lauantai 24. lokakuuta 2015

Fiiliksiä puolessa välissä olympiakarsintavuotta

Moi!

Viime postauksessa lupailin kirjoitella seuraavaksi päivitystä projekti Rion eli siis olympiakarsinnan etenemisestä. Olen niin monesti halunnut kertoa, missä mennään ja miltä tuntuu. Olen halunnut päivittää teille tilannetta sekä tuloksellisesti että omien fiiliksieni suhteen, mutta kun en vain ole saanut mitään kirjoitettua. Kerta toisensa jälkeen olen istunut tyhjän sivun edessä valmiina avaamaan fiiliksiäni, mutta päässä on hyppinyt miljoona ajatusta ympäriinsä hyvin vikkelästi enkä ole saanut niitä kuriin ja järkevästi paperille. Nyt mä vihdoin ehkä ymmärrän, miksi näin on ollut ja taidan olla valmis kirjoittamaan.

Jos nyt lähdetään liikkeelle siitä tulospuolesta, niin tällä hetkellähän kaikki näyttää oikein hyvältä. Olen maailmanrankingissa sijalla 87, mikä on urani tähän asti paras sijoitus. Olen voittanut hyviä matseja, parhaimpana mielessä on varmaankin Iris Wangin (maailmanranking 30) päänahka. Myös olympiarankingissa tilanteeni on parempi kuin osasin toivoakaan, sillä tämän hetkisen rankingin perusteella pääsisin mukaan Rioon. Pitää kuitenkin muistaa se, että karsintajakso on vasta melkein puolivälissä, eli matka on vielä pitkä ja tilanteet tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan. Lopulliseen rankingiin lasketaan 10 parasta tulosta ja nyt puolessa välissä minulla on kasassa 5 "riittävän hyvää" tulosta tai "olympiatulosta", miten haluaakaan asian ilmaista. 5 hyvää onnistumista siis vielä tarvitaan, mutta kun motivaatio on suuri, kroppa kunnossa ja peli tuntuu paremmalta kuin ikinä, niin miksipä niitä ei tulisi?



Mutta entäs sitten se pääni sisäinen puoli, se jota ei tulosluettelosta näe? Voin sanoa, että nämä ensimmäiset kuukaudet ovat olleet hyvin hektisiä. Olen pelannut älyttömän määrän kisoja ja liigapelejä ja matkustanut niitä varten ympäri maailmaa. Olen viettänyt lentokentillä, lentokoneissa ja junissa yksinäni niin monta tuntia, etten osaa edes laskea. Olen jutellut vieraille ihmisille, koska en jaksa olla hiljaa montaa tuntia putkeen (enkä viitsi puhua seinille julkisilla paikoilla - tai siis en missään muuallakaan!).Olen miettinyt jatkuvasti matkajärjestelyitäni ja pitänyt parhaani mukaan kaikesta huolen, ettei vaan mikään unohdu tai mene pieleen. Olen tutustunut ihmisiin, kokenut mahtavia juttuja ja nauttinut suuresti, mutta kaivannut silti sitä, että saisin olla edes viikon putkeen kotona.
Olen valvonut öitä intoillen tulevista peleistäni ja herännyt keskellä yötä rankingpisteet ja olympiakarsinnat mielessä pyörien. Olen pyörinyt ja tärissyt sängyssä iltaisin käyden läpi kerta toisensa jälkeen sitä, miten mahtavalta pelaaminen taas tuntui ja miten siistiä on päästä taas huomenna treenaamaan ja pelaamaan lisää. Olen herännyt paniikissa aikaisin aamulla luullen missanneeni lentoni ja tajunnut sitten, että on sunnuntai ja vapaapäivä, olen kotona eikä todellakaan ole tarve lentää tänään yhtään mihinkään. Olen nukkunut jet lagin takia 13 tunnin yöunia - ja 4 tunnin yöunia.
Yks niistä kamalimmista fiiliksistä, kun yrittää tappaa aikaa, lukea ja snäppäillä, että pääsis nopeammin pelille... :D
Paras sana kuvaamaan tätä kaikkea olisikin siis ehkä adrenaliinihuuru. Olen elänyt adrenaliinihuuruissa sykkien paikasta toiseen into piukeana ja koko ajan valmiina selviämään jostakin haasteesta. Voin sanoa, että kivaa on ollut! Mutta suuret tunteet, vaikkakin ne nyt pääosin ovat olleet positiivisia, ovat kuluttavia. Kaiken kiireen keskellä olen yrittänyt välillä rauhoittua, mutta kun se ei ole onnistunut, olen jatkanut samassa flowssa eteenpäin. Olen vain antanut mennä ja siksipä en siis ole saanut aikaiseksi pohtia asioita kunnolla ja kirjoittaa tätä postaustakaan.

Nyt on kuitenkin vihdoin aika rauhoittua vaikka väkisin. Seuraava kisa on 3,5 viikon päästä, joten tämä on hyvä hetki hengähtää ja ladata akkuja. Olen kovin innoissani kaikesta, enkä millään malttaisi, mutta se kai se vaaran merkki juuri onkin. Tämä koko olympiakarsinta on niin hektistä ja kuluttavaa, että sitä rentoutumistakin on pakko muistaa harrastaa välillä. Päätinkin lentää pian Suomeen muutamaksi päiväksi ja valmentajan toive (eli käsky) on se, etten treenaisi noina päivinä paljoa, vaan tekisin jotakin muuta. Kaverit ja perhe, olkaa siis valmiina yhden teitä ikävöivän tyttösen viihdyttämiseen!

Näitä foam roller + venyttely + leffa -iltoja lisää!
Tässä on varmaan tekstiä taas jo vähintäänkin tarpeeksi ja toivon, että edes joku jaksoi tämän lukea. Mutta pääpointti on kai se, että mulla on kaikki hyvin ja homma suurin piirtein hallussa. On vain niin paljon uusia asioita, kokemuksia ja suuria tunteita, etten aina tiedä mitä kertoa, kun kaikki pyörää päässä ympäriinsä yhtä aikaa. Mutta multa saa kysellä kommenttiboksissa, jos johonkin asiaan haluaa tarkennusta ja saa myös kertoa, jos jostakin asiasta olisi kiva lukea enemmän tai vähemmän. :)

Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

xxx
Airi

torstai 22. lokakuuta 2015

Uudet kengät ja onnelliset jalat

Sain viime viikolla uudet pelikengät Yonexilta (ISO kiitos!) ja niiden myötä heräsi monenlaisia ajatuksia. Tajusin muun muassa, että olen pelannut sulkapalloa pian 15 vuotta ja koko tämän ajan olen käyttänyt vain ja ainoastaan Yonexin kenkiä. Aika hauskaa sinänsä tämä merkkiuskollisuuteni, mutta kun ne nyt vaan ovat olleet minun jalkaani aina niin hyviä, niin miksipä vaihtaa. Yhtenä vuonna en tosin tullut niin hyvin toimeen sen kauden kenkämallin kanssa, mutta loput 14 vuotta ovat olleet kenkien suhteen onnellista aikaa.
Tässä viimeisimpiä pelitossujani. Ylimmät ovat uudet viikko sitten saadut, kahdet muut ovat viime kauden malleja. Nuo alimmat turkoosit ovat olleet ehdottomasti parhaimmat kenkäni ikinä, mutta nyt alan kyllä kovaa vauhtia lämmetä myös tälle uudelle mallille, joka vaikuttaa hieman kestävämmältä.
Toinen hauska oivallus, joka heräsi uusien kenkien myötä oli se, että ensimmäinen viikko uusien kenkien kanssa menee aina samalla kaavalla: ensin ne tuntuvat oudoilta ja liian kovilta, jalkapohjat ja penikat menevät jumiin, luulen vihaavani uusia tyhmiä kenkiä ja kaipaan vanhoja, kunnes sitten lopulta huomaan kenkien olevan tänäkin vuonna taas paras malli ikinä. 

Kolmas ajatus olikin sitten se syy, miksi päätin tämän postauksen naputella. Nimittäin: miten minä pidän jalkani tyytyväisinä?

Olen vuosien saatossa oppinut ja huomannut, että jalat ovat yllättävän tärkeät ja niitäkin pitää huoltaa. Osan asioista olen joutunut opettelemaan kantapään kautta (hehehe, saa onnitella hauskasta vitsistä!). Jaloissahan on hirveästi pieniä lihaksia, jänteitä ja luita, ja niihin kohdistuu todella paljon rasitusta ja kovia tärähdyksiä, joten pikku kipuja syntyy helposti. Sitten on vielä nilkatkin, joita on tärkeää vahvistaa. Niin ja kynnet on aivan pakko muistaa leikata säännöllisesti, liian pitkät varpaan kynnet ovat tässä touhussa ehdoton ei!

Itse olen onneksi säästynyt suuremmilta ongelmilta jalkojeni kanssa, mutta kaikilta pikkuvaivoilta en ole mitenkään voinut välttyä. Esimerkiksi nilkkani olen pari kertaa lievästi venäyttänyt ja nilkkani ovat muutenkin hieman löysät. Myös jalkapohjieni lihakset ovat usein jumissa ja välillä olen kärsinyt myös plantaarifaskiitista eli kantapääkivusta (google kertoo, että se on siis kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jännekalvon tulehdus). Myös kynnet ovat välillä lohkeilleet kipeästi ja kovettumat ja rakot ovat tottakai myös tuttuja.


Kaikista tärkeintä jalkojen ehjänä säilymisen kannalta on mielestäni hankkia hyvät pelikengät. Hyvät vaimennukset kengissä on super tärkeä asia, enkä itse missään nimessä pelaisi huonoilla kengillä. Kenkien lisäksi yritän muistaa säännöllisesti pitää huolta jaloistani myös muilla tavoin. Omia tärkeimpiä rutiinejani jalkojen huoltamiseen ovat muun muassa:
  • Jalkapohjien hierominen superpallolla (golfpallo on myös hyvä). Tämä tuntuu aivan ihanalta ja on suuri apu kantapääkipuun!
  • Nilkkojen vahvistaminen kuminauhan ja tasapainolaudan/-tyynyn avulla
  • Jalkalihasten jumppaaminen esimerkiksi erilaisilla varpaiden kipristelyillä tai kävelemällä jalkojen ulko- tai sisäsyrjillä
Loppuun haluan vielä kertoa yhdestä hauskasta kikasta. Tiesitkö nimittäin, että jos yrität tehdä eteenpäin taivutusta etkä saa sormia lattiaan, niin pari minuuttia jalkapohjia hieromalla se saattaa onnistua? Ero voi olla huomattavankin suuri, minä näytän mallia:


No mutta, se jaloista ja pelitossuista! Huomenna suuntaan taas Aalborgiin liigapelireissulle ja ajattelin ottaa jalkojeni ja kenkieni lisäksi myös läppärini mukaan, jotta voin pitkillä junamatkoilla kirjoitella vähän kuulumisia tänne blogiin. Olympiakarsintavuosi alkaa nimittäin olla jo aika lähellä puoltaväliä, ja musta tuntuu, etten ole pitkään aikaan oikein osannut kunnolla kertoa mitään tästä koko projektista. Yritän siis vihdoin rauhoittua, pohtia ja kirjoittaa kunnolla ja rehellisesti auki, missä tällä hetkellä mennään ja mitkä ovat fiilikset.

Palailen siis pian, siihen asti heippa! :)

xxx
Airi

torstai 15. lokakuuta 2015

Denmark Open Super Series Premier

Moi!

Pelasin eilen Denmark Openin pääkisassa maailmanlistan nelosta vastaan. Ennen peliä tietysti jännitti, tärisytti ja perhosia lenteli vatsassa. Kyseessähän oli kuitenkin ensimmäinen kertani Super Series -tason pääkisassa. Jännitin etukäteen jopa kävelyä kentälle punaista mattoa pitkin spottivalojen loisteessa ja satojen ihmisten taputtaessa. Mutta kun mä sitten tepastelin siellä ja pääsin pelaamaan, niin se oli kyllä ehdottomasti siisteintä vähään aikaan.

Never skip that leg day, vai miten se meni? :D //Kuva: Mikphotos (facebook.com/mikphotos)
Paikka pääkisassa ei kuitenkaan tullut ilmaiseksi. Karsinnassa vastassa oli Tanskan Camilla Martens, joka on minulle hyvin tuttu treenikaveri, sillä ollaan treenattu päivittäin yhdessä viimeiset pari vuotta. Camilla ei ole kansainvälisiä kisoja kovinkaan paljon pelannut, mutta pelaa täällä Tanskassa korkeimmalla liigatasolla ja on monesti voittanut Tanskan parhaita tyttöjä. Esimerkiksi pari viikkoa sitten Camilla voitti Anna Thea Madsenin, jolle minä puolestaan hävisin Hollannissa viime viikolla.

Tiesin jo ajat sitten liiankin hyvin, että nyt olisi mahdollisuudet päästä pääkisaan ja saada tärkeitä pisteitä olympiarankingiin. Mutta koska Camilla ei ole helppo vastus ja koska pari viime kisaa eivät olleet menneet ihan putkeen, niin kyllähän se jännitti... Ne kuuluisat paineet onnistua, tiedätte varmaan. Viime viikon Hollannin reissu oli niin iso pettymys, että sain tsempata tosissani itseni ylös kuopasta. Onnistuin tässä tällä kertaa paremmin kuin hyvin ja kun sunnuntaina ja maanantaina pelasin treeneissä todella hyvin, alkoi pieni toivonkipinä taas herätä ja kasvaa kovalla vauhdilla.

Karsintamatsi tiistaiaamuna menikin sitten todella hyvin. Pelattiin molemmat hyvin, rallit olivat pitkiä ja tempo kova. Kolmannessa erässä johdin paljon, mutta meinasi käydä huonosti... Onneksi ei kuitenkaan käynyt, vaan voitin lopulta 22-20. Tiukka voitto tiukassa paikassa tuntui upealta!

Vaikka eilisessä matsissa tuli pataan 8-21 ja 9-21, oli sekin upea ja opettavainen kokemus. Ihmettelen suuresti, miten joku voi olla niin hyvä pelaamaan! Hirveästi motivaatiotakin se antaa, kun huomaa mitä kaikkea voi kehittää ja missä asioissa on maailman huippua jäljessä.

 Kuva: Mikphotos (facebook.com/mikphotos)
Kaiken kaikkiaan Denmark Open oli siis mahtava kokemus. Jännittäminen, paineet ja adrenaliini ovat olleet koko ajan läsnä ja nukkuminen siksi vaikeaa, joten nyt vähän väsyttää. Onneksi äitini ja mummini tulivat pariksi päiväksi tänne minua moikkaamaan, joten loppuviikon saan nauttia heidän seurastaan ja rentoutua hieman. Ihanaa, että on välittäviä ihmisiä ympärillä! Olen tosi kiitollinen myös kämppiksilleni, joiden kanssa ollaan nukuttu tällä viikolla samassa huoneessa kaikki kolme, koska minä en jännityksissäni halunnut olla yksin iltaisin. Jännittämisen sijaan ollaankin sitten höpötelty iltaisin tyttöjen juttuja ja kikateltu, toimii!

Lopuksi on taas kerran kiitettävä hirmuisesti myös tsemppiviesteistä ja -kommenteista, ne lämmittävät niin uskomattoman paljon joka kerta! :)

Tässä vielä videolla karsintapelini, se alkaa noin 5 minuutin kohdalta alla olevaa videota.


xxx
Airi

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kun elämä on vuoristorata

Moi!

Kirjoitan ja pyyhin kaiken. Kirjoitan uudelleen ja pyyhin taas kaiken. Tästä ei tule yhtään mitään, mutta nyt on kirjoitettava silti. Tästä tulee aivomyrsky, teksti ilman päätä tai häntää. Mutta antaa tulla, sillä ainakin se on sitten rehellinen.

Elämäni on yhtä vuoristorataa. Onneksi olen aina tykännyt vuoristoradoista suunnattomasti, joten olen tällä hetkellä aika onnellisessa asemassa. Toisaalta mietin, että ehkä välillä olisi kivaa hypätä pois kyydistä ja rauhoittua hetki.

Toisin sanoen on aivan mahtavaa saada pelata näin paljon! On älyttömän kivaa reissata, kisata, tavata ihmisiä, mennä ja tulla. On kihelmöivän jännittävän ihanan upeaa valmistautua peleihin, miettiä taktiikoita, suunnitella kisoja ja unelmoida jatkuvasti pääsystä Olympialaisiin. On todella mielenkiintoista olla koko ajan reissussa, muutama päivä aina välillä kotona ja sitten mennä taas.

Kuva: René Lagerwaard Fotografie:n Facebook-sivulta
Muutama viikko sitten pelasin elämäni parasta peliä toisella puolella maapalloa Guatemalassa ja Mexicossa. Nousin myös ensimmäistä kertaa sadan joukkoon maailmanlistalla ja jos pelaajat Rion olympialaisiin valittaisiin tämän hetkisen olympiarankingin perusteella, olisin mukana. Kaikki siis sujuu oikein mukavasti.

Mutta kuten sanoin, tämä on vuoristorata. Ja vuoristoradathan olisivat aivan älyttömän tylsiä ilman alamäkiä.

Kävin viime viikolla Hollannissa Dutch Open GP-kisassa, hävisin ensimmäisellä kierroksella ja petyin. Pää ei ollut ollenkaan mukana, enkä saanut itsestäni mitään irti. Petyin myös viime sunnuntain joukkuepelissä, joka meni sekin aivan penkin alle. Asiaa ei helpottanut se, että junaraiteilla oli tapahtunut onnettomuus, jouduin odottelemaan puolitoista tuntia korvaavaa bussia ulkona ja saavuin hallille lopulta kylmissäni 20min ennen pelin alkua.

Kuva: Mark Phelan / Badminton Europe
Pettymykset ärsyttävät ja latistavat tottakai, mutta toisaalta niihin ei oikein ehdi jäädä jumiin tämän vuoristoradan keskellä. Epäonninen joukkuepelireissu oli viime sunnuntaina, pelasin Hollannissa keskiviikkona, vaihdoin lentoni ja palasin kotiin jo torstaina ja nyt olen kolme päivää treenannut täällä valmistautuen tiistaina alkavaan Denmark Open -kisaan. Tahti on siis kova.

Lentokenttäselfiestäkin tuli vahingossa yhteiskuva jonkun bisnesmiehen kanssa
Olin todella pettynyt itseeni ja peliini Hollannissa, mutta oli todella tärkeää jatkaa eteenpäin. Vihasin elämää torstaiaamuna, kun pakotin itseni treenaamaan Hollannissa ennen kotiin lähtöä. Vihasin elämää vähän vähemmän perjantaiaamun treeneissä täällä Tanskassa. Vihasin elämää enää ihan pikkuisen eilen aamutreeneissä. Tänään aamutreeneissä elämä oli taas kivaa ja sulkapallo paras asia ikinä. On vaan tehtävä kovasti duunia ja kyllä se siitä. Ei se taaskaan helppoa ollut, mutta nyt tiedän nousseeni kuopasta ja olevani valmis pelaamaan taas tiistaina.

Ja niin, tiistaina tosiaan alkaa Denmark Open. Se on Super Series Premium -tason kisa, eli korkein mahdollinen taso heti Olympia- ja MM-kisojen jälkeen. Mukana ovat kaikki maailman parhaat pelaajat, kaikki idolini. Minä en siis vielä ole ihan Super Series -tason pelaaja, mutta koska kyseessä on kotikisa täällä Odensessa, niin tottakai ilmoittauduin mukaan. Olen tietysti karsinnassa, mutta ihan vain pääseminen sinne kentälle on jotain aivan mieletöntä. Näitä isoja kisoja haluan pelata tulevaisuudessa paljon, niin siistiä se on!

Kuva: René Lagerwaard Fotografie:n Facebook-sivulta
Otteluni on siis tiistaiaamuna klo 9 (Suomen aikaa klo 10) ja vastassa on tuttuakin tutumpi treenivastus täältä, Tanskan Camilla Martens. Treeneissä ollaan pelattu monen monta kertaa toisiamme vastaan ja voitetaan aikalailla vuorotellen. Kisatilanne on tottakai aina täysin eri, joten jännä nähdä, miten tiistaina sitten käy.

Entä mitäs sitten Denmark Openin jälkeen? Näyttäisi siltä, että härdelli hellittää hetkeksi. Seuraavaan kisaan on näillä näkymin lähes kuukausi aikaa, mikä on varmasti oikein hyvä asia jaksamiseni kannalta. Ajattelin myös pistäytyä kotona Suomessa joku viikko mahdollisimman pian halimassa rakkaitani ja rauhoittumassa. Sen jälkeen onkin sitten vuorossa seuraava, jouluun saakka kestävä kierros vuoristorataa.

Nyt pyydän anteeksi tätä sekavuutta ja toivotan hyvää yötä. :)

xxx
Airi

Ps. Seuratkaa Denmark Openia, se on sulkapalloa parhaimmillaan!
Pps. Rakensin eilen suurensuuren Viktor Axelsenin ja sitten me tuuletettiin yhdessä!

#StrivingForPerfection

maanantai 5. lokakuuta 2015

Greetings from the airport (once again)!

Moi!

En ole saanut aikaiseksi kirjoitella mitään tänne blogiin pariin viikkoon ja nyt olen taas sen pulman edessä, että mistä aloittaa ja mitä kertoa. Istuskelen Köpiksen lentokentällä ja olen matkalla Hollantiin Dutch Open -kisaan, joten aikaa romaanin kirjoittamiselle ei ole. Mennään siis tällä kertaa kuvapainotteisesti, koska nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Lyhyesti kerrottuna elämä on ollut onnellista ja kivaa. Elämä on ollut myös melko hektistä ympäriämpäri sinkoilua, matkustusta, aikaisia aamuherätyksiä, treenejä, kisoja ja liigapelejä, lentoja ja junamatkoja. Kotona ollessani olenkin yrittänyt parhaani mukaan rentoutua. En ole tottunut pelaamaan kisoja tällä tahdilla ja nyt onkin hirmuisen tärkeää löytää tasapaino treenien, kisojen, kaiken matkustuksen ja sen levon ja oman ajan välillä. Päätin siis olla tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, etten ole jaksanut blogiakaan päivittää ja suoda itselleni kaiken sen levon ja chillailun, mitä tarvitsin. Olen myös nukkunut enemmän kuin luulisi olevan mahdollistakaan ja nukahtanut pari kertaa illalla yhdeksän aikoihin kirjani päälle kesken lukemani lauseen. Treenienkin suhteen olen ottanut vähän kevyemmin. Jatkuvan suorittamisen sijaan olen katsellut tv-sarjoja, leiponut kavereiden kanssa, testaillut kampaajan ja meikkaajan kykyjäni kämppikseni kanssa ja muutenkin tehnyt kaikkea kivaa kaveriporukalla.

Mutta nyt niitä kuvia!

In English:

Hey!

I haven't written anything here in two weeks and now I don't know where to start and what to tell. I'm sitting at the airport in Copenhagen on my way to the Netherlands to play Dutch Open tournament so I don't have time to write too much. So let's make this post with not so many words but a lot of pictures!

To make the long story short, my life has been happy and good lately. My life has also been very busy with all the travelling, early wake-ups, training, tournaments and league matches, flights and train trips. So the days I've been home I've been just trying to relax. I'm not used to playing so many tournaments that I'm playing now and at the moment I think it's extremely important to find the balance between training, tournaments, travelling and resting. That's why I decided not to feel bad about not updating my blog and instead let myself rest and relax as much I wanted. I've also been sleeping more than I thought was possible and a couple of times I've fallen asleep in the middle of a sentence while reading a book. I've also taken it slightly easier with training. Instead of trying to be perfect I've been watching tv-series, baking with my friends, spending girls' nights and testing my hair dresser and make-up-artist skills with my flat mate.

But now it's time for the pictures!

Lately I've had too many mornings like this...
...and this...
Prague was nice even if I didn't play too well this time... Luckily got to spend time with this beauty :)
The beautiful city of Prague
My teddy Merly! So many hours spent sleeping with her lately... :D

This is how I felt when I came home from Czech extremely tired... :D
Pretty proud of my hair dresser skills!
Such a good day with this girl on Saturday! I fixed her eyebrows and did her make up and now I really want to have a little sister haha :)


Birthday celebrations the other day. If I'm not gonna be a make-up-artist then the plan B is to start our own bakery! .....NOT :D
xxx
Airi