perjantai 27. maaliskuuta 2015

KOTI

Koti on mulle se paikka, missä saan olla minä.
Saan olla ihan rauhassa.
On äiti ja on isi.
Ja ne ymmärtää eikä heti naura, kun juttelen tyhmän kuuloista suomea.
Jääkaapissa on suomalaista raejuustoa.
Telkkarista tulee suomenkielisiä uutisia ja ohjelmia.
Tutut kadut, talot ja maisemat.
Niin, ja tietysti tutut sulkishallit.
Ja että ne läheiset on oikeasti lähellä.
Mun on hyvä olla, mä olen niin turvassa.

Tulin siis eilen illalla kotikotiin Suomeen. Suomivierailun pääsyy on ensi viikolla Vantaan Energia -areenalla pelattava iso kansainvälinen Finnish Open -kisa. Päätin kuitenkin tulla jo nyt muutamaa päivää aiemmin, jotta saan hetken aikaa rauhoittua ja olla. Uskon pelaavani paljon paremmin tällä tavalla valmistautuen. Niin, ja kyllä mulla oli jo koti-ikäväkin.


Mulla on paha tapa ylivirittyä ennen kisoja. Olen usein niin jännittynyt ja innoissani, että pohdin jopa viikon etukäteen tulevia pelejä, ristidroppeja ja suoria smasheja. Eläydyn tuleviin peleihin, haaveilen voitoista ja superonnistumisista, jännitän mahdollisia vaikeuksia, yritän varautua kaikkeen. Tämä filminauha pyörii mielessä 24/7, nukahtaminen on iltaisin mahdotonta ja nukun aivan liian vähän, mutta olen kuitenkin ylienerginen ja älyttömän levoton. Sanomattakin on selvää, että jos tällaista hyperaktiivisuutta harrastaa viikon putkeen, alkaa kroppa väkisinkin olla aika loppu. Selvää on myös se, että rikki-poikki-väsyneellä kropalla pelaaminen tärkeässä kisassa on yhtä toimiva idea kuin kirahvi polkemassa polkupyörää.

Nyt pyrinkin tekemään jotain toisin. Myönnän, että kotikisa jännittää vähän tavallista enemmän ja ylivirittyminen olisi enemmän kuin helppoa. Siksi uskon, että on hyvä olla Suomessa muutama päivä näin etukäteen, nähdä kavereita, vaihtaa kuulumisia hyvin perusteellisesti ja saada ajatuksia ainakin lyhyiksi hetkiksi jonnekin ihan muualle. Tämän viikonlopun olenkin jo saanut järjestettyä täyteen ohjelmaa, treenejä ja kavereiden näkemistä. Kivaa :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

xxx
Airi 

Ps. Miksi Suomessa on yhä näin kamalan kylmä?
Pps. Suomi on silti ihan paras.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Monday Motivation #2


Hymyileminen on asia, joka antaa yllättävän paljon voimaa. Luin joskus jostain, että pahaan mieleen auttaa, kun laittaa kynän poikittain suuhun niin että on pakko hymyillä. Hymyileminen rentouttaa ja piristää siis ihan todistetustikin. Ja kun mä muutama viikko sitten satuin törmäämään tähän ylläolevaan lausahdukseen, päätin alkaa toteuttaa sitä ihan kirjaimellisesti.

Useimpina aamuina on helppo hymyillä. Tykkään siitä ajatuksesta, että edessä on koko pitkä päivä ja saan tehdä sitä mitä haluan. Aikaisiin aamutreeneihin herääminen ei ole aina yhtä hiphiphurraata, mutta toisaalta on mahtavaa päästä pelaamaan sulkista heti aamusta. Saan tehdä joka päivä sitä, mitä eniten rakastan, joten miksi en hymyilisi?

Mutta sitten on myös niitä toisenlaisia aamuja, niinkuin tänään.

Eilen pelasin kauden viimeisen liigamatsin. Hävittiin 3-10, mutta yksi niistä kolmesta voitosta oli minun kaksinpelini. Pelin jälkeen joukkuepalaverissa äänestettiin joukkueen paras pelaaja, joka saa nallen. Kukaan ei maininnut sanallakaan minun voittoani, valinta tehtiin niiden kahden muun matsinsa voittaneen väliltä. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella. En tiennyt miksi, mutta hymyilin kiltisti. Sen jälkeen oli aika lähteä kotiin, pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja sanoin "moimoi, toivottavasti nähdään vielä joku päivä". Sitten istuin yksin junassa kolme tuntia ja olo oli tyhjä js surullinen. Olin aivan loppu ja pääsin kotiin myöhään, jälleen kerran. Aamulla herätessäni ensimmäinen reaktio ei todellakaan ollut leveä hymy. Mutta hymyilin kuitenkin, vaikka se tuntui typerältä ja väkinäiseltä. Ihme kyllä, mä piristyin todella paljon ja päivä onkin ollut siitä lähtien oikein hyvä!

Aion ehdottomasti muistaa hymyillä joka aamu myös tästä eteenpäin. :)

xxx
Airi

lauantai 21. maaliskuuta 2015

(Liian pitkä) Polish Open -tarina

Moi!

Jälleen kerran on yksi kisa ja monta tuntia matkustelua takana. Kotiuduin viime yönä Puolasta todella myöhään ja olo on kyllä sen mukainen. Lento oli myöhässä, juna meni nenän edestä ja kotona olin kolmen aikaan yöllä. Otin Odensen asemalta taksin kotiin (huom. Äiti, otin taksin niinkuin käskit!:)) ja taisin ehtiä nukahtaa jopa siinä alle 10 minuutin taksimatkalla. Taksikuski huomauttikin, että vaikutin väsyneeltä ja vastasin iloisesti että "ei kiitos". Väsymys siis painaa nyt pahasti, mutta pelaamisen kannalta reissusta jäi ihan positiivinen fiilis.

Lähdin matkaan tiistaiaamuna, lensin Frankfurtin kautta Rzeszowiin (pikkuinen lentokenttä jossain päin Puolaa) ja sieltä matkattiin vielä reilu pari tuntia bussilla hyvinhyvin mutkaisia teitä pitkin Arlamowiin. Arlamow on muuten todella mielenkiintoinen paikka! Se on täysin keskellä ei mitään oleva vastavalmistunut yyber hieno kylpylähotelliurheilukeskus. Puitteet ovat aivan huikeat, mutta ihmettelen vain suuresti, että minkä takia se on rakennettu täysin syrjään ja kauas kaikesta. Ja että minkä ihmeen takia kisa oli haluttu järjestää tuollaisessa paikassa, jonne matkustaminen on melko tuskainen prosessi!


Perillä Arlamowissa selvisi, että meidän varaama hotelli ei ollutkaan ihan sitä, mitä oltiin odotettu. Meidät ajettiin itse päärakennukselta minibussilla kuoppaista tietä pitkin noin 20 minuutin matka jonnekin vielä pahemmin keskelle ei mitään. Siellä ei todellakaan ollut ravintoloita tai ruokakauppoja missään, vain pari mökkiä, joissa sai yöpyä. Lähimpään rakennukseen oli matkaa varmaankin 10km ja missään ei näkynyt valon valoa, vain pelkkää sysimustaa pimeyttä. Kaiken kruunasi viereisellä pellolla hengannut villisikalauma, joka kuulemma oli "very much dangerous when angry, running fast!". Ilmaistiinkin hyvin nopeasti suostuvamme pieneen lisämaksuun ja uuteen huoneeseen itse hotellikeskuksesta.

Kun oltiin päästy karkuun villisikoja, päästiin vihdoin lepäämään ja rentoutumaan. Omalta osaltani myös keskiviikko oli melko rento, kävin tosin aamulla ja illalla hieman pelailemassa pikkupelejä ja totuttelemassa halliin. Pelaamaan pääsin vihdoin torstai-iltana ja vastaan tuli melko tuttu Belgian tyttö, joka on ollut täällä Odensessakin treenaamassa. Olin yllättävän hermona, halusin kovasti onnistua ja odottelin levottomana matsia koko päivän. Peli oli aikataulutettu tv-kentälle kello 16.10, mutta jouduinkin odottelemaan vielä reilun tunnin kauemmin, kun edelliset matsit yksi toisensa jälkeen venyivät kolmieräisiksi. Peli hoitui kuitenkin ihan kivasti ja rutiinilla, vaikka jälkikäteen Youtubesta peliä katsellessani huomaan kyllä itse hyvin sen pienen jännityksen ja sähläyksen. Ekan erän alkupuolella meinaan jopa kompastua syötössä omiin jalkoihini... :D

Pelin jälkeen tsekkasin aikataulun ja huomasin, että toinen peli onkin jo järjestyksessä neljäs seuraavaksi kentälle kuulutettavista matseista. Hallissa kun oli viisi kenttää, niin eipä siinä siis kovin pitkää taukoa tullut. Heitin kaverille väsyneen "heheh ei tarvi ainakaan lämmitellä"-puujalkavitsin ja sitten taas mentiin.


Toisessa pelissä pelasin kisan kakkossijoitettua ja hallitsevaa EM-hopeamitalistia, Tanskan Anna Thea Madsenia vastaan. Huomasin hyvin pian, miksi tytöllä on niin kovat meriitit, olin nimittäin täysin pulassa hämättyjen lyöntien kanssa enkä päässyt peliin mukaan ollenkaan. Olin pahimmillaan tappiolla vissiin 4-14 ja hävisin erän 15-21. Päätin kuitenkin taistella ja toisessa erässä homma alkoikin sujua. Hirveää tsemppiä ja monta syvää askelkyykkyä se vaati, mutta voitin toisen erän 21-14! Kolmas eräkin alkoi hyvin ja 11 pisteen tauolla olin vielä täysin mukana, häviöllä vain 10-11. Sen jälkeen kuitenkin sössin lyöntejä ulos ja verkkoon aivan liikaa ja hävisin lopulta 13-21.

Fiilis pelin jälkeen oli turhautunut. Miksi taas piti hävitä noin? Jälleen kerran mulla oli ne avaimet siihen kovaan päänahkaan, mutta taaskaan en onnistunut. Miksi tämä tuntuu toistuvan nyt kerta toisensa jälkeen? Miksi en vaan pääse yli siitä muurista, jossa lukee "ensimmäinen voitto ns. kovasta pelaajasta"?

MUTTA. Mä pelasin hyvin, taistelin ja annoin kaikkeni. Jälleen kerran huomaan olevani lähellä, pärjään noinkin koville pelaajille. Ei siihen voi olla itkuparkupettynyt.


En tiedä, miten innostuin kirjoittamaan näin paljon liikaa tekstiä, kun pää lyö aivan tyhjää viime öisen matkustamisen jäljiltä. Nyt maistuisi pitkät unet ja lepo. Mutta arvatkaa mitä?!!?! Huomenna saan taas viettää kuusi pitkää ja yksinäistä tuntia junassa, sillä vuorossa on liigapeli! Suoraan sanottuna pelkkä ajatuskin ahdistaa, mutta tiedän selviäväni. Sitä paitsi huominen matsi on kauden viimeinen, sen jälkeen liigapelit ovat niin sanotusti DONE. Kyllä tuon reissun jaksaa, jos ei muuta niin vaikka hampaat irvessä. Yritän kuitenkin hymyillä, koska se on kivempaa. :)

xxx
Airi

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Terveyttä sateenkaaridieetillä ja lisäravinteilla

Ihanan rennon viikonlopun ja äsken syödyn hyvän päivällisen kunniaksi päätin pohdiskella pitkästä aikaa ravintojuttuja. Olen jo pidemmän aikaa napsinut kuvia ruuistani ajatuksella "sitten kun mä kirjoitan sen ravintopostauksen niin on näitä kuvia", mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Tänään kuitenkin havahduin yhteen tosiasiaan, joka innoitti minut vihdoin kirjoittamaan.


 
Tajusin nimittäin tänään, että nyt taitaa olla kevät. Pohdin asiaa pienen hetken ja pääsin siihen lopputulokseen, että koska on kevät, ei ole enää talvi. Minun syksyihini ja talviini on perinteisesti kuulunut vähintäänkin yksi flunssa tai ainakin joku pieni loukkaantuminen. Talvi on nyt siis kuitenkin ohi, ja ensimmäistä kertaa vuosiin en ole ollut syksyn enkä talven aikana kipeänä tai loukkaantuneena päivääkään. (Asioita joita ei sanota ääneen, koska karma on paha, mutta koska tämän jo julistin, niin koputelkaamme yhdessä kaikkia puita!) Yhden ainoan kerran jätin palauttavan lenkin välistä, koska aamulla oli kurkku kipeänä, mutta muuten olen saanut elää ja treenata täysillä joka treenin. Aika huippua!

Tämän pitkän ehjän jakson taustalla on tietysti monta tekijää. Ennen kaikkea olen ollut varmaankin todella onnekas. Itseään on kuitenkin hyvä muistaa säännöllisesti kehua, joten todettakoon myös: "Hyvä Airi, olet selvästi tehnyt jotain tänä vuonna oikein!" Ainakin jossain määrin kohdillaan on tainnut olla lepo ja kehonhuolto. Sekä tietenkin se ravinto.


 
Uskon vahvasti terveellisen ruokavalion vaikutukseen. Uskon suureen määrään puhdasta ruokaan ja värejä. Kämppikseni kanssa me usein naureskellaankin, että meillä on selvästi menossa sateenkaaridieetti, kun lautaselta löytyy niin montaa eri väriä. Uskon myös runsaaseen veden juontiin, reiluun määrään hiilihydraatteja, riittävään määrään hyviä rasvoja ja laadukkaisiin proteiinin lähteisiin. Uskon säännölliseen ateriarytmiin, ruuan valmistamiseen itse alusta loppuun ja herkutteluun silloin tällöin.

Lisäksi uskon yhteen asiaan, johon kaikki eivät usko: lisäravinteisiin. Tänä vuonna käytössäni on ollut ensimmäistä kertaa todella laadukkaat vitamiinit ja muut lisäravinteet. Tästä iso kiitos kuuluu Terranovalle ja Solgarille, jotka ovat minua tuotteillaan tukeneet. Niin mainokselta kuin tämä nyt kuulostaakin, olen kuitenkin aivan varma, että hyvillä ravintolisillä on ollut osuutensa terveenä pysymiseeni. Elimistö tarvitsee niin monia eri vitamiineja ja kivennäisaineita, että kaikkia on hyvin vaikeaa saada ruuasta.


Nyt kun ruokajuttuihin pääsin taas käsiksi, niin ajattelinpa jakaa teille lähiaikoina pitkästä aikaa myös yhden reseptin. Joten ei muuta kuin stay tuned! :)

xxx
Airi

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Portugalissa parasta oli palmut

Moi!

Portugalin reissu on tehty ja nyt on kai pienen yhteenvedon aika. Mielelläni skippaisin sen kisaosuuden ja kertoisin vain ihanasta auringon lämmöstä ja kauniista maisemista. Niiden perässä en kuitenkaan matkaan lähtenyt, joten aloitetaan nyt sitten aiheesta sulkapallo.


Minulle osui heti ensimmäiselle kierrokselle vastaan kisassa seitsemänneksi sijoitettu Unkarin tyttö. Tuttu tyttö monista kisoista ja tiesin kyllä, mitä odottaa. Fiilis ennen peliä oli yllättävänkin hyvä ja rento. Olin valmis taistelemaan ihan tosissani ja odotin kovaa matsia. Noh, kova matsihan siitä tulikin, muttei mitenkään kovin hyvällä tavalla. Hävisin 59 minuutin rypemisen jälkeen 20-22, 21-17 ja 21-23.

Tein ihan älyttömän määrän helppoja virheitä! Täysin peruslyönnit jäi verkkoon tai meni muutaman sentin leveäksi. Turhautuminen alkoi olla toisen erän 13-16 tappioasemassa suurta, mutta valmentaja käski ajattelemaan aivojen positiivisella puolella. Siitä olen ehkä hieman ylpeä, että se parempi puoli löytyi sieltä kerta toisensa jälkeen, vaikka koko matsi oli yhtä tuskaa. Kolmannen erän lopussakin nousin 15-19 tilanteesta mukaan ja sain vielä ottelupallonkin - joka tietenkin meni pari senttiä leveäksi.

Pelin jälkeen arvatenkin turhautti ja suututti. Miksi taas näin? Miksei voinut taaskaan edes sitä pientä tuuria käydä, että peli olisi kääntynyt mulle? Miksi tuomari korjasi seitsemän linjatuomiota mua vastaan ja valitti joka mulle asiasta?

Miksen mä onnistu!

Vaikka oma peli ei kulkenut, yritin parhaani mukaan löytää reissusta jotain muuta positiivista. Portugali on kaunis maa ja aurinkoakin riitti. Sitä paitsi sain viettää aikaa muiden suomalaisten kanssa, iloita muiden onnistumisista ja jopa yrittää toimia valmentajana (olin muuten hyvä, eiks joo Riikka?:)). Myös 10km lenkki niissä kauniissa maisemissa ja hyvässä seurassa piristi kummasti!


Rehellisesti sanottuna kaipaisin nyt pientä taukoa kaikesta. Huhtikuussa ainakin yhden viikon kohdalla kalenterissa lukee LEPO ja TAUKO ja KOTI, mutta siihen tuntuu olevan vielä pieni ikuisuus. Siihen ikuisuuteen mahtuu treenireissu Hillerödiin, pari liigamatsia, Puolan kisa ja sitten vielä Finnish Open. Mutta kyllä kaikesta selviää. :)

Vaikka pelaaminen ja vähän kaikki muukin siis tökkii yhä edelleen, täytyy yrittää iloita kaikista pikkuasioista. Esimerkiksi palmuista on ihan okei olla innoissaan, eikö vain? :)





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ruokailut ja muut rituaalit reissun päällä

Heippahei täältä Frankfurtin lentokentältä!

Tänään on taas matkustuspäivä, ja jälleen kerran pitkä sellainen. Suuntana on Portugali ja
Portuguese International -kisa. Tälläkin kertaa jouduin tyytymään huonoihin lentoihin, sillä rajallisen budjettini takia valitsen yleensä mieluummin vähän pidemmät vaihdot kuin yli 100e kalliimman hinnan. Niimpä vietänkin tänään aikaa täällä Frankfurtissa 4,5 tuntia. Sama on edessä myös paluumatkalla sunnuntaina, mutta onneksi tällainen matkustelu alkaa olla jo tuttua puuhaa.

Käytän suhteellisen paljon aikaa lentojen ja hotellien varaamiseen, hintojen vertailuun ja parhaiden vaihtoehtojen etsimiseen. Jos olisin menossa lomamatkalle Portugaliin, en välittäisi tippaakaan, mihin aikaan olen perillä ja kuinka freshi olo minulla matkan jälkeen on. Kuitenkin kyseessä on kisa, minkä vuoksi on mietittävä vähän enemmän tekemisiään. En esimerkiksi tällä kertaa löytänyt järkevän hintaista ja järkevään aikaan perillä olevaa lentoa huomiselle, joten siksi lennänkin jo tänään vaikka pelaan vasta perjantaina.

Näitä reissuja minulle on tässä vuosien saatossa kertynyt jo "muutama". Sen verran monta kertaa on tullut hengailtua pitkiä päiviä reissun päällä milloin missäkin päin maailmaa, että olen oppinut tietyt rituaalit. Osaan jo melko hyvin hahmottaa, mikä sopii minulle ja kropalleni, ja mistä asioista on ehdottomasti pidettävä huolta. Tiedän, miten helposti maha tulee kipeäksi ja jalat painaviksi, miten tylsää voi olla ja miten helposti nestehukka iskee. Niimpä yritänkin nykyään pitää tietyistä kuvioista parhaani mukaan kiinni.

Ruoka
Usein minulla menee reissaamiseen koko päivä, eikä tämäkään päivä ole mikään poikkeus. Tänään olin tosin sen verran onnekas, että ehdin käydä normaaliin tapaan aamutreeneissä ennen junalle kiiruhtamista. Juna kuitenkin lähti klo 11.07 ja perillä hotellilla Portugalissa olen todennäköisesti joskus puolenyön jälkeen. Päivä on siis pitkä ja syömisestä on pidettävä huolta, jos haluaa olla huomenna edes jollain asteella hyvässä hapessa.

Pakkaan aina jotain evästä mukaan, sillä tiedän lentokenttien rajallisen ja ylihinnoitellun tarjonnan. On tärkeää syödä säännöllisesti 3-4 tunnin välein ja ilman eväitä tämä on hyvin haastavaa. Tällä kertaa mukana oli
  • Lounaaksi kanaa, riisiä, pakastevihanneksia ja loraus oliiviöljyä. Kanaa ja muuta lihaahan ei ole hyvä pitää lämpimässä laukussa tunti tolkulla. Siksipä pakkaankin rasiaan jäisiä pakastevihanneksia, jotka hiljalleen sulavat ja pitävät ruuan viileänä syömiseen saakka. Ei ehkä maailman gourmein vaihtoehto, mutta peittoaa 100-0 lentokentän ylihinnoitellut ja huomattavasti epäterveellisemmät ateriat.
  • Vettä! On todella tärkeää juoda PALJON, sillä lentäminen aiheuttaa helposti nestehukkaa. Jos unohdan juoda riittävästi, on olo seuraavana päivänä täysin töttöröö eli ei hyvä. Täyttä vesipulloahan ei turvatarkastuksen läpi saa viedä, mutta kukaan ei kiellä ottamasta tyhjää ja täyttämästä sitä vessan hanasta.
  • Hedelmiä
  • Pähkinöitä
  • "Pahan päivän varalle"-hyllystäni nappasin mukaan myös proteiinipatukan kaiken (lue: tylsyyden ja mielitekojen) varalle.
  •  Päivälliseksi ostin sitten täältä lentokentältä salaattia ja herkkuleipää.

Jotain tekemistä
Tämä on aivan super tärkeää! Pitkä päivä yksin on melko ankea kokemus, jos ei ole mitään muuta tekemistä kuin tehdä teen juomisen ennätys Lufthansan ilmaisella teepisteellä tai pelata pasianssia puhelimella (kyllä, molempia on kokeiltu). Mukana on oltava ehdottomasti musiikkia, kirja, tietokone, ristikoita tai muuta vastaavaa. Lisäksi pyrin kävelemään aina välillä hieman, etten jymähdä istumaan koko päiväksi paikoilleni.



Mukavat vaatteet
Lentäessä ja koko päivän istuessa jalat usein turpoavat. Olenkin todella iloinen saamistani ZeroPointin komressiosäärystimistä! Ne on ehdottomasti oltava jalassa matkustellessani vähänkin pidempiä matkoja.
Toinen ehdoton juttu on löysät housut tai legginsit. Pelkkä ajatuskin tiukoissa farkuissa hengailusta tunti tolkulla pistää ahdistamaan!

Nämä! <3
Stressittömyys
Kaikkea ei saa kuitenkaan liikaa suunnitella, koska siitä seuraa vain stressiä. Välillä lennot ovat myöhässä, ei jaksa suunnitella syömisiään ja tulee syötyä huonosti, maha on kaikesta huolimatta kipeä, yksinäisyys masentaa tai jalat ovat väsyneet ja hitaat. Aina ei kaikki mene nappiin, vaikka tämä matkustus pitäisikin olla tuttua puuhaa. Sitten pitää vain hymyillä :)

Ps. bloggaaminen on ihanan aikaa tappavaa puuhaa, kohta on jo boarding! Jihuu!
Pps. Portugalin kisan suomalaistuloksia voi seurata TÄÄLTÄ

xxx
Airi

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Pelaamisen ilosta

Moi!

Viimeiset viikot ovat olleet yhtä isoa tökkimistä. Enkä puhu nyt Facebookista. Elämä on tökkinyt vähän jokaisella osa-alueella, niin sulkapallon, ihmissuhteiden kuin aivan tavallisten arkisten asioidenkin puolella. Pelaamisen ilo on ollut jossain hyvin kaukana ja paha mieli aivan liian lähellä.


Tänään kuitenkin voitin Odense Classic -kisan ja nyt on taas vähän helpompi hymyillä. Ihmissuhdekriisejä tai arkielämän pikkuisia vastoinkäymisiä tämä ei tietenkään ratkaise, mutta ainakin peli-ilo oli taas paikallaan. Kisa oli vastaavanlainen kuin Suomen eliittikisat, täysin maailmanlistapisteiden ulkopuolella ja panoksena lähinnä hyvä mieli ja oma ylpeys. Pelasin ensimmäiset kierrokset tanskalaisia tyttöjä vastaan ja semifinaalissa ja finaalissa vastaan tuli sitten Anna ja Laura, tuttuakin tutummat treenikaverit. Tällä kertaa minä olin paras, jipii! :)

Vaikka kyse oli vain pienestä "hyvän mielen kisasta", antoi se minulle paljon. Sain pelata vain pelaamisen ilosta, ilman mitään stressiä rankingpisteistä tai muusta. Juuri tätä kaipasinkin tähän väliin, se peli-ilo kun ei tosiaan ole ollut itsestäänselvyys viime viikkoina, itseluottamuksesta nyt puhumattakaan...

Tähän viikkoon mahtui useampikin ilon täyttämä sulkapallohetki. Tiistaina matkasin Aalborgiin liigapeliin ja pelasin hyvin. Istuin sinä päivänä yhteensä kahdeksan tuntia junassa, yksin tietenkin. Onneksi reissu ei ollut ollenkaan turha, vaan sain kiinni kadoksissa olleesta hyvästä fiiliksestä. Kahdessa edellisessä joukkuematsissa kun olen halunnut lähinnä paeta kentältä, mutta tällä kertaa fiilis oli onneksi täysin toinen ja pitkästä aikaa nautin pelaamisesta. Joukkueena hävittiin 4-9, mutta itse voitin sekä nelinpelini että kaksinpelini, mistä olin todella iloinen ja helpottunut.

Pelaamisesta nauttiminen ei valitettavasti ole aina itsestäänselvyys, sen olen vuosien saatossa huomannut. Välillä on päiviä ja viikkoja, jolloin ei nappaa ja ei suju. Se kai kuuluu asiaan, joten siitä ei saa stressata. Tökkiköön vaan aina välillä, sitäkin paremmalta se sitten tällaisina ilonpilkahduksien hetkinä tuntuu. :)
 xxx
Airi