torstai 28. huhtikuuta 2016

My #RaceToRio has come to an end

English version below...

Moi!

Se on nyt siinä. Olympiakarsinta on osaltani paketissa ja mä en mene Rioon. Tämän viikon rankingissa olen vielä Nannan yläpuolella, mutta ensi viikolla tulee se viimeinen ja lopullinen ranking ja siinä asetelma kääntyy toisinpäin. Tämän viikon EM-kisat siis ratkaisivat tämän pelin ja mun kannalta se on harmi.

Tätä on nyt ymmärrettävästikin hieman vaikeaa kirjoittaa. On älyttömän raakaa, että tämä homma kaatui osaltani yhteen kisaan. Osa mua käskee olla mainitsematta mitään arpaonnesta, mutta mainitsenpa kumminkin, kun onhan se nyt ihan fakta, että mä en ollut arvonnan kanssa se onnekkaampi osapuoli näissä karkeloissa. Tuntuu epäreilulta, että mulle napsahti heti kova tanskalainen ja hallitseva EM-hopeamitalisti, kun helpompiakin vastuksia olisi ollut tarjolla. Ja että se tapahtui juuri näissä kisoissa, joissa on jaossa niin hirveän isoja pistepotteja. Toisaalta tämä on pelin henki ja osa lajia, ja siksi tästä on kai turha inistä.

Vaikka tämä päättyikin näin, on kuitenkin ihan uskomatonta, että mä olen juuri tässä juuri nyt. Olen kasvanut tämän vuoden aikana niin paljon, etten välillä edes tunne itseäni. Olen henkisesti paljon vahvempi ja kypsempi, puhumattakaan siitä, miten paljon pelaamiseni on mennyt eteenpäin. En olisi vuosi sitten uskonut, että mä tänään kävelen kentälle EM-kisoissa ja pelaan tiukan kolmieräisen matsin hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan. Mulla on sekä taitoa että päätä tehdä se, jopa tilanteessa, jossa se matsi ratkaisee täyttyykö mun suurin unelma vai ei. Noh, eihän se täyttynyt, mutta hitto mä pelasin hyvin!

On niin älyttömän paljon asioita, joista olen ylpeä. Olen ylpeä siitä huimasta kehityksestä, jonka olen tänä vuonna tehnyt. Olen ylpeä siitä, miten fiksusti ja tasapainoisesti osaan käsitellä kaiken - ilot, surut, pettymykset, paineet, jännityksen, ihmisten jatkuvan kyselyn sekä ulkopuolisten arvostelun. Kaiken keskellä olen jaksanut olla positiivinen ja päivittää blogia ja muita someja. Erityisen ylpeä olen siitä, miten olen kerta toisensa jälkeen noussut ylös ja jatkanut, kun on ollut rankkaa. Olen monesti sanonut, etten ihan oikeasti pysty tähän enää, mutta yhtä monesti olen kuitenkin pystynyt. Jopa tänään EM-kisoissa tähän astisen elämäni isoimman paineen alla.

En siis ole erityisen surullinen, olenhan pelannut niin äärettömän hyvin ja ylittänyt itseni täysin. Tiedän, etten olisi voinut tehdä tänä vuonna enempää tai paremmin. Olen antanut kaikkeni. Jokin muhun silti sattuu niin paljon, että pohdin, voiko liika itkeminen johtaa nestehukkaan ja kuivumiseen. Tiedättekö tunteen, kun potkaisee varpaan seinään ja se sattuu niin paljon, että kyyneleet puskee väkisin silmiin. Samalla kuitenkin nauraa itselleen ja omalle kömpelyydelleen. Siltä musta nyt tuntuu. Sattuu niin hirveän paljon, ettei voi kuin itkeä, mutta samalla on niin monta syytä hymyillä ja olla ylpeä ja tyytyväinen.

Muhun sattuu sen Airin puolesta, jolla oli iso unelma. Niin paljon työtä ja niin paljon uhrauksia, mutta se ei riittänyt. Muhun sattuu ajatella, miten monesti on painettu räkä poskella treeneissä ja puristettu vielä vähän lisää ajatuksella "mä teen tän nyt täysillä, niin sitten pääsen olympialaisiin!". En edes ymmärrä, miten joku voi jaksaa tehdä niin paljon hommia, kuin mitä mä tein kahtena ensimmäisenä vuotenani Tanskassa. Mä haluaisin kertoa nyt sille Airille, että sä olet ihan hullu ja niin älyttömän vahva ja sitkeä. Silloin pari vuotta sitten mä en sitä tajunnut ollenkaan, mä vain painoin menemään ja mietin, että jonain päivänä mä pelaan Olympialaisissa, niissä kisoista suurimmissa.

Muhun sattuu myös ajatella, että mitä nyt käy. Nautin tällä hetkellä pelaamisesta todella paljon, koska onhan se mukava tunne pelata paremmin kuin ikinä. Haluaisin vain pelata lisää ja lisää! Mulla on kuitenkin edessä pohdinta siitä, miten pärjään taloudellisesti. Pääseminen Rioon olisi tuonut mulle tukia ja sponssirahaa ihan mukavasti, mutta kun en päässyt Rioon. Kotiin äidin ja isän luokse saan toki aina mennä ja ruokaakin ne antaa, mutta entäs kisamatkat ja treenimaksut? Mä en ole tarpeeksi hyvä saamaan olympiakomitean tukea enkä ole tarpeeksi hyvä voidakseni sanoa olevani olympiaurheilija. Se sattuu.

Juuri nyt on aika tyhjä olo. Onpahan ollut melkoinen vuosi. Lennän perjantaina Suomeen ja mulla on edessä pieni tauko kaikesta. En vielä tiedä, mitä aion tehdä, mutta jollain tapaa on rauhoituttava ja levättävä. Mä haluan kirjoittaa vielä pari postausta tähän olympiakarsintaan liittyen, ainakin mun on kiitettävä kaikkia, jotka mua ovat tukeneet ja kannustaneet matkan varrella. Teen sen heti, kun vain jaksan ja pystyn, mutta juuri nyt mun ei tarvitse väkisin olla urheampi kuin olenkaan.

Mun oma Race to Rioni on siis tullut maaliin ja nyt on aika uusille haasteille. Mutta ei ihan vielä just nyt, sillä nyt on aika käydä nukkumaan. :) Hyvää yötä!

xxx
Airi


Photo: Mark Phelan / Badminton Europe

In English:

Hello!

That's it. The Olympic qualification has come to an end for me and I'm not going to Rio. In this week's ranking I'm still ahead of Nanna but that will change next week as the final ranking comes out. The European Championships this week changed the situation and from my point of view that's a pity.

You probably understand that it's not easy for me to write this post right now. It's extremely harsh that this whole thing came down to one tournament. A part of me is telling me to shut up and not say anything about the draw but I will say it anyway, because it is what it is and it's easy to see that I was not the lucky one with the draw. It feels unfair that I had to play against a strong Danish girl, a defending silver medalist from the last Europeans, when there were also some weaker players in the draw. Especially when it happens in a tournament like this where you can get a huge amount of ranking points. On the other hand, this is a part of this sport and so it's not something to whine about.

Although this ended like this, it's still amazing to think that I'm right here right now. I've grown up so much during this year that I don't always even recognize myself. I'm mentally so much stronger and much more mature. But the best thing is the fact that I've developed a lot as a player and taken a huge step forward. A year ago I didn't think that I could step on the court in the Europeans and play a great match against such a strong girl. But now I have the skills and the head to do that, even in a situation like this where the match is deciding whether my biggest dream will come true or not. Well, it didn't come true but I played so well!!

There are so so so many things that I'm proud of. I'm proud of how much I've developed this year. I'm proud of the way I can handle everything - the happy and the sad moments, the disappointments, all the pressure and the nerves, the criticism from people I don't even know... And even if it's been tough at times I've still been able to stay positive and update my blog and other social medias regularly. I'm so proud of the way I've picked myself up time after time and just kept going. I've said so many times that I just can't do this anymore but as many times I've done it anyway. Even today at the European Championships where I played under the biggest pressure I've ever had.

I'm not very sad at the moment since I know that I've played very well and done much better than I could even dream of. I know I couldn't have done anything more or better this year. I've given it all I had. Still there's something inside of me that hurts so much that I'm wondering if it's possible to get dehydrated by crying too much. You might know the feeling when you stub your toe against a table leg and it hurts so much that you get tears in your eyes. At the same time you're still laughing at your self cause you're so clumsy. That's how I feel right now. It hurts so much that I can't do anything but cry, but at the same time there are so many reasons to smile and be proud and happy.

It hurts to think about the Airi who had a big dream. So much work and so many sacrifices but it wasn't enough. It hurts to think of all those times that I've been working my ass off in the trainings thinking that "I will do this 110% now and then I will make it to the Olympics!" I don't even understand how someone can work as hard as I did the first two years I was in Denmark. I would like to tell that Airi now that girl you're crazy and so strong and persistent. Back then I didn't see it, I just did my best all time, dreaming of the day when I will be playing in the Olympics.

It also hurts to think what will happen now. I really enjoy playing at the moment, of course it's a good feeling to play your best game ever. I would just like to play more and more! However, I need to think how I will be able to handle it economically. Making it to Rio would have given me a good amount of support and money from sponsors but you know, I didn't make it to Rio. I know I can always go home to my mum and dad and they will not leave me starving for sure, but what about tournaments and practice? How can I manage that? I'm not good enough to get support from our national Olympic committee and I'm not good enough to be able to call myself an Olympic athlete. It hurts.

Right now I feel empty. It's been quite a year. I'm flying to Finland on Friday and then I will just take a break from everything. I don't know yet what I'm gonna do but I need to find a way to relax, calm down and rest somehow. I want to write a couple of posts more about this qualification, at least I need to say thank you to everyone who's been supporting me through this journey. I will do that as soon as I have the energy but right now I shouldn't try to be stronger than what I actually am.

My own Race to Rio has come to the finish line and now it's time for new challenges. Or not exactly now, since now it's time to get some rest. :)

xxx
Airi

tiistai 19. huhtikuuta 2016

And it all comes down to the last week...

English version below...

Moi!

Muistan vitsailleeni vuoden mittaan siitä, että vähänkö olisi hullunhauskaa, jos olympiapaikka mun ja Nannan välillä ratkeaisi viimeisessä kisassa. No nyt se on totta, eikä muuten naurata enää yhtään.

Tämä olympiakarsinta, koko vuoden kestänyt elämäni suurin satsaus, päättyy siis ensi viikon EM-kisoihin. Mä olen yhä kiinni olympiapaikassa, mutta se voi muuttua ihan yhtäkkiä ensi viikolla. Tavallaan mua pelottaa äärettömästi se, että tässä voi vielä käydä huonosti ja se kaikki työ voi valua hukkaan. Toisaalta olen äärettömän onnellinen, että tämä on pian ohi sekä hirmuisen ylpeä siitä, mitä olen tänä vuonna jo saavuttanut. Tai ainakin yritän olla.

Ensi viikko ratkaisee siis paljon, mutta puhutaan siitä sitten ensi viikolla ja pysytään nyt vielä tässä hetkessä. Paljon on taas tapahtunut viime postauksen jälkeen. Silloin mä kerroin olevani matkalla kauden viimeiseen joukkumatsiin ja sitten kisoihin Peruun ja Chileen. Joukkuematsin ja Perun kisan pelasinkin, mutta juuri nyt mä en olekaan Chilessä, vaan kotona Tanskassa.


En nyt millään saa muodostettua järkevää tekstiä tästä kaikesta, joten otan käyttöön ranskalaiset viivat (tai oikeastaan pallerot) sekä aivomyrskyn. Olkaa hyvät:

  • Maanantaina me voitettiin viimeinen joukkuematsi viime viikon maanantaina! Meidän oli pakko voittaa pysyäksemme 1. divarissa. Se oli hurjan jännittävää ja kädet tärisi, mutta me voitettiin lopulta 8-5. Mä voitin mun kaksinpelissä Tanskan superlupaukseksikin nimitetyn u17-mestarin kahdessa erässä, mikä oli hyvä voitto.
  • Tiistaiaamuna lähdin kohti Perua ja olin perillä siellä illalla. Olin ihan sippi ja nukahdin heti.

  • Keskiviikkona treenasin, mutta jalat oli tosi painavat, koska oli se pitkä matka ja maanantain rankat pelit.
  • Torstaina pelasin ekan pelin ja vastassa oli heti Liettuan Akvile Stapusaityte (mr. 79). Se oli kova peli, mutta pelasin hyvin ja voitin kolmessa erässä. Sitten olin ihan puhki, hallissa oli miljoona astetta lämmintä ja oli vähän paha olo.
  • Perjantaina pelasin toisen matsin kisan kakkossijoitettua USA:n Iris Wangia (mr. 30) vastaan. Oli hirmu pitkiä ralleja ja hallissa edelleen ne miljoona astetta ja olin aivan hapoilla jo ensimmäisen erän tilanteessa 4-4. Ja kun Iris pelasi tositosi hyvin. Joten mä hävisin.
  • Perjantai-iltana laskeskelin ranking-pisteitä ja huomasin, ettei edes voitto Chilen kisassa auttaisi mua tarpeeksi. Vain EM-kisojen tuloksella on juuri nyt väliä. Päätin silti mennä Chileen.
  • Lauantaina poikaystäväni yritti puhua mulle järkeä ja sanoa, että eihän sinne Chileen kannata mennä. Että onko muka hyvä valmistautuminen EM-kisoihin matkustaa Chileen ja sieltä suoraan kaksi vuorokautta putkeen Ranskaan ja EM:iin? No ei ole, mutta kun!
  • Lauantai-iltana mentiin kaveriporukalla katsomaan suihkulähdevaloshowta ja siinä kun ne valot muuttuivat yhtäkkiä vihreistä keltaisiksi, niin myös mun mieli muuttui. En mene Chileen, ei siinä ole järkeä. Mua ärsytti, että mun poikaystävä on niin usein oikeassa, mutta onneksi se silti on olemassa. Ja sitten piti vaihtaa lento.
  • Sunnuntaiaamuna heräsin ja olin nukkunut neljä tuntia, mutta mulla oli lento kotiin (kiitos avusta Äiti ja Isi <3) ja menin treenaamaan. Illalla sitten lensin ja kotona olin eilen eli maanatai-iltana.
  • Tänään heräsin kellon näyttäessä 10.40, enkä ole ikinä nukkunut yhtä pitkään. Jet lag, me tapaamme jälleen.
Jep, siinäpä se.

Huomenna aion taas treenata, syödä ja levätä. Ja koko loppuviikon. Vielä yhden kerran mä valmistaudun ja lataudun kisoihin ja sen jälkeen olen tehnyt kaikkeni. Tiedän tehneeni parhaani, riitti se tai ei.

Kiitos kaikista tsemppikommenteista! Jokainen tulee kyllä perille ja lämmittää suuresti, vaikken aina ehdi tai muista vastailla heti :)

xxx
Airi


In English:

Hey!

I remember joking about how crazy and funny it would be if the last tournament decided whether me or Nanna is going to Rio. Well, now it's happening and I'm not laughing anymore.

This Olympic qualification, a whole year full of hard work and big sacrifices, is coming to an end next week. Only one tournament, the European Championships, is left and I'm still high enough in the ranking and so qualified for the Olympics at the moment. However, that can easily change next week. In a way I'm extremely scared of this ending badly for me. On the other hand I'm super happy that this is over soon and very proud of everything I've already accomplished this year. Or at least I'm trying to be.

So next week will decide a lot but let's focus on this moment now and talk about next week later. A lot has happened since my last blog post. Back then I told I was going to play the last team match of the season and then travel to Peru and Chile for tournaments. Well, I played the team match and I played in Peru, but right now I'm not in Chile but back home in Denmark.

I'm really struggling to find a good way to write this text and so I will use my secret weapon - brainstorming and a random list. So here we go:
  • On Monday my team won the last team match and so the team will stay in the 1st division also for next season. We had to win and it was so so so exciting and my hands were shaking, but we won 8-5. I beat Danish u17 champion in my singles in two sets which was a good win.
  • On Tuesday morning I flew to Peru and arrived there in the evening. I was exhausted and fell asleep right away.
  • On Wednesday I practiced but my legs were tired and heavy thanks to the long trip and tough matches on Monday.
  • On Thursday I played my first match against a tough opponent, Lithuanian Akvile Stapusaityte (wr 79). It was not an easy match but I played quite well and managed to win in three sets. Afterwards I was very tired, there was at least a million degrees in the hall and I felt sick.
  • On Friday I played my second match against the second seeded player Iris Wang from USA (wr 30). We had very long rallies and it was still extremely hot in the hall and I was dead already at 4-4 in the first set. And Iris played very well. So I lost.
  • On Friday night I calculated the ranking points and found out that even if I won in Chile, it wouldn't help my ranking enough. The only thing that matters right now is my result at the Europeans. I decided to go to Chile anyway.
  • On Saturday my boyfriend tried to convince me that it's not a good idea to go to Chile. Did I really think that the best preparation for the Europeans is travelling to Chile and then travelling 2 days in a row from Chile to France? No I didn't think so, but still!
  • On Saturday evening I went with my friends to see a fountain light-show and as the lights changed from green to yellow, so changed my mind as well. I'm not going to Chile, it doesn't make sense at all. It's annoying that my boyfriend is often right but I'm still happy that I have him. And then I had to change my flight.
  • On Sunday morning I woke up after sleeping only four hours. I had a new flight (thanks for help mum and dad <3) and I went to practice. In the evening I flew back to Denmark and I was home on yesterday evening.
  • Today I woke up at 10.40. I've never slept so long before! Jet lag, we meet again.
So yeah, that's it.

Tomorrow will be all about eat, sleep, train, repeat. And so will the rest of the week. One more time I will get myself ready for a tournament and then I've done all I possibly could. Whether it will be enough or not, I know I've done my best.

And I want to say thank you for all the sweet messaged and comments! They all warm my heart a lot even though I don't always remember or have time to answer :)

xxx
Airi

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

23, 72, 35 and other important numbers from this week

English version below...

Moi!

Kulunut viikko numeroina näytti suunnilleen tältä:

23 - täytin tällä viikolla vuosia, leivoin pinkin raidallisen kakun ja sain ruusuja ja haleja!


6,5 - tunnit, jotka vietin junassa synttäripäivänäni. Ohjelmassa oli kauden toiseksi viimeinen liigapeli Aalborgissa. Hävittiin 6-7 ja minä hävisin Anna Thea Madsenille suoraan kahdessa erässä. Hän pelasin niin hyvin, etten ihmettele ollenkaan, että hän voitti Finnish Open -kisan tänään.
22 ja 16 - pisteet, jotka sain Vietnamin Thi Trang Vuta (maailman ranking 46) vastaan.
7 - oma arvosanani asteikolla 1-10 kyseisestä matsista. Pelasin ihan hyvin ja pelissä oli paljon positiivista, mutta en pelannut parasta peliäni. Kovaa tyttöä vastaan pärjäsin kuitenkin ihan hyvin.

Photo: Joonas Puhakka
3 - yöt, jotka ehdin nukkua kotona Suomessa ennen kuin oli lähdettävä takaisin Tanskaan
2 - yöt, jotka nukun kotona Odensessa ennen kuin lähden kauden viimeiseen liigapeliin ja sitten Peruun.
7 - treenien määrä tällä viikolla. Missä välissä mä edes ehdin nuokin tehdä?
3 - jäljellä olevat olympiakarsintaviikot.
72 - maailmanrankigini juuri nyt.
35 - sijoitukseni Race to Rio -listalla, jossa on jaossa 38 olympiapaikkaa.
601 - pisteet, jotka erottavat minut ja Nannan olympiarankingissa.
3 - jäljellä olevien kisojen määrä.
6430867 - haastattelujen määrä sekä ne kerrat, kun minulta tällä viikolla on kysytty jotain olympiakarsinnasta. Musta on kivaa, että ihmisiä kiinnostaa ja juttelen mielelläni niin paljon kuin vain jaksan. Aina en tosin jaksa, mutta sitten voin vetäytyä omiin oloihini ja se on täysin okei.
10 - fiilis asteikolla 1-10 juuri nyt.
"Oh, what is this?" // Photo: Joonas Puhakka
On sunnuntai, nukuin pitkään, makoilen sohvalla ja on hyvä olla. Mä olen Tanskassa, vaikka eilen vielä olin Suomessa. Ylihuomenna olen jo Perussa, mutta sitä ennen on edessä kauden viimeinen ja todella tärkeä joukkuematsi. Tänään täytyy taas pakata kolmeksi viikoksi kamppeita, kun edessä on Perun lisäksi vierailut Chileen sekä Ranskaan. Olympiakarsinta on pian ohi, mutta juuri nyt se on tiukempi kuin osaan edes ymmärtää. Kolme viikkoa ja kolme kisaa, jotka ratkaisevat hyvin paljon. Miten mä voin vain makoilla tässä ihan rauhassa ja olla näin onnellinen?

Mä luin tuon äskeisen kappaleen läpi kolme kertaa ja mua naurattaa. Tämä kaikki kuulostaa niin hullulta, kun sen kirjoittaa noin. Tai kai se kuulostaa hullulta ihan sama miten sen kirjoittaa. Edessä on kolme kovaa viikkoa täynnä ihan ennen näkemätöntä painetta ja jännitystä, mutta tässä mä vain olen enkä ymmärrä stressata mistään. Tiedän vain, että kohta pääsee treenaamaan ja pian täytyy vähän matkustaa, mutta se on ihan tuttua touhua jo. Ja sitten taas pelataan ja se on kivaa. Mä vain teen yhden treenin kerrallaan, matkustan yhden matkan kerrallaan, pelaan matsin kerrallaan, teen kaiken niin hyvin kuin osaan ja nautin joka hetkestä. Aika yksinkertaista noin niinkuin loppujen lopuksi.

Photo: Joonas Puhakka
Vaikka olihan se vähän kummallista, kun Suomessa piti antaa niin monta haastattelua ja kaikki kyselivät niin paljon. Osaan jo vastata ulkoa, että olympiakarsinta on ollut rankkaa mutta kivaa, että me ollaan Nannan kanssa oikein hyvissä väleissä, että mä pystyn tähän koska sponsorit+liiton tuki+liigapeleistä palkkaa ja että tämä karsinta loppuu toukokuun alussa. En osannut odottaa, että niin monia kiinnostaa ja että muun muassa Mikko-Petteri (tai joku sellainen, en nyt ihan muista...) Lappeenrannasta sitten haastattelut nähtyään halusi ottaa Facebookin kautta yhteyttä. Ihan kaikkiin viesteihin en kyllä vastaa, mutta yleisesti mua ei haittaa ollenkaan jutella ihmisille ja joka ikisestä positiivisesta kommentista saa aina älyttömästi voimaa.

Juuri nyt mun pää on siis oikein hyvin kasassa, eikä kropassakaan mitään vikaa ole. Peli tuntuu sujuvan ja uskon pystyväni hyviin suorituksiin vielä näiden viimeisten kolmenkin viikon aikana. Taidan olla jälleen aika syvällä omassa sulkapallokuplassani, enkä oikein näe tai kuule muuta, mutta niinhän sen nyt täytyy ollakin. Pian tämä on ohi ja kävi miten kävi, niin se kupla tulee hajoamaan. Nyt on kuitenkin aika nauttia siitä kuplasta täysillä ja antaa kaikkensa. Ja niin mä aion tehdäkin!

xxx
Airi

ps. Yritän parhaani mukaan päivittää blogia ja kaikkia muitakin sosiaalisia medioita, mutta toivon että ymmärrätte, jos voimat eivät juuri nyt riitä kaikkeen. Tai siis tottakai ymmärrätte, mutta silti. Terveisin tyttö, joka tehtaili tätä postausta 4,5 tuntia eikä ehtinytkään pakata. Hups!

Photo: Joonas Puhakka

In English:

Hello!

This week in numbers looked like this:

23 - I had my birthday this week, I baked a pink cake and I got roses and hugs!
6,5 - hours spent in a train on my birthday. I had a team match in Aalborg. We lost 6-7 and I lost to Anna Thea Madsen in two sets. She played well and I'm not surprised at all that she won the Finnish Open today.
22 and 16 - points that I got against Thi Trang Vu from Vietnam (wr. 46)
7 - my own evaluation on a scale from 1 to 10 about the match. I played quite okay and there were many positive things about the match but I didn't play my best game. I did well against a strong girl, though.
3 - the number of nights I got to sleep at home in Finland before heading back to Denmark
2 - the number of nights I will sleep at home in Odense before leaving for the last team match of the season and then to Peru
7 - the number of trainings I did this week. How did I even have time for all those?
3 - weeks left of Olympic qualification
72 - my world ranking right now
35 - my placement in the Race to Rio ranking where there are 38 spots to the Olympics
601 - ranking points between me and Nanna
3 - tournaments left
6430867 - the number of interviews and questions I was asked about the Olympic qualification during this week. For me it's very nice to see that people are so interested and I'm happy to answer the questions as much as I possibly can. Of course I don't always have energy for that but then I just take some time for myself and that's totally fine.
10 - how I feel right now on a scale from 1 to 10

It's Sunday, I slept in this morning, I'm chilling on a sofa and I feel good. I'm in Denmark although yesterday I was still in Finland. The day after tomorrow I will already be in Peru but before that I have the last and very important team match. Today I have to pack for three weeks again because after Peru I'm going straight to Chile and France. The Olympic qualification is soon over but right now it's closer than I can even understand. Three weeks and three tournaments that will decide a lot. How can I be so calm and happy here?

I had to read the previous chapter three times and it made me laugh. My life and this whole thing sounds so crazy when you write it like that. Or I guess it sounds crazy no matter how you write it. I have three tough weeks ahead of me full of extreme pressure and excitement but I don't even understand that I should be stressed. All I know is that soon I can go to the hall for practice and I also need to travel again soon but that's normal to me already. And then I get to play again and it's fun. I just take one practice at a time, travel one flight at a time, play one match at a time, do everything as good as I can and enjoy every moment of it. It's quite simple after all.

But it was still a little bit strange when I had to give so many interviews in Finland and everyone was asking a lot of questions. I can already tell by heart that this Olympic qualification has been tough but fun, that we are still friends with Nanna, that I can do this thanks to sponsors+the support from the federation+the salary from the team matches and that this qualification will end in three weeks. I wasn't expecting so many people to be interested in this and that for example Mikko-Petteri (or something like that...) from a small city in northern Finland wanted to contact me on Facebook after seeing my interviews. I don't always reply all the messages but in general I'm happy to talk to people and every single positive comment gives me a lot of energy.

So right now my head is in a good place and my body feels also great. My game is on the right track and I'm positive that I can make some good results during these last three weeks. I guess I'm pretty deep in my badminton bubble again and it's hard to see or hear anything else but that's how it should also be. This will be over very soon and no matter how this ends, my bubble will break. But now it's time to give it all I have. And I will do that for sure!

xxx
Airi

ps. I will try my best to update my blog and other social medias as well but I hope you understand if I just don't have time and energy for everything right now. Or I know you understand but wanted to say this anyway. 
Best regards, 
a girl who just spent 4,5 hours on this post and didn't have time to pack. Oops!

lauantai 2. huhtikuuta 2016

10 + 1 random things

English version below...

Moi!

Lauantaiaamu, nukuin pitkät yöunet, edessä on ansaittu lepopäivä ja takana erittäin hyvä ellei täydellinen treeniviikko - mulla on niin huippu olo! Tällä viikolla on tapahtunut niin monta kivaa asiaa, etten osannut odottaakaan. Tai sitten kaikki vaan tuntuu niin kivalta, koska olen vihdoin saanut olla koko viikon kotona ja treenata kovaa. Olen tehnyt tällä viikolla yhdeksän lajitreeniä ja kaksi punttitreeniä, joista jokainen on ollut todella hyvä. Kroppa on aivan jumissa ja väsynyt, mutta se tuntuu pitkästä aikaa todella ihanalta. Tämän jälkeen on taas hyvä kevennellä hieman kohti viimeistä kisarumbaa. Mulle toimii se, että ensin tehdään kovaa työtä, sitten kevennetään ja sitten lennetään kentällä. Kova työ on se kaikista ikävin ja tuskallisin vaihe tottakai, mutta nyt sitä on taas tehty, joten kohta saa lentää!

Näin lepopäivän kunniaksi ajattelin kertoa muutaman muiston, havainnon ja muuten vain sekalaisen asian tämän olympiakarsintavuoden ajalta.

1. 
Lentomatkat ovat hyviä hetkiä päiväunille. Eräällä lennolla päikkärit menivät kuitenkin pahasti mönkään ja tuhisin onnellisesti vieressäni istuneen herrasmiehen olkapäätä vasten. Herätessä oli vähän nolo fiilis ja pyytelin kovasti anteeksi lähentelyäni. Mies ei kuitenkaan ollut vihainen ja seuraavana päivänä mua odotti facebookissa kaveripyyntö ja viesti kyseiseltä herralta. En vieläkään tiedä, mistä se mun nimen keksi.


 2. 
Yksi ihana muisto on se, kuinka mä kävelin punaista mattoa pitkin kentälle elämäni ensimmäisessä Super Series Premier -kisan matsissa Denmark Openissa. Tiesin äitini ja mummini olevan katsomossa ja olin tosi onnellinen, että minulle niin tärkeät ihmiset olivat jakamassa kanssani niin tärkeän hetken.


3. 
Etelä- ja Väli-Amerikassa ihmiset ovat todella lyhyitä. Minä 173cm tyttö olen siellä ihan jättiläinen ja on outo olo.

4. 
Mulla oli pitkä 7 tunnin vaihto Kiinan Shanghaissa ja istuskelin lentokentällä hyvin väsyneenä. Näin, kuinka joku nainen jätti laukkunsa penkille ja lähti jonnekin. Hetken päästä lentokenttätyöntekijä tuli ja korjasi unohtuneen laukun talteen. Pian nainen kuitenkin palasi paniikissa etsimään laukkuaan, mutta sitähän ei tietenkään löytynyt. Yritin auttaa, mutta kun en puhu kiinaa. Pian oli paikalla jo suuri joukko kiinalaisia ihmettelemässä tilannetta ja poliisitkin suurien aseittensa kanssa. Onneksi moni ihmisistä ymmärsi englantia ja olin heti tomerana valmiina auttamaan, olinhan nähnyt koko tilanteen! 
"Minkä näköinen nainen sen laukun otti?" 
"Sellanen kiinalaisen näköinen! Tai siis..."
Siinä ne 25 kiinalaista tuijotti mua kuin idioottia. Ja sitten liukenin paikalta.
 
5. 
Brasiliassa syödään sellaisia juustoleipäpalleroita, jotka on niin hyviä, että haluaisin niitä just nyt kahdeksan. Kymmentä.


6. 
Olen tämän vuoden aikana herännyt monta kertaa keskellä yötä ja luullut olevani ihan jossain muussa maassa kuin missä olen, missanneeni lentoni tai menettääneni kaikki rankingpisteeni. Olen myös jet lagittanut jatkuvasti ja heräillyt viideltä aamulla. Monena aamuna peilistä on katsonut haamu. Sellainen pieni haamu, jolla on niin suuri unelma, ettei saa edes nukutuksi.

7. 
Mä en ole itsetuhoiseen ajatteluun taipuvainen ihminen, mutta tämä vuosi on ollut niin stressaava, että kerran mulle tuli vähän paha ajatus. Paitsi, että sekin oli lopulta enemmän hauska. Olin lentokentällä Turkin todella epäonnistuneen kisan jälkeen ja näin tarjouksen "kolme suurta suklaalevyä kahden hinnalla!". Mieleen hiipi ajatus ostaa ne, syödä kaikki kolme kerralla ja voida pahoin. Sitten mua alkoi naurattaa koko idea ja jätin suklaalevyt rauhaan.

8. 
Olen välillä todella tunteellinen ihminen. Onnen kyyneleet tuli silmiin, kun tulin kerran väsyneenä kotiin reissusta ja kämppikseni olivat pedanneet sänkyni valmiiksi. Ja seuraavaksi suretti äärettömästi, kun unohdin ostaa kurkkua kaupasta.

9. 
Missä päin maailmaa olenkaan, saan kuulla näyttäväni nuorelta. Voin helposti juksata olevani 17 ja se toimii. Sen sijaan 22 ikävuotta ei uskota millään. Kokeiltu on.

10. 
Olen laskelmieni mukaan käynyt noin 35 maassa, mutta en ole koskaan käynyt kunnon lomalla. En edes tiedä, mitä sellainen lomamatkailu on. Tai lentäminen ilman mailakassia!
Cancun, Mexico - The most beautiful place ever...and I spent my days in a badminton hall
+ 1.
En ole varmaankaan ikinä leiponut kunnollista kakkua ihan itse (eihän mulla ikinä ole edes sokeria kotona!), mutta tänään aion tehdä vaaleanpunaisen, raidallisen ja hyvän makuisen kakun, koska mulla on pian synttärit! Jotenkin mulla vain on mennyt tämän postauksen tekemiseen kuvien muokkauksineen taas jo neljä tuntia, vaikka tänään piti vain chillata ja leipoa. Mutta nyt lähden äkkiä kauppaan ja päästän sisäisen masterchefini valloilleen!

xxx
Airi

In English: 

Hello!

It's Saturday morning, I slept very well last night, I have a day off today and I've had a great week of practice - I just feel amazing right now! There has been many nice things happening in my life this week, or then everything just feels so awesome now that I finally got to be home and practice hard for a whole week. I've done nine badminton sessions and two gym sessions this week and all of them have been very good. My body is totally destroyed but it feels actually very nice after a long time. Now it's good to take it a bit more easy and get ready for the last few tournaments. For me the best thing is to first work hard, then take it easy and then I'm ready to fly on the court. The hard work is the worst and the most painful part of course but now I've done that once again and soon I can fly again!

Today I'm gonna share with you some moments, memories and other random things I've experienced during this Olympic qualification year. So here we go...

1.
Flights are perfect occasions for naps. Once, however, my nap went totally wrong and I ended up leaning against a random guy sitting next to me. Waking up I felt embarrassed and I apologized for being so pushy. He wasn't mad at all and the next day I got a friend request and a message from the guy on facebook. I'm still wondering how he knew my name and managed to find me.

2.
One of the best memories for me from this year is from Denmark Open. Walking to the court on that red carpet in my first ever Super Series Premier tournament was great. But the greatest thing was knowing that my mum and my grandma were there to see it. It was good to share an important moment with some of the most important people in my life.

3.
People in South and Middle America  are very short. I am 173cm tall and I feel like a giant in those countries.

4.
I had to wait 7 hours in Shanghai and I was sitting at the airport feeling extremely tired. I saw how a lady left her bag on a bench and walked away. Soon an airport worker came and took the forgotten bag. 10 minutes later the lady came back looking for her bag but of course she didn't find it. I tried to help but unfortunately I don't speak Chinese. Soon there was a big group of Chinese people wondering what to do and even the police came with big guns. Luckily many of the people understood English and of course I was immediately eager to help!
"So how did the person who took the bag look like?"
"She looked like Chinese! I mean..."
And there I was, in front of 25 Chinese people who were staring at me like I was an idiot. I said I had to catch my fligth and left as soon as possible.

5.
In Brazil they eat those little cheese-bread-balls that are so yummy that I would like to have eight of them right now. Or maybe eighty.

6.
During this year I have woken up so many times in the middle of a night not knowing in which country I am, thinking that I've missed my flight or that I've suddenly lost all my ranking points. I've also been constantly jet lagged and woken up at 5 am. Many mornings I've met a ghost in the mirror. A little ghost who has such a big dream that she can't even sleep.

7.
I'm not a person with suicidal thoughts but this year has been so stressful that I once had a veryvery dangerous thought. I was at the airport after a very bad tournament in Turkey and I saw an offer "buy three big chocolate bars and pay for two!". For a moment I thought about buying those, eating all three at once and feeling sick afterwards. Then I started laughing at myself and decided to forget about the chocolate.

8.
  I'm sometimes a very emotional person. I got tears of happiness in my eyes once when I came home from a long trip feeling extremely tired and my flat mates had made my bed ready for me. And next I felt so so sad because I forgot to buy cucumber from the supermarket.

9.
No matter where I am, I always hear from people that I look very young. I can easily trick people and say that I'm 17. But no one believes that I'm 22. Believe me, I have tried!

10.
I have been to somewhere round 35 countries but I've never been on a real holiday. I don't even know what it means to be on holiday. Or how it is to travel without a racket bag!

+1.
I think I've never baked a birthday cake by myself (I don't even have sugar at home!) but today I'm gonna do it because it's soon my birthday! I'm planning to make a pink, three-layered and delicious cake so now it's time to go shopping and let the little masterchef inside of me run free. Somehow this blog post took me 4 hours although I was only planning to relax and bake today... But now I can relax and bake so byebye and have a lovely weekend! :)

xxx
Airi