maanantai 25. toukokuuta 2015

I was in pain in Spain

Moi!

Olen käyttänyt viimeiset 7,4 minuuttia pohtien ankarasti, miten aloittaisin kertomukseni viime viikon kisareissustani Espanjaan.

Voisin lähestyä aihetta näkökulmasta nyyhky. Tiedättekö sellainen koskettavan surullinen kuvaus siitä, kuinka tyttö odottaa innolla kisaa ja peli tuntuu huikealta treeneissä, kunnes pari päivää ennen kisaa iskee kipeys. Tyttö päättää kuitenkin matkata kisapaikalle läpi tuulten ja tuiskujen, kautta pitkien lentojen ja kera elämänsä pahimman kurkkukivun. Perillä selviää, että hotellivaraus on mennyt pieleen ja tyttöä uhkaa yö taivasalla. Kaikesta selvittyään hän päättää taistella ja pelata kisan, mutta jo kisapäivän aamuna hän tietää olonsa voimattomaksi ja huonoksi. Peli on tietysti sen mukaista ja se saa tytön tuntemaan masennusta, joka on lähes yhtä viiltävää kuin vallitseva korvasärky. Takaisin kotiin selvittyään myöhään sunnuntain vastaisena yönä hänelle selviää, että lääkärisedät ja -tädit nauttivat pyhäpäivistä aina tiistaiaamuun saakka, joten edessä on vielä parin päivän kärvistely kurkkukivun kourissa. Seuraava kisakin on jo uhkaavan pian...

Oi ja voi mikä tragedia!

Tai sitten ei. Keksin nimittäin toisenkin tavan lähestyä aihetta, ja sen nimi on kaunistelematon, tai siis kauhistelematon, totuus. Totuus on se, että Espanjan kisa meni tällä kertaa täysin plörinäksi ja että kipeänä oleminen ei olisi juuri nyt tarpeen. Totuus on kuitenkin myös se, ettei tämä kaada maailmaa eikä loppupeleissä pilaa yhtään mitään. Kipeäksi tulemme joskus itse kukin, valitettavasti. Kipeänä ei kukaan pelaa hyvin ja tämä kisa ei siis kerro tämän hetkistä tasoani (vaikka se onkin niin vaikeaa uskoa juuri nyt). Kaikki on kyllä pian taas hyvin, kunhan saan itseni terveeksi ja pääsen treenaamaan. 

Ja mitä tulee seuraavaan kisaa, niin siihen on vielä kaksi ja puoli viikkoa. Sen ajan kun teen kaiken niin hyvin kuin osaan, niin olen varma että kisa tulee menemään hyvin!

Missä se tragedia siis olikaan? Lähinnä oman pääni sisällä kai...

Ja hei, nyt mulla on aikaa hoitaa viisumeja, hotelleja, lentoja, sponssijuttuja ja blogia! Ei muuta kuin teekuppi, läppäri ja puhelin kavereiksi ja pian alkaa hommat olla järjestyksessä :)


Shopping with my (almost) twin sister. So proud of myself for not buying anything although I really wanted a very nice skirt and a t-shirt and shorts and and... :D
Plaza Mayor and the sunny weather was a beautiful combination :)


Somewhere in the centrum of Madrid. A nice city :)
Sangria and tapas with my lovely girls :) I skipped the sangria part since I thought it was a better idea to drink water when I'm ill... But tapas was nice anyway!
Sitting in a badminton hall and watching good matches is something I could do all day every day (I mean I'd prefer playing myself of course but...)! And to have a good friend there with you to fix your hair makes it even better :)
Shortly in English:

Last week I travelled to Madrid to play Spanish International. Unfortunately I got ill just a couple of days before the tournament and suffered from a terrible pain in my throat and ears. Anyway I decided to try and play the best I could. My best wasn't very good this time and that's totally undestandable, how can you play well if you're feeling very week? Anyway, I felt quite disappointed and sad after my match...

Even though my tournament in Spain didn't really go as planned, I'm just trying to tell myself that there's no need to panic or worry. Right now I just need to get healthy again and back to training and everything will be good again very soon! My next tournament is in two and a half weeks and I know that it will go well if I just do everything perfectly until that. And remember to smile a lot. And I sure will!

xxx
Airi

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

A story of a little pink airplane in my bag

Moi!

Tänään olen päättänyt avautua ja paljastaa joitakin omalaatuisia piirteitä itsestäni. Minulta löytyy nimittäin läjä hölmöjä tapoja, joita toistan tietoisesti tai tiedostamatta ja jotka ovat tärkeä osa kisoja ja niihin valmistautumista. Monella muullakin urheilijalla on näitä hauskoja, ehkä jopa vähän häiriintyneitäkin, tapoja ja rituaaleja. Googlettamalla löytyy helposti esimerkiksi kokonainen opas, jossa esitellään 19 tennispelaaja Rafael Nadalin pelirituaalia!

Tämän enempää selittelemättä ja puolustelematta, näin höpsö minä olen:

1. Kannan kisareissuilla aina mukana pientä pinkkiä lentokonepehmolelua. Lentsikka hengailee siis laukun pohjalla koko reissun vailla sen suurempaa tehtävää, mutta silti sen on oltava mukana. Kerran pehmo unohtui kotiin ja olo oli kummallinen ja ahdistunut koko reissun!


2. Aina juuri ennen pelin alkua, lämmittelyn jälkeen tuomarin sanoessa, että nyt aloitetaan pelaamaan, kävelen mailakassini luokse ja juon kaksi kulausta vettä. Tasan kaksi, ei yhtä tai kolmea. Ai miksi? No ihan just siksi!

3. Minulla on outo tapa "rakennella" ruokani. Tämä on tapa, jota en ollut ollenkaan tiedostanut ennen kuin kaverini siitä huomautti. Puuroissani mustikat on ja banaaniviipaleet on aseteltu kauniisti raejuustonokareen ympärille, leivän päällä kurkut ja tomaatit ovat siististi riveissä ja riisit, kanat ja kasviksetkin asettelen aina nätisti lautaselle. Olen ajatellut, että muutkin tietenkin pohtivat annostensa ulkonäköä, mutta sen sijaan minulle on selkäni takana diagnosoitu jopa jonkin asteinen syömishäiriö tämän tapani vuoksi. Minun tapauksessani tätä häiriötä voi kyllä kutsua lähinnä nimellä hölmöys.


4. Minulla on yksi hyvin epäonninen t-paita. Sen kun laittaa päälle, niin on aivan varmaa että voittoa ei tule. Treeneissä paita palvelee kyllä oikein nätisti, mutta kisoissa me ei tulla toimeen. Sääli, sillä kyseinen paita on kyllä hyvännäköinen... Mutta kaikkihan tiedämme sen, että ulkonäkö usein pettää!

5. Kisareissuilla herään aamuisin aina jokin biisi mielessä. Se voi olla ihan mitä tahansa Eye of the Tigerista Pikku Kakkosen tunnariin, mutta parasta on saada se laulettua ääneen aamutoimia tehdessäni. Huonetoverista ja etenkin biisistä riippuen en tosin useinkaan kehtaa tai uskalla... Pari kaveriani onneksi rakastavat tätä tapaani ja odottavat aina innolla, mitä aamun soittolistalta löytyy :)





Hello!

Today I'm gonna reveal some very unique sides of myself. I have a bunch of silly habits that I keep repeating and that are an important part of playing and getting ready for my matches. I know that many other athletes also have these funny, maybe even a bit retarded, habits and rituals. You can for example easily find a whole quide of Rafael Nadal's rituals by googleing!

Well, without any more yarning or making exuses, this is how silly I am:

1. I always carry a little pink and soft airplane shaped toy with me to every single tournament I play. This toy is just sitting in my bag the whole time without any further function, but still it really needs to be there. Once I forgot it home and I was feeling so empty and distressed the whole trip!

2. Everytime in the beginning of my match, after warm up when the umpire says "players, please get ready to play", I walk to my racket bag and drink two gulps of water. Exactly two, not one or three. And why? Well, just because!

3. I have a strange habit of "building" my meals. This is a habit I didn't even realize I had before my friend pointed it out. Berries and banana slices are always nicely placed on my porridge and cucumber and tomato slices neatly in rows on my breads. I've always thought that everyone else is also thinking about how they their meals look like but instead some people have even discussed behind my back that I must have some sort of eating disorder because of this habit. Well, in my case this disordered is called silliness.

4. I have a t-shirt that brings me bad luck. When I wear it I know for sure that I will not win. In trainings the t-shirt works well but in tournaments we just don't get along with each other. That's a pity since the t-shirt actually looks good. But as we all know, looks can be deceiving!

5. When I'm out travelling and playing tournaments, I always wake up with a song on my mind. It can be anything from Eye of the Tiger to a funny children's song but the best feeling is to sing it out loud while doing my morning routines. I often feel too ashamed to do that though... Luckily I have a couple of friends who really love this habit of mine :)


xxx
Airi

tiistai 12. toukokuuta 2015

Monday Motivation #3

...tiedän että tänään on tiistai, mutta unohdin eilen klikata kohdasta "julkaise"...

...I know it's Tuesday but I just forgot to click that "publish" button yesterday... 




"Älä hakkaa päätäsi seinään, vaan etsi ovi" on lausahdus, jonka kaverini jostain bongasi, luki ääneen ja sai meidät molemmat nauramaan. Naurun seassa taidettiin kuitenkin molemmat alkaa pohtia, miten viisaita nuo sanat oikeastaan ovatkaan. Omalla kohdallani tämä kolahti vieläpä todella kovasti, sillä olen juuri löytämässä ovea pois yhden ikävän seinän luota. Tätä en kuitenkaan käytä esimerkkinä tässä tarinassa, en ole siitä vielä valmis kertomaan.

 The Finnish quote in the picture above means that "Don't bang your head against a wall - find a door". A friend of mine found that quote somewhere, read it out loud and made us both laugh. Even though we laughed at it, we both started thinking like "hey, these are actually smart words". I'm also in a situation right now where I'm just about to find a door to get away from a stupid wall. Anyway, I'm not gonna use that as an example in this story as I don't feel like I'm ready to talk about it quite yet.

Toisinaan treeneissä, peleissä ja koko urheilu-uralla tulee hetkiä, jolloin tuntee vain hakkaavansa päätä seinään. Uusi tekniikka ei ala luonnistua, peli ei kulje ja sulkapallosta ei vain kerta kaikkiaan tule yhtään mitään. Tällaisina hetkinä alkaa liian helposti vajota epätoivoon ja ratkaisun etsimisen sijaan toistaakin virheitään uudestaan ja uudestaan. "Ei tämä näytä edelleenkään toimivan, mutta teen näin silti"-mentaliteetti ei yleensä johda mihinkään. Päätä voi hakata seinään vaikka kuinka kauan ja toivoa, että sillä tavoin löytyy ongelmiin ratkaisu. Tai sitten voi etsiä oven, ulospääsyn ja uudet avarammat maisemat.

Sometimes in trainings, tournaments and in the whole sport career I find myself feeling like I'm just banging my head against a wall. I don't get that new technic, I feel weak when I'm playing and the whole badminton just feels impossibly hard. Those are the moments when it's important to find a solution, stop thinking like "this is not working, let's do it anyway" and try to change something. In other words, stop banging your head against a wall and find a door out of the situation.

Muistan hyvin viimevuotisen lyöntitekniikan muutosoperaation, jossa halusimme valmentajani kanssa saada kyynärpääni nousemaan lyönnissä ylemmäs. Ymmärsin hyvin, että silloin saisin pallon lyötyä ylempää, aikaisemmin ja tehokkaammin, ja halusinkin kovasti oppia. Mutta kun se kyynärpää vain ei totellut. Muistutin itseäni säännöllisesti kyynärpään nostamisesta ja valmentajakin sitä ohjetta jatkuvasti hoki. Yritin ja yritin, mutta kun ei se vain noussut. Pian olinkin pisteessä, jossa olin vahvasti sitä mieltä, ettei tämä suju ja that's it. En enää muistanutkaan etsiä ongelmaan uutta ratkaisua, vaan jauhoin urpona lyöntiä treenistä toiseen - päätä seinään hakaten ja kaikki mahdolliset ovet suljettuina ja hukattuina.

I remember last year when I was trying to change my technic and get my elbow higher when I hit the shuttle. I undestood well when my coach told me that lifting my elbow more would help me to hit higher, earlier and more effectively. However, my elbow just didn't obey me. I constantly reminded myself to lift my elbow and so did my coach. I tried and tried but it just didn't work. Soon I found myself thinking that this is not working and that's it. I wasn't even trying to find a solution to the problem anymore, I just kept repeating the stroke the wrong way time after time - in other words, i was banging my head against a wall without even thinking about finding a door.

Sitten koitti eräs kaunis päivä, kun valmentajani treenin aikana käski taas nostamaan kyynärpäätä ja minä vikisin vastaan, että ei onnistu. Siinä turhautumisessani en olisi ikinä ratkaisua löytänyt, mutta onneksi valmentajani sen minulle keksi. Kyynärpäästä jauhamisen sijaan tulikin uusi ohje: "Yritäpäs saada t-paitasi helma nousemaan mahdollisimman ylös lyönnin aikana!" 

Then, on a beautiful day, my coach once again told me to lift my elbow and I - once again - told him that I couldn't do that. Being in that kind of a mood I had no chance to come up with a good idea myself, but luckily my coach did that for me. Instead of talking about the elbow again and again he said: "Try to lift the bottom of your t-shirt as high as you can!"

Ja niin sen sitten lopulta tajusin ja opin. Piti vain löytää se uusi idea, uusi näkökulma asiaan. Tällä kertaa ohje oli ehkä vähän hassu, mutta koitapas vaan itse saada t-paitaa nousemaan ja napaa näkyville nostamatta kyynärpäitä kohti taivaita. Ei muuten onnistu!

And so I finally got it. I just needed to find a new idea, a new way to look at the problem. This time it was maybe a little bit funny idea, but you can try yourself to lift your t-shirt and show your belly button without lifting your elbows high. I can tell you that it's not easy!


Lopuksi haluaisin vielä kertoa, että pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kilokaloria tunnissa.
Ja lopun jälkeiseksi lopuksi tarkentaisin vielä, etten itse ole kuitenkaan suorittanut tätä tutkimusta, luotan vain googleen.

My final comment is that banging your head against a wall burns 150 calories per hour.
And my final comment after my final comment is that I didn't make that test myself, I just trust google. 

xxx
Airi

PS. Kuulisin mieluusti kommentteja siitä, onko english-versio kivempi näin tuolla välissä vai erikseen lopussa niinkuin parissa edellisessä postauksessa?:)

PS. I would like to hear your if you'd like to have the English version like in this post or in the end like in the two previous posts?:)

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Olympic Qualification Year is here - but what does that mean?

Nyt se on alkanut, se on vihdoin täällä! Nimittäin olympiakarsintavuosi kohti Rion olympialaisia pyörähti käyntiin maanantaina. Paljon puhutaan - ja itsekin olen monesti maininnut - siitä, että nyt tässä kovasti karsitaan ja pyritään nostamaan rankingia. En ole kuitenkaan koskaa sen tarkemmin asiaa selittänyt. Luulenkin, että monelle tämä koko karsinta on käsitteenä täyttä hepreaa. Mistä tässä siis oikein on kyse? Miten sitä rankingia nostetaan ja kuinka ylös on päästävä? Miltä tämä tuleva vuosi omalla kohdallani näyttää?

Aurinkoinen aamu, parin päivän kuumeilu alkaa helpottaa ja omena-kaneli-aamupuurokin meni taas alas. Tässä monta energialähdettä olympiakarsintasysteemistä kirjoittamiseen!
Lähdetäänpä liikkeelle vaikkapa siitä, että kaksinpeleihin pääsee mukaan lähtökohtaisesti 38 naista ja 38 miestä. Määrä voi kuitenkin muuttua monimutkaisten maanosakiintiöiden, pelimuotokiintiöiden, isäntämaan paikkojen ynnä muiden takia. Näihin en sen tarkemmin mene, sillä en niitä aivan täysin itsekään osaa ymmärtää.

Kaksinpeleihin mukaan pääsevien 38 pelaajan valinta tehdään tasan vuoden päästä (tai siis tarkalleen ottaen 5.5.2016) voimassa olevan maailmanrankingin mukaan. Perusideana on tietysti ottaa listalta ne 38 parasta pelaajaa. Mutta jotta tämäkään ei olisi liian yksinkertaista, on asiassa pari lisäsääntöä:

- samasta maasta voi päästä enintään kaksi kaksinpelipelaajaa
- samasta maasta voi päästä kaksi kaksinpelipelaajaa vain, jos molemmat ovat rankingissa 16 parhaan joukossa
- jokaisesta viidestä maanosasta on oltava vähintään yksi edustaja
- Tripartite Commission Invitation -paikat eli ns. "villit kortit" tai kutsupaikat

Näistä johtuen olympialaisiin päästäkseen ei siis tarvitse olla 38 parhaan joukossa maailmanlistalla. Esimerkiksi pelkästään japanilaisia on naisten kaksinpelissä tällä hetkellä top38:ssa 7, joista siis enintään kaksi voi tiensä kisoihin selvittää. Japani ei todellakaan ole ainoa tällainen maa, joten moni korkealle rankattu pelaaja ei siis maakiintiöiden vuoksi kisoihin pääse. Näin pelaajia ikäänkuin tippuu välistä pois ja lopulta todennäköisesti noin 60-70 on sellainen ranking, jolla vielä kisoihin mukaan tulee pääsemään.

En tiedä, selventävätkö vai sotkevatko nämä kuvat asiaa, mutta yritetään nyt kuitenkin. Tässä siis pätkä Lontoon olympialaisten listaa:

Lista on siis silloinen maailmanranking ja oikeassa reunassa on punaisella merkitty ne, keitä ei valittu. Silloin tosin vielä oli mahdollista saada kolmekin maapaikkaa, kuten ensimmäisistä kolmesta kiinalaisesta voi huomata...
Listaa alaspäin mennessä huomaa hyvin, miten monta pelaajaa sieltä välistä lopulta tipahtaa pois. Maailmanranking 72 onkin olympiarankingissa numero 37.
Mistäs se maailmanrankigsijoitus sitten muodostuu? Rankingiin lasketaan mukaan 10 parasta kisaa viimeisen 12kk ajalta. Kisoja on eritasoisia, ja niistä saa siten myös eri määrän pisteitä. Eniten pisteitä voi saada MM-kisoista ja olympialaisista ja siitä alaspäin on Super Series Premier, Super Series, Grand Prix Gold, Grand Prix, International Challenge, International Series sekä Future Series. Pisteitä saa tietystikin sen mukaan, miten pitkälle kisassa pääsee.

Meitä Rioon pyrkiviä on melkoinen määrä ja kisoihin päästäkseen täytyykin olla paitsi kova pelaaja, myös hieman onnekas sekä fiksu kisoja valitessaan. Ensinnäkin kisoja kannattaa pelata paljon. Jos pelaa 25 kisaa, on huomattavasti todennäköisempää onnistua saamaan 10 hyvää tulosta kuin pelaamalla tasan 10 kisaa. Toisekseen kisat täytyy valita fiksusti. Afrikassa tai Etelä-Amerikassa pelattava Challenge-tason kisa on yleensä huomattavasti heikompi kuin Euroopan vastaavat. Kolmas asia on sitten se onni: jos saat jokaisessa 25 kisassa ensimmäisellä kierroksella vastaasi olympiavoittajamaailmanmestarin, niin eihän se välttämättä helpoin lähtökohta ole ja hyvältä tunnu. Etenkin jos olet lentänyt Afrikan kaukaisimpaan nurkkaan tätä varten. Tuskaa lisää tietysti vielä viereisellä kentällä hosuva paikallinen suuruus, joka yrittää osua palloon nauttien samalla unelmiensa arpaonnesta, jonka avulla hän selvittää tiensä välieriin hillittömät rankingpisteet kuitaten.

Kaiken kaikkiaan tuleva vuosi tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen, opettavainen, upea ja täynnä uusia kokemuksia ja tuntemuksia. Kisoja ja matkustustunteja kertynee melkoinen määrä. Suunnitelmissa on lähteä kisoihin vähän kauemmaskin, Euroopan ulkopuolelle. Ja jos tässä vaiheessa herää kysymys siitä, että miten rahat riittävät tähän kaikkeen, niin voin lohduttaa että täysin samaa pohdin itsekin. Vuoden päästä olen todennäköisesti rahallisesti hyvin köyhä, mutta toisaalta monen monta kokemusta rikkaampi. Jos saan älyttömät innostuksen väreet ja sydämen tykytykset siitä ajatuksesta, että nimeni komeilee vuoden päästä valittujen joukossa, niin miksi en yrittäisi? Tiedän kuitenkin, että huonoimmassakin tilanteessa saan aina palata kotiin ja joku pitää minusta aina huolen. Aina.

Enempää en juuri nyt osaa kertoa, en vielä. Fiiliksiä ja kokemuksia tulee varmasti vuoden mittaan hirmuinen määrä - paljon uutta, jännää ja odottamatonta. Yritän tallentaa kaiken tänne blogiin, aidosti ja rehellisesti, niin ne hyvät kuin ne ei-niin-hyvätkin fiilikset.

Aikamoinen seikkailu saattaa olla edessä, aika sairaan siistiä, vai mitä?



Shortly in English:

The Olympic qualification year is finally here. I feel like everyone is always talking about the qualification period and getting higher in the wourld ranking, and I've also mentioned those things about a thousand times without actually ever explaining what it really means.


Well, shortly:
- 38 women will make it to the women's singles
- there can be max. two single players from each country
- there can be two single players from one country only if they both are in the top 16 in the world ranking
- there must be at least one athlete from each of the five continents
- Tripartite Commission Invitation places (aka. "wild cards")

(You can read more HERE, if you're interested)

Because of the limited number of the quota places for each country, you don't actually need to be in the top 38 in the world ranking to make it to Rio. For example, at the moment there are 7 Japanese players in the top 38, and only two of them can eventually qualify. Japan is not the only country like that, which means that there will be many highly ranked players who will not be qualified. (Check the picture of the ranking for London 2012 that i posted above, maybe that will explain it better:) )

All in all, to make it to Rio, you need to be a very good player of course. Besides, you may need a bit of luck and a lot of tactical sense when choosing the tournaments you play. The more tournaments you play, the better are the chances to get those 10 good results that will decide your ranking. And of course, if you always bump into a world champion and olympic gold medalist on the first round, that might make your journey a little bit more difficult...

For me this year will for sure be interesting, instructive, amazing and full of new experiences and feelings. I'm gonna travel a lot and play many tournaments, also some outside of Europe. And if you're now wondering where I can find the money for all that, I can tell you that so am I! A year from now I will probably be very poor when it comes to money, but on the other hand very rich when it comes to experiences. I know that no matter what happens, I can always go home to my parents and I know that someone will always take care of me. Always.

So that's all I can tell right now. I will try my best to tell about journey here on my blog, be open and honest, share all the ups and downs. It's gonna be a great adventure, don't you think?

xxx
Airi