The fear of losing it all - aka "nollauksen ABC"

Minulle on aina ollut vaikeaa uskaltaa levätä, nollata ja ikäänkuin menettää ote pelaamiseen ja siihen täydelliseen urheilijan arkeen. Pidän siitä tunteesta, kun kaikki on hallussa ja olen iskussa. On turvallinen tunne, kun voi joka hetki muistaa elävästi, miltä lyönti tuntuu ja millainen ääni kuuluu pallon lähtiessä lavasta täydellisesti. Suljen vain silmäni ja näen heti itseni pelaamassa, tunnen miten jalat tekevät töitä ja miten kyynärpää liikkuu lyönnin aikana. Kroppa on hallussa ja kondiksessa, ja minä olen turvassa.

Lähes kolmen viikon lepäilyn aikana halusinkin tarkoituksella menettää otteen. Aina puhutaan siitä "epämukavuusalueelle menemisestä" (ohje, jota vihaan koska siitä seuraa aina juurikin sitä epämukavuutta!), ja minulle lomailu oli juuri sitä. Tunsin toisinaan olevani aivan hukassa, tuntuma pelaamiseen ja omaan kroppaan oli täysin kadoksissa, uni- ja ruokarytmit oli ihan mitä sattuu, kaikki aika kului johonkin aivan muuhun kuin urheiluun keskittymiseen ja koko sulkapalloilu tuntuin olevan vain jokin kaukainen häivähdys. Näiden tunteiden hyväksyminen ei ollut helppoa, ei todellakaan. Välillä ahdisti suuresti, mutta sitten lopetin miettimisen ja kysyin itseltäni taas, että "jos saan valita ihan mitä vain, mitä haluan seuraavaksi tehdä?".

Lomailuni aikana ehdin ainakin:

- Viettää paljon paljon paljon aikaa kavereiden ja perheen kanssa
- Viettää synttäreitä lettukestien merkeissä
- Saunoa monen monta kertaa
- Tehdä sellaisia kivoja fysiikkatreenejä, joita kisakaudella ei ohjelmaan kuulu ja mahdu
- Valvoa myöhään ja nukkua puoleen päivään
- Herkutella monesti ja aina liikaa kerrallaan
- Käydä pitkillä juoksu- ja pyörälenkeillä
- Katsella typeriä ja turhia tv-ohjelmia
- Käydä Kouvolassa moikkaamassa maailman parasta Mummia
- Shoppailla
- Siivota vaatekaapin perusteellisesti
- Olla tekemättä mitään

Ihania lettuja ja vielä ihanempia ihmisiä :)

Yhtenä päivänä oli vain minä, pyörä, musiikkia ja loputtomasti aikaa pyöräillä keskelle ei mitään :)

Äitin vaatekaapista löytyi mulle retro mekko suoraan 70-luvulta! (ja mun kaapista ei näköjään löytynyt saman parin sukkia)

Yhtenä päivänä pussailin  Madden kanssa <3

Tyttöjen hemmotteluilta :)

...tietysti hyvää ruokaa unohtamatta!

Sain synttärilajaksi hienon paidan! Tekstin takaa löytyy melkoinen tarina, johon liittyy mm. tinder, junamatka sekä turha ja täysin menetetty Toivo. Mutta siitä ei sen enempää...

Vaatekaappia siivoillessani herkistelin pikku-Airin vanhoille, silloin joskus niiiiin tärkeille paidoille :'')

Elin monta ihanaa hetkeä - nauroin, nautin, olin onnellinen. Aina välillä takaraivossa koputteli huoli, että vatsalihakset alkaa piiloutua, kunto on hukassa, tuntuma peliin täysin menetetty ja löhöily maistuu liiankin hyvin. Mites sitten käy, kun on taas palattava kovaan huippu-urheiluarkeen?

Noh, kannatti uskaltaa menettää ote ja nollata, koska hyvinhän siinä vain kävi. Ensimmäiset pari treeniä tauon jälkeen olin tottakai vähän pallo hukassa (olipas osuva sanonta ehehe), mutta into korvasi osaamisen aivan täysin. Motivaatio on nyt mieletön ja rakkaus pelaamiseen taas rajaton.

Takana on nyt hyvä 10 päivän treeniputki, vappuna voin siis hieman chillailla ja lauantaina odottaa paluu Tanskaan. Olympiakarsintavuosikin starttaa virallisesti huomenna, ja nyt olen siihen valmis! Kuukausi sitten en ollut asiasta niinkään varma, mutta:

Nollaus onnistui täydellisesti. :)

Shortly in English:

I've always struggled with chilling out and letting go. I love hard work and the feeling of being fit so for me it's difficult to lose the grip and let go of the "perfect routines of an athlete". However, sometimes resting and taking a break is what your body and head need the most. That's why it's important to go out of the comfort zone every now and then, enjoy life, have fun and think about something totally else than badminton.

Since I really felt like having a break and I also had a little injury in my back, I decided to take a little badminton free holiday for a couple of weeks and purposely lose the grip. During the break I had a lot of fun with my friends and family. For once I had a chance to stay up late, sleep in, eat junk food, do circuit trainings and running and all those different kind of trainings that I usually can't do, spend hours and hours with my loved ones, watch stupid tv-shows all day long and just chill out without doing anything special.

Even though I really enjoyed my holidays, I still had that little voice in the back of my mind telling me that my abs are disappearing, I'm not fit and strong anymore and I've totally lost my badminton skills. But of course worrying about those things was just waste of time. I've been now training hard and well for the last 10 days after my holiday and I feel amazing! The first couple of days were tough of course, but that physical pain didn't even matter as my motivation is really high and my love for badminton is just endless. :)

So I'm very happy that I dared to rest. With this new boost of energy I feel super ready for the Olympic qualification year which is starting tomorrow! :)

xxx
Airi

Höpöttelyvideo

Moi!

Takana on nyt kesätyökisa, pari lomaviikkoa ja yksi pikkuinen ongelma, jonka takia hengailen edelleen kotona Suomessa. Päätin jutella kuulumisia vaihteeksi videolle, pitkästä aikaa! Yhden otoksen taktiikalla mentiin taas tottakai, kuten pienestä loppukevennyksestä saattaa huomata...

Mutta tässäpä tämä:

ps. muista vaihtaa laatua paremmaksi sieltä alakulmasta, niin on ehkä kivempi katsella :)

Lomailu on siis nyt lopullisesti ohi ja kova treeniarki jatkuu! Blogiakin alan taas päivitellä normaalisti, pari postausideaakin on jo mielessä. Mutta tärkeintä on se, että pää on nyt nollattu (ilman pisaraakaan alkoholia, olen ylpeä!), kavereita nähty tositosi paljon, vietetty synttäreitä, juostu ympäriinsä kiireeseen asti, treenattu kivoja ja normaaliohjelmasta poikkeavia fysiikkatreenejä ja niin - mulla on ollut super kivaa! Motivaatio treenaamiseen on taas ihan älytön ja sulkapallo on jotain elämää suurempaa kivaa. :)

xxx
Airi

Project Summer Job - Projekti #urheilijankesäduuni

(Suomeksi alempana...)

Hej!

I have accidentally put myself into a little bit tricky situation and I need help! In January my friend sent me a link to a very interesting summer job advertisement and told me that "Airi, you are gonna apply for this job, no objections!". Well, I had to admit that the job sounds almost too good to be true:

Train hard like a professional athlete. And write a blog about it.

Seriously? Could I get paid for that?

And so I applied.

And then I found out that I wasn't the only one who did, more than 200 other young athletes also wanted the job. Well, not a big surprise though...

But then I found out that they had chosen me to the top 20. And I was like wow.

And then I finally found out that I was in the top 10. And I was like WOW!!!!!!!!!!

And then they told me that me and the other 9 each have to make a short video, publish it on Facebook and the one who gets the most likes during the next twelve days will get the job. And I was like oh wow...

And now I'm once again pushed totally out of my comfort zone. Even just making the video was surprisingly hard and time consuming. Not only because I started giggling and messing around as soon as I just saw the camera, but also because of all the planning, editing and all that. Thank god, I got help from my dad and a friend. Otherwise there would probably be a very bad quality video of me saying something like "hihihi I'm Airi and badminton is fun!".

Now that the video is ready and out, the next problem is to get people to like it. I'm totally out of comfort zone with this part as well but at least I can tell you why I want - and need -  the job so bad. Well, here it comes:

• I love writing and training hard
• I would love to give people a close glance at how cool badminton actually is
• I would like to share my journey through the Olympics qualification year
• I would love to inspire people to exercise more and to live a healthy life
• I would like to show people openly the ups and downs of my life as a top athlete
• I would enjoy being able to live over the summer with less stress over the money
• I believe that you would have fun and enjoy the summer with me :)

SO, PLEASE GO TO FACEBOOK (CLICK CLICK!) AND LIKE MY VIDEO !

It helps me to make my summer perfect :)

Moi!

Olenpa taas pistänyt itseni niin sanotusti pinteeseen, ja tarvitsen apua! Tammikuussa sain kaveriltani linkin mielenkiintoiseen kesätyöhön sekä käskyn, että "Airi sä muuten haet tätä duunia, ei vastalauseita!". Olihan se myönnettävä, että tämä Urheilijan Kesäduuni kuulostaa melkeinpä liiankin hyvältä:

Oman urheilulajin ammattimainen harjoittaminen. Ja siitä raportoiminen sosiaalisessa mediassa sekä blogin kirjoittaminen.

Oikeastiko? Voisiko siitä saada palkkaa?

Ja sitten hain työtä.

Ja sitten sain tietää, etten ollut ainoa - yli 200 muutakin nuorta urheilijaa halusi duunin. Noh, eipä kai se yllätys ollut...

Mutta sitten kuulin, että minut oli valittu top 20 joukkoon. Ja ajattelin, että oho.

Ja sitten lopulta kuulin, että minut oli valittu top 10 joukkoon. Ja ajattelin, että OHO!!!!!!!!!

Ja sitten minulle kerrottiin, että minun ja niiden yhdeksän muun täytyy jokaisen tehdä lyhyt video, julkaista se Facebookissa ja eniten tykkäyksiä videolleen seuraavan 12 päivän aikana saanut saa työpaikan. Ja ajattelin, että oho...

Jälleen kerran olen siis päätynyt täydellisesti epämukavuusalueelleni. Pelkästään videon tekeminen oli yllättävän monimutkainen ja aikaa vievä prosessi. Ei ainoastaan siksi, että aloin kikattelemaan ja hölmöilemään heti kameran nähdessäni, mutta myös kaiken suunnittelun, editoinnin ja muun sellaisen takia. Kaikeksi onneksi sain apua isältäni sekä eräältä tuttavalta. Muuten julkaisuun olisi varmaankin päätynyt huonolaatuinen video, jossa kerron että "hihihi olen Airi ja sulkis on kivaa!".

Nyt kun video on valmis ja julkaistu, on seuraavana ongelmana tykkäysten saaminen. Olen täysin epämukavuusalueellani tämänkin osuuden kanssa, mutta ainakin osaan kertoa miksi haluan - ja tarvitsen - tätä työtä niin kovasti. Joten tässäpä muutama syy:

• Rakastan kirjoittamista ja kovaa treenaamista
• Haluaisin todella kovasti näyttää ihmisille, miten siistiä sulkapallo onkaan
• Haluaisin jakaa olympiakarsintavuoden kokemukseni kanssanne
• Olisi kivaa inspiroida ihmisiä liikkumaan ja elämään terveellisemmin
• Haluaisin näyttää avoimesti huippu-urheilijan elämän ylä- ja alamäet
• Olisi mahtavaa, jos taloudellisista asioista ei tarvitsisi kesän aikana stressata
• Uskon, että nauttisit elämäni ja seikkailujeni seuraamisesta :)

JOTEN, OLISITKO YSTÄVÄLLINEN JA KÄVISIT FACEBOOKISSA (KLIK KLIK!) TYKKÄÄMÄSSÄ VIDEOSTANI 

Se auttaisi tekemään kesästäni täydellisen :)

xxx
Airi

Airi kokkaa osa 12: terveellinen banaanikakku!

Elämässä on sellaisia mielipidekysymyksiä, jotka jakavat meitä ihmisiä kahteen leiriin. Yksi sellainen on banaanit. Ovatko ne parempia ylikypsinä ja mustapilkullisina vaiko juuri ja juuri kypsyneinä ja vielä hieman vihertävinä? Itse kallistun ehdottomasti jäkimmäisen vaihtoehdon puoleen, ylikypsät banskut eivät oikein maistu. Joskus kuitenkin käy niin ikävästi, että banskut pääsevät kypsymään liikaa ennen kuin niitä ehtii syömään. Onneksi ne ovat sellaisina supermakeita ja täydellisiä leipomusten makeuttamiseen. Silloin on siis ryhdyttävä leipomaan.

 
Viime viikolla kävi taas niin, että meidän hedelmäkorissa oli muutama uhkaavaa vauhtia tummuva banaani. Olen pari kertaa kokeillut tehdä terveellistä banaanileipää, tai ehkä enemmänkin banaanikakkua, ja sitä päätin pyöräyttää myös tällä kertaa. Resepti on yksinkertainen ja myös terveellinen, en käyttänyt ollenkaan lisättyä sokeria, voita tai vehjäjauhoja. Tästä banskukakusta tuli tähänastisista tekemistäni parhain, ihanan mehevä ja kostea - ja äitikin kehui kovasti!

Otan joka kerta näihin resepteihin kuvan käyttämistäni aineksista ja joka kerta unohdan kuvasta jotakin. Se on kai ihan ymmärrettävää. Mutta jos tekee banaanikakkua ja unohtaa kuvasta banaanit, niin onko se enää okei?? Anyway, tässä on banskukakun ainekset:

3 melko pientä ruskeapilkullista banaania

2 kananmunaa

1,5dl kaurahiutaleita

4rkl kookoshiutaleita

0,5dl (soija)maitoa

2tl kanelia

0,5tl kardemummaa

0,5tl neilikkaa

0,5tl inkivääriä

1,5tl leivinjauhetta

reilu kourallinen erilaisia pähkinöitä rouhittuina

1. Muussaa banaanit huolellisesti haarukalla kulhossa. Sekoita joukkoon munat ja maito.

2. Sekoita toisessa astiassa keskenään kuivat aineet (kaurahiutaleet, kookoshiutaleet, mausteet ja leivinjauhe)

3. Yhdistä kuivat aineet ja bansku-maito-muna-seokseen. Lisää myös pienemmiksi rouhitut pähkinät.

4. Kaada seos leipävuokaan (silikoninen on super, metalliseen tarvitsee leivinpaperin pohjalle) ja paista uunissa 175 asteessa noin 30-35min.

5. Anna jäähtyä ja vetäytyä hetki ja NAMNAM! :)

Banaanikakku on tosi hyvää myös yön yli jääkaapissa muhittuaan. Ainoa ongelma on se, että se on kivempaa syödä heti... Ehkäpä alan ostamaan "vahingossa" liikaa banaaneja, jotta ne sitten tummuvat ja on pakko leipoa jatkossakin hehe :D

xxx
Airi

Ajatuksia mun melkein 22-vuotiaan pään sisältä

Pettymys. Harmitus. Ärsytys.
Niitä oli mun Finnish Open tällä kertaa. En edes muista, milloin olen viimeksi jännittänyt ja panikoinut kentällä yhtä paljon...
"Just go out and run, just kill your body physically if it makes you feel better", niin sanoi valmentaja pelin jälkeen. Mutaisella metsäpolulla vesisateessa juokseminen oli yllättävän vapauttava kokemus, oli aikaa olla yksin ja ajatella kaikki asiat läpi. Sitten mä tulin hymyillen kotiin ja kaikki oli paljon selkeämpää ja paljon paremmin.

Heinäkuun lopusta tähän päivään saakka olen painanut menemään sata lasissa (no okei, jouluna oli kaksi päivää lomaa), joten ymmärrettävästi alkaa olla tauon paikka. Pelaaminen on edelleen super kivaa ja treenikin maistuu, muttei ihan joka päivä. Tiedän tarvitsevani nollausta, kun toisinaan alkaa tuntua, että en jaksa enää.
En jaksa enää treenata niin kovaa ja olla koko ajan väsynyt treeneistä.
En jaksa enää syödä kiltisti kolmen tunnin välein kanaa, riisiä ja parsakaalia.
En jaksa enää matkustaa pitkiä päiviä ja istua yliväsyneenä junassa keskellä yötä.
En jaksa enää elää ja hengittää sulkapalloa heti ekaksi aamulla ja vikaksi illalla. Ja kaikki ne tunnit siinä välissä.

Tiesinkin jo ajat sitten, että tämän kisan jälkeen on aika ottaa taukoa. Tiesin myös, että se on täysin ansaittu tauko. Mutta entäs sitten kun pelasinkin noin huonosti, onko se silti ansaittu? Tätä kysymystä pohdin kyyneleet silmissä perjantaina matsini jälkeen, mutta onneksi valmentaja tajusi vastata ennen kuin ehdin edes kysyä. Ja joo, kyllähän se edelleenkin on ansaittu ja tiedän sen kuulemma itsekin.

Nyt saan siis hetken vain olla ja mennä miten haluan. Lento takaisin Tanskaankin on vielä ostamatta, joten senkään puolesta ei ole hätä. Kylkikin venähti kisassa sopivasti, eli pariin päivään en välttämättä pelaamaan ja treenaamaan edes pystyisi. On siis todellakin aikaa nollata kunnolla.

Mutta entä miten nollataan? Mä osaan vain sen elämän, jossa mennään unille kello 22, herätään kello 6.32 ja siinä välissä tehdään kurinalaisesti hommia. Tällaisesta lähtökohdasta jo se, että luistaa unirytmistä, terveellisestä ruokavaliosta ja treeniohjelmasta tuntuu isolta hölläykseltä. En todellakaan kaipaa alkoholia tai roskaruokamättöä, tunnen olevani rappiolla ja vapaa kuin taivaan lintu vain valvomalla vähän liikaa. Ja jos baariin päädyn niin sehän se älytön repäisy olisikin! Kyllä, näin paha tyttö olen.

Seuraavat pari viikkoa tulee siis olemaan ihanaa aikaa. Teen sitä mikä kivalta tuntuu, elämä saa olla nautintoa ja juhlaa. Ja juhlan aihetta onkin itse asiassa jo hyvinkin pian, nimittäin huomenna on "Airi 22v"-päivä! :)

Ensi viikolla kerron yhdestä jännästä jutusta nimeltään Urheilijan Kesäduuni ja julkaisen vihdoin myös yhden kivan reseptin! Nyt alan kuitenkin valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti siihen tosiasiaan, että pian olen vuoden vanhempi. Se tarkoittaa, että BILEEEEET :)

xxx
Airi

Ps. Mä olen pahoillani siitä, että en jaksanut ja ehtinyt jutella kivasti kaikille hallilla. Mutta kun mulla oli harmitus, kiire ja kaikki. Tykkään ja arvostan silti hirmusti, että mua kannustetaan :)