torstai 28. tammikuuta 2016

My head was spinning around after Sweden but now I'm in Iceland!

English version below...

Moi!

Viime postauksen naputtelin matkalla Ruotsiin, tällä kertaa kirjoittelen matkalta kohti Islantia. Musta on tulossa kovaa vauhtia yhä vain rutinoituneempi matkaaja, ammattireissaaja tai jotakin sellaista. Kaikesta kehityksestä huolimatta tämä touhu on kaikessa hektisyydessään vielä hieman rankkaa toisinaan. Siksipä mä pidänkin usein kotona ollessani itseni irti blogista ja muista sosiaalisista medioista, ja keskityn sen sijaan rentoutumaan muilla tavoin. Mutta nyt kun matkailen taas, on oikein hyvä hetki kirjoitella!

Swedish Masters // Photo credits: Mark Phelan / Badminton Europe
Viime viikolla pelasin siis Ruotsissa Swedish Masters -kisassa. Se kisa meni yli odotusten siinä mielessä, etten todellakaan ajatellut etukäteen yltäväni niin kovassa kisassa puolivälieriin asti. Mun piti nimittäin voittaa melkoisen kova vastus toisella kierroksella. Mulla oli vastassa Bulgarian Petya Nedelcheva, joka on parhaimmillaan ollut maailmanlistalla sijalla 10 ja on edelleen yksi vahvimmista pelaajista Euroopassa. Mutta niinhän siinä kävi, että mä ylitin itseni ja voitin. Se on aika kiva fiilis joka kerta.

Mä kirjoittelin vähän aikaa sitten mun ja Nannan kaksintaistelusta olympiapaikasta, ja Ruotsin kisa oli taas aika mielenkiintoinen kokemus senkin kannalta. Juuri ennen kuin mä astelin kentälle mun toisen kierroksen peliin, Nanna voitti yllättäen kovan espanjalaisen tytön ja selvitti näin tiensä puolivälieriin. Mä sain tästä jotenkin buustin, että toikin on näköjään mahdollista ja sittenhän mäkin voin onnistua, oikeastaan mun kannattaisikin onnistua! Ihmettelen tässä tätä kirjoitellessani vieläkin, että miten mä pystyin näkemään sen noin positiivisena tilanteena, koska mähän olin aika kovan paineen alla siinä vaiheessa.

Swedish Masters // Photo credits: Mark Phelan / Badminton Europe
Vaikka Ruotsin kisa meni siis yläkanttiin eikä se ollut reissunakaan pitkä tai raskas, kesti henkinen palautuminen silti yllättävän pitkään. Ulospäin varmaan näyttää ja kuulostaa, että kestän paineet aika hyvin eikä tunnu missään, mutta oikeasti mä hyppelin adrenaliinihuuruissa vielä pari päivää kisan jälkeenkin enkä saanut kunnolla nukuttua. Lopulta se rauha onneksi kuitenkin löytyi, kun sain halia paljon, höpötellä kavereiden kanssa, makoilla sohvalla, soittaa maratonpuhelun vanhemmille kotiin, itkeä ihan vähän ja nauraa tosi paljon. Välillä kaikki on vaan niin hullua, kun on niin monta kisaa, koko ajan uusi maa ja uusi ympäristö, jännittää, on niin yli-ihanaa ja pää pyörää tuhatta ja sataa.

Mulla taisi kuitenkin onneksi olla juuri sopivasti aikaa palautua Ruotsin reissusta, sillä nyt fiilis on oikein hyvä. Sain tehtyä tässä välissä muutaman hyvän treenin ja elettyä muutaman päivän sitä turvallista perusarkea. Fiilis kropassa on hyvä, mieli virkeä ja kaiken siis pitäisi olla oikein kivasti kohdillaan. Mä olen innoissani Islannista, sillä se on kiva maa ja tykkään Islannin kisasta kovasti. Pääsen myös näkemään islantilaista kaveriani pitkästä aikaa, kun hän on niin ihana ja majoittaa mut kisan ajaksi!


Islannin jälkeen on sitten taas vain pari päivää välissä, sillä ensi viikolla pelataan SM-kisat Vantaalla. Viikon päästä matkan kohteena onkin siis Suomi ja kotikoti, se on aina mukava matkakohde! SM-kisojen jälkeen on viikon tauko kisoista, minkä jälkeen kisarumba jatkuu joukkueiden EM-kisoilla Venäjällä. Paljon on siis tapahtumia luvassa, eivätkä ne todellakaan EM-kisoihin lopu. Kerron kuitenkin maaliskuun suunnitelmistani lisää vähän myöhemmin... ;)

Huomenna pelaan siis Islannissa, tuloksia voi seurailla TÄÄLLÄ! (Livescorea tai streamia ei valitettavasti täällä taida olla...)

SM-kisoista löytyy infoa puolestaan TÄÄLLÄ!

Kivaa viikonloppua kaikille! :)


Hey!

Last time I posted at the airport while waiting for my flight to Sweden, this time I'm writing on my way to Iceland. I'm becoming more and more professional in traveling! Despite all the experience I have from traveling, I still must admit that this lifestyle is sometimes a little bit hectic and intense. That's why I like to relax and keep myself away from blogging and other social medias when I'm at home. But now that I'm on the road again, it's a perfect time for writing!

Last week I played in Swedish Masters. That tournament went beyond my own expectations as I didn't think I would make it to the quarter finals in such a strong tournament. On the second round I had to beat Petya Nedelcheva from Bulgaria and she's a strong player who has been number 10 in the world before and still is one of the strongest players in Europe. But I won that match and exceeded my expectations. That's always a good feeling.

Swedish Masters // Photo credits: Mark Phelan / Badminton Europe

I wrote a while ago about the battle of the spot in Rio we have with Nanna, and Sweden was again a very interesting experience regarding to that battle. Just before my second round match Nanna made a surprise beating a strong Spanish girl and so made it to the quarter finals. That somehow gave me a huge boost and I thought like "wow, surprises are actually possible to make and that means I can also do that, actually it would be very good for me to do that!". As I'm writing this now, I'm still wondering how on earth did I manage to see it so positively because I was actually under a big pressure at that moment.

Although Sweden was a good tournament for me and it was not a long or wearing trip, it still took me surprisingly many days to recover mentally. If you look or listen to me it might seem that I can easily handle the pressure, but the truth is that I was monkeying around for a couple of days after the tournament with too much adrenaline running through my veins. Finally I found the peace after hugging a lot, talking with my friends, chilling on the couch doing nothing, calling home to my parents and talking for a longlong time, crying just a little bit and laughing a lot. Sometimes everything is just so crazy when I have so many tournaments, a whole new country and environment every week, all the excitement, life is so extremely wonderful and my head is spinning around like crazy.

Swedish Masters // Photo credits: Mark Phelan / Badminton Europe
Luckily I feel like I had just enough time to recover from Sweden. I had time for some good training sessions and I got to sleep a few nights in my own bed. My body feels good, my mind feels sharp and so everything should be as good as it can get. I am excited about Iceland because I really like the country and the tournament. I'm also so happy to see my Icelandic friend after a long time and staying at her place during the tournament.

After Iceland I will again have only a couple of days off before the Finnish championships. So next week I will be traveling once again and this time the destination is my homehome Helsinki, that's always a nice destination! After nationals it's soon time to head to Russia for the European team championships. So a lot of things happening now and this is just a beginning. I have also some plans for March and April already but those I will reveal a bit later... ;)

So tomorrow I'm playing in Iceland International, you can follow the results HERE (unfortunately there is no livescore or livestream this time...)

Have a nice weekend everyone! :)

xxx
Airi

torstai 21. tammikuuta 2016

During the last 3 weeks I've been working hard and I've been a spider. Now I'm ready for Swedish Masters!

English version below...

Moi!

Olen jälleen reissun päällä ja nyt onkin hyvä hetki kirjoitella pitkästä aikaa kuulumisia. Matkan kohteena on tällä kertaa Ruotsi ja Swedish Masters -kisa, jota olenkin jo odotellut. Olen todella iloinen siitä, että mulla on ollut reilut kolme viikkoa aikaa treenata joulun jälkeen, mutta olen myös todella iloinen, että pääsen taas kisaamaan. Kisaaminenhan on kuitenkin mun laskelmien mukaan noin tuhatkolmekymmentäneljä kertaa kivempaa kuin treenaaminen.

Viimeisen kolmen viikon aikana mä olen ihan tarkoituksella keskittynyt täysillä treenaamiseen ja jättänyt muita asioita vähän vähemmälle. Mä päätin, että mä haluan ottaa näistä kolmesta viikosta nyt kaiken irti, sillä tämä oli mun ainoa pidempi treenijakso tänä keväänä. Nyt alkaa kisarumba, joka kestää oikeastaan huhtikuun loppuun saakka, ja siksi treenaaminen jää väkisinkin vähemmälle. Mä halusin olla tähän kovaan kisarumbaan niin valmis kuin vain mahdollista, joten päätin panostaa kaikkeni ja elää treeni+ruoka+lepo+treeni+ruoka+lepo-tyyppistä elämää.

Stretching is important! My friend said I looked like a spider so she didn't like me. :(
Mä onnistuin näiden kolmen viikon aikana mielestäni ihan hyvin. Pääosin treenit ovat sujuneet, mutta vähän on kyllä jäänyt hampaankoloonkin. Fiilis pelistä juuri nyt ei ehkä ole ihan niin hyvä kuin toivoin, mutta toisaalta tiedän, ettei se huippufiilis kaukanakaan ole.

Mä olen joutunut myös vaihteeksi kertaamaan käsitettä "kohtuus" ja opettelemaan lisäksi vähän jääräpäisyyttäkin. Mun valmentajalla on toisinaan hieman eri käsitys siitä, mitä mun kroppa jaksaa ja mikä on liikaa treeniä. Mä tiedän kyllä, etten jaksa tehdä viikon aikana yhdeksää lajitreeniä, neljää pyöräilytreeniä, neljää kuntopiiriä, kahta superkovaa hyppykuntopiiriä ja yhtä punttitreeniä. Jos joku muu jaksaa, niin onnittelen, mutta mulle se on liikaa. Mun on kuitenkin hyvin vaikea kyseenalaistaa valmentajan neuvoja ja pelkään olla hänen silmissään valittajaluovuttaja, joten tein kaiken. Perjantai-iltana oli aika paha olla, ja seuraavalla viikolla päätin, etten tee ihan kaikkea, ihan sama kuka sanoo ja mitä. Pitää vaan uskaltaa tehdä niin kuin oma keho kertoo, koska kyllä mä väitän aika hyvin tätä kroppaani jo tuntevani.


Ihan täysin ilman kilpaa pelaamista ei ole kuitenkaan tarvinnut onneksi olla, sillä tämän viikon tiistaina pelasin taas joukkuematsin. Se oli meille todella tärkeä matsi 1. divisioonassa pysymisen kannalta ja lataus joukkueessa oli sen mukainen. Mulla oli vähän käynnistymisvaikeuksia ja peli oli turhan virhealtista, mutta taistelin onneksi kuitenkin kolmessa erässä voiton sekä kaksinpelissäni että nelinpelissäni. Kaksi pitkää ja raskasta matsia ja myöhään venynyt ilta tuntuvat ehkä vähän vieläkin, mutta oli se niin upeaa voittaa joukkuematsi 9-4, oli superhyvä fiilis ja joukkuehenki!

Mitäköhän muuta vielä osaisin kertoa? Tuntuu että on tapahtunut paljon, vaikken osaa tai uskalla kertoa mitään. Ja kun toisaalta kaikki on ollut vain sitä hyvin yksinkertaista treeniarkea... Selailin muutama päivä sitten vanhoja kuvia, lisäilin niitä Facebook-sivuilleni ja pohdin sitä, miten paljon mä kasvan ja muutun. Mä en tiedä, onko musta tulossa vahvempi, mutta ainakin mulla on tasapainoisempi olo kaiken suhteen. Tästä keväästä on tulossa jännittävä ja kiireinen, mutta mä luulen olevani aika valmis siihen. Ja tosi innoissani!

Mutta huomenna siis pelaan Ruotsissa paikallista aikaa noin klo 12, kisoja voi seurata TÄÄLLÄ! :)



Hello!

I'm on the road again and so it's a very good time for writing. This time I'm on my way to Sweden for Swedish Masters which is a tournament that I've been really looking forward to. I'm more than happy that I've had a bit more than three weeks for training since the Christmas break, but I'm also veryvery happy that it's finally time to compete again. After all, I think that playing tournaments is about one-thousand-thirty-four times better than training.

During the last three weeks I've focused on training as much as possible. I decided to make the most of these weeks since this was pretty much the only period I will have for training this spring. Now it's time to start playing tournaments and I will be playing tournaments or team matches almost every week until the end of April. I wanted to prepare myself as good as possible for the coming tournaments and that's why I decided to give everything I have and live that train-eat-sleep-eat-train kind of life.



I feel like I did quite well during these three weeks. Mostly the training has been good but there are also some things that I'm not totally satisfied with. At the moment I don't feel as good as I was hoping for about my game but I also know that the top feeling is not far away.

I've also had to remind myself about what is moderation. My coach has sometimes a different opinion about what my body can handle and what is too much. I know very well that I can't do 9 badminton sessions, 4 biking sessions, 4 circuit trainings, 2 super hard circuits with jumps and one gym session. If someone else can survive this that's awesome but for me it was too much. It's just very difficult for me to question what my coach says as I don't want to be that weak girl who's always complaining. So I did everything. On Friday evening I felt horrible and decided that next week I will not do every single practice, no matter who says and what. It's important for me to do what my body tells me to do because I'm sure I know my body well enough already.

On Tuesday this week I played again a team match which was nice because I was already missing those competitive matches. It was a very important match for our team and we really needed some points to stay in the 1st division. I had some problems in the beginning but luckily I managed to win both my singles and doubles in three sets. I always want to do my best for the team and it felt amazing to be able to help the team to win. I can still feel those two long matches and the long night in my body but winning the match 9-4 and the amazing team spirit we had gave me so so so much energy!

Aaand what else is there to tell? I feel like so many things have happened lately but I can't or just don't dare to tell so much. And then on the other hand it's all been just that very simple life with a lot of training and nothing else... I was going through some old photos the other day, posting them on my Facebook page and wondering how much I'm changing and growing up. I don't know if I'm becoming stronger but at least I feel much more calm and stable somehow. The next few months will be exciting and busy, and I think I'm ready for everything. And beyond excited!

Anyways, tomorrow I'm playing in Sweden around 12 local time, you can follow the results HERE!


xxx
Airi

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Two girls + one big goal = the biggest catfight ever?

English version below...

Moi!

Kirjoitan tällä kertaa asiasta, josta en ole ennen maininnut blogissani sen suuremmin mitään. Olen kertonut tuhat ja sata kertaa siitä, kuinka haluan päästä Rion olympialaisiin, mutta en ole maininnut sitä, etten ole ainoa sinne tahtova suomalaistyttö. Ymmärrätte varmaan, että kun on kaksi kovatahtoista tyttöä ja yksi paikka olympialaisiin, niin siinähän on mitä parhaimmat asetelmat kissatappelulle, eikös?

Mauritius last June. This photo was taken after the quarters and we were very happy that we both made it to the semifinals!
Multa kysellään jatkuvasti (viimeksi tänään), että ollaanko me Nannan kanssa kavereita, kuinka paljon vihaan Nannaa, onko hillittömät paineet ja onko Nanna mun mielestä tosi ärsyttävä. Onhan tämä niin kutkuttavan jännittävä tilanne, että mun on nyt vihdoin avauduttava ja kerrottava oma rehellinen mielipiteeni tästä taistelusta.

Kun multa kysellään noita edellä mainittuja kysymyksiä, mua yleensä lähinnä naurattaa. Ihmisten perusoletus tuntuu olevan juuri se kissatappelu. Ymmärrän täysin, sillä ainekset siihen olisi hyvin kasassa ja monessa muussa maassa on taistelut olympiapaikoista hyvinkin kuumia ja rajuja. Mutta mulla vaan ei ole muuta vastausta, kuin että toki ollaan kavereita ja Nannahan on super kiva tyttö!

Monen on vaikea uskoa, että me oikeasti tullaan tosi hyvin toimeen, mutta niin se vaan on. Me ei kumpikaan ikinä olla tehty toisillemme mitään pahaa ja aina olen ajatellut Nannasta pelkkää positiivista, niin miksi sen pitäisi muuttua nyt? Jos mä pelaan huonosti, niin onko se Nannan vika? Tai jos hän tekee kovasti hommia ja pelaa minua paremmin, niin onko se sitten jotain josta mun pitäisi suuttua ja alkaa haukkua häntä ihmisenä?

This one was in Vladivostok. You can see on my face that I didn't sleep too well thanks to jet lag... Luckily I had Nanna who borrowed me some melatonin! :D
Mä arvostan suuresti sitä, että me tullaan niin hyvin toimeen. Jaan mielelläni hotellihuoneen kisoissa ja höpöttelen ja kikattelen niitä näitä. Vinkkaillaan myös toisillemme halvemmista hotellivaihtoehdoista tai muista matkustusvinkeistä ja autetaan kaikin muinkin tavoin toisiamme. Ollaan myös puhuttu siitä, miten hyvä on, että me kilpaillaan keskenämme ja että se puskee meitä molempia eteenpäin. Ei todellakaan yritetä niin sanotusti kusta toistemme muroihin (sitä paitsi tykätään molemmat syödä ennemmin puuroa), itse en ainakaan ole ihmisenä sellainen.

Mutta jottei tämä nyt kuulostaisi aivan liian ruusuiselta, niin kyllähän tämä silti on kisa. En mä tällä hetkellä yrittäisi olla Nannan kanssa kaikista läheisimpiä bestiksiä ja on varmaan ihan hyvä, että asutaan ja treenataan tällä hetkellä eri maissa ja saadaan keskittyä rauhassa omaan tekemiseemme. Koska kentällä ei varmasti kumpikaan haluta hävitä, ei todellakaan! Tottakai mä haluan voittaa ja olla parempi, en tietenkään tahdo hävitä. Kyllä mua ärsyttää ja harmittaa, jos olen huonompi. Ja tietysti on täysin oikeutettua, jos mulla on kisoissa parempi arpa ja puolestaan maailman suurin vääryys, jos Nanna on arvonnassa onnekkaampi, hahah. Nämä ovat kai aika normaaleja fiiliksiä? Mutta yhä edelleen mä olen sitä mieltä, että mun mun täytyy pyrkiä olemaan parempi treenaamalla kovasti ja keskittymällä kehittämään itseäni, ei vihaamalla tai kadehtimalla muita. Mulle on tärkeää, että se kisa jää sinne kentälle ja loppuu siihen, kun sieltä kentältä tullaan pois.

Badminton Europe kirjoitti vähän aikaa sitten artikkelissaan (KLIK, KLIK!) tästä meidän Suomi-tyttöjen kisasta. Osa on artikkelin kanssa samaa mieltä siitä, että on kunnioitettavaa, että tullaan näin hyvin toimeen. Terve kilpailu, aikuismainen asenne ja niin edelleen. Osa taas on sanonut mulle, että olen liian kiltti. Mä sanon siihen vain, että on tässä kuulkaa painetta ja stressiä ihan tarpeeksi ilman mitään ylimääräisiä tappeluitakin. Ja kun siellä kentällä mä en varmasti ole kiltti.

Kaiken kaikkiaan mä olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että mulla on niin fiksu ja mukava kilpakumppani. Toivon suuresti, että jompi kumpi meistä sinne Rioon tiensä onnistuu raivaamaan, vaikka helppoa se ei tule olemaan. Jännä kevät ja vielä monta seikkailua on siis edessä!

Team Finland represented in a team managers' meeting in Guatemala (maybe?)
Hey!

This time I'm writing about something I haven't really mentioned on my blog before. I've told a million times about how I want to qualify for the Olympics in Rio but I've never mentioned the fact that I'm not the only Finnish girl with this goal. You probably understand that when there are two hard-working girls and only one spot in Rio, that gives the best circumstances for a catfight, right?


People are asking me all the time about Nanna - are we friends, how much do I hate her, is there a lot of pressure and do I think that she is very annoying. I know that this is a very interesting situation and so I feel like I finally need to open up and tell my honest feelings about this battle.

When people ask me those questions mentioned above I usually just laugh. People seem to assume that we have a catfight. I totally understand that though, since this situation is perfect for drama and in many other countries the competition is very fierce. But I still can't give any other answer than that of course we are friends and Nanna is a super nice girl!



Training together before the tournament in Mauritius :)
Many people seem to find it hard to believe that we actually get along so well but that's just how it is. We've never done anything bad to each other and I've always had only positive things to say about Nanna, so why should that suddenly change now? If I play badly, is it somehow Nanna's fault? Or if she is working hard and playing better than me, is it then something I should get mad about and start bad-mouthing her as a person?

I really appreciate the fact that we get along so well. I'm happy to share a hotel room and chit-chat and giggle with her. We also help each other in many ways, for example finding the cheapest hotels and other cheaper travel options. We have also talked about how good it is to have this competition from each other to push us both forward. We are definitely not trying to do any harm to each other, we are just not like that as persons.

However, I don't want to make this sound too good to be true. You know, this still is a competition. I wouldn't even try to be very close best friends with Nanna at the moment and I also think that it's good that we train and live in different countries at the moment so we can both focus on our own things. Because on the court we definitely don't want to lose! Of course I want to win and be the better one. I get very mad and sad if I lose. And of course it's totally fair if I have a good draw in a tournament and the most unfair thing ever if Nanna is the lucky one with the draw, hahah. I guess these are just normal feelings? Still, I think that to be better I need to focus on training and developing and not focus on hating and envying others. For me it's important that the fight happens on the court and it's over as soon as I'm out of the court.


Badminton Europe wrote a while ago in their article (CLICK, CLICK!) about this "Finnish battle". Some people agree with the article that it's respectable that we get along so well. A healthy competitive relationship, mature attitude and so on. Some people, in turn, have told me that I'm too kind and friendly. All I have to say to that is, that I have enough pressure and stress even without any extra drama so I don't feel like fighting outside the court. And as I said, I'm for sure not too friendly on the court!

All in all, I'm very happy and grateful for the fact that I'm competing against such a smart and nice girl. I really hope that one of us will make it to Rio although it's not gonna be easy. Exciting four months and many more adventures are waiting for us!

xxx
Airi

perjantai 1. tammikuuta 2016

"Do you get money from badminton or I mean, do you get rich from it?"

I was asked to translate A POST that I wrote in Finnish before into English. So here we go, hope you'll enjoy it :)

I enjoy talking to new people. It's always interesting to hear what other people are doing in their lives and what kind of things they like. There are so many things you can do in life, you know. However, I always feel a bit shy talking about those things since my own life is not the most normal. AND because there always comes that one question which makes me feel uncomfortable...

To make a long story short, this is how it usually goes:

"Hey, nice to meet you, I'm Airi."
Oh hey, how are you?
"I'm fine thanks, how are you?"
I'm good thanks, just wrote the last exams and I also have a couple of days off work so actually life is great!
"Sounds awesome! What do you study and where do you work?"
I study at the university and I work at the checkout in a supermarket when I have time... What about you, I guess studies too?
"Hmm.. Well, I don't study right now or work or I mean...yeah well I'm a full time athlete."
Wow! Hmm...okay! Cool! But hey...

And then there comes THE question. Very often, pretty much every time. 

...do you get money from badminton or I mean, do you get rich from it?
 It's kind of hard for me to understand why this is the question people seem to be interested in the most. I mean, there are so many other things you could ask about my life or sports. On the other hand I totally get it. Firstly, people just really don't know and of course then they are interested to find out. Secondly, the truth is that money is a big thing in this world, the thing that most of us are pursuing and working so hard for.

Many people who are following my life - friends, people reading my blog or whoever - are probably interested to hear the answer for that question. How on earth do I have the money to travel to all the tournaments? And am I actually getting rich by playing badminton? Is my goal to get rich with badminton or why do I actually play?

I will try to tell you the answer as good as I can now. But I also have to say that I'm still not gonna tell too much. For me finances are not something I want to talk about publicly on my blog. So I'm mainly just gonna tell you where the athletes get their money and also how I think about money.

First of all, I want to correct the most common misconception: No, my parents are not paying everything for me. I believe that many girls that are my age get some financial help from their parents and that's how it is in my case as well. Yes, my mum sometimes buys me new shoes and yes, my dad still pays my phone bills but as I said, I'm pretty sure I'm not the only 22-year-old girl who's getting some help from her parents. However, my parents don't pay for my trainings, tournaments, rent and living and things like that. It is me who has to log in to my net bank and pay for the flights, hotels and so on from my very own bank account.

Hungary 2012, little me and big money :)
And where do I get the money from? I'm not gonna tell any exact numbers here as you probably understand - those are numbers that only me and my excel file named "budget15/16" know. But I can tell that I get support from my sponsors, our badminton federation and my club. Additionally, I get paid for the team matches I play in the Danish league. And sometimes there are those happy days when I play well in a tournament and get some prize money.

So all in all, I can survive economically but I really don't get rich from badminton. It's more like I can barely survive. It doesn't matter to me though since I'm not doing this for money. This is probably the thing many people are wondering because usually money is the thing everyone is hankering after. I've been asked many times if I find it frustrating that in badminton the prize money counts in hundreds of euros instead of thousands. It is a shame, of course, but it doesn't frustrate me at all. As long as I've been smart enough to understand the value of money, I've known that that is how it is and I've still continued playing. So if money was my biggest target I would have already quit badminton a long time ago. So I really don't grieve day after day the fact that the prize money is too small, I don't get rich and life is so hard, because I have realized that already a long time ago and still decided to do this. My motivation for playing comes from something totally else than money.

So becoming rich isn't the biggest mission in my life at the moment. I love playing badminton so much that I'm just happy that I have the chance to give a 100% to it. I still admit that I'm sometimes distressed when I have to save money in everything. I wouldn't want to get any money from parents, or I mean I would like to be able to pay everything myself. But right now I just need to accept the fact that I have to live sparingly and I have to let my parents help me sometimes.

I'm not gonna go any deeper into this subject, I don't dare to and I don't want to. I still hope that I could give some answers with this text. I was also wondering about how it is to be a professional athlete a few years ago. But I'm very happy that I decided to try and that I can manage this even though it's not always easy. I'm not saying that being a student is any easier but at least you have more friends who are in the same situation.

Well, that's it! Feel free to comment or ask if you have something to comment or ask. I will go to sleep now because in Finnish we have this old saying "when a young man sleeps, it's like putting money in a bank". I'm not a man though but I'm young anyway!

xxx
Airi