lauantai 26. maaliskuuta 2016

Me, myself and Auckland

Moi!
Maailmanympärimatkani alkaa lähestyä loppuaan. Perussa, Brasiliassa, Sveitsissä ja Uudessa-Seelannissa on nyt vierailtu, ja näiden lisäksi välistoppeja on ollut Espanjassa, Tanskassa, Saksassa sekä Kiinassa. Aika monta lentoa on lennetty, boarding-jonoa jonoteltu ja turvatarkastusta suoritettu. On tämä kyllä antoisa reissu ollut monessakin mielessä. Silti on aivan ihanaa päästä hetkeksi kotiin! Odotan niin innolla tavallista treeniarkea ja tietysti kavereiden näkemistä.

Matkani viimeinen etappi oli siis Uusi-Seelanti. Mulle osui todella paha arpa, kun heti ekalla kierroksella vastaan tuli hallitseva MM-pronssimitalisti. Hävisin todella rumin lukemin ja olin melkoisen pettynyt. Tiesin toki, että ihmeitä on tehtävä voittaakseen, mutta kyllähän kuitenkin enemmän kuin 7 ja 6 pistettä pitäisi saada… Mä valmistauduin tuohon matsiin aivan älyttömän hyvin, tein oikeasti kaikkeni. 35 tunnin matkustuksen jälkeen kroppa oli aika tööt, mutta lepäilin ja treenailin itseni taas vetreäksi. Järjestin myös itselleni treenejä ja kisaa edeltävänä päivänä kävin pelaamassa ihan kunnon treeniottelun. Se ottelu meni tosi hyvin ja olin jo aika innoissani seuraavan päivän kisamatsista. Mutta sitten tuli se kisapäivä – ja ei mihinkään.
Viimeiset neljä viikkoa olen keskittynyt täysillä tähän reissuun ja antanut kaikkeni. Jokaiselle päivälle on ollut oma suunnitelmansa, koska sillä tavalla tiedän, että homma pysyy kasassa. Jos luistaisin tärkeistä asioista tai en tekisi niitä kunnolla, lähtisi koko touhu alamäkeen hyvin nopeasti ja siitä alamäestä on todella hankalaa nousta enää takaisin raiteille. Keskittyminen on siis pakko pitää tiukasti niissä rutiineissa, eikä energiaa voi hirveästi tuhlata mihinkään ylimääräiseen. En mä kuitenkaan äärettömän tiukka minkään suhteen ole ollut, tottakai välillä pitää joustaa ja olla spontaani. Mutta tietyt asiat, kuten treenit ja riittävä uni, on mulle tärkeitä ja niistä pitää jaksaa pitää kiinni, vaikka välillä se onkin ihan tylsää.

Matsini jälkeen Uudessa-Seelannissa mä olin aika loppu. Jotenkin se neljän viikon kisakupla sortui kerralla ja mä en vain enää jaksanut mitään. Vihdoin sai olla väsynyt – ja mähän olin. Olisin halunnut vetäytyä kaikista lopuista kisoista ja luovuttaa, tämä kaikki stressi ja paine riittää jo! Nyt nuo ajatukset lähinnä naurattaa, kun takana on kolmet yli 10 tunnin yöunet. Jännää, että siellä missä aikaero oli kaikista suurin, nukuin parhaiten. Mä halusin myös treenata ja sainkin tehtyä muutaman ihan hyvän treenin kisan jälkeen. Mutta kaikista tärkeintä oli lähteä ulos ja tehdä jotain aivan muuta.


Uudessa-Seelannissa mua kiehtoi kaikista eniten sen luonto. Oli niin vehreää ja kaunista, oli vuoria ja oli merta. Meidän hotelli sijaitsi keskusta-alueella ja mä halusin päästä näkemään vähän jotain muutakin. Otin bussin noin 10 kilometrin päässä hotellilta sijaitsevalle rannalle, ihmettelin sitä hetken ja lähdin sitten talsimaan summamutikassa jonnekin päin. Näin kivoja taloja ja ihania maisemia, ja sain aikaa vain olla itsekseni. Se oli kivaa.


Mä olen tällä hetkellä Sveitsissä, yövyn täällä vielä yhden yön ja aamulla lennän vihdoin kotiin Tanskaan. Siellä olen reilun viikon, sitten pelaan (synttäripäivänäni!) joukkuepelin ja sitten matkaankin jo Suomeen Finnish Open –kisaan. Sen jälkeen vuorossa on vielä yksi joukkuepeli, mahdollisesti yksi pidempi kisareissu Etelä-Amerikan suunnalle ja olympiakarsinnan päättää lopulta EM-kisat huhtikuun lopussa. Hektiset viimeiset viikot on siis vielä jäljellä, mutta kyllä tämä homma nyt viedään täysillä loppuun, kun tähän asti on tultu!

Nyt ei pysy enää silmät auki millään... Takana on 14 tunnin lento Aucklandista Pekingiin, kahdeksan tunnin odottelu Pekingissä (kiitos vaihtuneen lentoajan...) ja sitten vielä 11 tunnin lento Geneveen. Pekingissä oli ihan tylsää odotella, kun Kiinassa on kaikki Facebookit, Googlet, Bloggerit ynnä muut estetty... Sain kuitenkin tämän postauksen luonnosteltua wordin avulla ja kuvat muokattua, joten kivasti kului muutama tunti. Mutta nyt mä olen uneni ansainnut ja ah ihanaa, huomenna kotiin!
Ahkera ja melkein pirteä bloggaaja Pekingissä
xxx
Airi

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

I'm in New Zealand!

Moi!

Mä oon Uudessa-Seelannissa, aika hullua! Reissu oli hirmuisen pitkä, mutta yllättävän kiva kuitenkin. Tänne päin matkatessa tuo aikaero vaan tahtoo mennä ikävään suuntaan ja mulla olikin matkan aikana koko ajan aamu, vaikken ehtinyt nukkua kertaakaan. Lähdin Zurichistä perjantaiaamuna ja olin illalla Shanghaissa, mutta siellä olikin silloin jo aamu. Sitten odottelin Shanghaissa 7 tuntia (eli Euroopan aikaa yön yli), lensin taas pitkän lennon Aucklandiin ja taas oli aamu. Nyt on sunnuntai-iltapäivä enkä ole nukkunut ties kuinka pitkään aikaan ja olen pihalla kuin lumiukko. Iltaan asti olisi kuitenkin hyvä pysyä hereillä, koska muuten sitä vasta sekaisin meneekin...
Auckland ja palmut!
Pakollinen Shanghai-selfie
Dumplingseja aamupalaksi Shanghaissa, niiiiiin hyviä!

Laskeuduin Aucklandiin aikaisin tänään aamulla ja kentällä mua odotti kyyti hotellille. Oli niin superi olo, kun joku odotti nimikyltin kanssa mua ja vain mua! Ai että nämä GP Goldit ynnä muut isommat kisat on niin kivoja. Matkalla hotellille kuikuilin auton ikkunasta maisemia ja ihastuin heti tähän maahan. Merta, luontoa ja kivoja taloja, minä tykkään! Olin hotellilla kuitenkin niin aikaisin, etten päässyt vielä huoneeseen, mutta onneksi sain luvan mennä hotellin salille jumppaamaan. Tuntui aivan älyttömän hyvältä päästä liikkumaan pitkän istumisen jälkeen ja saada liikettä turvonneisiin jalkoihin. Pitkillä lennoilla kroppa kerää nestettä todella helposti, eikä sitä auta se ylisuolainen lentokoneruokakaan... Lueskelin huvikseni eilisen ateriani ravintosisältöä ja se pienen ja viattoman näköinen nuudeliannos sisälsi 5 grammaa suolaa! Ei mikään ihme, että yhtäkkiä ei olekaan nilkkoja enää ollenkaan.

Zeropointin kompressiotrikoot on parhaimmat housut ikinä matkustukseen!
On kivaa ja hienoa olla täällä Uudessa-Seelannissa, mutta olen ollut reissussa nyt kolme viikkoa ja kyllähän tässä alkaa väsymys painaa ja fiilikset mennä ylös-alas-ympäri. Sveitsissä koin pahan kuopan, josta kapuaminen vei pari päivää. Olin fyysisesti aivan loppu, sydämen lyönnit tuntuivat päässä asti ja elin ihan sumussa. Peli ei todellakaan kulkenut, en vain saanut kropasta mitään irti. Yllättävän vähän mua kuitenkaan harmitti ja otin aika rennosti turhia murehtimatta. Se väsymys oli siis puhtaasti fyysistä, ei ollenkaan sellaista pahamieli-väsymystä, ja niimpä siitä toipuikin lepäämällä. Pahinta vain on se, että väsyttää niin julmetusti, mutta uni ei tule ja jos tuleekin, niin ei riitä aamuun asti, koska jet lag.

Swiss Open
Maahantulokortissa kysyttiin, missä maissa olen ollut viimeisen 30 päivän aikana. Neljä jätin pois, kun ei mahtunut, mutta ei kerrota kellekään!
Luulin Sveitsissä jo hetken, etten selviä Uuteen-Seelantiin asti millään, kun voimat eivät vain riitä. Hirvitti ajatuskin siitä 35 tunnin matkailusta ypöyksin pitkine lentoineen, jonotuksineen ja odotteluineen. Olisinhan mä voinut ihan hyvin jättää tämän reissun välistä, mutta en tietenkään halunnut. Hyvin sainkin tsempattua ja levättyä itseni energisemmäksi, mutta kyllä tässä vaan aika äärirajoilla mennään. Tämä ei todellakaan ole mitään hauskaa lomailua ja jatkuvaa uusien hienojen asioiden kokemista ja näkemistä. Teen periaatteessa samoja arkisia asioita kuin kotonakin, eli treeniä, lepoa ja ruokaa. Kaiken eteen vaan joutuu näkemään paljon enemmän vaivaa kuin kotona, koska täällä kaikki on järjestettävä itse. Kaikkea tekemistä myös hallitsee hillitön väsymys sekä olympiakarsintapaineet. Mä odotan kyllä innolla jokaista päivää, koska keskityn niihin kivoihin juttuihin, kuten treeneihin, kauniisiin maisemiin bussin ikkunasta, aamupalahetkiin hyvässä seurassa ja siihen uuteen lempparibiisiin. Kivaahan mulla kyllä siis on, enkä missään nimessä valita.

Nyt alkaa silmät mennä väkisin kiinni eikä ajatus enää kulje. Kerrottavaahan olisi kyllä vielä enemmänkin, mutta kun voimat eivät enää tänään riitä mihinkään. Ehkä vihdoin saan nukuttua kunnon yöunet kunnon sängyssä. Huomenna pääseekin sitten kisahalliin treenaamaan ja ohjelmassa on myös team managers meeting, johon on osallistuttava itse, kun mun managerin paikka on vielä vähän auki. Mutta nyt on aika painaa pää tyynyyn ja huomenna on pitkien unien jälkeen varmasti taas vähän parempi olo kuin tänään.

Ihan hassua, että mä olen jo elänyt tämän sunnuntain ja kotona kaikki vasta pian heräilee. Mäpäs olenkin edellä aikaa ja tiedän jo, että tämä oli oikein kiva sunnuntai! :)

xxx
Airi

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Hello from Madrid airport

Sorry for my English readers but I didn't have time for the English version this time...

Moi! ...tai ehkä sittenkin Hola!

Mä olen takaisin Euroopassa ja istuskelen juuri nyt Madridin lentokentällä odottelemassa jatkolentoa. Lensin viime yönä Sao Paulosta tänne Madridiin ja tästä matka jatkuu Köpiksen kautta Zurichiin. Huomenna mun pitäisi jo pelata Sveitsissä Swiss Open -kisassa, joten ehkä tämä matkustus tällä tavalla ei ollut mun elämäni paras idea... Uskon kuitenkin, että paljon on asenteesta kiinni!

Brasilian kisasta jäi käteen paikka toisella kierroksella, mikä ei siis tuonut kohennusta rankingiin. Ensimmäisellä kierroksella onnistuin kuitenkin voittamaan Valko-Venäjän Alesia Zaitsavan, jolle hävisin Kazanin EM-kisoissa muutama viikko sitten. Hassua on se, että Kazanissa hävisin kolmannessa erässä 19-21 ja nyt Brasiliassa voitin kolmannessa erässä 21-19! Toisella kierroksella vastaan tuli Belgian Lianne Tan ja vaikka ensimmäisessä erässä ihan hyvin pelasinkin, niin ei se silti ihan putkeen mennyt lopulta... Hävisin 19-21 ja 13-21 ja en ollut kovin tyytyväinen tekemiseeni. Toisaalta on ihan turha olettaa pelaavansa aina täydellisesti, varsinkaan kun on vähän hankalat olosuhteet.


Koska mun maailmanympärimatka on vasta puolessa välissä ja kaksi kisaa on vielä pelaamatta, on tärkeää pysyä positiivisena ja jaksaa tehdä duunia kunnolla. Jos tässä nyt alkaisi harmittelemaan yhtä huonoa peliä, niin helposti lähtisi menemään alamäkeen koko touhu. Mä hävisin Sao Paulossa enkä pelannut hyvin, mutta jatkoin silti treenaamista ja onnellista haaveilua kaikesta kivasta. Mulla on yhä edelleen hyvä fiilis, on kivaa päästä taas huomenna kisaamaan, reissaaminen on vieläkin ihan okei, eikä mua haittaa edes ne ylipitkät passintarkastusjonot. Paitsi no ehkä ihan vähän haittaa.

Lentokoneessa voi hyvin vaikka opettaa vieruskaverille numeroita suomeksi!
Kohteena Sao Paulo vaikutti oikein kivalta, sen mitä siitä nyt ehdin näkemään. Vettä tosin satoi hieman liikaa ja jotain suht vakavia tulviakin siellä oli kai meneillään, mutta muuten oli oikein mukavaa. Lämmintäkin oli ja hallin +32 asteen kuumuudessa pääsi taas hikoilemaan ihan kunnolla. Iloitsin myös Subway-ravintolasta hallin vieressä sekä Havaianas-kaupasta, jossa oli flip floppeja halvalla ihan älyttömän paljon ja josta saatoin ostaakin ehkä yhdet...tai kolmet. Mutta pääosin aika kului kuitenkin taas vain hotellilla ja hallilla. Me tosin yritettiin kyllä viimeisenä iltana käydä leffassa, mutta se oli täynnä ja me päädyttiin sitten vain jätskille. Niitäkin sai jonottaa siellä täydessä kauppakeskuksessa ties kuinka kauan, mutta kivaa oli silti!


Nyt on siis Etelä-Amerikka käyty katsastamassa ja tämä reissu on puolivälissä. Kaksi viikkoa ja kaksi kisaa on jäljellä ennen kuin pääsen hetkeksi kotiin. Olympiakarsintaa taitaa olla jäljellä 48 päivää tai jotain sinnepäin, ja paineet alkaa huomata yhä selkeämmin. Kisoissa on paljon poisjääntejä, ihmiset tekevät todella yllättäviä ja äkkinäisiä päätöksiä ja jonkinlaista hermostuneisuutta on havaittavissa. Ymmärrän tämän kyllä oikein hyvin, ja olenkin hieman yllättynyt omasta rauhallisuudestani. Mä en oikeastaan stressaa, mä vaan pelaan.

Tällä hetkellä tilanne Rio-paikan suhteen on sellainen, että mä olen olympiapaikassa hyvin kiinni. Paikkoja on jaossa 37 ja mä olen sijalla 30. Mutta Nanna on mua vain 600 pistettä perässä, mikä tarkoittaa sitä, että mikään ei todellakaan ole vielä varmaa. Yksi 2500 pisteen tulos Nannalle ja mä jään jälkeen... Jännät viimeiset viikot on siis tulossa ja saa nyt nähdä, kuinka tässä käy.

On hullua, miten tämä koko touhu yhtäkkiä merkitsee niin paljon. Mä olen valmis tekemään tämän eteen niin älyttömästi ja uhraamaan niin paljon. Eilen mä olin Brasiliassa, nyt Espanjassa, kohta Tanskassa ja illalla Sveitsissä. Ja viikon päästä Uudessa-Seelannissa - yksin. Pohdin ja suunnittelen jatkuvasti, milloin on paras treenata, milloin levätä ja milloin syödä. On tärkeää pysyä niin virkeänä kuin vain mahdollista ja antaa kaikkensa koko ajan. Olen tällä hetkellä todella itsekäs, kun kaikista tärkeintä on minä, mun kisat, mun treenit ja mun Rio-paikka. Odotan kovasti jo toukokuuta ja sitä, että tämä on ohi. Kävi miten kävi, mä tarvitsen hetken lomaa ja paljon aikaa läheisille. Koska kyllä mä niistä välitän silti kaikista eniten, vaikka juuri nyt kaikki tuntuukin olevan yhtä sulkapalloa ja Rioa.

Mutta nyt on jälleen aika boardingin ja pitkän jonottelun... Huomenna olen siis kentällä Sveitsissä ja nyt odottelen (ja ehkä salaa toivonkin...), että jospa vastustaja vielä nousisi pääkisaan, mutta se selviää tänään illalla. Kisan tuloksia pääsee seuraamaan TÄÄLTÄ ja livescoret ja ehkäpä streamitkin pitäisi löytyä tällä kertaa!
Lumikkikin tietää, että se on nyt tai ei koskaan!
xxx
Airi

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Feelings after the victory in Peru

English version below...

Moi ja hyvää huomenta Sao Paulosta!

Niinhän siinä sitten kävi, että voitin Perun kisan, kun Nanna kaatui finaalissa suoraan kahdessa erässä. Olen todella onnellinen ja ylpeä, että voitin tuon koko kisan! Mulla on myös jollain tapaa tosi helpottunut olo sekä tiestysti myös astetta itsevarmempi ja motivoituneempi fiilis. Moni varmaan ymmärsikin, että finaalimatsi oli melkoisen tärkeä Rio-karsintaa ajatellen. Itsehän en halunnut asiaa sen enempää spekuloida ja luulenkin, että moni muu hoiti sen spekuloinnin puolestani. Mutta sen kyllä myönnän, että mua jännitti ihan älyttömästi.


Mä en tykkää ollenkaan kirjoittaa tästä aiheesta, koska en missään nimessä halua sanoa mitään väärää. Olisi ihan hirveää möläyttää jotain rumaa, negatiivista tai ylimielistä tästä tilanteesta tai Nannasta, joka on ihminen, josta pidän ja jota kunnioitan. Toisaalta en saisi nöyristellä liikaa, koska mä taistelen täysillä siitä olympiapaikasta ja haluan ja ansaitsen sen saavuttaa. Tämän mä toivon osoittaneeni jo monta kertaa tällä kaudella.


Mutta mä tiedän, että moni pohtii, miltä tuntuu viettää ensin koko viikko yhdessä, jakaa hotellihuone, käydä syömässä ja treenaamassa yhdessä ja olla oikeastaan vuorokauden ympäri toisen kanssa, ja sitten pelata finaali vastakkain? Ja kun vielä tietää, että olympiarankingissa meidän välissä on se yksi pieni piste - siis aivan käsittämätöntä, että se voikin olla niin! Ja kun tämän tottakai huomaa moni muukin ja sulta kysellään jatkuvasti, että ootko huomannut miten lähekkäin ootte rankingissa, miten menee, miltä tuntuu, onko kivaa, jännittääkö?

No voitte kuulkaas yrittää arvata! Selväähän se on, että meillä molemmilla on paineita ja stressiä. Mutta yhä edelleen mä korostan sitä, että me kisaillaan vain ja ainoastaan kentällä. Perussa meidän välinen finaali oli täynnä tärinää, helppoja virheitä ja hermoilua. Toisin sanoen peli oli aika huonoa ja mulle ainakin se oli rankempi henkisesti kuin fyysisesti. Mä nukuin finaalin jälkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kaksi tuntia ja nekin pienissä pätkissä. Ja tämä ei siis johtunut siitä, että olisin ollut juhlimassa voittoa...

Lima, Chorrillos
Vaikka nyt vihdoin alan myöntää ääneenkin sen, että paineet tuntuu ja vaikuttaa, niin koen silti olevani ihan tasapainossa itseni ja elämäni kanssa. Mulla on hyvä olla, nautin pelaamisesta ja yleensä osaan tarvittaessa myös rentoutua. Teen tosin myös paljon hommia mentaalivalmentajani kanssa sen eteen, että pää pysyy kasassa. Tiedostan oikein hyvin, että tässä juostaan nyt täysillä joko kohti jotain mahtavaa tai sitten päin seinää, mutta pääasia on, että mennään täysillä eikä jarrutella nyt enää yhtään.

Mutta nyt on Peru jätetty taakse ja olen siis siirtänyt jo itseni ja ajatukseni Brasiliaan, Sao Pauloon! Matkattiin maanantaina Limasta Sao Pauloon ja siinähän menikin koko päivä. Matkustelu ja pelaaminen (sekä se adrenaliinihuuruissa valvominen) on raskasta ja tässä täytyy kyllä ihan tosissaan keskittyä pitämään itsestään ja kropastaan huolta. Eilen kävinkin aamulla hotellin punttisalilla jumppailemassa ja iltapäivällä päästiin kisahalliin treenaamaan, kuten myös tänään aamulla. Treenit ja ne puuduttavat huoltavat lihaskunnot, palauttavat aerobiset ynnä muut on tehtävä täälläkin päin maailmaa, ei siinä muukaan auta. Onneksi huomenna on jo torstai ja pääsee taas pelaamaan!

Kuulumisia täältä Sao Paulosta päivittelen taas pian, mutta kisan tuloksia voi seurailla TÄÄLLÄ :)

xxx
Airi

Ps. Super tosi paljon kiitos tsemppiviesteistä ja onnitteluista, ne merkitsee hirmu paljon mulle! :)


In English:

Hello and good morning from Sao Paulo!

So I ended up winning the whole tournament in Peru after beating Nanna in the final in straight too sets. I am very happy and proud that I won the tournament! I also somehow feel very relieved and of course a bit more confident and motivated. I guess many people realized how important that final match was for the Olympic qualification. I didn't want to speculate that too much myself and I'm sure many others did that speculating for me. But I admit that I was extremely nervous.

I don't like writing about this subject at all since I definitely don't want to say anything wrong. It would be absolutely horrible to blurt out something negative or arrogant about this situation or about Nanna, who I like as a person and who I respect. On the other hand, I shouldn't be too humble because I am really fighting for the spot in Rio and I want and deserve it. I hope I have already proved that many times this season.

But I know that many of you are wondering how it feels like to spend the whole week together, share a hotel room, eat together, practice together and basically spend 24/7 with someone, and then play the final against her. Especially when you know that there is only one little point between us in the Olympic ranking - I mean seriously, how is that even possible? And of course there are many people who notice that and people keep asking you question like have you noticed how close you are to each other in the ranking, how are you doing, is it fun, are you nervous?

Well, you can just try to guess! Of course we both have a lot of pressure and stress. But once again I want to highlight the fact that we are competing only on the court and that's it. In Peru our final was full of shaking, easy mistakes and nervousness. In other words, the match was not the most beautiful badminton ever and at least for me it was more about the mental than the physical strength. The night after the final I slept only two hours. And it was not because I went out to celebrate but just because of the nerves...

Although I'm finally starting to admit it out loud that I do feel the pressure and it's affecting me, I still feel like I'm handling all of this pretty well. I feel good and happy, I enjoy playing and usually I can also relax if that's needed. But then again, I'm also working hard on the mental part with my mental coach to keep my head together. I know very well that I'm either running full speed towards something great or then I'm running full speed into a wall, but the most important thing is to keep that speed and not slow down now.

Anyway, Peru has been left behind now and I have moved myself and my thoughts to Sao Paulo, Brazil! I traveled on Monday from Lima to Sao Paulo and that took pretty much the whole day. Traveling and playing tournaments (plus staying awake all night because of the adrenaline and nerves...) is tough and I really need to focus on taking care of myself and my body. Yesterday morning I did a good gym session and in the afternoon we had a good practice in the tournament hall. It's just very important to practice well and stick to your fitness plan also when you're on the other side of the world. It is boring sometimes but it pays off for sure. Luckily tomorrow is Thursday which means it's time for the fun part again as the tournament starts!

You can follow the results from this tournament HERE ! :)

xxx
Airi

Ps. Big big thanks for the messages and the support! It really means the world to me :)

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Greetings from Peru - and final tomorrow!

English version below...

Moi!

Ihan ensimmäiseksi on kerrottava, että blogspot-sivustot on jostain syystä estetty täällä Perussa, enkä siksi pääse bloggailemaan kunnolla enkä vastaamaan kommentteihin ollenkaan... Mutta toivon, että saan tämän postauksen kuitenkin julkaistua ja että ensi viikolla Brasiliassa toimisi systeemit paremmin!

Täällä Perussa on kuitenkin muuten ollut kaikki ihan okei. Tämähän on melko köyhä maa ja meidän hotelli ei todellakaan sijaitse ihan parhaalla alueella, mutta enpä mä tänne nähtävyyksien ja lomailun merkeissä ole tullutkaan. Tämä on ehkä jopa vähän noloa, koska monihan luulee että seikkailen ja vietän huikean tapahtumarikasta jetset-elämää, mutta totuus on se, että oikeastaan kaikki aika kuluu hotellilla, hallilla tai jossain ravintolassa, joita onneksi on todella monta 300 metrin säteellä hotellista. Sen kauemmas ei hirveästi tee mieli lähteä seikkailemaan muun muassa siksi, että ulkona on aika tosi kuuma. Ja niin no, liikennekin on aikamoinen sirkus ja joku jäi juuri yksi päivä auton alle tuossa meidän hotellin edessä, joten hirmu turvallinen olokaan ei kyllä ole... (Äiti, älä huoli silti, homma on hanskassa!)

Halli sen sijaan on oikein kiva! Se on melko uusi ja tehty hienosti, koska täällä pelattiin syksyllä junioreiden MM-kisat. Ainoa pikku miinus on lämpötila, joka on kyllä kaikkea muuta kuin miinusta! Käsite hikoilu saa täällä aivan uuden määritelmän ja pelien jälkeen on kuin olisi uimassa käynyt. Tosi ällöä joo, mutta onneksi löydettiin pesula ja saatiin vaatteet (naurettavan halvalla!) puhtaiksi. Muuten olisi ollut aika dirty situation pikku hiljaa...

Pelitkin ovat menneet tositosi kivasti. Ensimmäisellä kierroksella voitin perulaisen tytön suht helposti 21-11, 21-8. Toisella kierroksella oli vastassa Turkin Ebru Yazgan (mr. 109), ja kolmen erän taistelun jälkeen voitin lopulta 21-12, 18-21, 21-12. Se peli ei ollut multa erityisen hyvää tekemistä ja pelasin aika kärsimättömästi ja tyhmästi, mutta onneksi voitin ja sehän riittää. Sitä paitsi juostaan nyt sitten koko rahan edestä, kun tänne asti on tultu! Semifinaalissa vastaan tuli Liettuan Akvile Stapusaityte (mr. 92), jolle hävisin Venäjällä EM-kisoissa juuri pari viikkoa sitten. Nyt onneksi pelasin about 2694 kertaa paremmin kuin siellä ja voitin suoraan kahdessa erässä 21-13, 22-20. Varsinkin ensimmäisessä erässä pelasin todella hyvin, joten siihen matsiin voin olla oikein tyytyväinen. Seuraavaksi vuorossa onkin sitten finaali! Meillä on täällä taas Suomi-tyttöjen kohtaaminen luvassa, kun Nannakin on hienosti pelannut itsensä finaaliin. Me siis aiotaan pelata hyvä matsi huomenna ja näyttää, mistä Suomen tytöt on tehty!

Kaiken kaikkiaan reissu on siis sujunut tähän mennessä todella mukavissa merkeissä. Pitkä matkustus yksin verotti kyllä voimia ja lisäksi olen vuorokausirytmini kanssa edelleen täysin sekaisin, mutta en ota mistään sen pahemmin stressiä. Menen nukkumaan illalla kello 20.00 ja herään aamulla kello 05.00, kun siltä nyt vain sattuu tuntumaan. Parempi olla ottamatta paineita täydellisistä uni- ja ruokarytmeistä ja tehdä siten, kun parhaalta tuntuu. Pääasia, että on hyvä olla ja jaksaa pelata täysillä.

Loppuun vielä muutama kuva täältä. Tuskailin sitä, etten saa kivan näköisiä kuvia, mutta sitten tajusin, että kun täällä vaan ei ole kivan näköistä... No mutta, eipä tässä muuta tältä erää, nyt on aika rentoilla ja valmistautua huomiseen finaaliin! :)

xxx
Airi

This is where the hall is. In the middle of nowhere I would say.
Travelling around the world alone, training like crazy, thinking about nothing but badminton.....isn't that called dedication? :D
A local "supermarket". Something you never see in Europe but in these countries this is more than normal.
The traffic is crazy here... So much tooting and so many cars everywhere!
 Shortly in English:

Hello from Peru!

Everything has been good here so far - the hall is nice, food is good, and our hotel is okay. That's pretty much everything I've experienced so far but then again, I didn't come here for sightseeing or holidays so all I need to see is the hall, the hotel and some restaurants every now and then. It's very hot here, especially in the hall, and I've found a new meaning for the word sweating. Luckily I've also found a laundry place so I'm not gonna end up in a dirty situation.

The tournament has also gone very well for me so far. I have won three matches and I'm through to the final tomorrow! We will have an exciting Finnish final as Nanna has also played very well and so I'm gonna meet her in the final tomorrow.

All in all, my trip around the world has started very smoothly and I feel good. The long and lonely travel made me a bit tired though, and I'm suffering from a serious jet lag but I'm not taking any stress about anything. I feel like sleeping from 8 pm to 5 am and so I'm doing it because I think it's better to relax and do what feels good instead of trying to force yourself into that perfect rhythm. The most important thing is to feel good and strong on the court!

Now it's time to relax and get ready for the match tomorrow! Check out the photos above so you can catch a glimpse of how it looks like here. :)

xxx
Airi