sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Another week, another country

Moi!

Viihdyin kotona Tanskassa viikon verran, kunnes oli jälleen aika reissata. Olen kai jollain tapaa levoton sielu, mutta tykkään siitä, että koko ajan tapahtuu. Tällä kertaa reissun kohteena on tuttu ja turvallinen Suomi. Ehdin ilahduttaa (toivottavasti!) perhettäni ja kavereitani läsnäolollani viikon verran, mutta sitten on palattava taas Tanskaan, kun liigapelit ja muut velvollisuudet kutsuvat.

Hello!

I spent one week at home in Denmark and then it was time to hit the road again. I guess I'm a bit of a restless soul but I just love it when there's something happening all the time. This time I traveled to a very safe and familiar place - Finland! I will spend one week here with my family and friends but then I have to get back to Denmark as I have team matches and other things to do there. 

Suomeen matkaaminen pistää jotenkin kummasti mut aina pohtimaan syvällisiä. En osaa edes selittää sitä tunnetta, kun istun lentokoneessa ja se alkaa laskeutua kohti Helsinkiä. Eilen illalla katselin taas koneen ikkunasta niitä tuttuja maisemia ja tuttuja metsiä, ja vatsassa lenteli miljoona perhosta. Tuntuu niin hyvältä tulla kotikotiin, nähdä perhe ja kaverit, kulkea tutuissa ympäristöissä ja olla enemmän minä kuin missään muualla. Ja sitten toisaalta pelottaa ja jännittää se kaikki, mitä täällä on ja mikä ei enää ole mun arki.

Coming back to Finland feels somehow special every time and I always find myself thinking very deep thoughts. I can't even describe the feeling of sitting in an airplane, staring out of the window and seeing the familiar landscape of Helsinki as we are landing. Yesterday evening I saw those familiar streets and forests once again and I felt the butterflies in my stomach. It feels amazing to come homehome, to see my family and friends and to be more myself than I can be anywhere else. But then again, I can't help feeling a bit nervous coming here and trying to cope with everything that no longer feels like my life.

Mua pelottaa se, miten etäiseltä ja vieraalta Suomi alkaa tuntua. Toisaalta se on kai niin, että mitä vieraammalta se tuntuu, sitä pidemmälle kohti unelmiani olen päässyt. Olen uskaltanut päästää irti ja mennä kohti jotain uutta. En mä kolme vuotta sitten uskonut, että asuisin edelleen Tanskassa ja että uskaltaisin tehdä kaikki ne asiat, jotka olen tehnyt.

It makes me scared to realize that Finland feels more and more distant and unfamiliar to me. On the other hand, I guess that it just shows how far I've come. I've been brave enough to let go and chase my dreams. Three years ago I didn't think that I would still be living in Denmark and that I could actually go through all the things I've done during these three years.

Eilen mua herkisti kai myös se, että sain tietää pääseväni suoraan pääkisaan lokakuun Denmark Open Super Series -kisassa. Nämä ovat niitä pieniä unelmia, joita mulla silloin kolme vuotta sitten Tanskaan lähtiessäni oli. On kiva tunne, kun unelmat alkavat hiljalleen toteutua. On kivaa pelata isoja kisoja, olla jo sijalla 59 maailmanrankigissa ja pystyä voittamaan kovia pelaajia. Olenhan mä aika paljosta saanut puskea läpi tässä matkalla, ihan jo viimeisen neljänkin kuukauden aikana, mutta on se kyllä ollut sen arvoista.

Yesterday I was probably a bit extra emotional because I had just found out that I will be playing in the main draw of Denmark Open Super Series in October. These are those little dreams that I had three years ago when I decided to move to Denmark. It feels good seeing the dreams slowly coming closer and closer. It's nice to play those big tournaments, to be number 59 in the world and to be able to beat strong players. It has taken a lot of hard work and determination, even just the last four months, but it's absolutely been all worth it.
Juuri nyt istun kotisohvalla ja tämän päivän ohjelmaan kuuluu mahdollisimman suuri määrä ei mitään. Paitsi että juoksemaan oli päästävä, rakastan tuota raitista ilmaa ja tuttuja lenkkipolkuja! Muuten haluan vain olla, sillä tuleva viikko on buukattu niin täyteen, että huhhuh... Ohjelmassa on tapaamisia, yleistä asioiden hoitamista, kavereita, yhdet häät ja tietysti paljon treenejä. Montaa hetkeä en ehdi makoilla, mutta onneksi tämä levoton sielu tykkää juuri tällaisesta tapahtumarikkaasta elämästä. Ja sitä paitsi en ehdi potea koti-ikävää. Mulla kun on nykyään aina joko koti-ikävä tai kotikoti-ikävä. On tämä rankkaa kyllä.

Right now I'm just sitting on the sofa and chilling. Today my plan is to do nothing and to do it as much as I can (except the running I did earlier today - I just love the fresh air and nature here!). The coming week is totally fully booked with meetings, friends, a wedding and of course a lot of training. I will not have too much time for chilling but as I said, I love it when there's a lot of things going on. Besides, I won't have time to feel home sick. It's so hard to be me, always home sick or then homehome sick, haha!

xxx
Airi

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

En halunnut kertoa, mutta kerron kuitenkin

Shortly in English below...

Moi!

Kävin viime viikolla Belgiassa kisaamassa ja päätin jo jättää kirjoittamatta aiheesta yhtään mitään. En siksi, että kisa olisi mennyt huonosti, mutta kun ahdisti. Nyt ei enää tunnu niin pahalta ja siksipä muutin mieleni ja kirjoitan nyt kuitenkin.
Photo: Fons Van der Vorst
Ennen Belgiaan lähtöä sain puristettua todella hyvän treeniviikon. Kroppa tuntui pitkästä aikaa omalta, oli hyvä ja vahva olo, peli sujui ja kentällä oli itsevarma olo. Sanoinkin ennen lähtöä valmentajalleni, että pelaan hyvin tämän kisan.

Ensimmäisen kierroksen otteluni oli ohjelmassa torstaina aamupäivällä. Vastassa oli Latvian Ieva Pope ja ennakkoon tämän piti olla suhteellisen helppo matsi. Voitin 21-10, 21-6 ja pelasin todella hyvin. Olin heti alusta asti hyvin hereillä, enkä tehnyt montaakaan helppoa virhettä. Hyvä startti kisaan ja olin valmis seuraavaan kierrokseen!

Photo: Mark Phelan / Badminton Europe
Toisen kierroksen matsia sainkin sitten odotella, odotella ja odotella... Pelasin live-kentällä ja minua edeltävät matsit venyivät yksi toisensa jälkeen kolmanteen erään. Lopulta pääsin kentälle vasta noin 21.30 aikoihin. Vastassa oli malesialainen Sannatasah Saniru (parhaimmillaan maailmanrankingissa 59.) ja osasin odottaa kovaa peliä. Aasialaisten pelityyli on usein haastava ja he saavat rikottua rytmiä niin pahasti, että meinaa keskittyminen karata ja hermo mennä! Pelasin kuitenkin todella hyvän ja etenkin taktisesti fiksun matsin ja voitin suoraan kahdessa erässä 21-14, 21-17. Paikka puolivälierissä oli varmistettu ja olin todella iloinen! (Tämän toisen kierroksen matsini voi muuten katsella Youtubesta TÄÄLTÄ :) )

Pelin jälkeen oli tietysti saatava ruokaa (onneksi yksi pikaruokapaikka oli vielä auki ja sain pastaa!) ja sen jälkeen piti yrittää rauhoittua ja saada unen päästä kiinni. Olin todella pettynyt kisajärjestäjien valintaan peluuttaa minua seuraavana päivänä jo 10.30, kun olin juuri pelannut päivän toiseksi viimeisen matsin, joka loppui noin klo 22.10. Pyörin adrenaliinihuuruissa hereillä vielä 1.30 aikoihin ja heräilin yön aikana levottomana ties kuinka monta kertaa... Aamulla ei ollut paras fiilis, mutta onneksi olen kesällä juossut intervalleja klo 7.30 ja tiedän pystyväni väsyneenäkin vaikka mihin. 
Photo: Peter Nagy
Puolivälierässä vastaan tuli Iben Bergstein, joka on mulle tuttu tyttö täältä Tanskasta. Hän ei ole pelannut montaakaan kansainvälistä kisaa, mutta ollaan törmäilty kisoissa ja treeneissä silloin tällöin. Iben on hyvä pelaaja ja väläytellyt välillä kovia suorituksia, mutta ranking on tietysti hyvin alhainen, kun kansainvälisiä kisatuloksia ei ole. Belgiassa hän voitti ensin ykkössijoitetun ukrainalaisen ja sitten toisen hyvän tanskalaisen, ja näin ollen tiesin odottaa kaikkea muuta kuin helppoa voittoa.

Helppo se matsi ei todellakaan ollut. Pelattiin todella pitkiä palloralleja ja luulin monesti, etten enää jaksa. 59 minuutin juoksemisen, kaksien jänteiden rikkomisen ja yhden hävityn matsipallon jälkeen hävisin 22-20, 15-21, 20-22. Olin täysin tohjona, sattui ja makasin vain katsomon takana. Sydän hakkasi korvissa ja päässä pyöri, että "olipa hyvä peli, harmi kun hävisin, mutta olipa hyvä peli!".
Photo: Mark Phelan / Badminton Europe
Mutta sitten tuli se ahdistus. Se iski hyvin nopeasti puhelimeni yhdistettyä wifiin. Facebookissa odotti ilmoitus, kun eräs sivusto oli merkinnyt minut julkaisuun, jossa uutisoitiin, kuinka tipahdin kisoista hävittyäni huomattavasti alemmas rankatulle pelaajalle. Viesti oli suunnilleen se, että mokasin pahasti ja ei olisi pitänyt hävitä tuolla tavalla. Olin saanut myös muutaman ihanan ja kannustavaksi tarkoitetun viestin ja kommentin tyyliin "älä sure, kaikki mokaa joskus" ja "pystyt varmasti parempaan, pää pystyyn vain". Siinä hetkessä tunsin vain olleeni pettymys. Mietin kyyneleet silmissä, että kun enhän mä pysty parempaan, miten mä nyt tämän selitän?

Tiedän viestejä lähettävien ihmisten tarkoittavan hyvää ja haluavan kannustaa. Kaikki eivät voi tietää enempää kuin mitä ranking sanoo ja eivät siksi vain ymmärrä. En siis todellakaan ota itseeni niitä viestejä, päinvastoin olen niistä kiitollinen! Mutta miksi ihmeessä sen sivuston piti kirjoittaa niin negatiivisesti ja vielä merkitä minut julkaisuun, jotta varmasti sen näen ja niin näkevät kaverinikin? Ja kun tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun ahdistun kyseisen sivuston toiminnasta...

Näin muutamaa päivää myöhemmin se ei tunnu enää pahalta, eikä mun tarvitse mitään selittää, vaikka moni onkin ihmetellyt, miten hävisin niin alas rankatulle pelaajalle. Tiedän itse kyllä miksi ja miten, ja tiedän kaiken sujuvan todella hyvin tällä hetkellä. En myöskään vastaisuudessa tule saamaan vastaavia surua aiheuttavia ilmoituksia Facebookissa, sen asian olen vihdoin hoitanut kuntoon.

Itselleni tämä oli osoitus siitä, että vaikka väitänkin olevani nykyisin vahva ja mua ei helposti enää satu, niin ehkä se ei aina olekaan ihan niin. Toisaalta on kai hyväkin tulla kovaksi, mutta pysyä silti aina sopivasti pehmeänä. On ihan okei omistaa tunteet, vaikka kuinka määrätietoinen ja päättäväinen olisikin.
Photo: Mark Phelan / Badminton Europe
Belgian reissu meni siis pelillisesti hienosti, sain taas hyvän tuloksen rankingiin ja paljon lisää ideoita pelaamiseen. En malta odottaa seuraavaa kisaa, mutta onneksi siihen ei ole enää kuin kolme viikkoa. Olen jotenkin hurjan rakastunut pelaamiseen juuri nyt!

xxx
Airi

Shortly in English:

Hello!

Last week I played Belgian International in Leuven and I feel satisfied with my game. I made it to the quarter finals after beating Ieva Pope from Latvia 21-10, 21-6 and Sannatasah Saniru from Malaysia (best wr. 59) 21-14, 21-17. I was very happy to make it to the quarters!

I finished my second round match very late on Thursday evening and had to play the quarter final already around 10.30 in the morning the next day. I was obviously not happy with that and I don't understand why the organizers scheduled it like that... Luckily I used to run tough intervals in the summer at 7.30 in the morning so I know I can do well even if I'm really tired!

Anyway, the quarter final was a very tough and physically challenging match. I played against a Danish girl Iben Bergstein who I know from some tournaments in Denmark. She is a good girl and she's made some good results before but hasn't played too many international tournaments and that's why her ranking is very low. In Belgium she first beat the 1st seeded Ukrainian girl and then another good Danish girl and so I knew it wouldn't be an easy match. After 59 minutes, very long rallies and two broken strings I lost 22-20, 15-21, 20-22.

Losing like that is not fun of course, but I still feel like it was a good match, and a good tournament, and I can learn a lot from it.

I wrote a bit in Finnish about how Facebook posts and messages can sometimes hurt. Long story short, I was tagged in a little bit negative Facebook post after my match in Belgium and it made me feel sad. I also felt sorry after reading some messages telling me that I can do much better and that everyone screws up sometimes. Losing to a much lower ranked player (like they wanted to point out...) doesn't tell anything. But after all it's just important that I know myself why I lost and what's going on.

So all in all, Belgian International was a good tournament for me. I got some very good matches and new ideas for my game - and one more good result to the ranking! I just can't wait for the next tournament which will be Dutch GP in three weeks. I'm so in love with playing at the moment!

xxx
Airi

perjantai 9. syyskuuta 2016

Brazil Grand Prix, some waterfalls and a couple of monkeys

Shortly in English somewhere very far below... I'm sorry for this long story in Finnish, but I hope you'll enjoy the photos at least! :)

Moi!

Viime viikolla olin Brasiliassa ja avasin kisakauteni. Tänään olen maailmanlistalla sijalla 54, joka on paras sijoitukseni tähän mennessä ja 16 sijaa paremmin kuin edellinen ennätykseni. Ihan hyvin taisi siis mennä. Nyt haluan kertoa lisää Brasilian peleistä ja vesiputouksista! Tästä tuli vähän pitkä tarina, anteeksi siitä, mutta toivon mukaan nautit edes kuvista! Joten aloitetaanpas, jookos?

Saavuin Brasiliaan maanantaina pitkän 28,5 tunnin matkustuksen jälkeen. Väsymys oli melkoinen ja aikaerokin painoi päälle sen verran, että taisin tehdä omat henkilökohtaiset nukkumisennätykseni ensimmäisinä päivinä. Niinä hetkinä, kun olin hereillä, treenailin ja söin hyvin ja yritin saada kroppaa taas toimimaan. Onneksi tiedän jo, että happoiset jalat ja väsymys kuuluvat asiaan pitkän matkustuksen jälkeen, enkä panikoi, vaikka ensimmäiset treenit tuntuvat aina ihan hirveiltä. Sen sijaan kylmyyden ei pitäisi kuulua asiaan, enkä ollut osannut ollenkaan varautua siihen, että Brasiliassa voi olla 15 astetta lämmintä hallissa! Sanoin tottakai kaikille, että "no hei, Suomessa oli kerran vain 11 astetta hallissa talvella, ei mulla tunnu missään", mutta oikeasti makasin paniikissa hotellilla peiton alla kahdet housut ja kaksi hupparia päällä. Että sen verran urhea kylmyyteen tottunut suomalainen olen.
First training done! The best thing about tournaments is meeting friends and new people from all around the world
The food was surprisingly good!
I've never been so full after eating 1/4 of an avocado...it was HUGE!
Torstaina pääsin pelaamaan ja sääkin onneksi lämpeni sopivasti. Sain siis pienen hien päälle, mutta vastus oli suhteellisen helppo brasilialainen tyttö, eikä siinä ollut mitään sen ihmeempää. Voitin sen verran helposti, että tuntui etten oikein saanut edes kroppaa käyntiin ja halusinkin treenata vähän lisää iltapäivällä. Suunnitelmissa oli tosin käydä Iguassu Fallsin kansallispuistossa katselemassa maailman seitsemän ihmeen listallekin listattuja vesiputouksia, mutta koin tärkeämmäksi treenata. Nämä ovat aina vähän hankalia päätöksiä, mutta on osattava keskittyä olennaiseen. Enhän mä sinne mennyt turistiksi ja lomalle, vaan mulla oli kisat.


Perjantaiaamuna oli vuorossa puolivälierät. Vastus oli pari astetta pahempi kuin ensimmäinen, mutta oikeasti ihan vain pari astetta, joten selvisin siitäkin melko helpolla. Pääsin siis GP-kisan semifinaaliin ilman kummempia ponnisteluja, ja se ei ole ollenkaan normaalia. Syy Brasiliaan menolle oli tietysti toive heikommasta tasosta, mutta näin heikkoa tasoa en osannut odottaa. Semifinaalivastus oli toki jo kovempi, Brasilian Fabiana Silva (maailmanranking 72), mutta täysin voitettavissa. Lentoni kotiin oli lauantai-iltana ja finaali sunnuntaina, joten voittaminen olisi pieni ongelma. Hotellistakin piti kirjautua ulos lauantaiaamuna. Uusi lento kotiin olisi kallein lentoni ikinä, en halunnut jäädä yksin Brasiliaan enää yhdeksikään päiväksi ja semifinaali on jo ihan hyvä tulos, joten aloin pohtia, että mitä jos vain häviäisin. Tiesin kuitenkin sen olevan väärin, vastoin sääntöjä ja omia periaatteitani. Sitä paitsi voittaminen on kivempaa kuin häviäminen!

Päädyin siihen, että paras idea on pelata täysillä ja yrittää voittaa. Ja että toiseksi paras idea on olla stressaamatta ja mennä katselemaan niitä vesiputouksia! Olisihan se sääli, jos ne jäisivät näkemättä. Ajomatkaakaan ei ollut kuin 20 minuuttia, joten lopulta reissu olisi vain pari tuntia. Näin jälkikäteen voin sanoa, että ne pari tuntia olivat aika maagisia. Olin sanaton. Oli niin huikeat maisemat ja niin paljon vettä, joka kohisi ja pauhasi. Oli perhosia, sateenkaaria, pyörteitä vedessä ja apinoita, jotka juoksentelivat vapaina. Voi miten onnekas olo olikaan, kun talsin sitä polkua pitkin apinoiden seassa ja kun vielä mun lemppari tyyppi oli siinä vierellä kokemassa sen mun kanssa. Se oli hyvä päivä. Tai ei sittenkään hyvä, vaan ihan megasuperhyvä.
I know life is not always just rainbows and butterflies but that day it was.
Me and a monkey !

Me and another monkey! (He's gonna kill me for this haha)
Sitten koitti semifinaalipäivä. Pelasin aika huonosti ja Fabiana puolestaan hyvin. Omalta osaltani se oli vähän räpeltämistä ja siinä oli kyllä enemmän tahtoa kuin taitoa. Aloitin hyvin ensimmäisen erän, mutta loppua kohti alkoi tulla helppoja virheitä. Voitin kuitenkin 21-14. Toista erää johdin ainakin 9-3, mutta sitten passivoiduin, lopetin hyökkäämisen ja vain pelailin. Hävisin 19-21 ja mietin, että nyt pitää tsempata kunnolla. Kolmanteen erään nostin tempoa, aloin hyökätä ja pelasin varmasti 20cm viivojen sisäpuolelle. Sillä tavalla voitin 21-7 ja niin, joskus se yksinkertaisuus on paras taktiikka.

Pelin jälkeen mua odotti tuntematon nainen ja tiesin heti, mistä oli kyse - doping-testi! En ollut ikinä joutunut testiin ulkomailla ja nyt se sitten tapahtui Brasiliassa... Kolmen hikisen erän jälkeen ei muuten pissata, olin päässyt finaaliin ja tarvitsin uuden lennon, eikä mulla ollut hotelliakaan seuraavaksi yöksi. Hetken verran ahdisti, mutta sitten aloin vain järjestää asioita. Pian mulla oli uusi lento (parin tonnin palkintoraha käytetty parilla iloisella klikkauksella!!), hotelli varattu ja masu vettä ja hedelmiä pullollaan. Seuraavaksi selvitin doping-testin kunnialla ja pääsin hotellille lepäämään.

Finaalipäivänä heräsin viideltä ja oli vähän huono olo... Se onneksi helpotti pian, mutta vahva olo ei ollut kyllä ollenkaan. Finaalissa vastaan tuli todella kova tyttö, Espanjan Beatriz Corrales (mr. 32, parhaimmillaan ollut sijalla 20). En pelannut ollenkaan hyvin ja hävisin 13-21, 11-21. Häviäminen ei tietenkään ole kivaa, mutta siinä on se hyvä puoli, että tulee motivaatio kehittää heikkouksia ja sitten voi taas pian yrittää uudestaan.
Matsin jälkeen kiirehdin pikasuihkun kautta lentokentälle, yritin ehtiä päivittämään facebookia ja vastaamaan viesteihin ennen pitkää lentoa ilman nettiä ja jotain piti ehtiä syödäkin. Lopulta istuin onnellisesti koneessa ja pohdin jälleen kerran sitä, miten paluumatka aina tuntuu niin tuskallisen pitkältä menomatkaan verrattuna. Elämä ja matkustaminen on niin kovin ihmeellistä.


Kausi on nyt aloitettu ja tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikkoa ja Belgian kisaa. Peli ei tunnu ehkä ihan vielä siltä, kuin sen toivoisin tuntuvan, mutta asia korjataan pian. Täytyy vain löytää ne ongelmakohdat ja tehdä hommia niiden eteen. Kyllä mä pian taas olen elämäni kunnossa!

xxx
Airi


Shortly in English:

- I started my season last week in Brazil and made it to the final. I ended up losing the final against Beatriz Corrales from Spain, but all in all it was a good start for the season and today my world ranking is the highest so far as I'm number 54.

- I wasn't expecting Brazil to be so cold and the temperature in the hall was only +15 the first days. Of course I said it's not a problem for me as I'm from the cold Finland, but the reality was that I spent all my time in my bed under the blanket wearing two sweaters and complaining. So that's how brave and used to cold this Finnish girl is.

- I also wasn't expecting to play the final, I had my flight home after the semis and so I had to book a new flight. I must admit that I was a bit stressed for a while but losing the semifinal on purpose just wasn't an option for me. I also had to give a doping test after the semifinal match and it was my first ever doping test outside of Finland. Everything worked out well in the end, both the doping test and the new flight. Now I don't need to worry about how to spend that 2000$ price money since I bought the most expensive flight of my life to get home and that money was spent very quickly - it took only a couple of clicks! 

- I'm super happy that I also found time to visit the Iguassu Falls national park and see the amazing waterfalls! It was magical walking there, seeing cute monkeys running around, hearing the sound of the water and seeing those beautiful rainbows. I felt so blessed.

- Next up is Belgian International next week. I'm not super confident about my game at the moment but I'm sure it will get better soon. Just need to find the problems and then fix them. I'm sure I will be in a top shape soon again!

xxx
Airi