maanantai 23. helmikuuta 2015

Monday Motivation

Tykkään usein selailla ja lueskella erilaisia lausahduksia ja sanontoja. Niistä saa tsemppiä, itseluottamusta, hyvää oloa ja inspiraatiota elämään. Näitä lausahduksia löytyy nykypäivänä instagramista ja muista sosiaalisista medioista vaikka kuinka ja paljon. Osa niistä ei kolahda, mutta osa taas osuu ja uppoaa sitäkin syvemmälle. Välillä törmään tekstin pätkään, joka jää pyörimään päähän jopa useaksi päiväksi herättäen suuria pohdintoja elämästä.

Ajattelin alkaa jakamaan aina silloin tällöin yhden lempilausahduksistani ja avaamaan lyhyesti sen merkitystä minulle. Parasta näissä tekstinpätkissä onkin juuri se, miten monella tavalla niitä voi tulkita. Itselläni ne (jostain kumman syystä!) linkittyvät usein urheiluun.

Tässäpä tulee siis ensimmäinen:


Kilpailu on asia, joka on vahvasti läsnä omassa elämässäni koko ajan. Olen kilpaurheilija, pelaan päivittäin treeneissäkin matseja ja elän toisten kilpailuhenkisten urheilijoiden keskellä. Jos en olisi ollenkaan kilpailuhenkinen, en varmasti tekisi tätä hommaa. Tottakai haluan voittaa, myös joka ikisen treenimatsin. Pidän kovasti siitä, että treeneissä ja kisoissa saa yrittää tosissaan olla se kentän taitavin, nopein ja paras. Tällainen kilpailu puskee mielestäni hyvin koko treeniporukkaa eteenpäin, kun jokainen yrittää koko ajan parhaansa.

Jatkuvalla kilpailulla on myös varjopuolensa. Kilpailuhenkisyys tulee tällaisessa urheilijaporukassa liian helposti mukaan aivan kaikkeen: on saatava eniten huomiota valmentajalta, naureskellaan selän takana toisten epäonnistumisille, kukaan ei halua hävitä edes leikkimielisiä korttipelejä, on oltava oikeassa joka asiassa ja tiedettävä kaikesta eniten, haetaan jatkuvasti mahdollisuutta sanoa "hähää mitäs mä sanoin, taas kerran tiesin ja sä et!" ja jopa pyykkivuoroista voi saada aikaiseksi kilpailun.

Minulle tällaisen kilpailun kestäminen on välillä todella raskasta. En missään nimessä osoita syyttävää sormea ketään kohti, mutta totean nyt kuitenkin ympärilläni olevan tällaista kilpailuhenkisyyttä, jota en aina kestä. Annankin usein helposti periksi, kaikkialla muualla kuin sulkapallokentällä tietysti, enkä lähde kilpailuun mukaan. Minulle on se ja sama, saanko pestä pyykkini ensimmäisenä vai viimeisenä tai että kestääkö palaverini valmentajan kanssa viisi minuuttia vähemmän kuin muilla tytöillä.

Koska jatkuva kilpailu välillä ahdistaa, olen ottanut tämän kyseisen kukka-ajatuksen omakseni. Se on tällä hetkellä puhelimeni taustakuvana muistuttamassa minua päivästä toiseen siitä, mikä oikeasti on tärkeintä. Minun ei tarvitse yrittää jatkuvasti olla parempi kuin joku muu, riittää että olen paras minä. Kukoistan parhaani mukaan murehtimatta siitä, kuinka kirkkaasti joku muu kukkii. Kilpaileminen sulkapallokentillä riittää minulle oikein hyvin, niiden ulkopuolella en sitä kaipaa.

xxx
Airi

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Superi viikko pulkassa

.....tai siis vaikka onkin laskiaissunnuntai, en ole viettänyt hetkeäkään pulkassa. Koko viikosta nyt puhumattakaan. Mutta.
 
Rakastan viikonloppuja ja hitaita aamuja.

Kun saa nukkua pari tuntia pidempään.


 Voi lojua hetken lämpimässä sängyssä.

On aikaa keitellä aamupuuro ihan rauhassa, lueskella uutisia netistä ja juoda kuppi teetä. 

Samalla on kiva popittaa spotifystä valentine's day -listaa eilisen ystävänpäivän kunniaksi. (Ps. terkkuja ja sydämiä kaikille ystäville ja muille murmeleille <3)

Voi sopia itsensä kanssa olevansa puntilla klo 10 ja naureskella lähtiessään kotoa viimein kello 10.21.

Nyt kun takana on tällainen ihana aamu ja tehokas puntti, on hyvä mieli. Illalla on luvassa vielä matseja eli viikon paras treeni, koska matseja vaan on parasta pelata. Huomenna puolestaan lähden vaihteeksi reissuun. Huomisiltana on nimittäin taas liigamatsin vuoro, ja sen jälkeen jään Hillerödiin keskiviikkoaamuun saakka. Keskiviikkona suuntaan sitten kohti Itävältaa ja Austrian International -kisaa. Ensimmäisen kierroksen vastus on melko paha, Saksan Fabienne Deprez, jota en ikinä ole voittanut. Viimeisin meidän välinen peli tosin oli pitkä ja tiukka kolmieräinen, joten joten... :)

Ensi viikosta on siis tulossa reissun täyteinen, mutta se sopii oikein hyvin, sillä tämä vikko on ollut rento ja kiva. Treeneissä on tottakai menty taas kovaa ja tehokkaasti, ja fiilis tämän viikon tekemisen osalta on iso plussa. Treenien ulkopuolella on ollut paljon kivaa ja rentoa tekemistä, muun muassa korttipelejä, laskiaispullailtaa ja leffan katselua. Näitä viikkoja lisää, kiitos! :)
Kävin yksi päivä kampaajalla ja siitähän seurasi tietysti selfie over load
Viime viikolla oli yhtenä päivänä lunta, joten rakennettiin lumiukko nimeltä Henrik.
Vietettiin tällä viikolla laskiaspullapäivää. Vähän ajoissa, mutta kukapa niitä päiviä niin laskee!
Eilen leivottiin terveellinen ystävänpäivän porkkanakakku ja katseltiin tv:stä sulkapallon sekajuokkueiden EM-kisoja


Niin, se selfie overload.. :D
Itävallassa on luvassa halpa hostelli = elämä ilman internettiä, joten palailen sitten kisafiilisten kera, kunhan sieltä selviän kotiin. Siis jos ylipäätään selviän hengissä ne päivät ilman nettiä. Apua.

Mukavaa viikkoa kaikille! :)

xxx
Airi

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kovassa kondiksessa?

Eilen oli taas voimatestipäivä puntilla. Sain aikaiseksi ihan hyvät tulokset, osa parani ja osa taas oli samoissa lukemissa kuin pari kuukautta sitten. Ilahduin erityisesti kymmenen kilon parannuksesta kyykyssä ja siitä, ettei mikään tuloksistani ollut huonontunut viime testikerrasta, vaikka viime aikoina ollaankin keskitytty enemmän juoksemaan kuin nostelemaan rautaa. Testien jälkeen oli hyvä fiilis, ja mietin että "hei, mähän olen kai fyysisesti ihan hyvässä kunnossa!". Tuntuu, että jaksan hyvin juosta kentällä pallon perässä kovalla tempolla ilman, että happi loppuu. Ja kun rautakin vielä nousee ennätyslukemissa, niin mikäpäs tässä.

Sitten mieleen nousi kuitenkin epäilys: onko minusta sittenkään oikeasti yhtään mihinkään? Sulkapalloilijaksi tulokseni ovat hyvät, mutta mitäs jos vertaan itseäni siihen, mitä yleisesti pidetään "kovana kondiksena"?

Tässäkö on mun kondis, happitelttaa ja polvilepoa all the way? :D
Sulkapallo on fyysisesti älyttömän vaativa laji. Kolmieräinen matsi voi kestää helposti lähemmäs tunnin, jopa ylikin. Kaksieräinen ottelu kestää yleensä jotain 25-45 minuutin väliltä, mutta huipputasolla yleensä yli puoli tuntia. Koko tuon ajan tempo on kova ja syke korkealla. Pitää siis olla nopea ja jaksaa juosta, ominaisuus jota kutsutaan nopeuskestävyydeksi. Toisaalta täytyy myös olla todella vahva, koska se kenttä on yllättävän suuri ja pallokaan ei itsestään lennä kovaa. Jaloissa täytyy olla voimaa, jotta yltää liikkumaan kulmasta kulmaan ja jaksaa ponnistaa pois syvistä askelkyykyistä. Ja tietysti lyöntivoimaa on oltava kädessä ja yläkropassa, unohtamatta vahvaa keskivartaloa, joka pitää hallita ja josta saa voimaa myös lyönteihin. Paljon voimaa ja kova kestävyys - ei helpoin yhdistelmä.

Oma treeniohjelmani on siis aina rakennettu pitkälti näitä ominaisuuksia kehittäväksi. Olen tehnyt vuosien saatossa paljon nopeuskestävyyttä, voimaa, peruskestävyyttä sekä ihan puhdasta nopeutta ja räjähtävyyttä. Suurin osa treenistä on tietysti ollut lajitreeniä, mutta jonkin verran olen myös juossut, tehnyt punttitreeniä, loikkatreenejä, kuntopiirejä ja sen sellaista. Olen treenannut siten, että minusta tulisi hyvä sulkapalloilija ja omaisin hyvän sulkapalloilijan fysiikan.

Jos minut nyt pistettäisiin juoksemaan 400 metriä kerran täysillä, ei aikani varmaankaan olisi mikään henkeäsalpaavan huikea. Samoin luultavasti kävisi, jos lähtisin kokeilemaan siipiäni cooperin testissä. Mutta jos sen sijaan pitäisikin juosta 10 kertaa 400 metriä tai kaksi cooperia suht lyhyillä palautuksilla, pärjäisin aivan varmasti. Tällaista sulkapallo nimittäin eniten muistuttaa ja tällaisia treenejä olen eniten tehnyt. Esimerkkinä voisin antaa 10x400m-treenin, jossa jaksan juosta kaikki nelisataset välille 1min 15s ja 1min 20s ja palautusta vetojen välillä on reilu pari minuuttia. Tai "6x5min+2min palautukset"-intervallitreenin, joissa juoksen viiden minuutin työjakson aikana noin 1200m ja kävelen/hölkkään palautusjaksolla 200-300m. Jos tätä hetken pyörittelee, niin itse asiassa juoksen tavallaan kolme n. 2600m cooperia putkeen kahden minuutin tauoilla.

Voimapuolella puolestaan tulokseni olivat eilen tällaiset:
  • Kyykky, 5 toistoa, hieman syvemmälle kuin 90 astetta: 110kg
  • Leuanveto vastaotteella: 6 toistoa
  • Penkkipunnerrus, 5 toistoa: 57kg
  • Punnerrus: 29 toistoa 30 sekunnissa
  • Linkkarivatsat: 25 toistoa 30 sekunnissa
  • Burpee: 14 toistoa 30 sekunnissa 
  • (Rinnallevetoon ei riittänyt paukut enää kyykkyjen jälkeen, joten sen teen huomenna. Tulos kuitenkin jossain 55-60kg välillä)
En siis taida olla samalla tavalla "kovassa kondiksessa" kuin esimerkiksi cross fit -huiput, kestävyysjuoksijat tai painonnostajat. Olen hyvässä kunnossa, mutta eri tavalla. Parhaat ominaisuuteni ovat erilaisia kuin muiden lajien huipuilla, mutta niin on lajinikin. Sulkapallotytöille pärjään fyysisten ominaisuuksien vertailussa käsittääkseni ihan hyvin, täälläkään en ole ainakaan sieltä treeniryhmäni heikoimmasta päästä. Toki mitä kovemmalle tasolle hamuaa, sitä kovempi on myös fysiikan oltava. Niimpä näitäkin ominaisuuksia on jatkuvasti pyrittävä parantamaan.

Vaikka keskityinkin tässä tekstissä sulkapallon fyysiseen puoleen, on kuitenkin todettava, että pelkkä fyysisyys ei tietenkään riitä. Parasta sulkiksessa onkin juuri se monipuolisuus: pitää hallita myös niin tekniikka, taktiikka kuin hermonsakin. Ai että mä olen kiitollinen tästä monipuolisesta lajista! :)

xxx
Airi

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kun juoksee päin seinää, se sattuu

Heipä hei!

Täällä kirjoittelee hieman iloisempi tyttö kuin viime postauksessa. Tai siis huomattavasti pirteämpi ja stressittömämpi tyttö. Olen oppinut tällä viikolla taas niin paljon asioita, että se on ihan huikeaa.


Koko viikon ennen SM-kisoja, oikeastaan myös Islannin kisaa edeltävän viikon, nukuin todella huonosti. Pelasin sulkapalloa pääni sisällä päivin ja öin, olin niin innostunut ja jännittynyt. Yöunet jäivät vähiin ja stressin määrä kehossa sen kuin lisääntyi. Mieli oli kuitenkin virkeä ja innokas, adrenaliini jylläsi ja kaikki oli mahtavaa. Kunnes sitten kisat oli ohi, eikä ollut enää mitään mitä jännittää ja intoilla. Silloin se kaikki stressi laukesi ja univelka iski kerralla. Olo oli kuin olisin juossut täysillä päin seinää. Tiesin sen seinän tulevan ja tiesin, että jos en hidasta niin sitten sattuu. Mutta en osannut hidastaa enkä edes halunnut. Sitten törmäsin ja levisin joka suuntaan ja tämän viikon olenkin keräillyt itseäni kokoon.

Tämä on kai aika normaali kaava. Jännitetään tärkeää koetta viikkoja, järjestellään isoja juhlia innolla ties kuinka kauan tai odotetaan ja jännitetään tärkeää tapaamista. Ja sitten kun se yhtäkkiä on ohi, ollaan aivan loppu. Omalla kohdallani tämä toistuu melkeinpä jokaisen kisan kohdalla, mutta jostain syystä SM-kisat ja Islanti olivat nyt jännitysinnostus potenssiin 1037. Vaikka olisin pelannut elämäni täydellisimmät pelit ja voittanut molemmat kisat, olisin varmasti ollut tämän viikon aivan yhtä syvässä kuopassa. Niin kävi nimittäin myös viime vuonna.

Miten kuopasta sitten selviää? Omien kokemusteni mukaan nukkumalla, nauramalla, nauttimalla ja olemalla pakottamatta itseään mihinkään. Olen tällä viikolla nukkunut joka yö 10-12 tuntia, treenannut sen mikä hyvältä on tuntunut, laittanut ruokaa kavereilleni ja muuten vain chillaillut. Tiistaina olin sitä mieltä, että sulkapallo on kamalaa ja tänään lauantaina rakastan sitä jo taas yhtä paljon kuin aina ennenkin.

Lauantai, pitkät unet, hidas aamu, onnellinen puuro ja parhaat lisäravinteet Solgarilta ja Terranovalta. :)
Ja teetä maailman söpöimmästä mukista! Kiitoskiitos Nikolle, jolta tämän SM-kisoissa sain :))
Nyt lähden tyttöjen kanssa Ikeaan ja shoppailemaan, illalla tehdään jotain kivaa yhdessä kaveriporukalla. Lepopäivä on kiva päivä :)

xxx
Airi

tiistai 3. helmikuuta 2015

Kuopassa

Moi!

Nyt pitäisi varmaankin saada aikaiseksi maailmat räjäyttävä kisaraportti viikonlopulta, mutta kun ei irtoa. Nukuin huonosti koko viime viikon, koska jännitin. Päässä pyöri jatkuvalla syötöllä clearit ja smashit, rystyt ja kämmenet. Monena yönä unet jäivät alle kuuteen tuntiin, mutta adrenaliinihuuruissa intoillessaan sitä ei niin huomaa. Osasin toki odottaa kaiken sen jännityksen purkautumista ja lievää väsymystä näin kisojen jälkeen, mutta en mä näin pahaan henkiseen kuoppaan ollut varautunut. Eilen mietin koko päivän keinoa välttää illan liigamatsi. Parhaita ideoita oli muun muassa "unohtaa" pelikengät Suomeen, myöhästyä lennolta ja syyttää lumisadetta, keksiä että jalka on kipeä, mennä "vahingossa" junalla väärään suuntaan tai "erehtyä" matsin alkamisajasta. Olen tietysti liian kiltti tällaisiin ja niimpä menin pakotettuna kyyneleet silmissä pelaamaan. Sitten löin pallot seinille ja sanoin, että nyt ei jaksa. Sen jälkeen lähdin takaisin tänne Odenseen, nukuin autossa kolmisen tuntia ja kotiin päästyä 10 tuntia lisää. Nyt on kuumeinen ja kaikin puolin täysin rikkinäinen olo. Omantunnon tuskista ja syyllisyyden tunteesta puhumattakaan.

Tämän hetkisessä mielentilassa kirjoittaisin siis mieluummin vaikka herkkusienistä kuin SM-kisoista. Tai no en kyllä edes herkkusienistä, koska ne on englanniksi melkein sama kuin champion eli mestari ja sana mestari ei oikein kuvaa fiiliksiäni tällä hetkellä. Kisaraportti saa siis odottaa sitä päivää, jolloin jo nauran tälle tämän hetkiselle kuopalleni. Onneksi tiedän sen päivän koittavan jo pian.

Tässä kuitenkin muutama kuva viikonlopulta (kiitos ISI!):



ps. Anteeksi rehellisyys, mutta kun näin kivaa se urheilu on aina välillä. :D
pps. Kaikki hyvin, kirjoitin tätä omalle tyhmyydelleni hymyillen, ei saa ottaa liian vakavasti!

Nyt lähden unille (kellohan on jo melkein 8...) ja palailen pian virkeämpänä ja iloisempana! :)

xxx
Airi