuin pelaamaan taktisesti fiksun pelin. Yhä edelleen meinasin jännittää ja ihmetellä vähän liikaa sitä, että mä oikeasti voin voittaa, mutta onneksi pää kuitenkin pysyi juuri ja juuri kasassa ja matsi hoitui kotiin.

Huomenna on vastassa japanilainen tyttö, joka on mulle entuudestaan tuntematon, mutta vakoilin tottakai hänen kisatuloksiaan vähän. Aikas kova tyttönen taitaa olla kyseessä, eli kovaa duunia on tehtävä huomennakin. Mutta mä olen siihen enemmän kuin valmis ja on kivaa päästä taistelemaan lisää!

Nyt aion rentoutua ja lukea höpönlöpö rakkauskirjaa, venytellä vähän ja valmistautua siten huomiseen. Sanoinko jo, että olen kovin iloinen pelistäni tänään? Taisin sanoa, mutta sanon uudestaan, koska olen vain niin iloinen. :)

Tuloksia täältä Skotlannin kisoista voi kurkkia ja seurailla TÄSTÄ KLIKKAAMALLA

Ps. Suomessa pelataan tänä viikonloppuna Finnish International -kisa Ruskeasuolla Helsingissä. Siellä on tulessa monen monta suomalaista huippupeluria sekä tietysti myös paljonpaljon kovia pelaajia muistakin maista, joten kannattaa mennä katsomaan kisoja! Kisan tuloksia ja aikatauluja pääset katselemaan TÄSTÄ KLIKKAAMALLA

In English:

Hey!

This post is not gonna be too long, I just want to share my good news and say YIPPEE. I won my first round match here in Scotland in Scottish Open Grand Prix today against Sabrina Jaquet from Switzerland. She is currently ranked as number 43 in the world so that was a very good win for me. I am super happy about my game today since I managed to play tactically well and fight well. I still get nervous and confused in these matches when I suddenly realize that "oh my gosh I can actually win this!" but luckily I could keep my head together today.

Tomorrow I'm facing a girl from Japan. I don't know her at all but of course I checked some of her results and it looks like I'm gonna have to work very hard tomorrow as well. But I'm more than ready for that and I'm so excited to get on court and fight again!

Now I'm just gonna relax, read my book, stretch a bit and get ready for tomorrow. Did I already say that I'm super happy about my game today? I guess I did but I'll say it again as I'm just so happy. :)

You can follow the results from this tournament HERE

xxx
Airi

torstai 12. marraskuuta 2015

My little happy bubble

English version below...

Moi!

Seuraavaan kisaan on enää viikko ja sitä ennen on vielä ohjelmassa liigapeli. Valmistautuminen on sujunut juuri niinkuin halusinkin, ja odotan tulevia kisoja niin kovin innolla. Olen painanut kovasti ja tunnollisesti hommia nämä pari viime viikkoa - toisin sanoen treenannut hyvällä asenteella, syönyt säännöllisesti ja fiksusti sekä nukkunut ja levännyt hyvin. Lisäksi olen iloinen siitä, miten hyvin olen saanut hoidettua kaikki muutkin tärkeät asiat, ja nyt pitäisi olla suurin piirtein kaikki valmistelut kunnossa seuraavan neljän viikon kisarumbaan. Toisin sanoen olen siis elänyt taas vaihteeksi kuplassa.

Kun puhun eläväni kuplassa, tarkoitan sitä tunnetta, kun elämä pyörii suurin piirtein akselilla treenit-ruokaa-lepo-treenit-unta. Tähän kuvioon kuuluu tietysti myös kisareissujärjestelyjen hoitaminen itse, mentaalipuolen treenien ja "kotiläksyjen" tekeminen, yleistä asioiden hoitamista, kropan huoltamista ja sen sellaista. Kaikki siis pyörii sulkapallon ympärillä todella tiukasti. On vain se pieni kupla, jossa olen minä ja urheilu.

Mun on hyvä olla tällaisessa tilassa. Treenit ja pelit sujuu, opin älyttömästi koko ajan ja on helppoa olla motivoitunut, kun kaikki tuntuu menevän eteenpäin. Onnellisuuden kuplaksihan tätä siis voisi kutsua kohdallani. On helpottavaa tietää olevansa hyvässä kunnossa ja valmis kisaputkeen, ja että kaikki on suunniteltu hyvin seuraavaksi neljäksi viikoksi. Valmentajan ja mentaalivalmentajan kanssa tehty suunnitelma on valmiina paperilla ja tiedän milloin treenata ja milloin levätä. Lennot, hotellit ja junat on buukattu ja kaikki on valmiina. Ei muuta kuin antaa palaa!

Urheilijan elämä, etenkin näin olympiakarsinta-aikana, on tavallaan aika rajoittavaa. Miettikää nyt vaikka tuota kuplaani, jota juuri kuvailin! Kun aamutreenit alkavat klo 7.30, ei siinä hirveästi riehuta ympäriinsä myöhään iltaisin. Tai ei kyllä paljon muulloinkaan, kun ne treenit nyt sattuvat olemaan melko raskaita ja väsyttäviä. Omalla kohdallani kukaan ei hoida puolestani yhtäkään kisamatkajärjestelyä, sponssikuvioita tai muitakaan asioita, joten kaikesta on siis huolehdittava yksin - ja se kaikki vie yllättävän paljon aikaa! Mulle on sanottu monesti, että uhraan tosi paljon olympiaunelmani eteen ja niin kai mä tavallaan teenkin.

Vaikka tykkään siitä tunteesta, kun keskityn urheiluun täysillä ja kehityn vauhdilla, en kuitenkaan jaksa sitä koko aikaa. Onneksi minulla on kavereita, jotka tökkivät kuplaani säännöllisesti ja vievät ajatukseni muualle. Olen kyllä valmis uhraamaan paljon, mutta en ole valmis luopumaan kaikesta hauskasta. Välillä on hyvä juoda sivistyneesti lasi viiniä, syödä suklaata iltapalaksi, valvoa vähän liian myöhään nauraen kavereiden kanssa maha kippurassa, nukkua viikonloppuisin liian myöhään, vaihtaa tekniikkatreeni hauskoihin puolen kentän pikkupeleihin ja nauraa paljon, kokata ja syödä yhdessä kavereiden kanssa...
This is what I try to do a lot, chilling!
Kai tässä kaikessa on kyse siitä kuuluisasta balanssista. Tällä hetkellä tunnen olevani hyvällä polulla. Odotan huomisia treenejä - ja odotan sitä, ettei lauantaina tarvitse treenata ja saan laiskotella nukkuen liian pitkään. Odotan ensi viikon kisoja - ja odotan lauantain brunssia kavereiden kanssa, jotta saan hetkeksi unohtaa kisat täysin ja vain olla.

Tämän pohdinnan loppuun haluan esitellä uuden rakkauteni. Edellisen kanssa meidän suhde kesti monta vuotta, joten tunsin että oli aika vaihtaa jo uuteen. Joten tässä, katsokaahan miten komea:

Let me introduce you my new love. I was together with the previous one for so many years that I felt like I need a new one. So here we go, look how handsome he is:


...niinpä, mitäpä muutakaan rakastaisin tässä kuplassani kuin uutta mailaa...
...yeah well, what else could I love in this bubble than a new racket...

Hey!

Only one week to go before my next tournament and I also have a league match before that. Preparations for the coming tournaments have gone just like I was hoping for and I'm very much looking forward to play. I've been working hard for these last two weeks - in other words training well, eating well and resting well. Besides, I'm very happy about how I've managed to take care of everything else important as well, and now I should have more or less everything ready for the next four weeks full of tournaments. In other words I've been living in a bubble once again.

When I say I'm living in a bubble, I mean the feeling when my life is pretty much all about training-eating-resting-training-sleeping. An important part of this is of course also arranging my trips and tournaments myself, doing mental training and the "home work" from my mental coach, taking care of basic things in life, taking care of my body and so on. So my life is all about badminton. Just a little bubble with me and sports inside.

I feel good living like this. Trainings are going well, I'm learning a lot all the time and it's easy to be motivated when I feel like I'm developing continually. I guess I could call this a bubble of happiness. It's nice to know that I'm in a good shape and ready for the tournaments, and that everything is planned for the next four weeks. The plan made together with my coach and my mental coach is written down on a paper and I know exactly when to practice and when to rest. Flights, hotels and trains are booked and everything is ready. So I can just go for it!

The life as an athlete, especially during this Olympic qualification, is kind of limited. Just think about the bubble I just described above! When you're training at 7.30 in the morning you can't really mess around late in the evenings. Or actually you don't feel like messing around at any time as the training is so hard and tiring. In my case there is no one to fix the flights and trips for me, no one to take care of my sponsorships or other things so I have to do everything myself - and it takes a lot of time! Many people have told me that I'm sacrificing a lot for my Olympic dream and I guess that's kind of true.

Even though I really like the feeling of focusing 100% on training and developing, I still don't feel like doing it all the time. Luckily I have friends to poke and break my bubble every once in a while and help me to think about something totally else. I'm ready to sacrifice a lot but I'm not ready to give up everything funny in life. Sometimes it's good to have a glass of wine, eat chocolate, stay up too late and laugh with friends, sleep too late at the weekends, play fun games and laugh a lot instead of taking every training too seriously, cook and eat together with the friends...

I guess it's all about the balance. At the moment I feel like I'm on the right track. I'm really looking forward to the training tomorrow - and I'm looking forward to Saturday when I don't need to train at all and I can be lazy and sleep too much. I'm looking forward to the tournament next week - and I'm looking forward to a brunch and spending time with my friends so that I can forget everything about the tournament for a while and just relax.

xxx
Airi

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Full of colourful happiness - thanks to Zeropoint, Finland and home

Short version in English in the end :)

Moi!

Tulin juuri treeneistä kotiin ja olo on väsyneen onnellinen. Molemmat treenit tänään olivat todella hyviä ja oikeastaan pitkään aikaan ei ole ollut yhtä hyvä fiilis kropassa ja pään sisällä. Arvatkaa miksi? No koska mä olin viime viikon Suomessa ja pidin hauskaa!

Olen ehkä hölmö, mutta mä ihan oikeasti olin laskenut jo öitä siihen, että pääsen Suomeen. Joka päivä kerroin innoissani kavereilleni, että enää 5..4..3..2 yötä ja pääsen kotiin! Eihän mulla oikeastaan ollut edes mitään ihmeellisen maailmoja mullistavaa ohjelmaa tiedossa Suomessa, mutta silti mä odotin. Kolme kuukautta erossa perheestä, ystävistä, kodista, saunasta (Guatemalan höpönlöpö saunaa ei lasketa!), ruisleivästä, rakkaista lenkkipoluista ja muusta tärkeästä on yllättävän pitkä aika.

Kun mä sitten viime maanantaina vihdoin saavuin kotiin, oli niin ihanaa että me oltiin koko perhe koossa. Saatiin yhteistuumin valmistettua hyvä synttäri-illallinen äidilleni, oli lahjat ja kaikki. Oltiin juuri istuutumassa pöytään ja sitten soi ovikello... 

"ADT:stä hyvää iltaa, haluttais Airi sulta doping-näyte."
- Öö ai niinkun JUST NYT? Tai siis tietysti joo, tervetuloa!

Mua vähän harmitti, että perhepäivällinen saikin sitten vähän extra yleisöä, mutta onneksi ketään muuta ei tainnut liikaa haitata. Testaajatkin olivat super mukavia ja niiden kanssa oli kiva jutella. Ja hyvä niin, koska testin annossa hieman kesti... En mene yksityiskohtiin, sillä ehkä joku muukin kuin minä lukee blogeja syödessään, mutta lyhyesti kerrottuna olin juonut päivän aikana liikaa ja näyte oli liian laimea. Toista näytettä odoteltiinkin sitten pari tuntia lisää ja se onneksi oli juuri ja juuri riittävän vahva. Sain lopuksi hienon Putaasti Paras -tiskirätin testaajilta ja annoin sen tietysti äidilleni, koska sen synttärithän ne oli!


Paljon muutakin kuin doping-näytteen sain viikon aikana aikaiseksi ja Suomi-vierailusta jäi todella hyvä mieli. Treenasin vähän kevyemmin, noin kerran päivässä, mikä mahdollisti sen, että aikaa ja energiaa jäi kaikelle muullekin tärkeälle. Esimerkiksi olohuoneen lattialla makoilu, iPadillä pelaaminen ja karjalanpiirakoiden ylensyöminen on mielestäni hyvinhyvin tärkeää, joten sitäkin harrastin yhtenä päivänä.

Ja entä mitä muuta?

  • Kävin vierailemassa ja kirjoittelemassa sopimuksia Yonexin ja Zeropointin toimistolla ja sain mukaani kasan uusia vaatteita, laukkuja, sukkia, säärystimiä ja muuta mukavaa. Uudet mailatkin sain eilen tänne Tanskaan, mutta niistä ei vielä ole kuvaa. Voin kertoa kuitenkin, että on muuten hienot!! ;)

Zeropointin kamppeet on kivan värisiä, mutta oikeesti en käytä niitä ihan näin kuitenkaan. Tää kuva oli vaan mun kämppisten idea ja tottakai suostuin!
  • Kävin myös kävelemässä Mikkelän ympäri kahden ihanan tyttösen kanssa. Ai että miksi me haluttiin kävellä Espoossa jossakin keskellä metsää Mikkeläksi nimetyllä alueella? No onhan se nyt niin hasardi idea, ettei sitä mitenkään voi jättää toteuttamatta!


  • Tein kaverilleni halloween-meikin ja innostuin tietysti sotkemaan sitten myös omaa naamaani...

  • Kävin juoksemassa niillä rakkailla lenkkipoluillani. Juoksen nykyään todella harvoin, sillä lajitreenejä on se kaksi päivässä, eikä sen lisäksi todellakaan voi eikä jaksa juosta. Nautin kuitenkin lenkkeilystä ja siksi oli kiva päästä tällä "lomalla" myös juoskemaan!

Näiden lisäksi vietin mahdollisimman paljon laatuaikaa kavereideni ja perheeni kanssa, ja säntäilinkin monena päivänä ympäri pääkaupunkiseutua aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan asti. Yhden päivän tosin pyhitin täysin löhöilylle ja saunomiselle.

Kuten alussa sanoin, niin nyt on hyvä mieli. Tällaiset kotona käymiset ja kavereiden kanssa hihhuloimiset ovat tavallaan ihan pieniä juttuja, mutta antavat aivan älyttömästi energiaa. Nyt jaksan taas treenata täydellä innolla ja painaa läpi seuraavan kisaputken!

Shortly in English:

I spent last week at home in Finland and got so much energy from seeing my loved ones, running in the forest, chilling in our sauna, eating Finnish food and all that. I feel so extremely happy now and I'm very motivated to continue training and getting ready for the next tournaments.

In the pictures above you can see some good moments from my life last week. A surprise doping test, new clothes and equipment from Yonex and Zeropoint, Halloween make-up for a friend of mine, visiting a small city named Mikkelä (my own city, how cool is that!:D), running in the forest... All in all, such a nice week and a very much needed break from my daily routines here in Denmark. As I said, now I'm so ready and so excited to continue the hard work again!

xxx
Airi

lauantai 24. lokakuuta 2015

Fiiliksiä puolessa välissä olympiakarsintavuotta

Moi!

Viime postauksessa lupailin kirjoitella seuraavaksi päivitystä projekti Rion eli siis olympiakarsinnan etenemisestä. Olen niin monesti halunnut kertoa, missä mennään ja miltä tuntuu. Olen halunnut päivittää teille tilannetta sekä tuloksellisesti että omien fiiliksieni suhteen, mutta kun en vain ole saanut mitään kirjoitettua. Kerta toisensa jälkeen olen istunut tyhjän sivun edessä valmiina avaamaan fiiliksiäni, mutta päässä on hyppinyt miljoona ajatusta ympäriinsä hyvin vikkelästi enkä ole saanut niitä kuriin ja järkevästi paperille. Nyt mä vihdoin ehkä ymmärrän, miksi näin on ollut ja taidan olla valmis kirjoittamaan.

Jos nyt lähdetään liikkeelle siitä tulospuolesta, niin tällä hetkellähän kaikki näyttää oikein hyvältä. Olen maailmanrankingissa sijalla 87, mikä on urani tähän asti paras sijoitus. Olen voittanut hyviä matseja, parhaimpana mielessä on varmaankin Iris Wangin (maailmanranking 30) päänahka. Myös olympiarankingissa tilanteeni on parempi kuin osasin toivoakaan, sillä tämän hetkisen rankingin perusteella pääsisin mukaan Rioon. Pitää kuitenkin muistaa se, että karsintajakso on vasta melkein puolivälissä, eli matka on vielä pitkä ja tilanteet tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan. Lopulliseen rankingiin lasketaan 10 parasta tulosta ja nyt puolessa välissä minulla on kasassa 5 "riittävän hyvää" tulosta tai "olympiatulosta", miten haluaakaan asian ilmaista. 5 hyvää onnistumista siis vielä tarvitaan, mutta kun motivaatio on suuri, kroppa kunnossa ja peli tuntuu paremmalta kuin ikinä, niin miksipä niitä ei tulisi?



Mutta entäs sitten se pääni sisäinen puoli, se jota ei tulosluettelosta näe? Voin sanoa, että nämä ensimmäiset kuukaudet ovat olleet hyvin hektisiä. Olen pelannut älyttömän määrän kisoja ja liigapelejä ja matkustanut niitä varten ympäri maailmaa. Olen viettänyt lentokentillä, lentokoneissa ja junissa yksinäni niin monta tuntia, etten osaa edes laskea. Olen jutellut vieraille ihmisille, koska en jaksa olla hiljaa montaa tuntia putkeen (enkä viitsi puhua seinille julkisilla paikoilla - tai siis en missään muuallakaan!).Olen miettinyt jatkuvasti matkajärjestelyitäni ja pitänyt parhaani mukaan kaikesta huolen, ettei vaan mikään unohdu tai mene pieleen. Olen tutustunut ihmisiin, kokenut mahtavia juttuja ja nauttinut suuresti, mutta kaivannut silti sitä, että saisin olla edes viikon putkeen kotona.
Olen valvonut öitä intoillen tulevista peleistäni ja herännyt keskellä yötä rankingpisteet ja olympiakarsinnat mielessä pyörien. Olen pyörinyt ja tärissyt sängyssä iltaisin käyden läpi kerta toisensa jälkeen sitä, miten mahtavalta pelaaminen taas tuntui ja miten siistiä on päästä taas huomenna treenaamaan ja pelaamaan lisää. Olen herännyt paniikissa aikaisin aamulla luullen missanneeni lentoni ja tajunnut sitten, että on sunnuntai ja vapaapäivä, olen kotona eikä todellakaan ole tarve lentää tänään yhtään mihinkään. Olen nukkunut jet lagin takia 13 tunnin yöunia - ja 4 tunnin yöunia.
Yks niistä kamalimmista fiiliksistä, kun yrittää tappaa aikaa, lukea ja snäppäillä, että pääsis nopeammin pelille... :D
Paras sana kuvaamaan tätä kaikkea olisikin siis ehkä adrenaliinihuuru. Olen elänyt adrenaliinihuuruissa sykkien paikasta toiseen into piukeana ja koko ajan valmiina selviämään jostakin haasteesta. Voin sanoa, että kivaa on ollut! Mutta suuret tunteet, vaikkakin ne nyt pääosin ovat olleet positiivisia, ovat kuluttavia. Kaiken kiireen keskellä olen yrittänyt välillä rauhoittua, mutta kun se ei ole onnistunut, olen jatkanut samassa flowssa eteenpäin. Olen vain antanut mennä ja siksipä en siis ole saanut aikaiseksi pohtia asioita kunnolla ja kirjoittaa tätä postaustakaan.

Nyt on kuitenkin vihdoin aika rauhoittua vaikka väkisin. Seuraava kisa on 3,5 viikon päästä, joten tämä on hyvä hetki hengähtää ja ladata akkuja. Olen kovin innoissani kaikesta, enkä millään malttaisi, mutta se kai se vaaran merkki juuri onkin. Tämä koko olympiakarsinta on niin hektistä ja kuluttavaa, että sitä rentoutumistakin on pakko muistaa harrastaa välillä. Päätinkin lentää pian Suomeen muutamaksi päiväksi ja valmentajan toive (eli käsky) on se, etten treenaisi noina päivinä paljoa, vaan tekisin jotakin muuta. Kaverit ja perhe, olkaa siis valmiina yhden teitä ikävöivän tyttösen viihdyttämiseen!

Näitä foam roller + venyttely + leffa -iltoja lisää!
Tässä on varmaan tekstiä taas jo vähintäänkin tarpeeksi ja toivon, että edes joku jaksoi tämän lukea. Mutta pääpointti on kai se, että mulla on kaikki hyvin ja homma suurin piirtein hallussa. On vain niin paljon uusia asioita, kokemuksia ja suuria tunteita, etten aina tiedä mitä kertoa, kun kaikki pyörää päässä ympäriinsä yhtä aikaa. Mutta multa saa kysellä kommenttiboksissa, jos johonkin asiaan haluaa tarkennusta ja saa myös kertoa, jos jostakin asiasta olisi kiva lukea enemmän tai vähemmän. :)

Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

xxx
Airi

torstai 22. lokakuuta 2015

Uudet kengät ja onnelliset jalat

Sain viime viikolla uudet pelikengät Yonexilta (ISO kiitos!) ja niiden myötä heräsi monenlaisia ajatuksia. Tajusin muun muassa, että olen pelannut sulkapalloa pian 15 vuotta ja koko tämän ajan olen käyttänyt vain ja ainoastaan Yonexin kenkiä. Aika hauskaa sinänsä tämä merkkiuskollisuuteni, mutta kun ne nyt vaan ovat olleet minun jalkaani aina niin hyviä, niin miksipä vaihtaa. Yhtenä vuonna en tosin tullut niin hyvin toimeen sen kauden kenkämallin kanssa, mutta loput 14 vuotta ovat olleet kenkien suhteen onnellista aikaa.
Tässä viimeisimpiä pelitossujani. Ylimmät ovat uudet viikko sitten saadut, kahdet muut ovat viime kauden malleja. Nuo alimmat turkoosit ovat olleet ehdottomasti parhaimmat kenkäni ikinä, mutta nyt alan kyllä kovaa vauhtia lämmetä myös tälle uudelle mallille, joka vaikuttaa hieman kestävämmältä.
Toinen hauska oivallus, joka heräsi uusien kenkien myötä oli se, että ensimmäinen viikko uusien kenkien kanssa menee aina samalla kaavalla: ensin ne tuntuvat oudoilta ja liian kovilta, jalkapohjat ja penikat menevät jumiin, luulen vihaavani uusia tyhmiä kenkiä ja kaipaan vanhoja, kunnes sitten lopulta huomaan kenkien olevan tänäkin vuonna taas paras malli ikinä. 

Kolmas ajatus olikin sitten se syy, miksi päätin tämän postauksen naputella. Nimittäin: miten minä pidän jalkani tyytyväisinä?

Olen vuosien saatossa oppinut ja huomannut, että jalat ovat yllättävän tärkeät ja niitäkin pitää huoltaa. Osan asioista olen joutunut opettelemaan kantapään kautta (hehehe, saa onnitella hauskasta vitsistä!). Jaloissahan on hirveästi pieniä lihaksia, jänteitä ja luita, ja niihin kohdistuu todella paljon rasitusta ja kovia tärähdyksiä, joten pikku kipuja syntyy helposti. Sitten on vielä nilkatkin, joita on tärkeää vahvistaa. Niin ja kynnet on aivan pakko muistaa leikata säännöllisesti, liian pitkät varpaan kynnet ovat tässä touhussa ehdoton ei!

Itse olen onneksi säästynyt suuremmilta ongelmilta jalkojeni kanssa, mutta kaikilta pikkuvaivoilta en ole mitenkään voinut välttyä. Esimerkiksi nilkkani olen pari kertaa lievästi venäyttänyt ja nilkkani ovat muutenkin hieman löysät. Myös jalkapohjieni lihakset ovat usein jumissa ja välillä olen kärsinyt myös plantaarifaskiitista eli kantapääkivusta (google kertoo, että se on siis kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jännekalvon tulehdus). Myös kynnet ovat välillä lohkeilleet kipeästi ja kovettumat ja rakot ovat tottakai myös tuttuja.


Kaikista tärkeintä jalkojen ehjänä säilymisen kannalta on mielestäni hankkia hyvät pelikengät. Hyvät vaimennukset kengissä on super tärkeä asia, enkä itse missään nimessä pelaisi huonoilla kengillä. Kenkien lisäksi yritän muistaa säännöllisesti pitää huolta jaloistani myös muilla tavoin. Omia tärkeimpiä rutiinejani jalkojen huoltamiseen ovat muun muassa:
  • Jalkapohjien hierominen superpallolla (golfpallo on myös hyvä). Tämä tuntuu aivan ihanalta ja on suuri apu kantapääkipuun!
  • Nilkkojen vahvistaminen kuminauhan ja tasapainolaudan/-tyynyn avulla
  • Jalkalihasten jumppaaminen esimerkiksi erilaisilla varpaiden kipristelyillä tai kävelemällä jalkojen ulko- tai sisäsyrjillä
Loppuun haluan vielä kertoa yhdestä hauskasta kikasta. Tiesitkö nimittäin, että jos yrität tehdä eteenpäin taivutusta etkä saa sormia lattiaan, niin pari minuuttia jalkapohjia hieromalla se saattaa onnistua? Ero voi olla huomattavankin suuri, minä näytän mallia:


No mutta, se jaloista ja pelitossuista! Huomenna suuntaan taas Aalborgiin liigapelireissulle ja ajattelin ottaa jalkojeni ja kenkieni lisäksi myös läppärini mukaan, jotta voin pitkillä junamatkoilla kirjoitella vähän kuulumisia tänne blogiin. Olympiakarsintavuosi alkaa nimittäin olla jo aika lähellä puoltaväliä, ja musta tuntuu, etten ole pitkään aikaan oikein osannut kunnolla kertoa mitään tästä koko projektista. Yritän siis vihdoin rauhoittua, pohtia ja kirjoittaa kunnolla ja rehellisesti auki, missä tällä hetkellä mennään ja mitkä ovat fiilikset.

Palailen siis pian, siihen asti heippa! :)

xxx
Airi

torstai 15. lokakuuta 2015

Denmark Open Super Series Premier

Moi!

Pelasin eilen Denmark Openin pääkisassa maailmanlistan nelosta vastaan. Ennen peliä tietysti jännitti, tärisytti ja perhosia lenteli vatsassa. Kyseessähän oli kuitenkin ensimmäinen kertani Super Series -tason pääkisassa. Jännitin etukäteen jopa kävelyä kentälle punaista mattoa pitkin spottivalojen loisteessa ja satojen ihmisten taputtaessa. Mutta kun mä sitten tepastelin siellä ja pääsin pelaamaan, niin se oli kyllä ehdottomasti siisteintä vähään aikaan.

Never skip that leg day, vai miten se meni? :D //Kuva: Mikphotos (facebook.com/mikphotos)
Paikka pääkisassa ei kuitenkaan tullut ilmaiseksi. Karsinnassa vastassa oli Tanskan Camilla Martens, joka on minulle hyvin tuttu treenikaveri, sillä ollaan treenattu päivittäin yhdessä viimeiset pari vuotta. Camilla ei ole kansainvälisiä kisoja kovinkaan paljon pelannut, mutta pelaa täällä Tanskassa korkeimmalla liigatasolla ja on monesti voittanut Tanskan parhaita tyttöjä. Esimerkiksi pari viikkoa sitten Camilla voitti Anna Thea Madsenin, jolle minä puolestaan hävisin Hollannissa viime viikolla.

Tiesin jo ajat sitten liiankin hyvin, että nyt olisi mahdollisuudet päästä pääkisaan ja saada tärkeitä pisteitä olympiarankingiin. Mutta koska Camilla ei ole helppo vastus ja koska pari viime kisaa eivät olleet menneet ihan putkeen, niin kyllähän se jännitti... Ne kuuluisat paineet onnistua, tiedätte varmaan. Viime viikon Hollannin reissu oli niin iso pettymys, että sain tsempata tosissani itseni ylös kuopasta. Onnistuin tässä tällä kertaa paremmin kuin hyvin ja kun sunnuntaina ja maanantaina pelasin treeneissä todella hyvin, alkoi pieni toivonkipinä taas herätä ja kasvaa kovalla vauhdilla.

Karsintamatsi tiistaiaamuna menikin sitten todella hyvin. Pelattiin molemmat hyvin, rallit olivat pitkiä ja tempo kova. Kolmannessa erässä johdin paljon, mutta meinasi käydä huonosti... Onneksi ei kuitenkaan käynyt, vaan voitin lopulta 22-20. Tiukka voitto tiukassa paikassa tuntui upealta!

Vaikka eilisessä matsissa tuli pataan 8-21 ja 9-21, oli sekin upea ja opettavainen kokemus. Ihmettelen suuresti, miten joku voi olla niin hyvä pelaamaan! Hirveästi motivaatiotakin se antaa, kun huomaa mitä kaikkea voi kehittää ja missä asioissa on maailman huippua jäljessä.

 Kuva: Mikphotos (facebook.com/mikphotos)
Kaiken kaikkiaan Denmark Open oli siis mahtava kokemus. Jännittäminen, paineet ja adrenaliini ovat olleet koko ajan läsnä ja nukkuminen siksi vaikeaa, joten nyt vähän väsyttää. Onneksi äitini ja mummini tulivat pariksi päiväksi tänne minua moikkaamaan, joten loppuviikon saan nauttia heidän seurastaan ja rentoutua hieman. Ihanaa, että on välittäviä ihmisiä ympärillä! Olen tosi kiitollinen myös kämppiksilleni, joiden kanssa ollaan nukuttu tällä viikolla samassa huoneessa kaikki kolme, koska minä en jännityksissäni halunnut olla yksin iltaisin. Jännittämisen sijaan ollaankin sitten höpötelty iltaisin tyttöjen juttuja ja kikateltu, toimii!

Lopuksi on taas kerran kiitettävä hirmuisesti myös tsemppiviesteistä ja -kommenteista, ne lämmittävät niin uskomattoman paljon joka kerta! :)

Tässä vielä videolla karsintapelini, se alkaa noin 5 minuutin kohdalta alla olevaa videota.


xxx
Airi