Viime postauksessa lupailin kirjoitella seuraavaksi päivitystä projekti Rion eli siis olympiakarsinnan etenemisestä. Olen niin monesti halunnut kertoa, missä mennään ja miltä tuntuu. Olen halunnut päivittää teille tilannetta sekä tuloksellisesti että omien fiiliksieni suhteen, mutta kun en vain ole saanut mitään kirjoitettua. Kerta toisensa jälkeen olen istunut tyhjän sivun edessä valmiina avaamaan fiiliksiäni, mutta päässä on hyppinyt miljoona ajatusta ympäriinsä hyvin vikkelästi enkä ole saanut niitä kuriin ja järkevästi paperille. Nyt mä vihdoin ehkä ymmärrän, miksi näin on ollut ja taidan olla valmis kirjoittamaan.
Jos nyt lähdetään liikkeelle siitä tulospuolesta, niin tällä hetkellähän kaikki näyttää oikein hyvältä. Olen maailmanrankingissa sijalla 87, mikä on urani tähän asti paras sijoitus. Olen voittanut hyviä matseja, parhaimpana mielessä on varmaankin Iris Wangin (maailmanranking 30) päänahka. Myös olympiarankingissa tilanteeni on parempi kuin osasin toivoakaan, sillä tämän hetkisen rankingin perusteella pääsisin mukaan Rioon. Pitää kuitenkin muistaa se, että karsintajakso on vasta melkein puolivälissä, eli matka on vielä pitkä ja tilanteet tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan. Lopulliseen rankingiin lasketaan 10 parasta tulosta ja nyt puolessa välissä minulla on kasassa 5 "riittävän hyvää" tulosta tai "olympiatulosta", miten haluaakaan asian ilmaista. 5 hyvää onnistumista siis vielä tarvitaan, mutta kun motivaatio on suuri, kroppa kunnossa ja peli tuntuu paremmalta kuin ikinä, niin miksipä niitä ei tulisi?
Mutta entäs sitten se pääni sisäinen puoli, se jota ei tulosluettelosta näe? Voin sanoa, että nämä ensimmäiset kuukaudet ovat olleet hyvin hektisiä. Olen pelannut älyttömän määrän kisoja ja liigapelejä ja matkustanut niitä varten ympäri maailmaa. Olen viettänyt lentokentillä, lentokoneissa ja junissa yksinäni niin monta tuntia, etten osaa edes laskea. Olen jutellut vieraille ihmisille, koska en jaksa olla hiljaa montaa tuntia putkeen (enkä viitsi puhua seinille julkisilla paikoilla - tai siis en missään muuallakaan!).Olen miettinyt jatkuvasti matkajärjestelyitäni ja pitänyt parhaani mukaan kaikesta huolen, ettei vaan mikään unohdu tai mene pieleen. Olen tutustunut ihmisiin, kokenut mahtavia juttuja ja nauttinut suuresti, mutta kaivannut silti sitä, että saisin olla edes viikon putkeen kotona.
Olen valvonut öitä intoillen tulevista peleistäni ja herännyt keskellä yötä rankingpisteet ja olympiakarsinnat mielessä pyörien. Olen pyörinyt ja tärissyt sängyssä iltaisin käyden läpi kerta toisensa jälkeen sitä, miten mahtavalta pelaaminen taas tuntui ja miten siistiä on päästä taas huomenna treenaamaan ja pelaamaan lisää. Olen herännyt paniikissa aikaisin aamulla luullen missanneeni lentoni ja tajunnut sitten, että on sunnuntai ja vapaapäivä, olen kotona eikä todellakaan ole tarve lentää tänään yhtään mihinkään. Olen nukkunut jet lagin takia 13 tunnin yöunia - ja 4 tunnin yöunia.
 |
| Yks niistä kamalimmista fiiliksistä, kun yrittää tappaa aikaa, lukea ja snäppäillä, että pääsis nopeammin pelille... :D |
Paras sana kuvaamaan tätä kaikkea olisikin siis ehkä adrenaliinihuuru. Olen elänyt adrenaliinihuuruissa sykkien paikasta toiseen into piukeana ja koko ajan valmiina selviämään jostakin haasteesta. Voin sanoa, että kivaa on ollut! Mutta suuret tunteet, vaikkakin ne nyt pääosin ovat olleet positiivisia, ovat kuluttavia. Kaiken kiireen keskellä olen yrittänyt välillä rauhoittua, mutta kun se ei ole onnistunut, olen jatkanut samassa flowssa eteenpäin. Olen vain antanut mennä ja siksipä en siis ole saanut aikaiseksi pohtia asioita kunnolla ja kirjoittaa tätä postaustakaan.
Nyt on kuitenkin vihdoin aika rauhoittua vaikka väkisin. Seuraava kisa on 3,5 viikon päästä, joten tämä on hyvä hetki hengähtää ja ladata akkuja. Olen kovin innoissani kaikesta, enkä millään malttaisi, mutta se kai se vaaran merkki juuri onkin. Tämä koko olympiakarsinta on niin hektistä ja kuluttavaa, että sitä rentoutumistakin on pakko muistaa harrastaa välillä. Päätinkin lentää pian Suomeen muutamaksi päiväksi ja valmentajan toive (eli käsky) on se, etten treenaisi noina päivinä paljoa, vaan tekisin jotakin muuta. Kaverit ja perhe, olkaa siis valmiina yhden teitä ikävöivän tyttösen viihdyttämiseen!
 |
| Näitä foam roller + venyttely + leffa -iltoja lisää! |
Tässä on varmaan tekstiä taas jo vähintäänkin tarpeeksi ja toivon, että edes joku jaksoi tämän lukea. Mutta pääpointti on kai se, että mulla on kaikki hyvin ja homma suurin piirtein hallussa. On vain niin paljon uusia asioita, kokemuksia ja suuria tunteita, etten aina tiedä mitä kertoa, kun kaikki pyörää päässä ympäriinsä yhtä aikaa. Mutta multa saa kysellä kommenttiboksissa, jos johonkin asiaan haluaa tarkennusta ja saa myös kertoa, jos jostakin asiasta olisi kiva lukea enemmän tai vähemmän. :)
Hauskaa viikonloppua kaikille! :)
xxx
Airi
