lauantai 28. toukokuuta 2016

Just one chapter of the story

English version below...

Tämä blogi on tarina. Haluan, että se on aito ja rehellinen tarina huippu-urheilijan elämästä. Olisi kivaa kertoa vain se, miten hyvin olen treenannut tällä ja viime viikolla ja miten kivoja juttuja olen muutenkin puuhaillut. Pelit ovat sujuneet ja olen tsempannut läpi myös ne inhottavan kovat intervallijuoksut. Puntillakin alkaa rauta taas pikkuhiljaa nousta kevyemmin. Peruskuntokausi on meneillään juuri niinkuin sen pitääkin olla. Tässä vaiheessa tarinaani se peruskuntokausi ei kuitenkaan ole vain helppo ja kiva.


Tuntuu, että kaikkialla on ansoja ja pieniä jekkuja. Joka päivä mua muistutetaan siitä, että en päässyt olympialaisiin. Kuori tämän asian suhteen on jo melko vahva. Jostain aina löytyy kuitenkin se uusi ja terävämpi puukko, joka iskee syvälle. Facebook ja muut somet julistavat iloista Rio-sanomaa jatkuvasti. Telkkarista tulee olympialaisiin liittyviä ohjelmia ja mainoksia. Ihmiset kyselevät, olenko menossa Rioon ja tuntuuko pahalta, että en. Treeneissä ravaa toimittajia ja tv-kameroita tekemässä haastatteluja, mutta ei musta, vaan siitä verkon toisella puolella olevasta.

Taistelen parhaani mukaan näitä jekkuja ja puukkoja vastaan, ja se vie hirveästi energiaa. On huonosti nukuttuja öitä ja painajaisia. On yllättäviä romahduksia, kuten yhtenä päivänä itkut sen jälkeen, kun puntilla tuli sanottua vieraalle miehelle, että "voitko nyt *#&@! lopettaa sen tuijottamisen!". En mä yleensä tuollaisista romahda, ei tämä ole normaalia. Toisaalta en yleensä myöskään laukoisi tuollaisia asioita.

Välillä tulee mieleen mieleen erilaisia hullun hauskoja ideoita. Voisin vaikkapa muuttaa kauas pois, keskelle metsää. Rakentaa oman pikku mökin, poimia marjoja aamupalaksi ja onkia kaloja päivälliseksi. Voisin juosta intervalleja juuri silloin kun huvittaa (eli en ikinä) ja olla onnellinen erakko jossain kaukana, jonne olympialahype ei yllä. Mutta tässä suunnitelmassa on yksi suuri ongelma: olen allerginen kalalle. Höh.

Kala-allergian lisäksi on kyllä toinenkin syy sille, etten luovuta ja katoa metsään. Syy on se, että tahdon niin kovasti pelata. Palo kehittyä, voittaa ja menestyä on valtava. Parasta on, kun pääsee kentälle ja saa pelata. Siitä kai se suurin huoli ja murhekin kumpuaa, että entä jos en saa enää pelata, kun en ollutkaan tarpeeksi hyvä. Yhtä hyvähän olen toki edelleen, mutta jäin vain kakkoseksi ja varjoon. Ja sitten on vaikeampi löytää niitä, jotka jaksaa uskoa ja tukea.

Ehkä tämä on vain testi. Sellainen tarinan luku, jonka on tarkoitus testata vahvuuttani. Nehän sanoo, että vaikeilla hetkillä se vahvuus mitataan. Hyvä ohje on, että täytyy vain jatkaa kovaa työtä. Ihmettelen kyllä sitä, että sanat "vain" ja "kovaa työtä" ovat samassa lauseessa, kun sehän on pieni ristiriita. Mutta silti tuo on paras ohje, minkä tiedän.



Haluan olla kypsä, fiksu ja vahva. Haluan kestää tämän kaiken, kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Haluan myös auttaa parhaani mukaan Nannaa kohti Rioa ja olla hyvä treenikaveri. Onneksi meillä on edelleen kaikki hyvin keskenämme ja yhdessä treenaaminen auttaa molempia. Toivon, että hillitön tsemppini näkyy myös ulospäin ja toivon myös, että sitä arvostetaan.

Lähden ylihuomenna takaisin Tanskaan ja jatkan peruskuntokauttani siellä. Ansoja ja jekkuja saisi olla vähemmän matkan varrella, mutta muuten odotan innolla treeniarjen jatkumista siellä. Olen kohta väkisinkin kovassa tikissä, niin fyysisesti kuin henkisesti, kun pusken läpi treenin kerrallaan ja selviydyn jokaisesta ansasta. Täytyy vain keskittyä niihin positiivisiin asioihin, sillä niitä on onneksi paljon. Jollain ihmeellisellä tavalla tämä kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi tosi kivaa.

xxx
Airi
In English:

This blog is a story. I want it to be an honest story about the life as a top athlete. It would be great to mention only the good training sessions I've done this week and last week. I've been playing well and I've also managed to push through the hard intervals that I don't really enjoy. The weights at the gym are slowly starting to feel lighter and all in all my preparations for the next season are going well. However, in this chapter of my story everything is not only easy and fun.

I feel like there are those little traps for me everywhere. Every day there's something that brings up the fact that I didn't make it to the Olympics. I'm already pretty strong and those things don't get through my shell so easily anymore. However, there's always a new sharper knife that hits deep. Facebook and other social medias are constantly filled with Rio updates. There are commercials and programs about the Olympics on TV. People are asking me if I'm going to Rio and how does it feel that I'm not. There are journalists and TV-cameras in our trainings every week, but they are not interviewing me but the person on the other side of the net.

I'm doing my best to fight against these traps and knives and it takes so much energy. It's hard to sleep and I have nightmares. I can suddenly just break down like I did the other day when I started crying after telling a random guy at the gym that "can you f##*@&! stop staring at me!". I don't usually break down like this, it's not normal to me. Actually it's not normal to me to even say something like that.

Sometimes I get those awesome ideas that I could move away and live in the middle of a forest. Build a little cottage, pick berries for breakfast and go fishing to get some dinner. I could run intervals whenever I feel like doing that (which is never) and be happy just by myself in a place where the Olympic hype wouldn't touch me. There is only one big problem in this plan: I'm allergic to fish...

Actually there is also another reason for why I don't just run away and give up. The reason is that I want to play. I really want to win and develop. I guess that's also my biggest worry at the moment - what if I don't get the chance to play anymore because I wasn't good enough? I know I'm still just as good but I just ended up being the second one on the list and the one who's not in the spotlight. And that's why it's much more difficult to find those who still believe in me and want to support me.

Maybe this is only just a test. A chapter in my story which is supposed to test my strength. They say that your strength is measured when you're at your weakest. A good attitude is that you just need to work hard. I'm wondering how they can put the words "just" and "work hard" in the same sentence, for me there's a big contradiction. But it's still the best attitude I know.

I want to be mature, smart and strong. I want to be able to handle this, develop as a player and as a person. I also want to help Nanna as much as I can on her way to Rio and be a good training partner for her. I'm happy that we still get along very well and practicing together is helping the both of us. I hope that people can see how hard I'm trying and that they appreciate that.

I'm going back to Denmark on Monday and I'm gonna continue hard work there. The traps and knives will be there no matter how hard I try to avoid them but apart from that I'm looking forward to the hard practice. I'm gonna be in a great shape soon, both physically and mentally, when I push through one practice after another and overcome all the obstacles. I just need to focus on the positive things, since there are lots of them as well. In some strange way this is so much fun after all.

xxx
Airi

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Q&A

Moi!

EM-kisoista ja Rio-unelman kariutumisesta on nyt kaksi viikkoa. Kaksi lyhyen pitkää viikkoa, joiden aikana olen halunnut monesti kirjoittaa blogiin, mutta jättänyt silti kirjoittamatta. Kirjoittaminen on mulle todella terapeuttista ja nautin siitä, mutta toisaalta haluaisin postailla enimmäkseen sellaisia kivoja juttuja. Siksi en ole halunnut kirjoitella niitä surullisempia pohdintoja, kuten miksi mulle kävi näin, miksi urheilu on välillä niin raakaa ja mitä mä nyt teen.

Jollain tapaa haluaisin kuitenkin avata sitä, missä mennään. Multa on kyselty kaikenlaisia kysymyksiä viime aikoina, joten yritän nyt vastailla niihin. Moni nimittäin kysyy samoja asioita. Lisääkin saa toki kysellä kommenttiboksissa, jos joku asia vielä mietityttää!

Aiotko yrittää seuraaviin olympialaisiin Tokioon 2020? Tai siis aiot varmaankin tottakai!

- Rehellisesti sanottuna en todellakaan tiedä. Niihin on neljä vuotta, olen juuri tippunut kovaa ja korkealta Rio-unelmani kanssa, en tiedä onko mulla taloudellisesti resursseja, enkä tiedä jaksanko ja uskallanko käydä uudelleen läpi sitä hillitöntä myllyä, joka vaatii niin paljon työtä ja uhrauksia, että sitä on mahdotonta edes tajuta.

"Minusta reilu peli olisi se, että toukokuussa järjestettäisiin Suomen naisten "olympialaisottelu" - voittaja sitten sinne Rioon!"

- Haha, pakko sanoa, että onneksi ei ole näin! Perun finaali Nannaa vastaan oli jo ihan tarpeeksi painetta. Meillehän on ollut alusta asti selvää, että se joka on ylempänä rankingissa, saa paikan. Paitsi jos se alempana oleva on EM-mitaleilla. Tämä on sääntö liiton puolelta ja mielestäni todellakin reilu sääntö.

Ennen EM-kisojahan meillä oli hyvinkin samanlaiset tulokset, mutta minä johdin hieman. Olin sitten melko epäonnekas EM-arvan kanssa. Hävisin kolmessa erässä Anna Thealla ja hän voitti seuraavat matsit suoraan kahdessa erässä ja ylsi mitaleille saakka. Vaikka Nannalla oli huomattavasti kivempi arpa, ei se silti tarkoita, että hän pääsi nyt Rioon "tsägällä". Kovaa työtähän Nannakin on tehnyt ja ansaitsee sen olympiapaikan siinä missä minäkin olisin sen ansainnut. Mun kannalta on todella ikävää ja surullista, että kävi näin, mutta en voi alkaa väittämään, että tässä tapahtui nyt joku vääryys. Pelin henki ja säännöt on olleet selvät alusta asti, ja kun tasoero meidän välillä ei ole suuri suuntaan eikä toiseen, niin näin siinä sitten voi käydä. Mun kannalta tosin on harmillista se, että paperilla olen nyt selkeästi se kakkonen - vain yhden kisan takia. Se vaikeuttaa mun tilannetta aika paljon, mutten voi sille oikein mitään.

Oletko henkisesti tosi hajalla?

- Olen ja en ole. EM-kisojen jälkeisinä päivinä olin kyllä, mikä on varmaan aika ymmärrettävää. Muhun sattui niin paljon henkisesti, että oli todella huono olla, enkä saanut nukuttua kuin pari tuntia joka yö. Se oli pelottavaa. Joku pieni aurinko on kuitenkin paistanut koko ajan mielessä ja olen nauttinut aidosti monesta asiasta, myös sulkapallon pelaamisesta.

Mitä sä tällä hetkellä oikein teet?

- Pidin EM-kisojen jälkeen reilun viikon "loman". Toisin sanoen tein mitä huvittaa ja yritin saada rentouduttua. Mä esimerkiksi katsoin leffan keskellä yötä ihan vain siksi, että kerrankin voin. Söin myös herkkuja samasta syystä. Ja harrastin kaikenlaista kivaa liikuntaa. Niin ja tietysti vietin aikaa perheen ja kavereiden kanssa. Niin pieniä ja hölmöjä asioita, mutta yleensä en niihin pysty. Tavallisestihan mulla on kisat viimeistään ylihuomenna ja jos ei ole, niin aamutreeni starttaa klo 8.00 ja siitä ei tingitä.

Tällä viikolla aloitin pk-kauden ja kovat treenit (hirveä jumi nyt kropassa en kestä!!) ja näin myöskin kavereita. En siis tee mitään erityistä, mutta tarviiko mun just nyt? Eikö ole ihan okei chillata edes hetki, kun on tällainen vuosi takana?

I played frisbee golf for the first time and it was so much fun!
That day it was perfect weather, perfect picnic and the most perfect friend!
Milloin aiot palata takaisin Tanskaan ja alkaa taas treenata?

- En tiedä milloin aion palata Tanskaan, mutta Suomessa olo ei tarkoita sitä, ettenkö treenaisi. Juuri nyt musta tuntuu, että tarvitsen aikaa perheeni ja kavereideni kanssa. Saan myös treenattua täällä ihan hyvin.

Mikä on seuraava kisa?

- En tiedä. Riippuu resursseista.

Mitkä on sun tavoitteet nyt?

- Jos tietäisin tosi selkeästi, niin olisi ehkä helpompaa pakottaa itsensä juoksemaan intervalleja yksin tuolla metsäpoluilla. Toisaalta on ehkä ihan hyväkin vain olla hetki ja antaa niiden unelmien ja tavoitteiden muodostua rauhassa.

Haitko opiskelemaan?

- En hakenut. Mulla ei yksinkertaisesti riittäneet voimat siihen hakuprosessihärdelliin, puhumattakaan pääsykokeisiin lukemisesta. Tässä olympiakarsinnassa oli ihan tarpeeksi tekemistä. Joitain opiskelusuunnitelmia mulla kuitenkin on. :)

Miten sulla oli varaa kiertää niin paljon kisoja olympiavuonna? Mikä oli sun kokonaisbudjetti?

- Olen kirjoittanut raha-asioista aiemmin postauksen, jonka voit lukea TÄÄLTÄ. Mun mielestä nämä ovat melko henkilökohtaisia kysymyksiä, joihin en välttämättä koe tarvetta vastata.

Aiotko asua edelleen Tanskassa?

- Kyllä aion. Mun on siellä hyvä olla, on paikka liigajoukkueessa ja kaikki varmasti huomaavat, että kehityn siellä kovaa vauhtia.

Tässäpä näitä, mitä nyt äkkiseltään tuli mieleen. En tiedä, mitä muuta haluatte tietää, mutta kyselkää ihmeessä, jos jotain jäi kertomatta. :)

xxx
Airi

It was the 1st of May, the day we Finns really like to celebrate
Summer is here and Finland is so beautiful!

Hello!
It's two weeks since the European Championships and since my Rio-dream came crashing down. Two short but long weeks, that I've spent without writing anything here on my blog. There has been days that I've really wanted to write something since I love writing and it's sort of therapeutic for me. But on the other hand it's much more fun to write about happy things and I just didn't want to write about my not-so-happy thoughts, like why did this happen to me, why is sports sometimes so harsh and what am I gonna do now.

However, I would like to tell you how I'm doing at the moment. I've been asked all kind of questions lately so I will try to answer those now. Many people are actually asking the same things. You can of course ask more if there's something, just write in the comment box (=lisää kommenttisi) below!

Are you going to try to qualify for the next Olympics in Tokyo 2020? Or I mean, of course you are, right?

- To be honest, I have no idea. It's four years until the next Olympics, my Rio-dream has just come crashing down, I have no idea if I will be able to manage it financially and I don't know if I'm brave enough and strong enough to go through the same roller coaster once again. It takes so much hard work and so many sacrifices that it's hard to even understand.

"In my opinion it would be fair to arrange an "Olympic match" between the two Finnish girls and the winner would be the one going to Rio!"

- Haha, I have to say that I'm very happy that it's not like that! The final in Peru against Nanna was enough pressure. We both have known right from the start that the one who's higher in the ranking gets the spot. Unless the one who's lower wins a medal at the Europeans. That's the rule our badminton federation has set and I think it's a very good rule.

 Before the European Championships our results were pretty much identical but I was leading a little bit. I was quite unlucky with the draw at the Europeans. I lost in three sets to Anna Thea who then beat her next opponents in straight two sets and got a medal. Although Nanna had a much nicer draw, it still doesn't mean she made it to Rio because she was lucky. She's been working hard as well and deserves the spot in the Olympics just as much as I do. It's a pity for me that I didn't make it but I can't say that it was somehow unfair. I know how this game works and I know the rules, and when there are two girls who have pretty much the same level, then this can happen. It's not an easy situation for me to be in right now since on a paper it looks like I'm clearly the number two - only because of one tournament - but there's nothing I can do about it right now.

Are you mentally totally broken?

- Well, yes and no. I was very broken the first couple of days after the Europeans, which is probably understandable. I felt so much mental pain that I felt physically sick and I couldn't sleep more than a couple of hours every night. That was scary. However, there's been a little sun shining inside my head the whole time and I've been truly able to enjoy life, also badminton.

What are you doing now?

- After the Europeans I took a week off. In other words I did what I felt like doing and tried to relax. I for example watched a movie in the middle of a night just because for once I can. I also ate junk food for the same reason. And did some different kinds of sports. And of course I also spent time with my loved ones. Those are small and silly things but usually I can't do them. Usually I have a tournament coming in two days and if not, then I need to get up early and be 100% ready for a hard practice at 8am.

This week I started practicing hard again (my body is so stiff now!!) and spent some time with my friends. So I'm not doing anything special but why should I? Isn't it just okay to take it easy for a little while after a crazy year like this?
Road tripping with my brother! :))
When are you going back to Denmark so that you can start training again?

- I don't know when I'm going back to DK but being in Finland doesn't mean that I'm not training. Right now I feel like I really need some time with my family and friends. I can also practice well here, it's not a problem.

What's your next tournament?

- I don't know. Depends on what I can afford.

What are your biggest goals now?

- If I knew exactly what my next big goals are, it might be easier to force myself to run those intervals alone in the forest. On the other hand it's probably good to just let those dreams and goals grow slowly with time.

Did you apply to some schools now?

- No I didn't. I simply didn't have the energy to go through the process of applying, not to even mention all the studying and preparing for the entrance exams. This whole Olympic qualification was enough work. Some plans for studying I still have. :)

How could you manage this Olympic year financially? How big was your budget?

- I wrote a post about money a while ago and you can read it HERE. In my opinion this is question is quite personal and I don't feel like I want to answer it.

Are you still gonna live in Denmark?

- Yes. I feel good living there, I have a spot in a team in the Danish league and I guess it's easy to see that I'm developing a lot as a player there.

Well, here are some questions and answers. I don't know what else you would like to know but feel free to ask if there's something important I forgot to tell. :)

xxx
Airi