sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Peru, Brazil, Switzerland and New Zealand - HERE I COME!

English version below...

Moi!

Lupailin viime postauksessa kirjoitella tulevista seikkailuistani. Huomenna maanantaina karkaan nimittäin karkauspäivän kunniaksi kauas pois. En olisi ikinä uskonut, että ryhdyn tällaiseen ja että uskaltaisin tehdä jotakin tällaista, mutta tässä sitä nyt ollaan valmiina matkaamaan maailman ympäri.

Reitti on seuraava:


Odense, Tanska - Lima, Peru - Sao Paulo, Brasilia - Zurich, Sveitsi - Auckland, Uusi-Seelanti - Odense, Tanska

Mun oli aivan pakko taiteilla hieno kartta havainnollistamaan sitä, että mä tosiaan matkailen ihan maailman laidasta laitaan - tai ympäri, miten se nyt kuuluukaan ilmaista. Valitettavasti lennot eivät ole aivan noin suoria kuin kuvassa, joten "muutama" tunti tulee hengailtua lennoilla ja lentokentillä... Pelaan siis neljä kisaa ja matkustan neljä viikkoa putkeen, mikä on melkoisen hurjaa. Kaikista hurjinta tässä on kai se, että teen tämän aivan yksinäni.

Olen aina ollut se tyttö, joka viihtyy hyvin tutuissa ympyröissä ja nauttii turvallisuuden tunteesta. Tämä koko olympiakarsinta on ollut mulle melkoinen kokemus ja mua välillä pelottaakin se, miten paljon mä tämän vuoden aikana olen jo kasvanut, oppinut ja - niin no, muuttunutkin. Ei mulla ollut mitään hajua siitä, miten kovaa touhua tämä oikeasti tulisi olemaan. Luulin tietäväni, mitä on paineet ja miltä tuntuu jännittää tosi kovasti, mutta eihän mulla ollut mitään käsitystä noista asioista. Nyt mä tiedän, miltä ne tuntuu ja tunnen myös yhä paremmin sen kuuluisan epämukavuusalueen. Mä elän jatkuvasti omilla äärirajoillani ja annan kaikkeni. Se on ihan huikeaa, mutta samalla niin kauhean kuluttavaa. Niin monesti tänä vuonna olen pienenä ja heikkona takertunut läheisimpiin ihmisiini tosi kovaa, mutta sitten taas jatkanut, ollut taas niin kovin vahva. Nyt tätä kaikkea on jäljellä kaksi kuukautta ja mä tiedän, että kun tähän projektiin on uskallettu lähteä, niin se myös uskalletaan viedä loppuun.


On aivan uskomatonta, miten tiukka taisto meillä on juuri nyt Nannan kanssa siitä olympiapaikasta. Siis että me ollaan olympiarankingissä peräkkäin ja meidän välillä on vain pisteen ero! Nämä kaksi viimeistä kuukautta ovat siis todella ratkaisevia ja jännittäviä... Meidän molempien on nyt otettava riskejä, sillä ne rankingpisteet eivät tule kotona istumalla. Tästä syystä mä olen päättänyt, että on aika sanoa heipähei mukavuusalue ja nähdään pian Peru ja Uusi-Seelanti!

Voin kertoa, että jos joskus päätätte lähteä tällaiselle kuukauden reissulle yksin, niin varautukaa suureen määrään valmisteluja. Pelkkien lentojen löytäminen ja varaaminen vie helposti pari päivää. Plus yhden päivän siinä vaiheessa, kun yksi jo ostettu lento yhtäkkiä peruuntuu ja tulee "paniikki-apua-mitä-mä-nyt-teen"-päivä. Sitten täytyy kysellä hotellikaverien perään, etsiä hotellit, hoitaa kyydit hotelleille ja halleille sekä tietysti etsiskellä treenikavereita ja varailla treenikenttiä. Pikkuhiljaa päästään sitten hiomaan pikku yksityiskohtia, kuten pakkailuja, mahdollisia viisumeja ja extra matkatavaramaksuja. Lisäksi on hyvä varautua unilääkkeillä pitkille lennoille ja googletella gymiä, kun on pitkiä 12 tunnin vaihtoja lentokentillä. Ja tottakai adapterit on oltava vieraisiin pistorasioihin ja pyykinpesumahdollisuuksistakin on hyvä ottaa selvää. Näistä kaikista jos vielä onnistuu pitämään kirjaa eikä sekoa missään vaiheessa, niin onnittelen!

Reissuni starttaa siis huomenna, apua JO HUOMENNA! Tästä tulee varmasti tähän astisen elämäni hurjin seikkailu ja päässä pyöriikin monenlaista. Kaikki pitäisi kuitenkin olla nyt järjestetty ja yksityiskohdat mietitty. En onneksi matkusta ensimmäistä kertaa ja tiedän jo, mitä on pitkät lennot, väsymys ja jet lag, passintarkastusjonot, erikoiset hallit, liian hitaat pallot ja hotellielämä. Tiedän, etten ryntää heti ensimmäiseksi juomaan hanavettä Perussa tai lähde yksin taksiajeluille Brasiliassa. Tiedän myös, miten tärkeää on ottaa rennosti ja osata höllätä. Mä olen oppinut paljon ja osaan tämän homman.


Yritän kirjoitella mahdollisimman paljon reissun päältä ja muistaa napsia usein kuvia, maisemat tulevat varmasti olemaan hienoja! Yksinäisiä matkustustunteja kertyy niin paljon, että aikaa blogille pitäisi kyllä olla, kunhan vain on netti ja pistorasia (ja se adapteri!).

Nyt mun on aika viimeistellä pakkailut (ette muuten usko miten hankalaa on pakata neljän viikon kamat yhteen laukkuun!), käydä treenailemassa ja rentoilla loppuilta. Palailen reissukuulumisten kanssa pian! :)

xxx
Airi


In English:

Hello!

This whole Olympic qualification period has already been a huge adventure for me. But I feel like the biggest adventure so far is starting tomorrow! I never thought I would do something like this, I never thought I would have the courage. But here I am, ready to travel around the whole world.

And this is how my trip looks on a map:


Odense, Denmark - Lima, Peru - Sao Paulo, Brazil - Zurich, Switzerland - Auckland, New Zealand - Odense, Denmark

I just had to make this beautiful map to show you that I really am going to travel all the way across the whole world - or around the world, I don't which is the right way to say it. Unfortunately the flights are not quite as straight as on that map which means that I'm gonna spend "a few" hours on the flights and at the airports. I'm gonna play four tournaments and travel four weeks in a row, which is pretty wild. But I guess the wildest thing in all of this is that I'm doing it all by myself.

I've always been the girl who enjoys the comfort zone and feeling safe. This whole Olympic qualification has been a crazy experience for me and I'm sometimes even a little bit scared of how much I've grown, how much I've learnt and - yeah, how much I've also changed. Going into this I had no idea how tough this would be. I thought I knew how it feels like to be under pressure and how it is to be extremely nervous, but honestly I had absolutely no idea. Now I know how those things feel like and I know better than ever what it is to be outside my own comfort zone. I'm constantly crossing my limits and giving all I have. That's so amazing but at the same time it's very exhausting. So many times this year I've been feeling so small and so weak and there have been moments where I've needed the closest people in my life more than ever. But then I've just kept on going and been so strong and independent again. Now there are only two more months to go and I know that if I was brave enough to start, I will also be brave enough to finish this project.

It is absolutely crazy how close me and Nanna are to each other in the ranking right now. In the Olympic ranking there is only one point between us. It is so harsh that only one can go to Rio and these last two months will be extremely thrilling... We both need to take risks now because you just don't get those ranking points by sitting home. That's why I've decided that it's time to say byebye comfort zone and see you soon Peru and New Zealand!

I can tell you that if you one day decide to make a trip like this alone, you need to be ready to do so much preparations. Only just finding and booking the flights can easily take a couple of days. Plus one day when one of the flights you bought is suddenly cancelled and you have a "panic-help-what-am-I-gonna-do-now" kind of day. Then you have to find friends to share the hotels with, book the hotels, book transportation to the hotels and halls, find someone to practice with and book the practice courts. After all that you can slowly start thinking about all the small details such as packing and paying for the extra baggage. Besides, it's good to google a gym or something else to do when you have 12 hours waiting time at an airport. Also, make sure that you have all the visas and other papers you need! And of course you must have adapters for those foreign plugs and sleeping pills for the long flights. If you manage to handle all these things without going bananas, then all I can say is well done!

My trip starts tomorrow, OMG ALREADY TOMORROW! There are so many things going through my mind right now. However, everything should be organized and all the details fixed. Luckily I'm not traveling for the first time and I already know how the long flights, tiredness and jet lag, passport controls, strange halls, too slow shuttles and hotel life are. I know that the first thing to do in Peru is not running to the bathroom to drink water from the tap and I know that I will not go for sightseeing with a taxi alone in Brazil. I also know that the most important thing is to relax and relax and relax. I have learnt so much and I know how to do this.

I will try to write as much as possible from my journey and I will try to remember to take a lot of photos, I'm sure it will look nice there! I will for sure have so many lonely hours that I should have time for my blog if I just can find an internet and a plug (and the adapter!).

Now it's time to finish packing (you have no idea how difficult it is to pack everything for four weeks in one bag!), go down to the hall for some training and then take it easy for the rest of the evening. I will write soon again, probably from the other side of the world! :)

xxx
Airi

torstai 25. helmikuuta 2016

EM-kisareissu Kazaniin

Moi!

Apua, mistä mä nyt aloitan? Viime postauksesta on aivan liian pitkä aika ja nyt on taas niin vaikeaa kirjoittaa kaikesta kerralla. Oli joukkueiden EM-kisat Venäjällä ja niistä on nyt pakottava tarve kertoa, mutta kun haluaisin kertoa kovasti jo tulevistakin seikkailuista! Mua niin harmittaa, etten päässyt Venäjällä kertaakaan koneellani nettiin (no okei, kerran se yhdisti kolmeksi sekunniksi) ja siksi en saanut sieltä postattua yhtään mitään... No mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Sairastelin siis SM-kisojen aikaan ja kun siitä selvisin, yritin kaikkeni päästä takaisin treenien pariin mahdollisimman nopeasti. Ihan hyvinhän se sujuikin, mutta silti oli vielä vähän keskeneräinen olo Kazaniin EM-kisoihin lähdettäessä. Väitin kiven kovaa itselleni ja muille, että olen täydessä iskussa, mutta en mä kyllä ollut. Kokonaisuudessaan reissusta jäi kuitenkin tosi kiva fiilis!


Me matkattiin Suomen joukkueen kanssa yhtä matkaa Kazaniin Venäjälle ja oltiin perillä maanantain vastaisena yönä aamukolmen jälkeen. Oli aikamoinen matka, mutta onneksi siitä ei tarvinnut selviytyä yksin, vaan oltiin koko joukkue yhdessä. Maanantai oli kuitenkin melko rankka ja väsynyt päivä, mutta päästiin iltapäivällä hallille vähän treenailemaan ja se piristi. Lisäksi nukuttiin päikkäreitä ja käytiin yhdessä tyttöjen kanssa syömässä, joten kivoissa merkeissä sujui se päivä.
Lentokentällä oli hyvin aikaa tehdä myös hienot tiimikynnet!
"Moi, mä oon nukkunu 3 tuntia viime yönä"-matkustusselfie
Tiistaina sitten alkoivat pelit. Me käytiin tyttöjen kanssa yhdessä aamupäivällä reippailemassa hotellin kuntosalilla ja valmistauduttiin näin illan matsiin Tanskaa vastaan. Näissä kisoissa pelattiin ensin lohkovaiheessa kolme joukkuematsia eli siis jokaisessa lohkossa oli neljä joukkuetta. Lohkoja oli viisi ja jokaisen lohkon voittaja pääsi jatkoon puolivälieriin. Lisäksi jatkoon pääsi kolme parasta lohkokakkosta. Meidän lohkossa oli meidän lisäksi Tanska, Valko-Venäjä ja Liettua. Tanska oli tietenkin super kova ja voittivatkin lopulta koko kisan ja saivat näin jälleen kerran EM-kultaa. Mutta me tsempattiin hyvin, tai siis Nanna erityisesti, voitettiin heiltä yksi peli ja hävittiin siis 1-4.


Keskiviikkona vastaan tuli sitten Liettua. Me laskeskeltiin tyttöjen kanssa, että olisi oikein hyvät mahdollisuudet päästä puolivälieriin lohkon kakkosena, jos vain voitetaan Liettua ja Valko-Venäjä selkeästi ja mielellään 5-0. 25 minuuttia ennen matsin alkua oltiin lämmittelemässä Nannan kanssa, kun hän yhtäkkiä tuli niin huono-oloiseksi, että täytyi ottaa valmentajien kanssa kriisipalaveri ja muuttaa suunnitelmia. Nanna ei sitten pelannutkaan ja mut siirrettiin ykkössingeliin. Se tuli vähän äkkiä ja räpelsin lopulta sen pelin niin pahasti, että itkuhan siitä tuli ja 1-0 Liettualle. En kuitenkaan itkenyt kauaa, koska mököilyhän olisi ollut epäreilua joukkuetta kohtaan! Niinpä kannustin muita minkä pystyin ja tsemppasin nelinpelini kotiin. Voitettiin 4-1, mikä oli upeaa!

Viimeisessä lohkopelissä vastassa oli Valko-Venäjä. Niillä oli kova ykkössingeli, jonka halusin ehdottomasti voittaa. Olin kuitenkin todella epävarma ja ahdistikin vähän mennä pelaamaan, kun olin pelannut kaksi elämäni huonointa singeliä edellisinä päivinä. Annoin kaikkeni ja taistelin minkä pystyin, mutta hävisin kolmannessa erässä pitkän väännön jälkeen 19-21. Se oli taas ihan kamala paikka, mutta yritin silti olla positiivinen, tsempata muita ja taistella jälleen nelinpelini voitokkaasti. Voitettiin taas 4-1 ja jäätiin jännittämään muiden lohkojen tuloksia, että päästäänkö jatkoon parhaina kakkosina vaiko ei. Mä luulin siinä vaiheessa, että ei päästä ja että se on mun vika, kun olin räpeltänyt singelini niin huonosti... "Airi ottaa pataan, muut vetää sataa" oli uusi ehdotus joukkuehuudoksi, mutta päädyttiin siihen, että se olisi ollut kaikesta huolimatta hieman turhan ilkeä.


Kävi kuitenkin niin iloisesti, että päästiin kuin päästiinkin jatkoon ja kahdeksan parhaan joukkoon! Paljosta se ei ollut kiinni, taidettiin laskea jopa erävoittoja lohkokakkosten välillä, mutta onneksi se kääntyi meidän eduksi tällä kertaa. Puolivälierissä tuli vastaan jälleen Tanska, eikä me tälläkään kertaa heitä onnistuttu yllättämään, mutta hyvä taistelu se kuitenkin oli. Pelasin jopa itsekin yhden todella hyvän erän!

Omiin singeleihini noissa karkeloissa en siis voi olla kovin tyytyväinen. Joukkueena onnistuttiin kuitenkin todella hyvin ja olen hirmu ylpeä meidän tytöistä! Sijoitus 5.-8. ei ole ollenkaan huono EM-kisoissa ja meillä oli muutenkin todella kiva meininki tyttöjen kanssa. Tällaiset joukkuekisat eivät välttämättä ole yksilöurheilijoille helppoja, kun on tottunut pärjäämään yksinään. Mutta jos mä saisin mahdollisuuden ja jos joku kuuntelisi mua, niin haluaisin kertoa etenkin kaikille junnuille, että opetelkaa olemaan hyviä joukkuepelaajia, jos haluatte päästä urallanne yhtään mihinkään! Joukkueessa pärjääminen on hirmu tärkeää ihan jo jokapäiväisten treenien kannalta, puhumattakaan siitä kun alatte pelaamaan joskus liigamatseja ynnä muita. Mä jouduin esimerkiksi tsemppaamaan kovasti tällä reissulla, etten suremalla ja märehtimällä omia huonoja pelejäni pilannut muiden fiilistä. Ja Nanna puolestaan tsemppasi hienosti eikä masistellut sitä, että tuli kipeäksi. Se vaan vie niin paljon muidenkin energiaa ja fiilistä alaspäin, jos yksikin joukkueesta mököilee tai kiukuttelee. Positiivisuus ja toisten tukeminen on paljon parempi idea!


Tämän joukkuekisan jälkeen onkin taas vuorossa kaikkea muuta kuin joukkuematkailua. Lähden nimittäin maanantaina tähän astisen elämäni ehkäpä hurjimmalle seikkailulle! Luvassa on aikamoinen maailmanympärimatka, jonka teen tosiaan aivan yksinäni. Kerron tästä lisää ihan pian, sillä tämä stoori on jo riittävän pitkä muutenkin. Mutta sen voin jo nyt sanoa, että olen aikamoisen innostuneissa ja jännittyneissä fiiliksissä!

Palailen siis pian, yritän ehtiä kirjoittelemaan ainakin ennen maanantaita, mutta tässä on vielä hieman matkajärjestelyjä tehtävänä sekä yksi liigapelikin pelattavana... Mutta mun on kyllä aivan pakko päästä kertomaan, mitä hurjaa on luvassa mun elämässä!
Siihen asti moimoi! :)

xxx
Airi

maanantai 8. helmikuuta 2016

And life goes on...

English version below...

Moi!

Ajattelin kirjoittaa perinteisen "SM-viikonlopun jälkeiset fiilikset"-postauksen. Vaikka tänä vuonna mun viikonloppuuni ei kuulunutkaan valitettavasti sulkapallon pelaaminen, niin kyllä mä silti opin paljon. Siksi mun mielestä on oikein kohtuullista kirjoittaa viikonlopun fiiliksistä. Joten aloitetaanpa.

Lista asioista, jotka oivalsin tänä viikonloppuna:

  • Pystyn jännittämään mailan yli 39 asteen kuumeessa ja sanomaan, että "joo vähän on huono olo, mutta ei tarvi mitata kuumetta. Kyllä mä pelaan huomenna!"
  • Jos ruoka ei pysy sisällä kolmeen päivään, tulee heikko olo.
  • Yhden vuorokauden aikana on mahdollista nukkua yhteensä ainakin noin 17 tuntia
  • Instagramia ei kannata selailla, jos kärsii masupöpöstä ja etovasta olosta. Siellä on liikaa ruokakuvia. Tiiätte varmaan #foodporn.
  • 39,5 asteen kuumeessa on niin kuuma olo, että tuntuu kuin olisi kiuas ja silmätkin tuntuu sulavan päähän. Mutta ei hätää, ne ei sula.
Että tällainen SM-viikonloppu tällä kertaa. Onneksi kuume on nyt enää muisto vain ja muutenkin olo alkaa helpottaa. Mä olin tosiaan melkoisen kipeä pari päivää, mikä oli monestakin syystä tavallaan ihan hyvä juttu. Ensinnäkään mä en joutunut miettimään hetkeäkään sitä, voinko pelata vai en, kun en todellakaan voinut. Toisekseen en ehtinyt harmitella ja surkutella, kun joko nukuin tai yritin vain selviytyä pahan oloni kanssa. Ja kolmas hyvä puoli oli se, että tauti oli raju mutta lyhyt, ja pääsen pian takaisin treenien pariin!

Henkisesti raskainta oli ehkä lauantai-iltana, kun kuume alkoi hälvetä kokonaan ja olo hiljalleen helpottaa. Silloin mulla oli ensimmäistä kertaa aikaa pohtia sitä, että mä en päässytkään näyttämään kaikille, että mä osaan pelata. Jotenkin mä tahtoisin niin kovasti näyttää, että mäkin olen täällä ja että mäkin olen täysillä mukana tässä Rio-taistossa. Mä väitän, että olisin ihan varmasti haastanut Nannaa SM-kisoissa tosi kovaa. Se, että mä olen tällä hetkellä maailmanrankingissa sijalla 76 ei ole vahinko, vaan mä olen oikeasti kehittynyt ja pärjännyt tällä kaudella.

Näitä pettymyksiä ja henkisiä epävarmuuksiaan on kuitenkin tärkeää rohkeasti käsitellä. Mä tiedän, että muuten ne jäävät vain painamaan ja kasvavat suuremmiksi. Mun onkin pakko sanoa, että mä olen jälleen kerran älyttömän kiitollinen kaikesta tsempistä. Esimerkiksi kommentit edelliseen postaukseen oli juuri sitä, mitä mun tarvitsikin kuulla, kiitos niin kovin paljon teille! Ja hirmu tärkeitä ovat tottakai myös kaverit, perhe ja muut läheiset, joille saan puhua ja pohtia asioita ääneen. Niinkin pieni juttu kuin whatsappin ryhmäkeskustelu voi varsinkin kipeänä pelastaa monen monta epätoivon hetkeä!

Juuri nyt mulle on todella tärkeää palautua kunnolla ilman kiirettä. Mikään paniikki tässä ei onneksi edes ole, sillä Venäjälle joukkueiden EM-kisoihin lähdetään sunnuntaina, eli voin hyvin ottaa varman päälle ja aloittaa treenit kunnolla vasta keskiviikkona. Siltikin aikaa jää hyvin ja saan treenattua viisi päivää ennen ensi viikon kisaa. Kaikki siis hyvin, huokaiskaamme helpotuksesta!

Palailen myöhemmin tällä viikolla, mutta siihen asti tsemppaan täysillä, että pääsen mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti takaisin treeneihin kiinni! :)

xxx
Airi

Happy girl after getting out of the house for the first time in a few days!

Hello!

I decided to write my traditional "feelings after the national championships"-post. Although this year I couldn't play any badminton at the weekend of nationals, I still learned a lot. That's why I feel like it's a very good idea to share my feelings from the weekend anyway. So let's get started.

A list of things I found out this weekend:
  • I am able to string a racket while suffering from 39 degrees fever. I can also say "yeah, I feel a bit weak but no need to check the temperature, I will play tomorrow!"
  • If you're not able to eat for three days, you will end up feeling weak.
  • It is possible to sleep at least 17 hours in one day.
  • It's not a good idea to check Instagram if you feel sick. There are too many pictures of food. U know, #foodporn.
  • When you have 39,5 degrees fever you feel so hot that it feels like even your eyeballs are gonna melt. But don't worry, they will not melt.
So that's how my weekend of national championships was this time. Luckily the fever is just a memory now and I'm feeling a lot better. I was pretty sick for a couple of, which was actually kind of a good thing. Firstly, I didn't even need to think whether I can play or not because I just simply couldn't. Secondly, I didn't have time to worry and feel sorry for myself for missing the nationals because I could only sleep and try to survive with the sickness. And the third positive thing is that the illness was very rough but it was also over quite fast and I will be able to practice soon again!

Mentally the toughest moment was probably Saturday evening when the fever started to go away and I started to feel a lot better. That was the first time I really had time to think about the nationals and that I missed my opportunity to show everyone that I really can play. I somehow feel like I would like to show everyone in Finland that I'm also here and I'm also 100% in for the fight of the spot in Rio. I bet that I would have really challenged Nanna this weekend at the nationals. My world ranking #76 didn't happen accidentally, I have developed and played very well this season.

These disappointments and mental insecurities are very important to be dealt with. I know that otherwise they will only stay at the back of my mind and grow bigger and bigger as time goes by. My friends, family and other important people around me are also a very big support as I can talk to them and share my thoughts. It's often those little things like a group chat on whatsapp that can make your day, especially when your down with a flu! I also have to say once again that I really appreciate all the encouragement I've received during the last few days. 

Right now it's very important for me to recover without any hurry. Luckily there's no need to rush now because we are leaving to Russia for the European team championships on Sunday. Even if I play safe now and start training again on Wednesday, I will still have enough time. So everything is good, no worries at all!

I'll get back to my blog later this week but until that it's time to work hard and do my very best to get back to training as soon and as safely as possible! :)

xxx
Airi

torstai 4. helmikuuta 2016

Fever.

Moi!

Mä oon niin uskomattoman pahoillani ja surullinen. Ihan kamalaa sanoa tää, mutta mä en pelaa SM-kisoissa tänä vuonna. Musta tuntuu, että mä petän kaikki ja että tää on niin väärin, mutta eihän tää mun vika ole. Mulla on 39,5 astetta kuumetta ja mä makaan sängyn pohjalla. Lupaan, etten tehnyt tätä tahallani. Vaikka ei kai kukaan niin luulekaan.

Oikeasti mä olen ollut pikku vatsapöpössä koko viikon, mahaan on sattunut ja tiistaina jopa nukahdin kahdeksalta illalla, kun oli vähän heikko olo. Mutta kun en halunnut valittaa ja uskoin sen menevän ohi. Tänään aamulla vielä treenasin, mutta kotiin päästyäni olin niin heikko, että oli pakko nukkua päikkärit (mitä en tee ikinä yleensä!). Sain syötyä vain pari teelusikallista hunajaa (tätäkään en tee ikinä yleensä!), jotta pysyin pystyssä. Urheasti kuitenkin jännitin mailani ja olin vakaasti menossa huomenna pelaamaan. Mutta kun kuumemittari näytti niin hurjia lukemia ja palelin kolmen hupparin alla, niin olihan se myönnettävä, että ei. Onneksi mulla on äiti ja isi, jotka kieltää hölmöilemästä. Ne on ärsyttäviä, kun ne on aina oikeessa, mutta ne on kuitenkin parhaita, kun ne välittää musta.

Mä myönnän itkeneeni tänään tän asian takia ja myönnän olevani vähän suruinen juuri nyt. En kuitenkaan voi muuta kuin lepäillä, juoda teetä ja hymyillä, koska mä uskon, että niillä asioilla paranee nopeiten. Mä haluan kertoa olevani ihan älyttömän pahoillani, että mua ei tänä viikonloppuna näe pelaamassa. Ja sitten mä haluan toivottaa tsemppejä kaikille muille kisaajille! :)

xxx
Airi

maanantai 1. helmikuuta 2016

Happy after Iceland International - 2nd place, lovely people and nice weather

English version below... :)

MOI!

Mä heräsin eilen aamulla paljon ennen herätyskelloa, aivan liian aikaisin. Etsin pimeässä puhelintani tarkistaakseni kellonajan ja toivoin hartaasti, että se olisi edes 6.30. Puhelimen näytölle syttyi kuitenkin ikävät lukemat: 05.47. Olin nukkunut vain muutaman tunnin ja nekin hyvin levottomasti. Yritin makoilla vielä hetken, mutta olin aivan liian virkeä ja täynnä energiaa, adrenaliini virtasi kropassa hirveällä vauhdilla. Sitä paitsi oli ihan kauhea nälkä. 

Kun mä herään tällä tavalla, se tarkoittaa yleensä yhtä asiaa: tärkeä peli, jota en malta odottaa. Eilen se peli oli Iceland International -kisan finaali. Finaaliin yltäminen oli todella hieno juttu, vähän yllättäväkin. Tiesin toki, että se on täysin mahdollista, mutta se vaatisi tosi hyvää pelaamista, jonkin verran venymistä sekä tietysti kovia voittoja. Mä olen iloisen hämmentyneen onnellisen ylpeä siitä, että mä onnistuin viime viikolla Ruotsissa ihan yli odotusteni ja nyt mä tein sen taas. Siis että kaksi viikkoa putkeen on mennyt näin loistavasti, ja että mun pääni pysyy kasassa näin hyvin ja taistelee kerta toisensa jälkeen tiukkoja matseja kotiin. Joten kiitos kaikesta, rakas pääni!

Photos: Badmintonsamband Islands
Vaikka mä hävisin eilen sen finaalin tiukasti kolmessa erässä pitkän taistelun jälkeen, on mulla päällimmäisenä positiiviset fiilikset. Puolivälierän voitto kisan kakkossijoitetusta Viron Kati Tolmoffista oli todella hyvä voitto. Peli oli hirmuisen fyysinen ja jouduin tekemään tosissani duunia, varsinkin kun jäin molemmissa erissä heti alussa vähän liikaa jälkeen. Mutta ikinä ei saa luovuttaa, ei edes silloin kun on tappiolla 3-13! Semifinaalista puolestaan jäi käteen hyvä taistelu nuorta ja todella pitkää tanskalaista tyttöä vastaan. Peli oli melkoisen vaikea, sillä noin pitkää ja vahvaa tyttöä vastaan on hankalaa pelata. Ensimmäisessä erässä en vielä onnistunut, mutta olen super tyytyväinen siihen, miten pystyin rauhassa pohtimaan ja muuttamaan taktiikkaani pelin kuluessa. Finaalissakin Tanskan Julie Dawall Jakobsenia vastaan pelasin mielestäni todella hyvin, mutta kolmannessä erässä tilanteen 12-12 jälkeen sössin turhaan muutaman pisteen ja jäin jälkeen 12-17. Lopulta hävisin 16-21 ja jäihän se tietysti harmittamaan, sillä ilman tuota heikkoa loppua matsi olisi hyvinkin voinut olla minun... Mutta on kyllä myös myönnettävä, että vastustaja pelasi tosi hyvin läpi koko turnauksen.

Kaiken kaikkiaan pelasin siis oikein hyvin, ja olen siitä kovin iloinen. Tämä tulos oli sitä paitsi taas yksi tärkeä suoritus olympiakarsinnan kannalta, sillä tästä rapsahtaa jälleen reilut 2000 pistettä maailmanrankingiin. Viime viikon rankingissa sijoitukseni oli ekaa kertaa numerolla 7 alkava, nimittäin 79. Torstaina julkaistavassa tämän viikon rankingissa sen pitäisi siis olla taas vielä hieman parempi. Tärkeintä on tietysti, että peli kulkee, mutta kyllähän nämä ranking-jututkin motivoivat kummasti!

(Pieni välihuomautus: Finaalimatsi löytyy islanninkielisellä selostuksella osoitteesta http://www.ruv.is/sarpurinn/ruv/reykjavikurleikarnir/20160131 ja mun peli alkaa noin 39 minuutin kohdalta. Ne ekat 39 minuuttia voi toki katsella hienoa suomalaista sekanelinpeliä Anton Kaistin toimesta!)



Koko reissusta jäi todella hyvä mieli. Islanti on todella kiva maa, varsinkin tänä viikonloppuna, kun sää oli niin upean kaunis! Oli myös aivan ihanaa yöpyä kaverini perheen luona. He ovat älyttömän ihania ihmisiä ja kun on niin kiva fiilis vapaa-ajalla, on helpompi olla kentälläkin hyvällä fiiliksellä ja pelata loistavasti. Ainoa miinuspuoli on se, että mun taitaa tulla heitä ikävä...

Girls, you are amazing!


Tänään ohjelmassa on lähinnä rentoilua ja palautumista. Mun kroppa on aika väsynyt viikonlopun peleistä, jopa vatsalihakset on jumissa! Enkä mä voi väittää, että pääkään on ihan terävimmillään juuri nyt. Onneksi mä olen oppinut nauttimaan myös lepopäivistä ja nykyään mun mielestä on ihan hirmuisen ihanaa makoilla koko päivä silloin, kun kroppa sitä kipeästi toivoo.

Kovin montaa päivää tässä ei tosin ehdi makoilla, sillä perjantaina starttaa jo SM-kisat. Niitä varten olisi siis vielä matkattava Suomeen, mutta kunhan nyt saisin edes purettua tuon matkalaukun ja pestyä pyykit Islannin jäljiltä... Mutta tänään mä saan ansaitusti nauttia asenteella "älä tee tänään sitä, minkä voit tehdä huomenna!".



Shortly in English:

This time I'm only gonna write a short version in English because it's my well deserved day off and because I'm a little bit lazy. :) So, these are the main points:

  • I made it to the final in Iceland International and managed to beat some good players on the way. Unfortunately I lost in the final in close three sets against Julie Dawall Jakobsen from Denmark. It was a good tournament for me anyway and I'm very happy about that!
  • This was also one more good result for the Olympic ranking. In the last week's world ranking I broke the top 80 mark for the first time being number 79 and so after this result in Iceland I should be even higher this week! The most important thing is, of course, that I'm playing well but getting higher in the ranking is also a good source of motivation.
  • I am happy, surprised, confused and proud that I managed to play so well in both Sweden and Iceland. It's amazing that my head can handle the pressure and fight through those tough matches week after week. So thank you, my dear head!
  • I had such a nice time in Iceland! I stayed at my friend's place and she and her whole family are the sweetest people ever! When you feel so happy outside the court, it's also easier to play well. Margret, I'm gonna miss you!
  • Today I'm gonna relax and recover my body and mind. I have finally learned to enjoy these well deserved rest days, so today's headline is "don't do today what you can put off to tomorrow!".
  • Next weekend it's time for the Finnish national championships so I will travel soon to Finland which is awesome :)
That's pretty much it I guess. I wish you all a very good week!

xxx
Airi